Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK



Tähän vieraskirjaan kirjoitetaan kaikki tarinat, kuten tavalliset hoitotarinat, taitotarinat, kerhotarinat, matkatarinat ja sen sellaiset.

Ennen tarinan lähettämistä sinun kannattaa kopioida se varmuuden vuoksi, jos vaikka nettisi sekoaa tai jotain muuta ilkeää tapahtuu, eikä tarinan lähetys onnistu.

Huom. Muistathan, ettet saa laittaa uutta hoitotarinaa ennen kuin edellinen on arvosteltu! Muuten joudut jäähylle hetkeksi aikaa.

<  1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Kirsikka

11.01.2020 19:30
Luku 19

Bileissä:

Shira ja Tuhka heräsivät rättiväsyneinä tyynyllään. Shira näki kauhean sotkun ympärillään.
"Ei siivoamista..." hän voihkaisi. Muutkin ovat alkaneet herätä, myöskin väsyneinä.
"Hyvää uutta vuotta." Melodee toivotti väsyneenä. Ainoastaan Cara tuntui olevan pirteänä.
"No, oliko kivat juhlat?" hän sanoi heti pystyssä.
"Joo." muut mumisivat. Shira katsoi kelloa.
"Voi nappulat sentään, kouluhan alkaa." Shira ärsyyntyi ja pakotti itsensä seisomaan.
"Noh, menen kouluun, oli kivat bileet." Shira sanoi ja lähti taakseen katsomatta.


Shiran koulupäiväkirja:

Pe koulupäivä 3

*haukotus* Moi koulupäiväkirja, menin taad kouluun, väsyneenä. En jaksaaa...zzzz...

Äidinkieli:
Äikän luokassa haukottelin haukottelemistani. (olipas vaikea sana!) En tajunnut opesta mitään. Maailma pyöri ja hyöri, pyöri ja hyöri...zz... Saimme sentään tehdä paritehtäviä. Miukuli tuli minun luo.
"Hei Shira!" tämä tervehti iloisena.
"Hmm, moi." sanoin eipirteänä.
"Mitä nyt?" Miukuli kysyi.
"Väs..." aloitin ja meinasin nukahtaa pöydälle. Miukuli lähti, en tiennyt mitä se teki. Pian hän kuitenkin tuli takaisin. Tunsin kuin päähäni tuli kylmää juttua ja se sai karvani väreilemään. Naamassani tuntui inhottavalle. Nostin pääni äkkiä pöydältä ja ravistin päätäni. Miukuli oli kaatanut päälleni kylmää vettä!
"Miten sinä saatoit..." henkäisin.
"Olit nukahtaa." Miukuli selitti tyynesti. Siitä lähtien keskityin sillä tunnilla ja yritin (OIKEASTI YRITIN!) pysytellä hereillä, sillä en halunnut saada lisää kylmää vettä naamalleni (tai jonnekin muuallekaan minuun). Opettelimme poronimejä. Miksi me opiskelemme joitain ihme porojen nimiä? Mitä porot edes ovat? *nauraa, hekottaa, kikattaa, kuolee naurusta eikä tiedä miksi*
"Aloitetaan persoonapronomiineistä." ope sanoi ja jakeli monisteita. Siinä oli tyhjiä rivejä, ja yläpuolella luki PERSOONAPRONOMIINIT. Hei hetkinen, mikä poronimi? Pers... okei, en jatka... UNOHTAKAA.
"Laittakaa ensimmäiselle riville minä." ope pyysi. Katsoin opea kummastuneena. Nousin seisomaan ja menin open luo. Yritin nostaa tätä.
"Mitä ihmettä sinä teet Shira?" ope ihmetteli.
"Sinähän pyysit laittaa itsesi ensimmäiselle riville." selitin.
"Sanoin että laittakaa ensimmäiselle riville... ääh, Shira, älä rupea näsäviisastelemaan, kaikki muut tiesivät että piti kirjoittaa minä-sana." ope torui. Sehän käski laittaa hänet ensimmäiselle riville, hirveän töykeä! Menin istumaan murjottaen paikalle ja kirjoitin loput sanat, mitä ope sanoi. Sitten kun kirjoitimme ne per**poronimet loppuun, tunti päättyi. Sitten oli välkkä, hyppytunti ja ruokailu, joista en jaksa kirjoittaa, joten mennään suoraan englantiin:


Englanti:

Opettelimme talvisia sanoja. Se oli tylsää, ne oli aika helppoja.
"Snovv. Vvintter. Flakke. Koldt." luin. Miukuli katsoi minua naurunikme naamallaan.
"Snouv, vinter, fleik, khold." tämä luki. Onko minulla eri sanoja? Vilkaisin ystäväni paperia. Ei, samat oli.
"Sinähän luet ihan väärin." kommentoin.
"Eikä, vaan sinä." Miukuli naurahti.
"Minä käyn äikkää, enkä sinä." väitin.
"Suomenkieli on IHAN erilainen kuin englanninkieli." Miukuli jatkoi.
"Luule mitä haluat, mutta muista että olen oikeassa." sanoin ja käänsin selkäni mennen omalle paikalleni.
"Mikä on uusivuosi englanniksi?" ope kysyi.
"Se on jo ohi!" kuului vastaväitteitä.
"Se ei estä sanoa sitä englanniksi." ope kertoi. Viittasin ja sain puheenvuoron.
"Nevv yyeeaarrrr." vastasin.
"Noo, jaa, lausahdit sen hieman väärin vaan..." ope epäröiden sanoi. Miukuli viittasi ja sai vuoron.
"Uusivuosi on englanniksi njuv jear." Miukuli selitti.
"Hyvä Miukuli." tämä kehui. SIIS MIUKULI SANOI VÄÄRIN JA MINÄ OIKEIN JA SANOTTIIN SEN OLEVAN PÄINVASTOIN! TYHMÄÄ! Sitten meidän piti täyttää saamaamme englanninkirjan tehtäviä ekasta kappaleesta. Siinä käsiteltiin värejä.
"Red, vvhitte, greeen, yyeellovv, bluue, greyy, blakkk, prrovvn, pinkki." luin, ja mielestäni se meni hyvin. Läksyksi saimme listata jokaisen värisen jutun jonka löytää ja merkata kirjaan. Ja ne jutut pitöisi merkata englanniksi Eli siis minun pitäisi löytää vaikkapa joku sininen juttu, kirjoittaa se englanniksi ja laittaa siihen perään, minkä värinen se oli. KOKONAISELLA lauseella. Eikä puolikkaalla, kuka nyt niin tekisi? Ope antoi esimerkin: "Mai shelf is brauvn, änd mai shört is vhait."


Hoitotarinaa jatkuu: (bilesiivouksista ei kerrota, plääh, tylsiä juttuja vaan)

Kirsikka odotteli Tuhkan ja Shiran paluuta juhlistaan Daimin, Nalan, Veetin ja pentujen kanssa.
"Mitä me tehdään tänään isi?" Kuula kysyi isältään.
"Häh? Ööh... Emmää tiieädä." Veeti selitti hämmästyneenä.
"Isi, ootko tonnin rikkaampi?" Rio kysyi silmät lautasina.
"Joo..." Veeti kertoi.
"Voitko ostaa kuolemattomuusjuoman?" Kuula ja Rio kysyivät yhtäaikaa.
"Joo..." Veeti lupaili.
"Jee!" pennut kiljuivat innosta. Yhtäkkiä postiluukusta tuli lattialle kortti. Nala ampaisi katsomaan.
"Tervetuloa retkipäivälle 9-huoneen asukkaat. Tänään mennään pulkka-ajelulle rannalle. Siellä voitte ostaa kokkikerholaisten tekemiä herkkuja ja osallistua luistelu- ja laskettelukilpailuun. Herkkuja ostamalla tuet kokkikerholaisia. Kilpailuihin osallistuminen on ilmaista ja siinä voi voittaa palkintoja. Terveisin simssiliini." Nala luki kirjeestä. Laskeutui huoneeseen hiljaisuus.
"Mennäänkö kaikki?" Kirsikka kysyi. Kaikki nyökkäsivät. Kirsikka haki säästöpossusta pennejä taskuunsa. Veeti otti joululahjaksi saamansa joulusukan ja laittoi sinne pienet pentunsa. Kaikki alkoivat valmistautua lähtöön. Tuhka tuli yhtäkkiä sisälle. Ilman Shiraa.
"Missä Shira on?" Nala kysyi.
"Koulussa." Tuhka kertoi.
"No otetaan sitten hänet matkaamme mukaan kun hän tulee vastaan." Kirsikka päätti ja avasi oven. Hänen kissansa menivät hänen perässään. Nämä menivät ulos. Shira tuli vastaan.
"Tule bestis, lähdemme talvipäivälle!" Nala kertoi. Shira innostui heti ja juoksi ystävänsä vierelle. Kaikki pääsivtä pienen reen luo. Siellä odotti simssiliini.
"Tervetuloa kyytiin!" simssiliini toivotti ja päästi seurueen istumaan.
"Jee!" Rio kiljui kun reki lähti liikkeelle. Sitten kesti tovin, ennen kuin seurue saapui järvelle.

"Tervetuloa!" Vision toivotti kun kaikki menivät pois reestä. Reki jäi siihen: Kirsikka kissoineen olivat viimeiset kyytiläiset. Kirsikka katseli ympärilleen.
"Missä Kukka ja Selleri ovat?" Kirsikka kysyi vieressään olevalta Patukalta.
"No, tuota... Kukka erosi." tämä sanoi surullisena. Cara vieressä oli ihan allapäin.
"Voi ei." Kirsikka henkäisi. Yhtäkkiä kuului kaiuttimesta simssiliiniltä kuulutus.
"Nyt alkaa laskettelukilpailu! Ilmoittautukaa tuolla pisteellä siihen kisaan. Voitte myös ilmoittautua luisteluun, joka on tässä myöhemmin." simssiliini puhui. Pisteelle kerääntyi jonoa ja Kirsikka juoksi sinne saadakseen hyvän paikan.
"Missä kisassa haluatte olla?" Kirsikka kysyi. Jokainen ilmoitti oman minne halusi. Kirsikan vuoro oli ilmoittaa. Yhtäkkiä kuului korvia raastava ääni ja kaikki peittelivät korviaan.
"Hei kaikki! Meitä alienkissoja saa kutsua joukkueisiin!" Sylvin ääni kuului kaiuttimesta.
"Pääsisitkö minun ja Rion joukkueeseen?" Daim huuteli.
"Ooh, oij, ihanaa, tottakai! Otan Galaxyn tiimiimme mukaan." Sylvi sanoi ja kaiutin hiljeni.

Pian laskettelukisa alkoi. Kaikki alkoivat pujotella mäkeä alas ja juoksivat ylös. Daimin joukkue voitti, vaikka Rio pienenä pentuna kompastelikin. Ja vieläpä ylivoimaisesti!
"Voiton vie Daimin, Rion, Galaxyn ja Sylvin joukkue! Onnea! Voitte hakea palkintonne pisteeltä." simssiliini ohjasi kaiuttimesta. Iloisina nämä menivät pisteelle.
"Ja nyt alkaa luistelukisa! Onnea matkaan!" simssiliini toivotti ja kuulutus loppui siltä kertaa siihen. Nyt oli Shiran, Nalan ja Kuulan vuoro kilpailla, sillä Daim, Rio, Tuhka ja Veeti olivat siinä laskettelussa. Ensiksi luisteli Kuula. Tämä kaatui kaksi kertaa ja kompastui kerran, mutta muuten luisteli hyvin. Sitten oli Nala. Tämä luisteli kauniisti ja virheettömästi. Tämän jälkeen oli muutkin kilpailijat, muunmuassa Mocca luisteli TAIVAALLISESTI. Myös Shira luisteli, tosin kaatuen kerran, mutta muuten hyvin.
"Se meni surkeasti." tämä murjotti. Pian kuului kaiuttimesta jälleen kerran ääntä.
"Nyt julkaistaan luistelukisan tulokset! Voittaja oon... rumpujen pärinää... *lyö käsiään pöytään* Mocca! Onnittelut! Toiselle sijalle pääsi hienosti Nala! Kolmannelle taas... Ennustus! Onnea voittajille! Palkintonne voitte hakea pisteeltä." simssiliini kertoi ja sulki mikrofonin.
"Mocca ansaitusti voitti, ja hyvä pikku Nala!" Kirsikka kehui ja taputti pentua selälle.
"Olen yhden ikäpisteen päässä aikuisuudesta." Nala kertoi rauhallisesti.
"Mutta hei - mikä toi herkullinen tuoksu on?" Veeti huokaisi nauttien ja haisteli ilmaa. Pian muutkin Kirsikan kissat alkoivat haistella.
"Se tulee täältäpäin!" Kuula ilmoitti ja lähti erääseen suuntaan. Muut juoksivat tämän perässä. He pääsivät pienelle kojulle, jossa kissoja teki ruokaa. Ennen heitä oli Patukka kissoineen ottamassa mansikkalettuja.
"VELII!" Rio ja Kuula hihkaisivat nähdessään Ennustuksen ja juoksivat rutistamaan veljeäänsä. Ennustuskin ilahtui nähdessään veljiään ja meni rutistuksien mukaan.
"Mitä haluaisitte ostaa?" eräs kissa kysyi Patukan yli. Tyttö väisti sivuun huomatessaan Kirsikan olevan asiakas.
"Ööh... Kysykääpä näiltä kissoiltami." Kirsikka sanoi ja osoitti kissojaan.
"Ööh, mitä teillä on tarjottavana?" Tuhka kysyi.
"Jäätelöä, pirtelöä, greippejä, teetä, pizzaa ja mansikkalettuja." kissa luetteli.
"Me jaamme letun!" Rio ja Kuula ilmoittivat.
"Haluan greipin!" Shira huudahti.
"Minkälaisen? Kasvis-, liha- vai pekonigreippi?" kissa kysyi.
"Eikun se hedelmä!" Shira vaati.
"Ei ole. Meidän greipit ovat no, sanotaanko, "suolaisia lettuja"." kissa yritti selittää.
"En halua lettua, noh, suklaajäätelöä sitten." Shira päätti.
"Samaa tänne." Nala pyysi.
"Oisko greippijäätelöä?" Veeti kyseli.
"Ei, mutta suolainen greippi on, niin kuin tuolle harmaavalkoiselle kissalle sanoinkin. Haluatko sellaisen?" kissa kysyi.
"Sellainen lihagreippi sitten." Veeti kehotti.
"Minulle ja Tuhkalle yhteinen kirsikkajäätelö, me sovittiin." Daim kertoi.
"Ostetaan vielä kaksi pepperoni ja kaksi kinkkupizzaa huoneelle." Kirsikka vielä lisäsi.
"Se tekee 22 penniä." kissa pyysi. Kirsikka oli pyörtyä hinnasta.
"Kukkaro auki!" Shira käski, ja nappasi Kirsikan taskusta pennit. Tämä ojensi ne kissalle.
"Kiitos." kissa kiitti ja alkoi valmistamaan ruokia.

Kun ruuat oli valmiit, kissat hyökkäsivät heti ruokansa kimppuun. Kissta hotkivat ruokansa nopeasti.
"Nyt ei tule johonkin aikaan nälkä." Daim sanoi tyytyväisenä ruusuke pujotettuna kaulallaan.
"Eikö olekin hyvät tulokset meillä? Daim ja Rio voittivat laskettelun, Nala oli toisena luistelussa, eikä muutkaan pärjänneet hullummin." Kirsikka kysyi kissoiltaan.
"Olisihan se voinut mennä paremmin." Shira harmitteli edelleen kerran kaatumistaan. Ei hänkään ollut kaukana top-3 sijoista.
Pian olikin jo aika lähteä takaisin hoitolaan. Tällä kertaa kaikki menivät samalla kyydillä reellä, sillä Kirsikka kissoineen olivat vain myöhästyneet siitä ensimmäisestä ja melkein ainoasta ajelusta. Onneksi Kirsikan seurueelle tehtiin vielä "yksityisajelu".
Kun kaikki pääsivät hoitolaan, oli aika palata huoneille. Kaikki hyvästelivät toisensa pitkän päivän jälkeen, sanoivat öitä, ja olipa mahtava päivä. Kuitenkin kaikki olivat väsyneitä, erityisesti kissat, jotka bilettivät uutenavuotena. Sitten kaikki menivät nukkumaan.


Tarpeet:

Kaikki:
+Liikkumistarve
+Nälkät arve (-22 penniä tämän tarinan tuloista D: )
+Unitarve

Tuhka:
+Siisteystarve

//eli siis tarinasta: +30 penniä ajoissa tulleesta talviurheilupäivätarinasta, -22 penniä ruoista, ja ei kai muuta sitten, höh, ja siis ne normipennitkin pitää saada. Ja muuten, jään pienelle 1-2 viikon mittaiselle lomalle. Huh, tämä tuli viime tipassa, puolessatoistapäivässä väsätty tarina :D//

Vastaus:

Shiran uninen koulupäivä oli huvittava, perseporonimet. XDD Enkun tunnilla lausuminen ei vieläkään ihan suju kun kisu ei tajua tekevänsä väärin, voih.. .-D Oli jotenkin suloista kun Veeti sulloi pentunsa joulusukkaan matkan ajaksi, kerrankin hän huolehti pikkuisistaan! Kilpailut menivät kissojesi osalta tosiaan aika hyvin, ja ruokakojulla tilauksetkin saatiin lopulta hoidettua pitkän keskustelun jälkeen. .-D Saat 31 + 30 - 22 = 39 penniä ja yritän taas muistaa kaiken luettelemasi. .-D

-Kasa

Nimi: Patukka

11.01.2020 13:34

14. Luku, jossa päästään kouluun ja rekiajelulle

”Vähän tyhmää, kun koulu alkoi taas”, Melodee tuumi. Hän käveli Caran kanssa tosiaan koulua kohti, jäistä polkua, jota ympäröivät kirkkaat kinokset. Cara loikkasi korkealle nappaamaan puusta jääpuikon. ”Koulu on kivaa, et vain osaa iloita siitä.”
”Hyi, älä vaan nuole sitä!”
Cara lipoi puikkoa intohimoisesti eikä ollut kuulevinaan.
”Niin, mitä pahaa siinä voisi olla”, kuului tyttöjen takaa. Cara ja Melodee kääntyivät ihmeissään katsomaan selvästi heitä nuorempaa mustavalkoista pentua, joka katseli heitä uteliaana.
”Öö.. tyyliin vatsatautipöpöjä”, Melodee heitti esimerkin.
”Nää... en usko. Mä oon muuten Neko”, sanoi Nekoksi osoittautunut kissa ja katsoi Caraa ja Melodeeta kysyvästi.
”Aa, öö, oon Cara ja toi on Melodee”, Cara kertoi ja osoitti käpälällään huonetoveriaan sanoessaan tämän nimen.
”Ok, hei, onko teidän hoitajan nimi Patukka?” Neko tiedusteli.
”Juu.”
”No mut se on se hoitaja joka sponsoroi mua niin pääsin kouluun vaikka oon Adoptiosta!” pentu hihkaisi. Cara nyökkäsi innoissaan ja oli ojentamassa jääpuikostaan Nekolle maistiaista, mutta koulun kellot soivat.
”Tulkaa jo!” Melodee hoputti.
”Mutku mun jäätikkari!” Cara valitti turhautuneena.
”Anna sen olla, me myöhästytään!”
Cara empi hetken ennen kuin suostui heittämään puikon maahan ja sitten pinkaisi kahden muun kissan perään.

Kolmikko jarrutti tassut liukuen äikänluokan eteen, ja he hiippailivat sinne noin kaksi minuuttia myöhässä muista. Onneksi luokka oli vielä asettumassa paikoilleen ja opettaja penkoi jotain kaapistaan, eikä nähnyt, että kolme oppilasta tuli myöhässä tunnille. Cara istahti Sellerin viereen pahoittelevan ilmeen kera.
”Ooukei”, ope aloitti lentelevä paperikasa sylissään. ”Ottakaapas... vihkonne esiin.”
Opettaja pisti ilmeisesti turhat paperit takaisin kaappiin (tyhmä ope, miksi se otti ne paprut ja saman tien pisti takasin!) samalla kun oppilaat tekivät työtä käskettyä.
”Noin. Sanokaa joku adjektiivi”, ope pyysi, ja Melodee sai puheenvuoron.
”Limainen”, hän virkkoi.
”Oikein hyvä”, ope kehui ja kirjoitti sanan taululle. ”Sitten substantiivi. Cara?”
”Lääkäri!” Cara hihkaisi, ja opettaja nyökkäsi sekä kirjoitti taas sen taululle. ”Viimeiseksi verbi”, hän pyysi ja nyt Neko sai puheenvuoron.
”Hytistä”, hän ehdotti.
”Mahtavaa”, totesi ope ja kirjoitti senkin sanan taululle, niin siinä luki: limainen lääkäri hytisee. Koko luokka nauroi.
”Kirjoittakaa vihkoonne viisi tällaista lausetta, joissa on adjektiivi, substantiivi ja verbi”, ope opasti. Cara mietti hetken ja sitten kirjoitti:
Pikkuruinen hamsteri pomppii.
Olematon pisara haukottelee.
Villi kynä juoksee.
Hauska dinosaurus nauraa.
Jäinen lohikäärme ui.
”Mitä sinä pistit?” Selleri kysyi Caralta kuiskaten, ja tyttö näytti tälle kirjoittamansa lauseet. Selleri nyökkäsi ja supatti: ”Minä kirjoitin viisas orava lyö, utelias kettu sihisee, viekas käärme tuskastuu, huumorintajuinen sukka elelee ja karvaton lanttu kiiruhtaa.”
Pari pulpettia tuonnempana Melodee puolestaan oli raapustanut:
Tyhmä kaappi kierii.
Pörröinen tiskirätti tanssii.
Äänekäs nokkahuilu siivoaa.
Viallinen peruna homehtuu.
Urheilullinen kissa hymyilee.
Nekon vihkossa luki:
Kaunis lintu laulaa.
Lyhyt Netflix-sarja huokailee.
Ihana ruusu suuttuu.
Turhautunut jääpuikko elää.
Innokas siili taistelee.
Opettaja kävi tarkistamassa kaikkien paperit, ja nyökkäsi jokaisen kohdalla hyväksyvästi. Tosin Nekon Netflix-sarjan kohdalla hän hieman tuhahti ennen kuin hyväksyi lauseen.
”Hienoa, kaikilla meni hyvin! Seuraavaksi voitte siirtyä välitunnille”, ope totesi.

Melodee lähti taas suoraan kotiin.
”Muista rekiajelu”, hän sanoi Caralle, ja tämä nyökkäsi. Nekolla, Sellerillä ja Caralla oli vielä ranskaa, joten he jäivät käytävälle odottelemaan. Kissat pelasivat Caran kännykällä vuorotellen koko peliajan ja pian siirtyivät ruokalaan syömään kalapuikkoja ja perunamuusia.

”Tänään harjoitellaan kuukausia”, opettaja kertoi, kun kaikki oppilaat olivat luokassa.
”Ai pitääkö täällä olla monta kuukautta harjoittelemassa, apua!” Cara kauhisteli.
”Eijei”, opettaja toppuutteli. ”Me opettelemme kuukaudet ranskaksi”, hän selitti ehkä hieman selkeämmin. Hän näytti luokalle kuvan, jossa olivat kuukausien nimet ranskaksi numerojärjestyksessä, ja siitä oppilaat päättelivät, mikä kuukausi oli mikäkin ja kirjoittivat ne vihkoihinsa. Cara ja Neko sekä Selleri kirjoittivat vihkoihinsa:
tammikuu = janvier
helmikuu = février
maaliskuu = mars
huhtikuu = avril
toukokuu = mai
kesäkuu = juin
heinäkuu = juillet
elokuu = aout
syyskuu = septembre
lokakuu = octobre
marraskuu = novembre
joulukuu = décembre
Seuraavaksi oppilaiden piti kysyä toisiltaan, missä kuussa he olivat syntyneet.
”Tu es née en quel mois?” tiedusteli Cara Nekolta.
”Je suis née en octobre”, Neko kertoi. ”Et toi?”
”Je suis née en novembre”, Cara kertoi, ja Selleri henkäisi: ”Oh, moi aussi!”

Koulun jälkeen Cara sanoi Nekolle ja Sellerille näkemiin ja kävi äkkiä heittämässä reppunsa huoneeseensa ja kipitti sitten nopeasti pihalle, ja ehti juuri ja juuri reen kyytiin. Hän änkesi istumaan Ennustuksen, Melodeen ja Patukan viereen pehmeällä porontaljalla pehmustettuun penkkiin.
”Hienoa, ehdit!” Patukka hihkaisi ja näytti peukkuja. Rekeä vetävä porovaljakko lähti eteenpäin ja kyydissä olevat kissat sekä hoitajat saivat matkan aikana ihastella kauniita valkoisena hohtavia lumimaisemia ja ihanissa väreissä laskevaa aurinkoa.

Perillä paksun ja kiiltävän jään peittämän lammen luona kuulutettiin, että luistelukilpailu alkaisi heti. Ennustus ja Cara riensivät pukemaan luistimet tassuihin ja sitten kiisivät jään liukkaalla pinnalla luistelukisan lähtöviivalle.
”Paikoillanne.. valmiit.. hep!”
Kilpailijat lähtivät matkaan, ja Cara luiskahti kumoon ihan alussa. Hän kampesi itsensä kuitenkin sinnikkäästi ylös ja yritti kuroa kaatumisen aiheuttamaa välimatkaa umpeen. Pian hän kuitenkin kaatui taas, ja tällä välin ensimmäiset kilpailijat olivat jo ehtineet maaliin, Mocca ensimmäisenä, Nala toisena ja Ennustus kolmantena! Cara kiri ja kiri, kunnes oli Kuulan ja Nellan kanssa aivan samalla viivalla, mutta ennen maaliviivaa hän silti jäi noista kahdesta vähän jälkeen. Ennustus oli heti lohduttamassa Caraa, mutta tämä tönäisi hänet pois. ”Sinä sait kolmannen sijan, iloitse siitä”, hän mutisi.
”Mutta..” Ennustus aloitti, ja Cara keskeytti hänet, ilme kuitenkin kirkastuneena.
”Oikeastaan viimeinen sija ei haittaa minua, sillä voitto ei ole tärkein vaan se, että oli hauskaa”, hän lausui. ”Ja minulla oli kyllä hauskaa, sillä se takapuolelleen kellahtaminen oli itse asiassa kivaa. Huipsis!” Cara hihkaisi ja esitti kaatuvansa jäällä. Laskettelukisaan osallistujia pyydettiin kokoontumaan joukkueisiin, ja nyt Ennustus meni kannustusjoukkoihin Patukan ja Melodeen kanssa, mutta Cara kiiruhti Mocan, Nellan ja Rexin luokse. He ottivat jokainen sukset tai laudan, ja joukkue nousi mäen laelle muiden joukkueiden kanssa. Kilpailu oli vähän niin kuin viesti, sillä kaikkien joukkuelaisten täytyi laskea eräänlainen pujottelurata, ja kun kaikki olivat maalissa, joukkue oli valmis, ja se joukkue, joka oli ensin valmis, oli voittaja.
”Okei. Minä tahtoisin aloittaa”, Mocca pyysi, eikä kukaan esittänyt vastaväitteitä, joten tämä meni ensimmäiseksi jonoon.
”Minä olen ankkuri”, Rex ilmoitti.
”Okei, no mä voin olla tokana ja sä sit tokavikana”, Cara ehdotti Nellalle, joka nyökkäsi ja kissat asettuivat jonoon tähän äsken sopimaansa järjestykseen. Kisa lähti käyntiin, ja Mocca viiletti alas huimaa vauhtia. Kun hän oli ihan loppusuoralla, Cara kiinnitti toisenkin jalan lumilautaan ja Mocan päästessä maalin hänkin lähti liikkeelle. Cara pujotteli tolppien välissä sujuvasti ja tytön hoidettua oma osuutensa Nella lähti liikkeelle suksillaan. Hänkin suoritti erinomaisesti, ja pian Rex sai hoitaa ankkuriosuutensa. Kuitenkin jo ennen kuin alienkisu ehti päästä pitkälle, jostain kuului ”voitto!”. Se oli Daimin, Sylvin, Rion ja Galaxyn joukkue. Rex kuitenkin oli vielä tulossa alas, ja ilmoille pääsi kauhea rysähdys, kun Rexin, Lightin ja Noen sukset ja laudat kolahtivat yhteen, he olivat saapuneet maalin täsmälleen samaan aikaan. Kolmikko alkoi nauraa kauheasti, pian myös muut joukkueet hekottivat ja lopulta kaikki meinasivat kuolla nauruun! Niinhän sitä sanotaan, että nauru tarttuu!

Kun kilpailijat ja katsojat lähtivät takaisin, aurinko oli jo laskenut ja kuu möllötti taivaalla. Vaikka oli hämärää, pystyi näkemään sen järven, jonka jäällä oli juuri luisteltu ja sen viereisellä mäellä lasketeltu ja törmäilty. Cara, Ennustus ja Melodee olivat saaneet lämpimät mansikanmakuiset herkkuletut syötäväksi.
”Mmmm, mansikkaa! Rakastan sitä!” Melodee ihasteli ja popsi lettuaan rauhallisesti nautiskellen. Ennustus hotki koko komeuden heti ja sanoi: ”Oli hyvää.”
Sitten hän röyhtäisi.
”Ennustus, muista hyvät tavat”, Melodee torui. Cara nuolaisi huuliaan ja teki samalla tavalla kuin pieni alienkissapentu. Melodee katsahti tätäkin toruvasti mutta antoi asian olla.
”Miten siinä siis tapahtui? Sattuiko?” Cara uteli Rexiltä ja Lightiltä.
”No ei sattunut. Se oli hauskaa”, Light kertoi hymyillen.
”No totta. Kuului vaan RÄISKIS ja meidän laudat ja sukset olivat yhdessä”, Rex naurahti.
”Tosin kyllä siinä vähän säikähti”, myönsi Light ja suuntasi katseensa taivaalla loistavaan täysikuuhun.
”Huhhuh. Olipas päivä”, Cara totesi lyhyen hiljaisuuden jälkeen, ja kaikki nyökkäilivät yksimielisinä.

// ja tästä sitten +30 penniä sekä Rexin ja Lightin erikoistavarat!
Tarpeet Caralle ja Ennustukselle:
+liikkuminen :D
Tarpeet kaikille (Melodee, Ennustus ja Cara):
+nälkä (- 12 penniä noista letuista)
//siinä oli sit kai kaikki

Vastaus:

Cara on ihana ällöttäessään Melodeeta lipomalla jääpuikkoa ja röyhtäilemällä. xD Kiva että koulukonkarit ottivat uuden sponsoroidun toverin hyvin vastaan ja pitivät tälle seuraa tunnilla. .-) Äidinkielen tehtävän lauseet olivat hauskoja, ihanaa kun kaikki lähtivät pelleilemään eivätkä ottaneet hommaa vakavasti. .-D Onneksi Cara ehti hypätä vielä reen kyytiin ettei jäänyt pois reissulta! Harmi että kaatuminen pilasi Caran mahdollisuudet luistelussa, mutta laskettelussa päästiin sitten jo paremmille sijoille. .-) Haha, hauska miten tasapistein kakkosiksi tulleiden joukkueiden viimeiset jäsenet tulimat maaliin ryminällä törmätessään. .--D Saat 27 + 30 - 12 = 45 penniä, kohotan tarpeet, kouluplussat ja alienpalkit!

Huomasin muuten että Caralla on jo koossa ykköseltä valmistumiseen vaadittavat ikäpisteet, joten teehän hänelle seuraavaksi lopputyöt niin ykkösluokka tulee suoritetuksi. .-)

-Kasa

Nimi: Vision

10.01.2020 16:43
Luku 4

Kun Hahtuva aamulla heräsi, kisu huomasi olevansa kerrankin ensimmäisenä jalkeilla. Yleensä aamuvirkku Vision nousi ennen pientä tyttöä, mutta nyt hoitaja nukkui vielä omassa sängyssään.
Hahtuva oli erittäin tyytyväinen itseensä ja aivan alkuun kissa ajatteli tekevänsä kaikkea kivaa, muttei vaan keksinyt mitä. Kisu istahti maahan ja rupesi mietteliään näköisenä ajattelemaan.
Hetken ajateltuaan Hahtuva keksi, mitä voisi tehdä. Hän yllättäisi Visionin tekemällä aamutoimensa aivan itse, ja samalla Hahtuva voisi osoittaa hoitajallensa, ettei ole mikään pikkuinen kissa vaan jo todella iso tyttö.
Ensimmäiseksi Hahtuva kipitti vessaan, jossa hän harjasi punaisella hammasharjallaan hampaansa. Vision oli ennen harjannut tämän hampaat, joten Hahtuva ei aivan heti tajunnut, miten hammasharjaa käytetään. Hammastahna oli kanssa aivan erijuttu.
“Miten tämä avataan?” Hahtuva pohti ja käänteli hammastahnaa ympäriinsä pienessä tassussaan.
“Oikeasti -” pentu aloitti, mutta sitten korkki avautui, ja hammastahnaa roiskui ympäriinsä vessaa.
“Oho”, hän inahti ja harjasi sen jälkeen hampaansa.
Vessassa Hahtuva pisti vielä huulirasvaa ja maisteli sitä kielellään.
Pian Hahtuva kipitti keittiöön ja kävi samalla vilkaisemassa nukkuvaa Visionia. Hoitaja ei vieläkään ollut herännyt, vaikka kello näytti jo melkein yhdeksää.
Keittiön kaapista Hahtuva nouti itsellensä mansikkatikkarin. Kisu oli jo avaamassa sitä kääröstään, mutta sitten hän pysähtyi. Vision suuttuu, jos en ota mitään terveellisempää, Hahtuva ajatteli ja nouti sitten jääkaapista vielä Visionin valmiiksi leikkaamat vesimeloninpalat.
Kun Hahtuva oli syönyt, kissan teki kovasti mieli leikkiä, mutta hän ei kehdannut herättää yhä sängyssään nukkuvaa Visionia. Mitä minä nyt teen, Hahtuva ajatteli, mutta sitten kissa keksi sen; hän menisi leikkihuoneeseen leikkimään. Hän ja Vision olivat kävelleet sen ohi kun he olivat olleet menossa näytelmälavalle ja Hahtuva uskoi muistavansa hyvin reitin sinne. Mutta miten kertoa Visionille, minne kisu oli menossa?
Pitkän miettimisen jälkeen Hahtuva kävi hakemassa Visionin vihkon, jonne hoitaja aina kirjoitti ja repäisi siitä pois pienen paperinpalan.
“Voi ei, ei kai vain sitä sattunut?” Hahtuva harmitteli, ja kirjoitti Visionin kynällä lappuun näin:
Minin lkkhone pl pan.
Vau, eihän kirjoittaminen olekaan niin vaikeaa, Hahtuva ajatteli tyytyväisenä itseensä ja kipitti huoneesta sitten äkkiä pois.
Niin kuin Hahtuva oli arvellutkin, kissa löysi leikkihuoneen varsin äkkiä.
Vau, täällä on liukumäki, kisu ajatteli ja säntäsi äkkiä laskemaan siitä varsin innoissaan.
Hetken leikittyään ja laskettuaan liukumäestä Hahtuva kyllästyi, ja joutui myöntämään itselleen sen tosiseikan, ettei leikkiminen ollut niin kivaa yksin kuin Visionin kanssa.
Kun Hahtuva palasi takaisin huoneelleen, sen edessä kissaa odotti yllätys.
Vision oli nyt jalkeilla, ja kertoi hysteerisellä äänelle jokaiselle, joka vain suostui kuuntelemaan, että Hahtuva oli kadonnut. Nyt hänen edessään leijui Sylvi, jonka Hahtuva jo tunnistikin.
Sylvin kisu oli tavannut ainoastaan kirjastossa, ja tyttöä kauhistutti ajatellakin, mitä Sylvi tekisi nyt, kun tietäisi, missä Hahtuva asui. Kissaa puistatti pelkkä ajatus.
Sylvin vieressä oli myös violetin värinen - hui kauhistus - kissa, joka näytti kuuntelevan vain puolella korvalla edessään hääräävä Visionia.
Kun Vision näki Hahtuvan, hänen kasvoillaan oli raivostunut ilme.
“Hahtuva, miten sinä saatoit! Jätit keittiön pöydälle ainoastaan lapun, josta ei saanut mitään selvää, ja vessakin on aivan hammastahnassa!” Vision ärjyi, ja nyt violetin kissan mielenkiinto näytti heräävän.
“Ei saa karata sillä tavalla”, kissa sanoi hyökkäävän kuuloisella äänellä. “Hahtuva - etkö sinä ollutkin Hahtuva?
Hahtuva nyökkäsi ja kipitti Visionin jalkojen taakse piiloon erittäin pelottavaa ja kamalaa Sylviä.
“Minä olen Galaxy”, violetti kissa sanoi ja vilkaisi paheksuvasti Sylviin, joka edelleenkin vain nukkui. “Toisin kuin eräät, minä osaan tehdä kaikkea hyödyllistä.”
Nyt Hahtuvan mielenkiinto heräsi, ja hän kurkisti Visionin jalkojen välistä.
“Kuten mitä?” kisu kysyi. Hahtuva yritti puhua mahdollisimman coolisti ja välinpitämättömästi, eikä kissa halunnut näyttää uteliaisuuttaan. Galaxy siirteli omahyväisesti tassujaan.
“Osaan lukea ajatuksia”, tämä sanoi ja lähti tiehensä heilauttaen hyvästiksi häntäänsä. Hui kauhistus, Hahtuva ajatteli. Tuon kissan kanssa täytyy sitten olla varovainen.

Myöhemmin samana päivänä Hahtuvalla oli myös näytelmäkerhoa. Kisu oli erittäin innostunut uudesta aktiviteetistaan, ja hän oli alkanut harjoitella näyttelemistä myös kotona järjestäen Visionille pieniä esityksiä.
“Vision, Vision, katso tätä!” kuului kolmannen kerran samana päivänä.
Vision kääntyi Hahtuvaa kohti.
“Taasko joku esitys?” hän kysyi, ja istuutui saman tien sohvalle alas. Hahtuva nyökkäsi, ja rupesi seisomaan takatassuillaan.
“Katso, katso olen puu!” kisu huudahti erittäin tyytyväisen näköisenä itseensä. Visionia nauratti kovasti, mutta hoitaja yritti pitää kasvonsa aivan tavallisen näköisenä.
“Oletpas sinä taitava”, Vision henkäisi ja siirsi katseensa heti pois hoidokistaan ja virnisti salaa.

Hahtuvan näytelmäkerhotarina:
Hahtuvalla oli tänään toinen näytelmäkerhokerta, ja kisu oli erittäin innoissaan.
“Voin näyttää simssiliinille hienoja uusia taitojani”, Hahtuva sanoi Visionille, kun tämä oli lähdössä. “Hei hei sitten!”
Vision heilautti kättään, ja lähti pois. Hänen hoidokkinsi kipitti istumaan näytelmälavalle Miirun ja Puron viereen.
Simssiliini saapui lavalle ja tervehti kaikkia kissoja ystävällisesti, ja kissat tervehtivät myös simssiliiniä.
Kun kaikki olivat tervehtineet, simssiliini kertoi tämän kerran ohjelmasta.
“Tänään jokainen saa valita oman parin ja työskennellä tämän kanssa” simssiliini aloitti, ja kissat alkoivat liikuskella lähemmäksi toisiaan. “Ennen kuin valitsette, kuunnelkaa ohjeet. Annan jokaiselle parille laput, molemmille yhden. Parinne kanssa päätätte, kumpi lukee ensimmäiseksi lapun vuorosanat, ja toisen tehtävänä on improvisoimalla vastata. Ei haittaa, vaikkeivat vuorosanat kuulostaisi järkeviltä!” simssiliini naurahti viimeisen lausahduksensa päätteeksi.
Hahtuva ei tuntenut vielä hirveästi kissoja näytelmäkerhosta, joten hän ei heti saanut paria. Lopulta simssiliini ohjasi Hahtuvan Kikin pariksi.
“Moi”, Kiki sanoi Hahtuvalle. Hahtuva tervehti kanssa Kikiä, ja sitten Kiki aloitti lukemaan ja Hahtuva täydenteli hienosti puuttuvia vuorosanoja.
Sitten lopulta tuli Hahtuvan vuoro.
“Minä olli olla tullaa minsku moruposki”, Hahtuva luki paperista tyytyväisenä, kun oli osannut lukea vuorosanat paperista ilman ongelmia. Kyllä minä sitten olen taitava, Hahtuva ajatteli.
Kiki ei sanonut mitään Hahtuvan lukemisesta.
“Hei Olli! Minä olen Kiki. Haluaisitko näyttää minulle Mouruposkea?” Kiki sanoi. Hahtuva innostui nyt toden teolla.
“K i hka kyl joo!” kisu huudahti.
Pian näytelmäkerho loppuikin, ja Vision tuli hakemaan Hahtuvaa. Ennen sitä Hahtuva kuitenkin näytti simssiliinille, miten hienosti hän osasi näytellä puuta.
“Katso simssiliini! Katso kuinka hienosti olen paikallani! Enkö olekin taitava puu?” Hahtuva sanoi samalla kun simssiliini katseli häntä.
“Voi, kyllähän sinä olet”, simssiliini naurahti Hahtuvalle.

Takaisin hoitotarinaan, seuraava päivä:

“Hahtuva, olen tässä vähän miettinyt”, Vision aloitti ja henkäisi. “Haluisitko sinä mennä kouluun?” Hahtuvan silmät levisivät hämmästyksestä levälleen.
“Kouluun? Ai sinne kouluun?” Hahtuva kysyi ääneen.
Vision oli avaamassa suutaan, mutta Hahtuva ehti tietysti ensin.
“Tietysti minä haluan! Minusta tulee maailman fiksuin kissa!” Hahtuva kertoi ja röyhisti ylpeänä rintaansa.
Hahtuva ja Vision puhuivat koulun käymisestä vielä lisää ja valikoivat aineet.
“Oletko varma, että haluat ottaa näin monta ainetta? Täysin?” Vision kysyi ties kuinka monennen kerran hoidokiltaan, joka vain nyökkäili innostuneena.
“Äidinkieli, matematiikka, historia, ruotsi ja kotitalous siis?” hoitaja vielä varmisti, sitäkin varmaan jo sadannen kerran.
“Minähän sanoin jo, että olen!” Hahtuva sanoi ärtyneenä Visionille. “Voitko nyt vain uskoa?”
Vision nyökkäili.
“Jos menet kouluun, tarvitset myös tarvikkeita. Tule, niin mennään ostoksille yhdessä”, Vision selitti ja Hahtuva nyökkäsi innostuneena.

Hahtuvan ensimmäinen koulupäivä:
“Oletko varma Hahtuva, ettet halua, että minä tulen vielä pihalle mukaasi? Oletko varma?” Vision huolehti, ja Hahtuva nyökkäsi ylpeästi kantaen pinkkiä koulureppuaan, jossa oli söpö avaimenperä.
“Kyllä minä pärjään” Hahtuva vastasi ja röyhisti rintaansa. “Heippa!”
Kisu kääntyi pois ja lähti askelemaan kohti koulurakennusta. Vision oli sanonut, että aivan ensimmäiseksi Hahtuvalla oli äidinkieltä ja sen jälkeen… Mitä sen jälkeen oli? Hahtuva kaiveli muistiaan, muttei siltikään muistanut. Miten hän nyt selviäisi tästä päivästä?
Ehkä äidinkielen opettaja osaa auttaa, Hahtuva ajatteli ja meni äidinkielen luokkaan. Muuten kisu ei sinne olisi osannut mennä, mutta Vision oli saattanut hänet aivan luokan ovelle. Hahtuvan mielestä se oli vähän noloa, mutta minkä hän sille voi, että Vision nolaa aina hänet?
Luokassa Hahtuva meni istumaan tyhjään pulpettiin ja siveli sen kantta haltioituneena.
“Se on mun paikka”, joku sanoi Hahtuvan takaa. Hahtuva hypähti äkkiä tuolista ylös.
“An- anteeksi!” se mutisi toiselle kissalle.
“Voit istua viereeni, siinä ei ole ketään”, kissa sanoi. “Mikä nimesi on? Minun nimeni on Tulinen Tiikeri, sano vain Tikruksi, sillä nimellä kaikki minua kutsuvat.”
Hahtuva reipastui, kun huomasi, ettei Tikru tarkoittanut mitään pahaa.
“Hahtuva!” kissa karjaisi, ja kun Tikru kohotti kulmiaan, se nolostui. “Tarkoitan siis että mun nimi on Hahtuva.”
“Onk-” Tikru sanoi, mutta lopetti sitten, kun opettaja oli saapunut luokkaan ja meni seisomaan. Hahtuva meni myös seisaalleen, sillä kaikki muutkin tekivät niin. Mitäs tämä tämmöinen on, Hahtuva ajatteli hämmästyneenä.
“Hyvää huomenta oppilaat!” opettaja sanoi, kun oli päässyt luokan perällä olevan opettajan pöydän taakse.
“Hyvää huomenta opettaja!” oppilaat toivottivat kaikki reippaasti yhteen ääneen ja istuutuivat takaisin penkeillensä.
“Tänään meillä on uusi oppilas, Hahtuva, mutta koska te tutustutte häneen muutenkin, en nyt esittele häntä”, opettaja aloitti, ja kaikki oppilaat vilkuilivat ympärilleen etsiäkseen Hahtuvan. “Haluaisin sanoa, että kertaamme aakkoset ainoastaan uuden oppilaamme vuoksi, mutta monet teistä eivät niitä osanneet, kun pidin teille pistokokeen.”
Opettajan sanat saivat aikaan yleistä hämmästystä tunnilla.
“Onko hän aina tuollainen?” Hahtuva kysyi vieressään istuvalta Tikrulta.
“Luulisin”, Tikru vastasi mietteliäästi. “Mutta pakko hänessä on olla jotain hyvääkin, sillä jokaisessa on aina hyvää.”
“Toistakaa perässä kaikki”, opettaja sanoi. “A, B, C, D, E, F, G, H, I, J, K, L, M, N, O, P, Q, R, S, T, U, V, W, X, Y, Z, Å, Ä, Ö.”
Luokka toisti perässä:
“Aa, bee, cee, dee, ee, äf, gee, hoo, ii, jii, koo, äl, äm, än, oo, pee, quu, är, äs, tee, uu, vee, tuplavee, äks, yy, zet, ruotsalainen oo, ää, öö.”
“Onko teillä mitään hyviä muistisääntöjä, jotta muistaisitte aakkoset?” opettaja kysyi ja Hahtuva nosti tassunsa ilmaan Visionin kotona osoittamalla tavalla.
“Hahtuva”, opettaja sanoi ja katsoi uuteen oppilaaseen.
“Tee on niin kuin tee! Siis se tee!” Hahtuva sanoi innostuneena ja vilkaisi vieressään istuvaan Tikruun ja sitten taas opettajaan.
“Hmm, en ehkä tarkoittanut aivan tuollaista, mutta olihan se ihan hyvä arvaus. Siis yritys”, opettaja sanoi pisteliäästi niin, että Hahtuvalle tuli hieman paha mieli. “Luettele Hahtuva kaikki aakkoset.”
Hahtuva kauhistui. Hän ei muistanut aivan kaikkia aakkosia! Silti kissa yritti.
“Aa, bee, cee, dee, ee, äf, gee, hoo, ii, jii, koo, äl, äm, än, oo, pee, quu, är, äs, tee, uu, vee, tuplavee” Hahtuva aloitti ja mietti hetken. “Äksä, yykkeli, zeekkeli ja ruotsalainen oo ja sitten vielä ää ja öö!”
Hahtuva riemastui kovasti, sillä hän oli muistanut melkein kaikki aakkoset. Tästä täytyy kertoa Visionille, hän ajatteli.
“Hyvää päivänjatkoa lapsoset!” äidinkielen opettaja toivotti ja jätti oppilaansa yksin luokkaan.
Tikrullakin oli seuraavaksi reaaliainetta, ja Hahtuvan ystävä opasti uuden tuttavansa historian luokkaan.
“Minulla ei kuitenkaan ole historiaa”, Tikru oli kertonut. “Tavataanko ruokalassa?”
Hahtuva oli vain nyökännyt.
Kun Hahtuva saapui historian luokkaan, opettaja oli tällä kertaa paikalla.
“Kas, sieltä saapuu uusi oppilaamme” historian opettaja sanoi. “Tule, Hahtuva, haluan jutella kanssasi käytävällä. Muut, lukekaa kappale viisi viikingeistä.”
Opettaja kyseli Hahtuvalta kaikenlaista, kuten miksi kisu päätti valita historian.
“Historia kuulosti kivalta, ja minusta olisi hauska tietää miten ennen elettiin”, Hahtuva kertoi ja opettaja nyökkäsi tyytyväisenä.
Luokassa Hahtuva täytti nopeasti monisteen, jonka historian opettaja jakoi ja vastaili ja viittaili loppu tunnin ajan ahkerasti kysymyksiin.
Ruokatunnilla Hahtuva tapasi Tikrun ja he menivät samaan pöytään syömään.
Sen jälkeen Hahtuvalla oli vielä kieliä, Tikru oli kertonut, eli kisulla oli luvassa ruotsia.
Onkohan ruotsi kivaa, Hahtuva pohti ja kipitti ruotsin luokkaan tutkimaan asiaa.
Ruotsin tunnilla opettajaa ei näkynyt missään. Kaikki pohtivat, mihin opettaja oli mennyt piiloon.
“Sängyn alle?” Hahtuva ehdotti, mutta muut hylkäsivät ehdotuksen armotta, sillä luokassa ei ollut sänkyä.
Lopulta opettaja tuli luokkaan.
“Anteeksi, anteeksi oppilaat! Nukahdin ruokatunnilla opettajanhuoneeseen”, opettaja kertoi.
Pian opettaminen ja oppiminen alkoi.
“Kuka tietää, mikä on minä ruotsiksi?” opettaja kysyi. Hahtuva innostui. Vision oli kertonut tämän hänelle.
“Hahtuva”, opettaja sanoi, kun muita viittaajia ei juurikaan ollut. Tyttö laski kätensä.
“Jaaag”, Hahtuva sanoi ja venytti sanaa oikein kunnolla.
Pian tunti loppui, ja Vision tuli hakemaan hoidokkinsa.
“Oliko kivaa?” Vision kysyi Hahtuvalta, joka nyökkäsi.
“Tosi kivaa!”


Tarpeet:
+ siisteystarve
+ leikkimistarve
+ terveystarve

Vastaus:

Voi kun Hahtuva huolestuttaa sinut aina lähtiessään kuljeskelemaan hoitolassa ominpäin, ja jostain syystä pelottavaa Sylviä nähdään näillä karkumatkoilla. .-D Hahtuva on ihana eläytyessään puurooliinsa, jos haluat niin hän voisi tulla mukaan näytelmään esiintymään puuna, käsikirjoitukseen (joka on jossain tarinaviekun syövereissä hautautuneena) voisi jopa lisätä hänelle jonkun vuorosanankin jos Hahtuva olisi puhuva puu! .-D Koulussakin kerettiin käymään, tuli oma ala-aste mieleen tuosta opettajan tervehtimisestä seisten. Hahtuvan pienet muunnelmat loppupään aakkosista olivat hauskoja. .-D Onneksi muut opettajat olivat mukavampia ja loppupäivä koulussa sujui hyvin. .-) Saat 39 penniä, kouluplussaa, kerhomerkin ja kohotan tarpeet!

-Kasa

Nimi: Vision

08.01.2020 18:54
Luku 3

Vision lisäsi vielä yhden uuden koristeen joulukuusen ja vilkaisi Hahtuvaan sitten tyytyväisenä.
“Nyt se on valmis”, hän sanoi ja alkoi hyräillä jotain joululauluja ja hytkyi keittiöön hakemaan lisää glögiä ja ottamaan piparit uunista, joiden tuoksu täytti jo koko huoneen.
Joulukuu oli jo loppunut, mutta Vision juhli sitä vielä. Hahtuva oli käskenyt häntä ehdottomasti lopettamaan, mutta Vision ei ollut siitä välittänyt.
“Saanhan minä vielä juhlia joulua, jos haluan”, hän oli naurahtanut kiusaantuneen näköiselle Hahtuvalle, joka sen jälkeen oli vain pyöritellyt silmiään.
Hahtuva loi viimeisen silmäyksen suuren joulukuusen, jonka latvassa kimalteli kaunis tähti ja jonka oksilla oli kauniita jouluisia koristeita. Kissa kipitti Visionin perässä keittiöön.
“Miksi sinä koristelit kuusen uudestaan?” hän kysyi. “Eikö me nyt voitaisi viedä se pois, eikö?”
Vision naurahti.
“Sinähän valitit aina, kuinka olet niin kyllästynyt siihen. Nyt se on erilainen”, hän sanoi. “Tulepas nyt Hahtuva, ota glögiä ja piparia! Muutama karkkikeppikin taitaa olla vielä jäljellä.”
Hahtuva mutristi suutaan, mutta istui kumminkin Visionin viereen keittiön penkille.
“Haluan sitten sen isomman”, Hahtuva ilmoitti. Vision naurahti:
“Saat sinä sitten isomman, sinä senkin ryökäle!”
Kun Vision ja Hahtuva olivat syöneet ruokansa, kisu vilkaisi nopeasti hoitajaansa.
“Eikö joulu voisi jo loppua jo”, Hahtuva sanoi varovasti, melkein kuiskaten.
“Jaa, ehkä se voisi pian loppua”, hän sanoi. “Muuten Hahtuva, olen järkännyt sinulle tekemistä, kun olet kovasti valitellut tylsyyttäsi.”
Hahtuvan silmät laajenivat, kun hän vilkaisi hoitajaansa.
“Mitä tekemistä? Ei minulla oikeasti ole ollut tylsää!” hän sanoi ja vilkaisi Visioniin, joka pyöritteli mietteliään näköisenä punaisia hiuksiaan kiekuralle sormensa ympärille.
Vision hymähti.
“Sen saat nähdä sitten myöhemmin!” hän sanoi ja naurahti tyrmistyneen näköiselle Hahtuvalle.

Muutamaa päivää myöhemmin Vision heräsi auringon kirkkaaseen valoon, kun se osui hänen silmiinsä. Hoitaja potki peiton pois päältään ja kampesi itsensä sängystä pois herättämään Hahtuvaa, jotta kissa ei myöhästyisi tämänpäiväisestä ohjelmastaan.
Hahtuva nukkui tuttuun tapaan huoneen nurkassa pinkin tyynynsä päällä pienellä kerällä ja kuorsasi kovaan ääneen kasvoillaan tyytyväinen ilme.
“Hahtuva”, Vision sanoi. “Hahtuva, herää.” Kissa kauhausi käpälällään ilmaa ja venytteli sekä räpsytteli silmiään.
“Oliko pakko herättää?”
“Kyllä.”
“Eipäs!”
“No kyllä.”
Vision huokaisi heidän keskustelunsa päätteeksi.
“Hahtuva tule, ennen lähtöämme minun täytyy laittaa sinulle huulirasvaa ennen kuin lähdetään. En halua, että muut luulevat, etten osaa hoitaa sinua”, Vision selitti. Hahtuvan ilme kirkastui.
“Minkä makuista se on?” tyttö kysyi ja nuolaisi odottavasti huuliaan. Visionin toinen kulmakarva nousi ylös.
“Kirsikan. Miten niin?” hän kysyi. “Pistän tämän sinulle nyt.”
Kun huulirasva oli laitettu, kaksikko meni keittiöön ja kauhean parkumisen jälkeen Hahtuva söi mangon.
“Miksi mangot näyttävät keltaisilta klönteiltä?” se oli kysynyt Visionilta.
“En minä tiedä, ne vain näyttävät. Syö nyt, kohta tulee kiire”, Vision oli vastannut.
“Ne näyttävät tyhmiltä klönteiltä”, Hahtuva oli sanonut Visionin huokaistessa hänen vastaukselleen.
“Minne me olemma menossa?” Hahtuva kysyi Visionilta heidän huoneensa oven sulkeuduttua kaksikon takana. Kisu yritti pysyä mukana hoitajansa harppauksien perässä.
“Näytelmälavalle”, Vision vastasi yhdellä sanalla. Hahtuva mietti hetken pää kallellaan, mutta sitten hän huomasi joutuneensa paljon jälkeen hoitajastaan ja kipitti tämän vaivalloisesti kiinni.
“Mitä me siellä?” tyttö kysyi. “Ja ketkä ne toiset olivat, joista sinä puhuit.” Vision huokasi ja katsoi mietteliään näköisenä erittäin mielenkiintoisen näköistä seinää.
“No kai minä sitten sinulle voin kertoa, ettei se tule aivan yllätyksenä. Ilmoitin sinut näytelmäkerhoon, kun olet jatkuvasti valittanut tylsyyttäsi”, hoitaja kertoi.
“Mahtavaa! Minusta tulee varmasti taitava näyttelijä!” Hahtuva huudahti innostuneena. Kissa sai uutisesta lisää energiaa ja nyt hän juoksenteli Visionin ympärillä.
“Mitä luulet, että pääsenkö Bollywoodiin?” Hahtuva kysyi pienen tauon jälkeen. Vision hymyili kissalle.
“Se on Hollywood”, Vision vastasi ärtyneen kuuloisena, vaikka hymyili vieläkin.
“Eipäs kun Bollywood!” Hahtuva huudahti. Vision huokaisi, muttei enään sanonut mitään.

Hahtuvan näytelmäkerho:

Kun kaksikko lopulta pääsi näytelmälavalle missä näytelmäkerho järjestettiin, Vision ei lähtenytkään Hahtuvan odotuksien mukaan pois.
“Mitä sinä siinä toljotat?” Hahtuva kysyi Visionilta, joka ei liikkunutkaan. Vision hätkähti Hahtuvan ärtyneestä äänensävystä.
“Ajattelin, että haluaisit minun jäävän tänne. Kun nyt on sinun ensimmäinen kertasi, etkä edes tiedä, millaista täällä on”, Vision selitti anteeksipyytävällä äänellä.
“Siinä sinä kyllä olit väärässä! Mene pois!” Hahtuva ärjyi ja liittyi muiden kerholaisten joukkoon.
Näytelmäkerhon vetäjänä oli simssiliini, joka viittoi kissoja kokoontumaan piirin ympärilleen. Hahtuva meni muiden mukana iloisena perässä.
“Heippa taas näytelmäkerholaiset!” simssiliini tervehti ympärillään olevia kissoja.
“Heippa simssiliini!” vastaavanlaisia tarvehdyksiä kuului vähän sieltä täältä. Myös Hahtuva tervehti kerhon vetäjää.
“Tänään meillä on pantomiimiharjoituksia. Onko täällä joku, joka ei tiedä, mikä se on?” simssiliini kysyi.
Hahtuva ei tiennyt, mikä pantomimmimiimi - äh, miten se edes kirjoitetaan! Joka tapauksessa Hahtuva ei tiennyt, mikä se oli.
Muutama käsi nousi sieltä täältä, ja Hahtuvakin nosti kätensä reippaasti ylös.
“Haluaako joku täällä kertoa, mitä se tarkoittaa?” simssiliini kysyi. Miiru-niminen kissa nousi reippaasti ylös. Hahtuva oli joskus nähnyt kissan käytävällä.
“Pantomiimi on esitys, joka perustuu näyttelijöiden eleisiin eikä sen aikana saa puhua”, Miiru selitti. Simssiliini nyökäytti hyväksyvästi.
“Kiitos Miiru. Minulla on täällä lappu, jossa on jonkun teille varmasti tutun satuhahmon nimi. Teidän tehtävänä on tulla vuorotellen nostamaan täältä lappu ja esittää jonkunlainen pieni esitys Miirun antamilla ohjeilla”, simssiliini selitti, ja Miirun rinta pullistui ylpeästi, kun hänen nimensä mainittiin. “Muut yrittävät arvata, mitä hahmoa esittäjä esittää.”
“Miiru, tulisitko vaikka sinä ensimmäiseksi, kun osasit niin hienosti selittää, mitä pantomiimi tarkoittaa”, simssiliini naukaisi ja kisu nyökkäsi.
Miiru vetäisi lapun pussista ja meni lavalle esittämään. Hän oli kävelevinään portaita varpaillaan ja sitten pudottautui toisella tassullaan tavalliseen asentoon ja kiirehti pois.
“Kiitos Miiru. Osaako joku arvata, mitä tai ketä Miiru esitti?” simssiliini kysyi kissan esityksen loputtua ja aplodien hiljennettyä.
“Lumikki!” joku arvasi.
“Punahilkka!” kuului toinen. Miiru pudisti päätään.
Hahtuva tiesi, ketä Miiru oli esittänyt.
“Tuhkimo!” hän huudahti ylpeänä itsestään. Simssiliini nyökäytti päätään hyväksyvästi.
“Etkös sinä ole Hahtuva?” Simssiliini kysyi. Hahtuva nyökäytti edelleenkin ylpeänä itsestään päätään. “Tule vetäisemään lappu täältä.”
Hahtuva kipitti simssiliinin luo ja vetäisi ruskeasta nahkapussista lapun, joka oli taitettu. Siinä luki koukeroisin ja koristeellisin kirjaimin Prinsessa Ruusunen.
Hetken kissa mietti, miten esittäisi saamaansa hahmoa, mutta sitten hän keksi.
Hahtuva oli koskettavinaan jotain terävää esinettä, ja sitten hän yhtäkkiä kaatui, ja vaipui uneen.
“Kiitos Hahtuva. Onko kenelläkään arvauksia?” simssiliini kysyi.
“Prinsessa Ruusunen!” joku huudahti heti.
Hahtuva nyökäytti päätään.
“Aivan oikein Puro, tulepas sinä nyt tänne lavalle”, simssiliini sanoi.
Kun kerho päättyi, Hahtuva meni innokkaana Visionia vastaan.
“Mulla oli tosi hauskaa!” kisu huudahti, eikä alun ärtyneisyydestä ollut tietoakaan.

Tarpeet:
+ nälkätarve (poista kaapista glögi, piparit, mango ja karkkikepit, sillä Vision söi toisen)
+ unitarve
+ terveystarve (huulirasva)
+ liikkumistarve (liikkuminen Mouruposken käytävillä)

Vastaus:

Ihanaa kun jälkijuhlitte yhä joulua, Hahtuva ei tosin ollut niin innoissaan loputtomalta tuntuvasta joulusta kuin sinä. .-D Kiva että hahtuva innostui näytelmäkerhosta, onnistunut yllätys! Ehkä Hahtuva ehtii vielä mukaan nyt jonkin aikaa tauolla olleeseen näytelmäkerholaisten projektiin jos harjoittelee kovasti! Ainakin hän loisti pantomiiniesityksissä sekä niiden tulkitsemisessa että näyttelemisessä. ,-) Saat 22 penniä, kerhomerkin ja kohotan tarpeet. .-)

-Kasa

Nimi: Kuura

07.01.2020 06:59
Luku 22 Mun manko (koulutarina, Samo & Lyyli)

Äiti seisoo kanssani adoption ovella. Odotamme sitä jotain outoa kissaa, joka tulee kanssani kouluun. Pian ovi avautuu hitaasti. Sen takaa ilmestyy aika minun ikäiseni mustavalkoinen kissa. Hän hymyilee meille pienesti.
“Täs-”, äiti on sanomassa jotain, että estän häntä sanomasta yhtään mitään.
“Oon Samo, ja toi tylsimys on mun äiti”, selitän, kun äitini on ensin hiljentynyt.
“Minä olen Lyyli”, toinen kissa esittäytyy reippaasti.
“No hyvää koulupäivää, pienet, olkaa kilttejä”, äiti sanoo ja lempeästi ja halaa minua, “osaathan sinä koululle Lyyli?”
“Osaan”, tyttö vastaa lyhyesti.
Minä mutristan naamaani. En tykkää, kun äiti on noin kova hempeilijä silloin, kun jotkut ovat näkemässä. Nyt vieressämme on kuitenkin kaiken lisäksi kissa, jonka kanssa minut pakotetaan olemaan. Toivottavasti Lyyli ei kiinnittänyt siihen kauheasti huomiota.
“Meetkö säkin ensimmäiselle luokalle?” tyttö kysyy, kun lähdemme kävelemään kouluun.
Minun on pakko seurata häntä, koska kukaan ei ole koskaan kertonut minulle, miten koululle pääsee. Tämä on ilmeisesti jokin äidin ja Kuuran juoni pitää minut Lyylin seurassa. No ei se minua kauheasti haittaa paitsi, jos tämä kissa osoittautuu yhtä tylsäksi kuin äitini.
“Joo, kai. Ainakaan en oo ennen ollut koulussa”, kerron ja vilkuilen ympäristöön.
Minun tekisi mieli lähtä tutkia ympäristöä, mutta en oikein voi. Silloin myöhästyisin koulusta ja joutuisin jättämään Lyylin yksin. Hän ihan varmasti kertoisi siitä jollekin ja minulle valitettaisiin. En halua, että minulle valitetaan kaikesta heti koulussakin. Minusta tuntuu, että olen koulussa vain sen takia, koska olen äitini mielestä liian vilkas.

Meillä on ensimmäisenä kotitaloutta. Ehdimme luokkaan juuri ennen kuin opettaja ehtii sulkea oven. Se on hassunnäköisessä luokassa, jossa on neljä pientä keittiötä. Jokainen niistä näyttää ihan samalta.
“Tänään tehdään smoothieta ja teeleipiä. Teette työt pareittain ja annan teidän tällä kertaa valita parit itse”, opettaja selittää.
Vilkuilen luokkaan. En tiedä heistä ketään muuta kuin Lyylin. Päädyn siis olemaan tytön parina, koska muutkin tuntuvat löytävät itselleen helposti parit. Olen jo säntäämässä kovalla kiireellä yhteen neljästä pienestä keittiöstä.
“Ei vielä keittiöön, ensin pitää pestä tassut hyvin”, opettajat huomauttaa minulle.
Muut menivät heti kiltisti pesemään tassujaan. Minä olen jonon viimeisenä, mutta onneksi meitä ei ole kovin montaa, joten jono liikkuu nopeasti. Katson tarkkaan, mihin keittiöön Lyyli menee. Hän pääsi pesemään tassujaan jo toisena. Kun on minun vuoroni pestä tassuni, yritän tehdä sen mahdollisimman huolellisesti, kuten muutkin tekivät. En halua, että minulle valitetaan ihan kaikesta. Lopulta menen Lyylin luokse keittiöön, jonka hän on meille valinnut.
“Teille on pöydillä aineet ja ohjeet teeleipiin. Aineksset smoothieisiin saatte tulla hakemaan täältä keskeltä. Jokainen pari saa ottaa yhtä nestettä ja kahta hedelmää tai marjaa”, opettaja selittää rauhallisesti.
Yritän parhaani mukaan vilkuilla opettajan suuntaan ja nähdä, mitä kaikkea pöydällä oikein on. Näen selvästi ainoastaan muutaman korkean purkin. Niissä on varmaankin niitä nesteitä. En tiedä, olenko oikeassa, mutta tuo on minun arvaukseni.
“Saanko mennä hakemaan siihen ihmejuomaan ainekset?” kysyn Lyyliltä, joka tutkii tarkkaavaisena teeleipien ohjetta.
“Joo, mä alan tekemään näitä”, tyttö vastaa minulle ystävällisesti ja alkaa etsimään kaapeista jotain.
Kiitän varovasti ennen kuin säntään tutkimaan, mitä aineksia on mahdollista valita. Muiden parien valitsijat ovat myös menossa pöydän luokse, minä tahdon olla siellä ensimmäisenä. Varon kuitenkin juoksemasta, koska minusta tuntuu, että siitä valitettaisiin. Keräännymme opettajan kanssa pöydän ympärille. Huomaan nopeasti, että pöydällä on yksi mago. Minun on pakko saada se. Nappaan hedelmän nopeasti tassuihini.
“Minun manko”, sanon päättäväisenä.
“Malta nyt vähän Samo”, opettaja sanoo, “olisiko joku muukin pari halunnut mangoa?”
Kukaan muu ei sano mitään, joten saa pitää mangoni. Saan mangon lisäksi mansikoita. Haluaisin meille maitoa, mutta emme voi ottaa sitä. En ihan täysin ymmärrä miksi. Maitopurkista kuitenkin riittäisi myös minulle ja Lyylille. Lopulta saan tassuihini jonkun oudonnäköisen maitopurkin.
“Voin tulla auttamaan ja neuvomaan hedelmien pilkkomisessa, jos tarvitsette”, opettaja sanoo, kun lähden kantamaan aineksia Lyylin luokse.
“Mä sain mankon”, kerron ylpeänä, kun lasken tavarat pöydälle.
“Nam, mansikoita”, tyttö vastaa katsoessaan, mitä oikein on tuonut.
Alan leikkaamaan mangoa. Se on vähän vaikeaa. Opettaja tulee auttamaan minua, vaikka en edes pyytänyt apua. Mitään ei selvästikään saa tehdä itse. Mansikat osaan kuitenkin leikata ihan itse. Kun Lyyli on saanut teeleivät uuniin, hän kattaa pöydän. Minä laitan mango- ja mansikkapalat korkeaan kulhoon. Avaan sen omituisen maitopurkin varovasti.
“Tää ei haise maidolta”, sanon ja nyrpistän nenääni.
“Koska se ei ole maitoa”, Lyyli selittää.
“Mitä tää sit on?” ihmettelen.
“Jotain muuta”, tyttö vastaa, mutta ei osaa selittää asiaa.
Ainekset pitää muussata hassulla kovaäänisellä sauvajutulla. Minä saan tehdä sen, koska Lyylin mielestä siitä lähtee liian kova ääni. Hän haluaa kuitenkin kaataa juoman laseihin. Minä muka kaataisin kaiken vain pöydälle, en varmasti. Teeleivät näyttävät aika tummilta, kun otan ne pois uunista.
“Tää on hyvää”, sanon kun maistan hassua juomaa.
“Ja noi vähän kärähti”, Lyyli huomauttaa katsoessaan lautasella olevia teeleipiä.

Seuraavana on ruokailu. Menen syömään, vaikka minulla ei oikein ole nälkä edellisen tunnin takia. Ruokana on makaronilaatikkoa. Otan ruokaa vähän lautaselleni ja pursotan päälle paljon ketsuppia. En tosin ole aivan varma, miltä ketsuppi maistuu. Uskon sen kuitenkin olevan hyvää.
“Otitko sä pelkkää ketsuppia?” Lyyli kysyy hämmentyneenä.
“En, mä vaa maustoin sen hyvin”, vastaan hymyillen.
Jos ruokaan laitetaan jotain maustetta, sitä pitää laittaa tarpeeksi. Eihän mistään pienestä murusta ole mitään apua. Minusta myöskin tuntuu, että ketsuppi on parempaa kuin tuo itse ruoka. En kuitenkaan voi kokeilla sitä, koska koko annokseni on ihan ketsupin peitossa.

Meillä on vielä äidinkieltä. Meitä on siellä aika paljon, Onneksi luokassa on vielä vapaita paikkoja, koska en haluaisi istua kenenkään syliin. Lyyli löytää yhden vapaan paikan eturivistä. Minä menen istumaan hänen taakseen, vaikka vieressäni olisi paikka. en kuitenkaan halua istua ihan eturivissä.
“Tänään opetellaan sanojen yhdistämistä kuviin ja aakkostamsta”, opettaja kertoo, “voitte ottaa parin siitä läheltä tai tehdä tämän yksin.”
Lyyli kääntyy edessäni katsomaan minua: “Teetkö mun kanssa?”
“Joo”, vastaan lyhyesti.
Lyyli kääntää pulpettinsa ympäri niin, että meillä on nyt yksi iso pulpetti. Opettaja antaa meille kaksi pinoa kortteja. Toiset niistä ovat sinisiä ja toiset vihreitä. Lyyli alkaa tutkia sinisiä kortteja ja minä otan tassuihini vihreät kortit.
“Sinisissä korteissa on sanoja ja vihreissä on samat asiat pelkkinä kuvina. Yhdistäkää ensin kortit toisiinsa ja laittakaa ne sen jälkeen aakkosjärjestykseen”, opettaja selittää.
Levitän kuvakortteja pulpetille ja yritän miettiä, mitä ne esittävät. Yhdessä on ainakin kala ja toisessa tyyny. Ne on ensimmäiset kortit, jotka luulen tunnistaneeni varmasti. Lyyli selaa toista korttipinoa mietteliään näköisenä.
“Anna mulle niitä sanoja”, sanon, kun kaikki kuvat on levitetty pulpetille.
Lyyli antaa minulle varovasti osan korteistaan. Löydä nopeasti kalan, mutta tyynyä en löydä. Se voi olla Lyylillä. Yritän miettiä, mitä muut ovat. Pian huomaan jalkapallon minun minun korteistani sekä pöydältä.
“Nyt vielä aakkosjärjestys”, Lyyli sanoo lopulta, kun kaikille korteille on löytynyt parit.
Siitä minä en tiedä mitään. Minä en osaa aakkosia. Lyyli alkaa kuitenkin järjestämään kortteja päättäväisen näköisenä. En tiedä, mistä hän oikein tietää, miten kortit ovat oikein. Seuraan vain hiljaa, mitä tyttö tekee.
“Tuolta taulun päältä näkee aakkoset”, Lyyli kuiskaa minulle.
Nyökkään pienesti ja katson hänen näyttämään suuntaansa. Siellä on vain hassunnäköinen rivi jotain kirjaimia. Vilkuilen sitä ja Lyylin tekemään järjestystä. Alan ehkä hitaasti ymmärtämään, miten se toimii.

Vastaus:

Ihan hyvinhän Lyyli ja Samo tulevat toimeen keskenään, tai ainakin yhteistyö paritehtävissä pelaa. .-) Samo vähän jännäsi saavansa valituksia eikä siksi uskaltanut kovin villiksi heittäytyä, mikä on ehkä ihan hyvä koulussa. Kotitaloustunnin smoothie-tehtävä toi mieleen oman ekan köksäntuntini, vaikka me taidettiin kylläkin tehdä pirtelöä. .-D Hyvä että Samo sai mangonsa. ,-) Vaikka Samo ei vielä aakkosista paljoa ymmärtänytkään niin kätevää että Lyylin työskentelyä seuratessa asia alkoi valjeta hänellekin. .-) Saat 24 penniä sekä kouluplussaa kummallekin!

-Kasa

Nimi: Kuura

05.01.2020 09:37
Luku 21 Vesileikkejä ja valitsemista

Läts. Läts. Läts. Hyppään aina ilmaan ja putoan takaisin matalaan vesilätäkköön. Vesi roiskuu minun päälleni, mutta äidin ilmeestä päätellen, hänkään ei ole kuiva. Äiti kuitenkin hymyilee. Juoksentelen ympäriinsä ja äiti tulee vähän rauhallisemmin perässä. Hän on kuulemma vain vahtimassa minua ulkona. Kyllä minä osaisin täällä ihan yksinkin olla. Ulkona on paljon vettä. Koko ajan sitä tippuu ylhäältä lisää minun päälleni.
“Lakastan talvea”, selitän innoissani äidilleni.
“Ei tämä ole oikea talvi”, hän yrittää kertoa minulle, mutta en ymmärrä, mitä äiti oikein tarkoittaa.
“Lakastan valetalvea”, päädyn vastaamaan, koska en ihan ymmärrä, mitä äiti tarkoittaa.
Jos tämä ei ole oikea talvi, minä en tiedä, millainen on oikea talvi, tai milloin se on. Koska nyt on märkää ja pimeää, niin ehkä oikealla talvella on kuivaa ja valoisaa. Minä kuitenkin pidän valetalvesta.
“Äiti, millainen on oikea talvi?” käännyn katsomaan äitiäni ja kysyn häneltä. Seison keskellä vesilätäkköä.
“Silloin on kylmä ja maassa on paljon valkoista lunta”, äiti selittää minulle rauhallisesti.
“Milloin se tulee?” kysyn seuraavana ja jatkan vedessä hyppimistä.
“En tiedä, ei välttämättä enää koskaan”, hän on hetken hiljaa ennen kuin vastaa minulle.
Jos oikea talvi ei tule enää koskaan, minä en saa ikinä tietää, millainen se oikeasti on. Tahdon nähdä lunta, koska se kuulostaa hauskalta. Lumi kuulostaa melkein yhtä hauskalta kuin vesi. Minä tahdon oikeasti veteen, mutta äiti on luvannut viedä minut johonkin ihmehalliin, jossa on paljon vettä, mutta ei tyhmiä kuplia.
“Samo, mennään sisään. Täällä alkaa satamaan enemmän”, äiti sanoo ja vilkuilee ylös, vaikka en kyllä ymmärrä, mitä kiinnostavaa hän siellä oikein näkee.
“Ei taho”, vastaan päättäväisesti.
“Tule nyt, pääset kyllä myöhemminkin leikkimään vedessä”, äiti yrittää suostutella minua lähtemään sisälle.
“Tylsä”, sanon lopulta ja suostun lähtemään äidin kanssa sisälle.

Äiti on ihan tylsä kissa, koska hän ei anna edes juosta sisällä. Sen omituisen ison rakennuksen pitkät käytävät olisivat vain ihan täydellisiä juoksemiseen. Niillä ei kuulemma saa juosta, mutta en kyllä ymmärrä, miksi ei saa ja kuka kieltää. Sen on pakko olla vielä paljon tylsempi kuin minun äiti.
“Nyt kävele Samo”, Source sanoo äkkiä aika napakasti.
“En kävele”, vastaan kiukkuisena, koska äiti on ihan tyhmä.
Tiputtaudun makaamaan lattialle ja alan ryömiä eteenpäin kuin mato. Jos en kerran saa juosta, niin ryömin paljon mieluummin. Käveleminen on ihan tyhmää ja tylsää. Juokseminen olisi kuitenkin ollut se hauskin versio.
“No käy tuokin, jos se käveleminen ei onnistu”, äiti huokaa lopulta.
Virnistän itselleni. Miksi minä en vain saa tehdä heti niin kuin haluan. Äiti pääsisi silloin paljon helpommalla. Hänen ei tarvitsisi olla tylsä ja komentaa minua ihan koko ajan. Meillä kaikilla olisi silloin helpompaa ja kivempaa.

Nemo-pappa on nukkumassa sängyllä. Joku on kyllä yrittänyt aanoa minulle, että Nemo ei ole minun oikea pappani. Hän nukkuu oikeasti paljon. Äiti sanoo, että minunkin pitäisi nukkua paljon, mutta en halua. On paljon hauskempaa olla hereillä kuin nukkua. Jos nukkuu, ehtii tehdä paljon vähemmän kaikkea hauskaa. Jänöni on sängyllä Nemon vieressä. työnnän jänöä varovasti lähemmäs vanhusta, vaikka en yletä kunnolla. Hän tarvitsee unikaverin, koska nukkuu.
“Samo, tule tänne”, Kuura, joka istuu pöydän luona äitini kanssa, pyytää minua rauhallisesti ja viittoo vähän kädellään.
“Miksi?” ihmettelen, mutta otan muutaman juoksuaskeleen heidän luokseen. Äiti katsoo minua paheksuvasti.
“Olemme miettineet, jos haluaisit mennä kouluun”, äiti selittää minulle ja katsoo hoitajamme käsissä olevaa vihkosta.
“Mikä on koulu?” kysyn mietteliäänä ja vilkuilen heitä.
“Se on paikka, jossa pääset oppimaan paljon uusia asioita ja näet myös paljon muita nuoria kissoja”, Kuura selittää.
“Saako siellä leikkiä?” kysyn kiinnostuneena, koska koulu ei kuulosta ainakaan vielä ihan kauhealta paikalta.
“Saa, mutta pitää myös jaksaa opiskella”, äiti kertoo ja hymyilee minulle.
“Joo, kouluun!” hihkaisen innoissani, vaikka en ymmärrä vielä koulusta kauheasti mitään. Se kuulostaa kuitenkin aika hauskalta.
“Selvä. Koska olet pian tarpeeksi vanha kouluun, tehdään sinulle jo hakemus kouluun”, hoitajamme selittää ja ottaa jonkin paperin esille. Siinä on valmiiksi monenlaisia merkkejä.
“Mitä haluat opiskella?” äiti kysyy minulta.
“Jotain kivaa”, vastaan, koska en osaa sanoa mitään muuta tähän asiaan. Äiti osoittaa paperilla olevaa tassullaan ja Kuura piirtää muutaman oudon merkin.
“Haluatko tehdä ruokaa?” Kuura kysyy hymyillen.
“Joo, ruokaa, mankoo!” innostun.
“Selvä, vaikka en voi luvata, että pääset tekemään mitään mangoista”; hoitajamme hymyilee.
Nyt hakemukseni kouluun on kuulemma valmis. Kuura selittää jostain vaikean kuuloisesta sanasta, jonka avulla joku jossain adoptiossa oleva kissa tulee myös kouluun. Sille on valittu samat aineet kuin minulle, joten meidän pitäisi kuulemma kulkea koulumatka ainakin alkuun yhdessä. Toivottavasti hän ei ole ihan tylsä.

Kuura jatkaa äitini kanssa sen omituisen vihkosen selaamista. Pöydällä on minun ja ilmeisesti sen toisenkin kissan kouluhakemukset. En ymmärrä niistä mitään. Yritän seurata, mitä kaikkea siihe vihossa oikein on, vaikka kaikki näyttää todella sekavalta.
“Haluisitko sä johonkin kerhoon?” äiti kysyy ja jää tuijottamaan jotain isoa juttua vihon sivulla.
“Mikä on kelho?” kysyn uteliaana.
“Kerhoissa saat tehdä erilaisia kivoja juttuja muiden kerholaisten kanssa. Se, mitä kerhossa tehdään riippuu siitä, millaisessa kerhossa olet. Täällä on paljon erilaisia kerhoja”, äiti selittää ystävällisesti.
“Joo”, vastaan innoissani, koska kerhot kuulostavat hauskoilta.
“No katsotaan, mitä täältä löytyisi”, Kuura sanoo ja tutkii vihon sivuja.
“Hmm.. kiinnostaisiko sua urheilukerho?” äiti miettii ja katsoo minua.
“Ei”, vastaan lyhyesti, koska tuo kuulosti tyhmältä.
“Olisit kyllä voinut pitää siitä. Siellä on esimerkiksi paljon erilaisia pallopelejä”, Kuura selittää.
“En taho”, sanon edelleen päättäväisenä.
“Koska pidät vedestä, miten olisi uimakoulu?” hoitajamme yrittää ehdottaa.
“Ei toista koulua”, vastaan nopeasti, koska ei koulu niin houkuttelevalta kiinnostavalta kuulosta, että haluaisin kahdessa eri koulussa olla.
“Miten olisi tanssikerho?” äiti puolestaan ehdottaa.
“Pojat ei tanssi”, vastaan päättäväisenä. Minähän en mikään tanssiva tyttö ole.
“No miten olisi partio?” Kuura kysyy, “tai sirkuskerho?”
“Silkus, mie tahon silkuksee”, vastaan innoissani.
“Oletko nyt ihan varma?” äiti varmistaa.
“Joo, tahtoo silkuksee”, jatkan, koska se kuulostaa niin hauskalta.
“Eiköhän valinta ole nyt tehty”, Kuura sanoo huvittuneena, “voidaan sitten myöhemmin valita lisää kerhoja, jos joku muukin alkaa tuntua kiinnostavalta.”
Minusta tulee sirkuskissa. Minusta tulee sirkuskissa!

//Tarpeet
+leikkimistarve (Samo)
+liikkumistarve (Samo, Source)
+nukkumistarve (Nemo)

Vastaus:

Mukava saada kerrontaa viimein pikku-Samon näkökulmasta! Hehe, säännöt tuntuvat vähän ärsyttävän pentua. .-D Suorastaan ihmettelen että saitte Samon innostumaan koulusta kun hän niin jyrkästi torjui kaikki kerhoideat, mutta kiva että Samo lopulta löysi mieleisensä kerhon. .-) Uu, ja jäin jo jännäämään kuka adoptiolainen mahtaa päätyä Samon koulukaveriksi! Saat 20 penniä, ja kohotan tarpeet. .-)

-Kasa

Nimi: Usva123

04.01.2020 11:37
Puron nk


Nostin pääni pehmeistä tyynyistä. Vilkaisin Usvan sänkyyn ja näin tämän rinnan kohoilevan hiljaisesti. Olin tyytyväinen kun kerrankin Usva oli täällä. Hän oli nimittäin viettänyt joulun jossain sukulaisillaan ja minun piti jäädä tänne koska joku heistä oli allerginen kissoille. Ennen kuin hän oli lähtenyt hän oli kysynyt pärjäisinkö varmasti yksinäni noin viisi päivää kun hän oli siellä. Olin vakuuttanut joskin melko apeana että pärjäisin olihan kaappi muutenkin täynnä ruokaa ja muuta ja joku hoitolasta voisi auttaa minua jos minulle kävisi jotain. Kokemus oli tehnyt minusta paljon itsenäisemmän. Hoitajani heräsi.
“Huomenta sinä taisit jo herätä”, hän sanoi.
“Muuten, osallistumme erääseen aktiviteettiin nimittäin talviselle rekiajelulle joka päättyy eräälle järvelle ja ilmoitin sinut myös laskettelukisaan”, tämä jatkoi.
“Miksi sinä ilmoitit minut siihen ilman lupaani!?” kysyin tuohtuneena.
“Sinä pidät siitä kuitenkin. Lisäksi tänään on uudenvuoden aatto!” hän sanoi ärsyttävän varmalla ja tyynellä äänensävyllä.
Käännyin pois ja aloin murjottaa.

Päivällä huomasin kun joku reki tuli hoitolan pihaan.
“Usva se reki tuli! Mennään jo!” huusin.
“Kyllä kyllä! Odotas nyt”, hän vastasi ja sähläsi jotain hiusharjan kanssa. Hänen hiuksensa jäi joka vedolla kiinni harjaan.
Odotin kärsivällisesti ovella että Usva olisi saanut hiuksensa harjattua ja kun hän viimein oli valmis ja tuli ovelle tuhahdin:
“Vihdoin!”
Ja sitten me juoksimme kiireesti hoitolan käytäviä pitkin reen luokse missä muut hoitajat ja kissat selvästi odottivat meitä.
“No nyt kaikki ovat paikalla joten voimme lähteä”, Simsiliini sanoi hieman ärtyneenä ja Usva nyökkäsi tälle nolona.
Istuimme reen penkeille ja käännyin katsomaan talvisia maisemia. Kaikkialla oli henkeäsalpaavan kaunista kun puiden oksat painuivat lumesta ja kauriit juoksentelivat pelloilla joiden ohi kuljimme. Kulkuset helisivät reemme sivuilla kun kaunis valkoinen hevonen ravasi reemme edessä.
Pian saavuimme kauniin järven rannalle ja reki jätti meidät kyydistään. Kokkikerholaiset kokosivat kojuaan josta hoitolalaiset voisivat ostaa ruokaa itselleen.
Me kaikki peuhasimme lumessa ja minä törmäsin erääseen aljenkissaan joka kertoi olevansa nimeltään Galaxy.
Juttelimme siinä hetken ja sitten Galaxy kertoi osaavansa lukea toisten ajatuksia ja lähettää toiselle ajatusissa viestin. Innostuin siitä kovasti ja pyysin että hän näyttäisi minulle sitä kykyä ja niin hän sitten sanoi mielessäni:
“Ok”
“Vau toi on siistii!” sanoi tohkeissani.
Tämä oli juuri sanomassa jotain mutta sitten Simsiliini kuulutti kaikille että luistelukisa alkaisi.
Kaikki kisaajat luistelivat hienosti ja välillä joku kaatui. Eniten pidin luistelijoista Nalasta.
Seuraavaksi oli laskettelukisa jossa minä olin samassa joukkueessa Ricon, Noen ja Kinuskin kanssa. Kävimme hakemassa pulkan ja raahasimme sen mäen huipulle.
Säännöt kisassa olivat sellaiset että vuorotellen kaikki laskivat kunnes kaikki neljä olivat laskeneet ja kun oli laskenut pulkka piti tuoda itse ylös ja nopein joukkue voittaa.
Ensimmäisenä laskuvuorossa joukkeellamme oli Rico. Hän laski mahdollisimman kovaa ja otti vauhtia käpälillään ja me muut kannustimme todella kovaa ja sitten Rico veti pulkan mäkeä ylös mahdollisimman nopeasti. Sitten oli minun vuoroni laskea ja minä otin vauhtia niin nopeaa kun pystyin ja nousin ylös vaikka siinä minulla oli vähän hankaluuksia pulkan hinauksessa.
Sitten tuli Kinuskin vuoro laskea. Hän otti vauhtia niin hirveästi että näytti että tämä pian kaatuisi vauhdista. Ja sen jälkeen kun Kinuski oli päässyt ylös vielä Noki laski. Hän laski niin kovaa vauhtia että hän pyllähti maahan pulkan kanssa mutta pääsi heti takaisi takaisin kyytiin ja jatkoi laskemista taas yhtä kovaa vauhtia. Ja sitten kun hän oli hinannut pulkan puoleenväliin mäkeä kuulin kun Daim hihkaisi:
“Voitto”
Me muut meidän joukkueesta huokaissimme pettyneenä mutta Noki ei välittänyt vain jatkoi kiskomista ja hän pääsi ylös samaan aikaan kuin kaksi muuta kissaa.
Ja niin kisa oli ohi ja Simsiliini pyysi kaikkia palkintojen jakoon.
“Selvä nyt julistan luistelukisan sijoitukset! Kolmannelle sijalle kisassa ylsi… Ennustus! Onnea sinulle. Ja sitten kakkoseksi pääsi… Nala! Onnea. Ja sitten vielä voittaja on… Mocca. Onnea ja palkinnot voitte hakea minulta palkintojen jaon jälkeen. Ja sitten vielä laskettelukisan voittaja.
Ja voittaja on… Daimin joukkue. Onnea. Kiitos osallistumisesta kaikille ja tarkemmat sijoitus listat löydätte ruokakojun seinästä. Tapahtuma loppuu kahden tunnin päästä. Kiitos.”
Ja sitten Simsiliini poistui kaikkien edelta ja pulina alkoi.
“Mennäänkö syömään?” Usva kysyi.
Nyökkäsin ja lähdimme ruokakojua kohti ja siellä oli joku adoptiosta.
“Hei mitä saisi olla?” hän kysyi.
“Mitäs haluaisit Puro?” Usva kysyi.
Osoitin pizzan palaa jossa oli päällä pepperonia.
“Yksi pepperoonipizzan pala. Kiitos”, hän sanoi ja ojensi myyjälle kaksi penniä.
Ja sitten myyjä ojensi pizzan palan.
Söin palan nälkäisesti ja menin kokeilemaan luistelua. Pyllähdin monesti jäälle kaikin eri tavoin mutta se oli silti hauskaa. Sitten tuli aika lähteä takaisin hoitolalle.
Kello oli jo noin yksitoista kun pääsimme sisälle. Menimme suoraan Puuhakamarille jonne oli viritetty tv hoitajia ja kissoja varten joilla ei ollut omaa. Siellä oli meidän lisäksemme ainakin Syrah kissoineen sekä Patukka kissoineen. Telkkarista tuli joku uudenvuodenaaton ohjelma jossa oli kaikkia eri suomalaisia artisteja ja se oli helsingissä. Nukahdin kesken ohjelman ja Sitten minuuttia vaille kaksitoista Usva herätti minut lähtölaskentaa varten ja sitten kymmentä sekuntia vaille me kaikki aloimme laskea:
“Kymmenen, yhdeksän, kahdeksan, seitsämän, kuusi, viisi, neljä, kolme,kaksi,yksi, uusvuos!”
Sitten telkkarissa alkoivat ilotulitukset paukkua ja heti niiden loputtua nukahdin Usvan syliin.



Usvan nk

Huomasin että Puro oli nukahtanut syliini mutta katsoin silti vielä yhteen asti helsingin uudenvuodenaaton juhlia. Sitten kun ne loppuivat kannoin Puron huoneeseemme ja laskin hänet tämän kerran sänkyyni tyynyni viereen. Kävi pesemässä vielä hampaani ja sitten menin sänkyyn ja vedin Puron syliini ja nukahdin.


Tarpeet:

Nukkumistarve
Ruokatarve(pitsanpala otettaan pois tarinan tuotoista.)
Liikumistarve.

Vastaus:

Tykkäsin tarinan alussa olleista selityksistä miten Puro oli oppinut vähän itsenäisemmäksi sinun ollessa jouluna sukuloimassa. .-) Kiva kun kirjoitit tapahtumasta tarinan! Sääli ettei Puron joukkue yltänyt voittajaksi, mutta sentään tulitte jaetulle kakkossijalle. .-) Teemailuakin oli mukana kun katselitte uudenvuodenaaton juhlia ja ilotulitusta telkkarista! Saat 17 + 30 + 5 - 2 = 50 penniä, ja kohotan tarpeet. .-)

-Kasa

Nimi: Kuura

04.01.2020 09:15
Luku 20 Jänö ja vettää

Samo on nukkumassa minun unikorissani, koska pennulla ei ole vielä omaa nukkumapaikkaa. Pentu onneksi nukkuu siellä ihan tyytyväisenä ilman minuakin, vaikka luonnollisesti kaikki yöt nukumme siellä vielä yhdessä. Nemo makoilee Kuuran sängyllä. En tiedä, onko vanhus hereillä, mutta uskon hänen kyllä olevan. Minä istun Nemon lähellä hermostuneena ja vilkuilen ovelle. PIan näen, että joku painaa ovenkahvaa varovasti alas. Kuura tulee kaupasta ja menee purkamaan ostoksia. Kiirehdin nopeasti hänen luokseen, koska ostoksista pitäisi löytyä yksi asia, joka on nyt erityisen tärkeä. Pengon kassia nopeasti.
“Unohiks sä?” sähähdän vähän Kuuralle.
“En, kyllä se on siellä”, hoitaja vastaa rauhallisesti ja ottaa kassista keltaisen pyyhkeen.
Pian tassuni osuu johonkin pehmeään. Toivottavasti se on, mitä luulen sen olevan. Nostan tassuani varovasti ja katson, mikä se on. Katson sitä tyytyväisenä hymyillen. Nyt on aika pelastaa pikku-Peikko.

Kun unikori, alkaa keikkua uhkaavasti, tiedän Samon heränneen. En ehdi mennä auttamaan häntä ylös, kun pentu on jo onnistunut kaatamaan korin. Keltainen mönkii tyytyväisenä lattialle. Samo on alkanut kulkea jo vähän tassujensa varassa, mutta se on vielä huteraa. Hän kaatuilee helposti, mistä pikkuinen ei pidä itse ollenkaan. Jos pitää päästä jonnekin nopeasti, pentu turvautuu vielä mieluummin mönkimiseen.
“Mittä nalle?” Samo kysyy innoissaan, kun on päässyt sängyn reunan luokse.
Pennun varovasti sängylle. Samo haluaisi kyllä mieluummin kiivetä itse, mutta se ei vain ihan onnistu. Hän kiipeää syliini ja kääntyy katsomaan minua iloisesti. Huomaan kuitenkin, että pentu oikoo edelleen kysellä nallen perään.
“Nalle on äitin, mutta tämä on sinulle”, kerron rauhallisesti ja näytän tassussani olevaa jänöä.
“Te ei ole nalle”, Samo huomauttaa vaativasti ja läimäisee jänöä ärsyyntyneenä.
“Älä tee noin, jänöön sattuu. Se haluaa olla sun kaveri”, puhun rauhallisesti ja tuon jänön varovasti taas lähemmäs pentua.
Samo katsoo jänöä hetken hiljaisena. Pentu kääntelee päätään ja selvästi tutkii jotenkin pehmolelua katseellaan. Äkkiä hän sieppaa pehmolelun tassustani nopealla liikkeellä. Pentu puristaa lelua kovasti itseään vasten.
“Mun jänö, mun kaveli”, Samo mutisee tyytyväisenä ja halaa jänöä.
Hymyilen onnellisena ja silitän pentua varovasti. Hän on vähän höppänä pentu, mutta sitäkin ihanampi. Pentu istuu tyytyväisenä sylissäni ja halaa uutta ystäväänsä. Toivon, että tämä oikeasti pelastaa pikku-Peikon, joka on minun arvokas nalleni.
“Kato Nemo, mun yttävä”, Samo alkaa esittelemään innoissaan jänöä vieressämme makoilevalle Nemolle.
“Mikä sen nimi on?” vanhus kysyy rauhallisesti.
Samo näyttää hetken miettiliäältä: “Jänö.”
Nemo hymyilee ja nyökkää. Samo ei selvästi oikein tiennyt, mikä pehmolelun nimi oikein voisi olla. Eipä tuo mitään haittaa, koska tuollainen nimi on ainakin helppo muistaa ja siitä huomaa, miten pienen pennun keksimä se on.

Kävelen Kuuran ja Samon kanssa pitkin hoitolan käytävää. Minun on koko ajan katsottava, missä pikkupoika oikein menee. Pentu kompuroi eteenpäin niin nopeasti, kuin vain pääsee, vaikka ei edes tiedä, minne olemme menossa. Hän on yllättävän nopea liikkeissään. Kuura kantaa käsissään kahta pyyhettä ja pesutarvikkeita.
“Samo, odota”, sanon äkkiä kovaan ääneen, koska pentu meinaa mennä oikean oven ohi.
“Tamo odottaa”, pentu vastaa ja pysähtyy täysin paikoilleen.
Kävelemme rauhallisesti pennun luokse. Samo katsoo meitä koko ajan. Hän selvästi odottaa, milloin saisi taas lähteä kiitämään eteenpäin kovalla vauhdilla. Lupaa ei kuitenkaan tule.
“Minne me mennää?” Samo kysyy varovasti.
“Tänne”, Kuura sanoo ja avaa vieressämme olevan oven hitaasti.
“Mitä tiellä on?” pentu kysyy kiinnostuneena ja yrittää vilkuilla huoneeseen.
“Kohta näet, odota hetki”, sanon hitaasti ja yritän rauhoitella pentua.

Kun saavumme kylpyhuoneeseen, Samo katselee ihastellen ympärilleen. Joudun pitämään pentua tarkkaan silmällä ja olla valmiina ottamaan hänestä kiinni, jos pikkuinen on lähdössä säntäämään johonkin suuntaan. Kylpyhuoneen kovalle laattalattialle ei nimittäin kannata todellakaan kaatua. Kuura menee laittamaan kylpyammetta valmiiksi, kun minä vaan ihmettelemään huonetta Samon kanssa, tai siis vain vahtimaan pentua.
“Mikä toi ääni on?” pentu kysyy minulta, kun pysähtyy kuuntelemaan ympäristöään.
“Kuura laskee vettä ammeeseen”, kerron rauhallisesti.
“Mikä te on? Päätenkö mä tinne?” Samo kyselee innostuneena.
“Pääset sinne ihan kohta”, vastaan rauhallisesti.
“Jee!” poika hihkaisee innoissaan.
“Noni, amme on valmis”, Kuura sanoo pian.
“Kiile”, Samo sanoo äkkiä on lähdössä säntäämään ammeen luokse.
“Ei ole kiire, täällä ei saa juosta”, sanon napakasti ja otan pennun tassusta kiinni.
Kuura nostaa Samon ammeeseen. Pentu katselee vettä ja siinä olevia kuplia sekä vaahtoa todella kiinnostuneena. Kuura on laittanut ammeeseen valmiiksi kylpyankan, jonka olemme saaneet lahjaksi Kirsikalta.
“Tää tuntuu hattulta”, Samo kertoo, kun on vedessä.
“Sä oot nyt kylvyssä”, kerron ja kiipeän itse myös ammeeseen, jotta meillä ei kestä täällä ihan ikuisuutta.
Samo roiskii vettä innoissaan ympärille ja leikkii ankalla. Pennun takia myöskään Kuura ei todellakaan säästy kastumiselta. Minua kastuminen ei haittaa, koska olen itsekin vedessä. En yleensä oikein tykkää, jos päälleni roiskitaan vettä, mutta Samolle en vain osaa olla vihainen tästä. Hän tuntuu nauttivan vedestä, mutta ei niinkään kylpemisestä.
“Vaahto poit, mie pytyn tääl”, Samo sanoo päättäväisesti, kun Kuura yrittää ottaa häntä pois kylvystä.
“Tuut nyt pois”, sanon rauhallisesti ja hieron itseäni pyyhkeeseeni.
“Ei taho lähtä”, pentu kiukuttelee.
“Oo kiltisti Samo, ni lupaan et pääset uimahalliin. Siel on vettä, mut ei vaahtoa”, keksin äkkiä, hyvän houkuttimen pennulle.
Samo ei vastaa mitään, mutta rauhottuu kummasti ideani kuultuaan. Tiedän, että tulen oikeasti toteuttamaan tuon joskus, koska pennulle ei vain voi luvata mitään, mitä ei oikeasti tulisi tapahtumaan. Kuura laskee Samon varovasti lattialle ja antaa pennulle oman keltaisen pyyhkeensä. Pennulla kestää hetki ymmärtää, mitä pyyhkeellä kuuluu tehdä.

Kun pääsemme takaisin huoneelle, annan Samolle tuttipullollisen mehua, joka meillä vielä on. Se on saatu hoitolalta. Poika alkaa juomaan innoissaan, mutta lopettaa nopeasti ja antaa tuttipullon minulle.
“Mitä nyt?” kysyn hämmentyneenä pennulta.
“Te on outoo”, Samo selittää ja nyrpistää vähän naamaansa.
“Se on appelsiinimehua, kyl se sitä voit juoda”, selitän rauhallisesti ja annan tuttipullon takaisin pennulle.
Samo ottaa pullon varovasti takaisin tassuihinsa ja alkaa juomaan sitä hitaasti. Kyllä se kelpaa, mutta ei selvästi mitään herkkua ole. No pennun pitää tottua erilaisiin makuihin. Samon kanssa joutuu kyllä oikeasti miettimään asioita, jotta pikkuisen kanssa selviää.

//Tarpeet
+nukkumistarve (Samo)
+nälkätarve (Samo, tuttipullojuttu pois)
+hygieniatarve (Samo & Source)

Vastaus:

Tätä oli ihanan leppoisaa lukea Westlifen "What Do They Know?" -kappaleen soidessa taustalla. .-) Kiva että Samo hyväksyi Jänön uudeksi ystäväkseen vaikka aluksi uusi pehmolelu saikin kuonoonsa! Source on niin huolehtiva äiti, hienosti osaa ennakoida tarttumalla kiinni pennusta ettei tämä kaadu kiirehtiessään ja eihän pikkuiselle tietenkään tohdi sanoa ei! <3 Saat 19 penniä, ja kohotan tarpeet. .-)

-Kasa

Nimi: Patukka

03.01.2020 18:20
13. Luku, jossa pidetään tyynysotanyyttärijuhlat ja juhlitaan uutta vuotta

Caran nk:
Kävelin Melodeen kanssa kohti Puuhakammaria mukanani suuri cokelimu ja kaksi sipsipussia. Kissojen omassa chatissa olimme uudeksi vuodeksi suunnitelleet tyynysotanyyttäripyjamabileitä, jossa tosiaan pitäisimme tyynysodan ja napsisimme herkkuja sekä nukkuisimme kammarissa. Illalla sitten katsoisimme ilotulituksia, se oli varmaan illan jännittävin osuus, sillä en ollut koskaan ennen nähnyt ilotulituksia ja tämä oli minun ensimmäinen uusivuosi. Ennustus oli vielä liian pieni sinne, joten hän oli jäänyt kotiin Patun kanssa, tammikuussa hän pääsisi Tulpen vetämille pentukekkereille. Minäkin olin kai menossa sinne, sillä silloin elämäntavoitteeni toteutuisi, hauskaa! Olinhan vielä pentu.
Puuhakammarissa oli jo täysi hyörinä, kun me saavuimme sinne. Turkoosit tapetit kiilsivät ikkunasta kajastavassa auringonlaskun valossa, ja korkeat kirjahyllyt nousivat kattoon asti. Hyllyjen välistä pilkotti pieni huone, jonka keskellä sijaitsi pieni sänky. Siellä voisi nukkua varman hyvän yön. Ehdotin jotain kivaa tekemistä ja hetken vain höpöttelimme jostakin, esimerkiksi siitä kun Shira oli ilmeisesti äsken rökittänyt Raimo-apinan, aika siistiä!
”Aloitetaanko tyynysota?” ehdotti Melodee, kun olimme jutustelleet jo hyvän aikaa ja kello näytti puoli kahdeksaa illalla. Kaikki nyökkäilivät myönteisinä ja pian kissat jaettiin kahteen joukkueeseen, ja minä päädyin Melodeen kanssa samaan. Kaikki nappasivat itselleen yhden Shiran tyynyistä ja asetuimme kahdeksi rintamaksi vastakkain joukkueina.
”Hyökkäykseen!” Shira käski, ja tyynysota alkoi. Kahmaisin itselleni liilan tyynyn ja etenin kohti toisen joukkueen kapteenia. Onnistuin läpsimään Shiraa tyynyllä aika sujuvasti, vaikka hän pistikin vastaan hankalasti koko ajan.
”Äh, jos olisin ottanut oman muhkean tyynyni mukaan, voittaisin kaikki”, puhisin, mutta Shira ei tappelun tuoksinnassa oikein kuullut. Sitten jonkun toisen tyyny peitti näkökenttäni, ja enkä oiken nähnyt ketä vastaan sodin koko tyynysodan loppuaikana.

Julistimme hengästyneenä aselevon noin tunnin sotimisen jälkeen. Kaikki huohottivat nälkäisinä, ja tuumin ääneen: ”Popparit pitäis poksauttaa.”
”Mennään yhtä matkaa”, ehdotti Shira, hänkin oli suuntaamassa Tuhkan kanssa keittiöön ilmaisesti pitsoja paistamaan.
Keittiössä kurkotin mikron luukun auki ja sujautin toisen pusseista sinne sisään, hups vain!
”Popparit poksuu, poksuu, poksuu. Popparit poksuu, trallallei!” hoilotin popcornien räjähdellessä mikrossa ja tämän hullunkurisen veisun jälkeen minä, Shira ja Tuhka räjähdimme nauramaan niin kuin popparit jotka myös räjähtelivät, tai no poksuivat. Höhötyksestä ei meinannut tulla loppua, ja kestikin melko kauan että sain toisenkin pussin mikroon ja Tuhka sitten molemmat pitsansa sinne paistumaan ja paisumaan. Kun lopulta pääsimme takaisin Puuhakammariin, suurin osa muista herkuista oli jo tuhottu.
”Jättäkää nyt meillekin!” valitin kaataessani popcornia kulhoon. Kävi vielä kaatamassa kaikille kokista ennen kuin pääsin itse syömään. Kahmin lautaselle molempia kakkuja, sipsejä, popparia ja pitsaa sun muuta mitä nyt enää oli jäljellä. Kun olin saanut cokelimun juotua ja syötyä lautasen tyhjäksi jo toisen kerran, kello näytti puoli kahtatoista. Jostain alkoi jo kuulua satunnaisia poksahduksia, kun ensimmäiset ilotulitteet lähetettiin ilmoille.
”Lähdetäänkö ulos katsomaan tulitteita?” Kinuski ehdotti, mutta joillain oli vielä syötävää ja nyt viimeiset sipsinmurusetkin napattiin parempiin suihin. Pian kaikki oli kuitenkin tuhottu, ja päätimme tosiaan lähteä ulos. Hipsimme varovasti käytävää pitkin, ja pujahdimme kissanluukusta jonossa yksi kerrallaan. Ulkona pihalla näkyi jo ilotulituksia, suuria ja pieniä, korkeita ja matalia erilaisia tulitteita, mutta kaikki olivat värikkäitä, sinisiä, pinkkejä, vihreitä, punaisia ja kultaisia. Mouruposken suurella seinällä roikkui jättimäinen kello, josta näimme myös sekunnit. Laskimme aikaa, milloin vuosi 2019 vaihtuisi vuodeksi 2020.
”Kymmenen.. yhdeksän.. kahdeksan, seitsemän, kuusi, viisi, neljä, kolme, kaks, yks, NOLLA!” kiljuimme kurkku suorana ja aloimme loikkia hangessa ihan päättömästi värikkäiden ja äänekkäiden ilotulituksien räiskeessä ympärillämme ja kirkkaana hohtava lumi sai kerrankin väriä, kun tulitteiden riemukkaat värit heijastuivat kinoksiin. Pian kuitenkin alkoi tulla vilu, kun hangessa seisoimme.

Sisällä Shira jakoi kaikille tyynyt ja kissat kipittivät pehmusteidensa kanssa kirjahyllyjen päällä pönöttävälle parvelle, mutta valitettavasti isosta kasasta ei riittänyt kaikille. Minä, Shira itse ja Nella jäimme ilman tyynyä. Meinasin jo käydä hakemassa oman ja muita tyynyjä huoneestamme, mutta muistinkin pienen huoneen hyllyjen takana, siellähän oli sänky!
”Tulkaa”, pyysin ja Nella sekä Shira seurasivat minua hieman kummastuneena huoneeseen. Kun he näkivät sängyn, tytöt henkäisivät ja loikkasivat sille aivan ihastuneina.
”Joo tässä nukutaan!” Shira iloitsi.
”Mitä siellä tapahtuu?” kuului jonkun muun ääni ylhäältä parvelta. Vaihdoin katseita Nellan ja Shiran kanssa.
”Ei mitään”, tirskahdin vastaukseksi ja virnistin kisukaksikolle. Tämähän oli kuin joku salaliitto, olimme löytäneet tilavamman ja pehmeämmän nukkumapaikat kun muut emmekä halunneet kertoa siitä toisille! Sillä tännehän tulisi ahdasta, jos kaikki kissat tunkisivat samaan sänkyyn!

Patun nk:
Lähetin Caran ja Melodeen bileisiinsä toivoen, että he eivät valvoisi aivan ylettömän pitkään. Ennustus hiipi viereeni ja kysyi: ”Miksen minä päässyt kemuihin?”
”Hipsuli kielsi”, oli minun yksinkertainen vastaukseni.
”Niin mutta sinähän minun hoitajani olet!” Ennustus intti. ”Eikä Hipsuli.”
”Hän on sinun äitisi, se on eri asia.”
Ennustus ei enää vastannut, vaan kipitti äkkiä sängylle. Hetken näytti siltä, että pentu oli loikkaamassa koneeni päälle mutta hän hyppäsikin sen yli. Poika avasi tietokoneen ja taisi laittaa kissojen chatin esille. Pennun ilme kirkastui yhtäkkiä, ja minun kiinnostukseni heräsi.
”Mitä siellä on?” tiedustelin ja loikkasin hoidokkini viereen. Hän kuitenkin suojasi näyttöä käpälällään. ”Mun juttuja.”
”Teet nämä ”juttusi” minun koneellani”, huomautin. ”Joten näytäpä.”
Ennustus kuitenkin sulki koneen ja sanoi: ”En näytä vaan kerron. Tulpe nimittäin pitää pentujen kekkerit joskus tammikuussa!!!”
”Ai se Quzin ja Ruun tuore pentu? Sittenhän ne ovat bileet, johon sinä pääset mutta Cara ja Melodee eivät”, ilahduin.
”Cara sano että se aikoo tulla”, Ennustus kertoi hieman pettyneenä.
”No miksi ihmeessä?”
”Jotta hänen elämäntavoitteensa toteutuisi kai”, pentu selitti.
”No mutta sehän toteutuu jo silloin, kun menemme rekiajelulle”, totesin hieman pöllämystyneenä. ”Sillä hänen ensimmäinen tapahtumansa oli silloin, kun hän oli aivan pieni. Ja nämä bileet ovat toinen, rekiajelu kolmas ja viimeinen.”
”No jaha. Saako syötävää?” Ennustus vaihtoi puheenaihetta. Naurahdin ja tarjosin pojalle mangoa, jonka hän söi intohimoisesti.
”Väsyttää”, alienkissa haukotteli.
”Mene nukkumaan. Se auttaa kummasti”, kehotin ja kannoillaan pennun sohvalleen uinumaan.

// teemis?
Caran, Melodeen ja Ennustuksen tarpeet
+nälkä (pois cokelimu, popparit ja mango)
+uni

Vastaus:

Caralla ei ole tuuria kun ensin melkein kaikki bileherkut syödään hänen tehdessä poppareita ja hän jäi ilman tyynyäkin kissojen käydessä nukkumaan... Onneksi tyttökolmikko keksi paremman unipaikan. ,-) Ennustuskin saa sitten vuorostaan vähän kokea juhlahumua myöhemmin pentukekkereiden ansiosta! Nämä tyynysotabileet eivät muuten edistä Caran elämäntavoitetta, sillä tämä oli ns. epävirallinen juhla eikä blogimerkinnän kautta järjestetty tapahtuma. Saat 18 + 5 = 23 penniä, ja kohotan tarpeet. .-)

-Kasa

Nimi: Kuura

02.01.2020 23:57
Luku 19 Talven viettoa (luontokerhotarina)

Minä pääsen tänään taas luontokerhoon, mikä tuntuu vapauttavalta, koska Samo on kuitenkin vielä niin pieni, että hänen kanssaan on mennyt paljon aikaa ja voimia. Pentu kuitenkin vaatii vilkkautensa takia jatkuvaa vahtimista. Nemo on jäänyt pentuvahdiksi, koska Kuuralle ei uskalla sellaista tehtävää jättää, vaikka on hänkin paikalla. Nemolle on paljon turvallisempaa antaa päävastuu vilkkaasta pennusta. Tilanne ei ole onneksi mikään ongelma, koska Samo viihtyy edelleen hyvin vanhuksen kanssa.

Hipsulikin on päässyt pennuiltaan tulemaan kerhoon ja luonnollisesti Rexikin on paikalla. Hänellä ei edes ole koskaan ollut minkäänlaista estettä. Kerho kokoontuu tänään sisätiloissa näytelmälavalla, koska ulkona sataa taas vettä. Se ei ole kovinkaan talvista, mutta säälle ei oikein voi mitään. Pääsemme tänään miettimään, miten eläimet oikein viettävät talven, koska niillä on siihen ilmeisesti monia erilaisia keinoja.
“Tietääkö kukaan yhtään asiaa, mitä eläimet tekevät syksyllä, jotta selviäisivät talvesta?” ohjaaja kysyy rauhallisena ja katselee meitä.
“Ne syövät paljon”, Viiru vastaa mietteliäänä.
“Rakentaa nukkumapaikan”, ehdotan varovasti.
“Hienoa. No kertokaa minulle muutama eläin, joka syö syksyllä paljon”, ohjaaja sanoo.
“Karhu”, Tuike ehdottaa.
“Leijona”, Rex sanoo itsevarmasti.
“Karhu kyllä, mutta mieti tuota leijonaa uusiksi”, ohjaaja hymyilee, “no jotkut syövät jo syksyllä paljon, mutta toiset taas keräävät kunnollisen talvivaraston. Mikä voisi tehdä näin?”
“Orava”, vastaan ja luulen jopa olevani oikeassa.
“No käykö se leijona sit tähän?” Rex kysyy pohtien.
“Orava kyllä kerää talvivaraston, hyvä Source. Mutta Rex, se leijona ei nyt oikein sovi tähän aiheeseen ollenkaan”, ohjaaja selittää.
“No ihan tyhmää”, punainen poika vastaa ja esittää, että olisi loukkaantunut tästä pahastikin.
Rex osaa kyllä olla edelleen varsin erikoinen tapaus. Ei minua kuitenkaan heittää, ettei marsilainen tunnu kasvavan näiden asioiden kanssa ollenkaan. Rexin juttuja on vain hauska kuunnella, koska hänellä on niin omalaatuisia ajatuksia.

“Entä sitten, mitä eläimet tekevät, kun ruokapuoli on kunnossa?” ohjaaja esittää meille seuraavan kysymyksen.
“Nukkuvat”, Hipsuli sanoo varovasti.
“Ei se niitä haittaa, koska lumi on kivaa”, Rex selittää innoissaan.
“Joku horros?” Tuike ehdottaa.
“Jes, sieltä tulivat kaikki vaihtoehdot. Aloitetaan niistä isoimmista muutoksista. Jotkut eläimet vaipuvat kylmähorrokseen, jossa niiden lämpötila laskee lähelle nollaa eikä siitä herää helposti, ohjaaja selittää rauhallisesti, “mikä eläin voisi tehdä näin?”
“Siili?” ehdotan varovasti.
“Ei ihan, se sopii seuraavaan kohtaan, mutta ei vielä tähän”, ohjaaja hymyilee.
“Käärme”, Rex sanoo ja sihisee perään, koska hän haluaa selvästi edelleen esittää ärsyyntynyttä.
“Lisko”, Viivi sanoo.
“Hienoa, juuri niin. Source äsken mainitsi jo siilin, tietääkö joku, miten siili talvehtii?” meiltä kysytään seuraavaksi.
“Lämpöhorroksessa”, Rex ehdottaa taas oman erikoisen ajatuksenkulkunsa avulla.
“Talvihorroksessa”, Viiru korjaa rauhallisesti alienin vastauksen.
“Hyvä, sieltä löytyi oikea vastaus eli siis talvihorroksessa. Se ei ole niin syvä kuin kylmähorros, mutta siitäkään ei herää helposti, ohjaaja selittää hymyillen, “sitten on helppo. Mikä eläin nukkuu talviunta?”
“Mäyrä?” Tuike ehdottaa varovasti.
“Karhu, ehkä?” Hipsulikin ehdottaa ujosti.
“Hienoa, molemmat ovat ihan oikein. Talviuni muistuttaa paljon tavallista unta ja siitä voi hyvin herätä kesken talven”, kerhonvetäjä kehuu molempia.
“Onko kaikki eläimet muka niin tylsii, et ne vaa nukkuu?” Rex ihmettelee.
“Eivät ole, monet eläimet elävät aktiivista elämää talvellakin. Jos kaikki nukkuisivat, emme olisi löytäneet viimeksi yhdenkään eläimen jälkiä”, ohjaaja muistuttaa.
“Eikö ainakin orava oo hereillä talvella?” kysyn.
“On, vaikkakin se on talvella vähän eri värinen kuin kesällä”, meille kerrotaan.
“Osaako se vaihtaa väriä?” Hipsuli ihmettelee.
“Kyllä, kun jotkut eläimet vaihtavat syksyllä turkkinsa, se kasvaa eriväriseksi kuin kesällä”, ohjaaja selittää ystävällisesti.
“Voiko oravasta tulla sit vaikka ihan kirkkaanpunainen?” Rex kysyy innostuneena.
“Ei nyt kuitenkaan”, ohjaaja vastaa Rexille huvittuneena.
“Ihan mälsää”, punainen sanoo ja leikkii taas mököttävää.

Pääsemme lopuksi miettimään asioita vielä pienissä ryhmissä. Minä olen tuttuun tapaan Hipsulin ja Rexin kanssa, vaikka jälkimmäisen ideat ovatkin taas varsin erikoisia. Olen kuitenkin alkanut jo pikkuhiljaa tottumaan niihin. Meille jaetaan kasa erilaisia kortteja, joissa on kuvia ja tekstiä. Meidän pitää yhdistää kortit niin, että yksi pino kertoo aina yhden eläimen tavasta viettää talvi. Selvitämme ensin, mitkä eläimet meillä on. Hipsuli löytää kortin, jossa on siili. Minä huomaan yhdessä kortissa olevan ilves. Rex nappaa tassuihinsa kortin, jossa on supikoira. Muita eläimiä emme löydä meillä olevista korteista.
“Siili on ainakin talvihorroksessa”, Hipsuli muistelee ja laittaa talvihorroksen siilin luokse.
“Mut kumpi nukkuu talviunta, ilves vai supikoira?” mietin, koska en oikein tiedä.
“Mietitään vaikeat lopuksi”, hipsuli ehdottaa.
Nyökkään. Kaikki kortit eivät liity varsinaisesti vaan kyseisiin eläimiin ylipäätään. Meidän pitää esimerkiksi älytä, että siilillä on piikit, mutta ilveksellä sekä supikoiralla turkit.
“Onneksi meillä ei oo piikkejä”, Hipsuli huokaisee helpotuksesta.
“Älä nyt, se ois hauskaa”, Rex kertoo oman mielipiteensä.
Minua huvittaa vähän marsilaisen kommentit. Emme edes ehdi saada tehtävää loppuun asti, koska keskitymme vähän kaikkeen muuhunkin kuin itse tehtävän tekemiseen. Se ei tosin ole uutta varsinkaan Rexin takia.

Vastaus:

Ihan hyvä että Source saa kerhon kautta vähän omaa aikaa jatkuvan vauva-arjen vastapainoksi. .-) Olipas mukavan teoriapainotteinen kerhokerta, ainakin Hipsuli ja Rex oppivat paljon maapallon eläinten käyttäytymisestä! Rex oli taas ihana leijonineen piikkihaaveineen. <3 Saat 16 penniä sekä tietenkin kerhomerkin!

-Kasa

©2020 Kissahoitola Mouruposki - suntuubi.com