Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK



Tähän vieraskirjaan kirjoitetaan kaikki tarinat, kuten tavalliset hoitotarinat, taitotarinat, kerhotarinat, matkatarinat ja sen sellaiset.

Ennen tarinan lähettämistä sinun kannattaa kopioida se varmuuden vuoksi, jos vaikka nettisi sekoaa tai jotain muuta ilkeää tapahtuu, eikä tarinan lähetys onnistu.

Huom. Muistathan, ettet saa laittaa uutta hoitotarinaa ennen kuin edellinen on arvosteltu! Muuten joudut jäähylle hetkeksi aikaa.

 << <  195  196  197  198  199  200  201  > [ Kirjoita ]

Nimi: Amélie ja Lumikki

04.08.2010 20:37
Toinen tarina valmistuikin jo seuraavana päivänä :’D

Istuin junassa matkalla Mouruposkeen. Se puuskutti suuren joen yli, sitten vuorten ohi ja mutkitteli vielä kapeampia teitä kunnes päätti matkansa pääteasemalleen Mouruposkeen. Nousin viimeisenä matkustajana junasta pois ja lähdin kävelemään tuttua ruusupensaiden kehystämää tietä. Niistä minulle tulikin mieleeni viimekertainen selittely vanhemmilleni. Olin huono valehtelemaan, koska valehtelen harvoin. Olin selittänyt jotain orvoista kissoista, hassuista näyistä ja vaikka mistä muusta orvokeistakin varmaan, kunnes lopulta päädyin vastaukseen “En todellakaan tiedä”.
Nyt siis kävelin samaa tietä ja pian löysinkin jo perille. Yllätyksekseni koko hoitola vietti lämmintä hellepäivää ulkona, mukaan lukien tietysti Aijca. Tervehdimme toisiamme.
-Päätitte tänään viettää koko hoitolan voimalla hellepäivän ulkona, nauroin.
-Tietysti, viimeisiä hellepäiviä ennen koulun alkua, Aijca hymyili takaisin. -Lumikki onkin muuten jo odottelut sinua.
Hän vilkaisi sivulle, missä Lumikki istuskeli yksinään ja laski ajankulukseen neliapiloita. Voi Lumikkia. Istahdin Lumikin viereen ja minut nähdessään Lumikki suoraan sanoen syöksyi syliini ja rutisti minua lempeästi, mutta varmasti kaikella voimallaan.
-Onpa kiva nähtä tinua! Minä niin ototin, ihtuin vain ja ototin, että koittaiti päivä kun taavut luokheni!
Minä hymyilin, Lumikin puhe kuulosti kieltämättä hassulta ja pikkuvanhalta niin pienen kissan suusta. Mutta vastasin vain: -Minäkin olen yrittänyt mahdollisimman pian päästä sinua näkemään.
Lumikki huokasi syvään sulkien taas silmänsä ja hymyillen sievästi. Näytti siltä, että nämä päivät olivat nykyään sen onnellisimpia päiviä. Silitin sen silkinpehmeää turkkia ja pian kuulin kissan kehräävän.
-Miksi olet ollut aivan yksin etkä mennyt leikkimään muiden kissojen luo? kysyin pian varovaisesti, mutta Lumikki vain mutisi jotain tyynesti ja murheettomasti, ettei se usko, että siitä on tutustumaan muihin.
-Mutta älä toki minuhta huolehti, näin on ihan hyvä olla! se lisäsi hymähtäen.
Päätin tällä kertaa jättää asian, sillä halusin ensimmäisistä päivistä pirteitä, joten sen sijaan kysyin, mitä se halusi tehdä tänään.
-Mh, en tiedä, Lumikki mumisi mietittyään, joten päätin auttaa sitä.
-Haluisitko tutustua uuteen huoneeseesi? Sen jälkeen voisimme taas toki viettää aikaa ulkona.
Lumikin katse kirkastui, kun se katsoi minua jälleen silmiin ja vastasi myöntävästi. -Joh vain tahtot, se lisäsi pian ja totta kai minulle kävi. Menimme siis pyytämään Aijcalta pienen avaimen, jolla aukaisimme huoneen oven nro.3.
Ja hämmästyimme varmasti kumpikin, huone oli oikein nätti ja suloisesti sisustettu, pirteitä värejä täynnä, mutta silti huolella järjestelty ja siistin sekä kodikkaan oloinen. Lumikki hypähti sylistäni tutkimaan huonettaan tarkemmin. Pian se hypähti pehmeään petiinsä ja kieriskeli siinä hetken aikaa, kunnes väsyi ja saman tien nukkui jo sikeästi, tunnistin Lumikin nukahtaneen pienestä tuhinasta, joka siitä kuului.
Niin, vauvakissathan tarvitsivat toki päiväunet. Peittelin Lumikin ja annoin sen nukkua noin puolisen tuntia, kunnes kissa heräsi itse makeasti haukotellen.
-Mennäänkö ulot kun on näin lämmin, se kysyi hetken kuluttua ja siihen siis päädyimme. -Ko-koska.. minuhta tuntuu, että.. olen valmit rohkentumaan ja.. mennä muiten mukaan leikkimään -ainakin joh voitit vain tulla mukaan..
Lumikki änkytti varovasti.
-Tietysti voin! Mukavaa, että päädyit siihen. Muiden kissojen kanssa leikkimen on varmasti mukavaa, hymyilin Lumikille ja saman tien sen epävarmuus oli kadonnut, se kohtasi katseeni ja hymyili leveästi silmät kaventuen viiruiksi ilosta.
Olimme pian hoitolan etuihalla. Kissat leikkivät parhaimmillaan hippaa.
Lumikki vilkaisi minua ujosti ja lupasin tulla sen kanssa kysymään pääsemmekö mukaan.
-Toki! Joika oli heti vastaamassa ja huomasin Lumikista, että se ihastui Joikaan ystävämielessä heti Joikan ystävällisyyden ja reippauden vuoksi. Tulimme siis mukaan leikkiin, vaikka jouduinkin juosta todella hitaasti, etten saisi kissoja aivan heti kiinni. Lumikki oli koko leikin ajan hymyssä suin, ja vaikka se ei puhunutkaan paljoa mitään, olin onnellinen sen puolesta. Leikkejen myötä Lumikki ja Joika tutustuivat kuitenkin koko ajan paremmin ja juttelivat toisilleen -Lumikki tosin vain vastaillen pienin lausein Joikan kysymyksiin. Kummallakin oli silti mukavaa.
Koko loppupäivä menikin oikeastaan siihen ja kun alkoi tulla hiukan myöhempi, menimme vielä huoneemme pieneen keittiönurkkaukseen syömään pinaattikolmion. Sen ajan Lumikki selittikin ujosti ja ihmeissään, kuinka se oli saanut ystävän Joikan ja kiitteli minua kun kannustin sitä mukaan leikkimään -siihen saakka kunnes minun oli lähdettävä takaisin ja annoimme tapamme mukaan halit toisillemme. Loppu!

+nälkätarve
+leikkitarve
+liikuntatarve
+lepotarve


//Sano toki, jos Lumikin puhetta on epäselvää lukea, kun se ei vielä osaa kaikkia kirjaimia, koska voin jatkossa kirjoittaa kyllä normaalisti ja lisätä vaikka lauseen “Lumikki sanoi puhuen tapansa mukaan vielä hiukan epäselvästi” tai jotain vastaavaa :]

Vastaus:

Ei Lumikin puhetta ole lainkaan vaikea lukea. Päin vastoin! Saat Lumikki kissasi tuntumaan niin pieneltä vauvelilta, että! =D Kirjoitit taas ihanan hoitotarinan ja mukavaa kun mukana oli myös Joika =D Lumikkikisusi kasvaa kovaa vauhtia, sillä seuraavaksi siitä tulee jo pikkupentu =) Annan sinulle tästä tarinasta 20 penniä ja tietty nuo tarpeet (+sosiaalisuustarve). Ai niin, ja poistan sen pinaattikolmion ilmeisesti kaapistasi =3
-Aijca

Nimi: Rasse

04.08.2010 16:48
Avasin Mirandan huoneen oven. Kissa loikki luokseni kaapin takaa.
-Moi. Sanoin sille ja se vastasi maukaisemalla. Kyykistyin maahan ja Miranda tuli puskemaan minua päällänsä. Silittelin sitä ja Miranda kellahti selälleen. Rapsutin sitä mahasta. Miranda kehräsi. Menin kylppäriin ja huomasin Mirandan veskin olevan täynnä. Otin laatikon ja tiputin sen sisällön roskikseen. Sitten kaivoin kaapista uutta kissanhiekkaa ja laitoin ne laatikkoon ja palautin laatikon paikalleen.
-Jano. Miranda sanoi ja tönäisi maitokuppiaan.
-Sori, mutta mulla ei ole maitoa. Saat vettä. Sanoin sille ja laskin kylppärin lavuaarista vettä kippoon. Miranda litki vähäsen vettä ja totesi sen maistuvan pahalle.
-Sori, mutta muuta ei ole. Sanoin sille ja menin istumaan sohvalle. Miranda tuli viereeni.
-Tahdon ulos. Se sanoi päättäväisenä.
-Mennään sitten. Sanoin ja lähdimme käytävälle. Menimme ulko-ovesta ulos. Istuin taas penkille ja Miranda lähti juoksemaan taas puskiin.
JATKUU

Vastaus:

Arvostelen ja annan pennit sitten kun tarinasi on valmis =) Alku vaikuttaa silti tosi hyvältä! =D
-Aijca

Nimi: simssiliini
Kotisivut: http://cr.vuodatus.net/

03.08.2010 22:38
Olin intoa täynnä, kun kiireiltäni ehdin vaihteeksi käydä katsomassa Mitteriä. Meillä oli ollut viimeksi niin hauskaa, ettei rajaa ollut. Tänään olisi varmasti vieläkin hauskempaa ottaen huomioon, miten suurta säkillistä tavaraa raahasin mukanani. Mitteri oli voittanut arpajaisissa paljon palkintoja, ja sen lisäksi olin käynyt marketissa tuhlaten kaikki voittorahat. Olin onnellinen ajatellessanikin Mitterin suloisen ilmeen näkemistä, vauvani varmasti pomppisi riemusta. Koputin hoidokkini ovelle, minkä jälkeen astuin sisään tutkisekellen, mihin kissani oli taas kadonnut. Muistelin viime käyntiäni, ja mieleeni palasivat Mitterin sanat, joissa se sanoi etsivänsä uuden piilopaikan. "Huhhuh, miten löydän sen?" mietiskelin ääneen katsellen huonetta. Samassa kuulin ison rohahduksen takaani, ja käännyin. "Terve simssiliini!" Mitteri karjaisi hypätessään oven luona olevasta kukkapuskasta. Säikähdin niin, että tiputin säkin lattialle, ja Mitteri pomppasi kaulaani. "Höpsö kissa, miten kukatkin kärsivät tempuistasi", sanoin itsekin hiukan naureskellen. "Ei niille mitään käynyt, kun mä istuin niin varoen niiden päällä", Mitteri vakuutteli, joten täytyipä minun uskoa. "Noh, et kyllä ikinä arvaa, mitä kaikkea minulla on mukanani", sanoin raottaen säkin suuta. "Arvaanpas. Aijca kertoi minulle, kuinka olit käynyt shoppaamassa marketissa. Mutta näytähän", Mitteri kertoi työntäen päänsä säkkiin. "Hei, en näe mitään!" Mitteri karjaisi. "Ehkä et näekään mitään, kun silmäsi eivät ole edes auenneet", huomautin naureskellen. Samassa Mitteri tuli pois säkistä, ja murahti: "Olet ihan sokea. Miten et voinut huomata, että silmäni ovat auenneet!" Kauhistuin mokaani, ja kyyläsin Mitteriä tarkasti, se oli totta. "Voi pikkuistani, sinähän kasvat!" kauhistuin. "Totta kai! Ikävä kyllä en oppinut vielä kehräämään. Harjoittelin sitä koko yön, jotta sinä olisit iloinen", Mitteri kertoi masentuneena. "Varmasti vielä opit", kannustin samalla ajatellen, että tuskin kisuliinini olisi koko yötä harjoitellut. Tällä kun oli niin mainiot unilahjat. "Mutta hei, ota tavarat jo pois säkistä. Haluan nähdä ihan kaiken", Mitteri käski, joten aloitin lastaamisen lattialle. "Nämä sinä voitit arpajaisista", kerroin osoittaen käkikelloa ja mini kosketinsoittimia. Mitterin silmät tarkkailivat ihaillen koskettimia. "Saanko soittaa?" hän kysyi haaveillen. "Toki saat. Ne ovat nyt sinun", sanoin, ja Mitteri alkoi innoissaan tassutella koskettimilla. Mikään huippuluokan soittaja Mitteri ei ollut, mutta ihan hyvä aloitteliaksi. "Hienosti soitettu! En tiedä ketään parempaa", liioittelin kissalleni, joka näytti vieläkin tyytyväisemmältä. "Olen luonnon lahjakkuus!" Mitteri arveli. "Voisimme laittaa tämän käkikellon seinälle, voitit senkin", sanoin, milloin Mitterin katse kääntyi uuteen kelloonsa. "Laita sitten, mutta tarpeeksi matalalle, jotta näen ajan!" Mitteri komensi. Naurahdin, ja tein työtä käskettyä. "Mitä muuta sinulla on mukana?" Mitteri kysyi. "Noh, ostin sinulle ruokaa, lelun ja siivousvälineet", ilmoitin. "Siivousvälineet? Mitä minä niillä teen? En minä tykkää siivota!" Mitteri vänkyi. "Kuule, siivoamme vielä tänään. Huomasin, että lattiat kaipaavat paljon kuurausta", huudahdin, mutta Mitterin hymy hyytyi entisestään. "Tiedätkö, en voi auttaa. Tulin sairaaksi", Mitteri kertoi tehden tekoyskää. "Olisikohan noin sittenkään? Siivoaminen on kivempaa kuin arvaatkaan, mutta voimmehan me ensin syödä ja leikkiä", puhuin, ja Mitterin ilme piristyi. "Joo, syödään. Vihdoinkin toit sitä, olen kohta pelkkä luuranko, ellen saa jotain!" Mitteri puhui kärsivästi. "Voi sinua raukkaa. Haluatko lämmitettyä vai kylmää maitoa?" kysyin. "Kylmä käy. Täällä on kuuma", Mitteri kertoi. Nappasin tuttipullon säkistä, jolloin Mitterin ilme muuttui taas säikähtäneeksi. "En minä ole mikään vauva! Olen jo iso kissa!" Mitteri puolusteli. "Vauva sinä olet, ja vauvanani pysyt!" karjaisin törkäten pullon kissani suuhun. Se näytti rauhottuvan, ja juovan tyytyväisenä. "Hyvää maitoa", se totesi väliin. "Vauvamaito maistuu aina hyvältä", ilmoitin, jolloin Mitteri tuumasi: "Sitten en halua koskaan kasvaa". "Hah, vastahan sinä sanoit olevasi jo iso kissa", huomautin naureskellen. "Mitä sitten?" Mitteri kysyi, ja joi viimeisen hörpyn pullosta. "Kylläpä massu tuli täyteen", Mitteri totesi. "Jopa niin täyteen, että jaksat leikkiä tällä", sanoin kaivaen värikkään pehmolelun säkistä. "Vau, se on upea!" Mitteri huudahti, ja alkoi heti temmeltämään lelunsa kanssa. Katsoin kissaani tyytyväisenä, olin ostanut juuri oikean lelun: värikkään ja omaperäisen, niin kuin kissanikin. "Niin, voit leikkiä sillä hiukan myöhemminkin. Meidän piti siivota", huomautin. "Voisimmeko jättää siivouksen ensi kertaan?" Mitteri kysyi muuttaen ilmeensä onnettomaksi. "Olen aivan puhki leikkimisestä", hän perusteli. Katsoin kissani uupuneita kasvoja, ja päätin armahtaa. "Hyvä on. Siivotkaamme heti huomenna", sanoin, ja Mitteri ilahtui. "Kiitos simssiliini, olet maailman paras hoitaja", Mitteri julisti puskien jalkaani. Samalla kuulin jonkun uuden äänen, jonka Mitterikin hokasi. "Minä... minä tein sen! Opin kehräämään!" Mitteri riemastui. "Tietysti opit. Olet niin hyvä ja fiksu kissa", kehuin, ja Mitteri puskeutui vahvemmin minuun. "Eiköhän pienen ja uupuneen kissani kuuluisi mennä taas nukkumaan. Vauvat tarvitsevat paljon unta, ja voisin laittaa tuon uuden lelusi unileluksesi", ehdotin, mistä Mitterikin innostui. "Joo. Nukkuminen on kivaa!" hän huudahti hypäten sängylleen. Asetin värikkään lelun kissani viereen. "Hyviä päiväunia, ja nähdään huomenna", sanoin, ja vilkuttelin kissalleni, joka ei kuitenkaan enää huomannut sitä, kun oli jo täydessä unessa. Naurahdin lahjakkaalle kissalleni. Asetin ämpärin ja rätin sängyn viereen, ja nappasin tyhjän tuttipullon maasta. "Vien sen samalla roskikseen, kun lähden", suunnittelin, ja poistuin huoneesta sulkien oven hipihiljaa.

Mitterin mielipide päivästä: "Tänään oli elämäni onnekkain päivä. Sain kivoja lahjoja, ja hyvää ruokaa. Ja mikä parasta, opin kehräämään. Jännittää jo, mitä huomenna opin. Kumpa simssiliini unohtaisi sen siivousjutun, kenties jos piilottaisin siivousvälineet? Voisin välttää koko homman. Joo, hyvä idea. Täytyy keksiä niille jokin ovela piilo!"

Tarpeet:
+nälkä
+leikkiminen
+nukkuminen
+(sosi aalisuus)

Vastaus:

Voi ei! Nauroin koko ajan lukiessani tarinaasi! Olet tosi hyvä kirjoittaja =D=D Ihana tuo Mitteri-keppostelija. Annan sinulle tästä 17 penniä ja nuo tarpeiden kohotukset. En vielä poista maitopulloa kaapistasi, Mitteri voi juoda siitä toisenkin kerran jos haluaa <=)
-Aijca

Nimi: Rasse

03.08.2010 21:17
Ainiin ne
-nälkätarve
-leikkimistarve
-hyqieniatarve
-unitarve
Onks se noin?

Vastaus:

Juu, kyllä se noin menee =) Tarpeet kohoavat sitä enemmän, mitä sinulla on hoitajakaapissasi tavaroita kutakin tarvetta kohden. Selventääkseni annan esimerkin: jos sinulla on kissallesi ostettuna vaikka kaksi lelua ja kohotat tarinassasi leikkimistarvetta, leikkimistarve kohoaa enemmän kuin silloin, jos kissallasi ei olisi yhtään leluja =D Jos nyt tuosta tajusit mitään =p
-Aijca

Nimi: Rasse

03.08.2010 21:15
Saavuin hoitajien oleskeluhuoneeseen. Siellä oli Mantsu ja Simssiliini. He leikkivät hoitokissojensa kanssa. Sanoin heille hei ja he vastasivat nopeasti hei ja jatkoivat leikkimistä kissojen kanssa. Menin etsimään huonetta jossa lukisi Miranda. Käytävän ihan viimeisen huoneen ovella tärppäsi. Huoneet olivat siis ilmeisesti että siellä päässä oli 1 ja kauimmassa päässä 8. Avasin huoneen oven ja saavuin melko siniseen huoneeseen. Miranda torkkui sohvalla. Kävelin sohvan luo ja lösähdin sohvalle Mirandan viereen. Se nosti äkkiä päätänsä ja katsahti minuun. Se käveli syliini ja kehräsi. Se puski päällänsä leukaani. Silitin sen selkää. Se pyöristi selkäänsä kun silitin sen selkää. Sitten se käpertyi syliini. Silittelin sen sileää ja silkkistä turkkia. Se nukahti syliini. Silittelin Mirandan selkää ja pian taisin nukkua itsekkin.

Heräsin siihen että Miranda painoi kyntensä ihooni.
-Ai. Huudahdin.
-Potkaisit minua! Miranda huusi minulle.
-Anteeksi. Potkin unissani. Selitin sille.
-No saat anteeksi. Miranda sanoi ja alkoi nuolla tassuansa. Huomasin että sen selkä oli ihan kurassa. Oho. Lattiallakin oli isoja kuraläiskiä. Katsahdin kenkiini. Ne olivat aivan kuraiset. Otin Mirandan syliini ja menimme kylpyhuoneeseen.
-Mitä sinä teet? Miranda kysyi kauhistuneena.
-Pesen sut. Sanoin sille ja laskin lavuraariin vettä. Sitten otin sitä käteeni ja laitoin sen Mirandan likaiseen kohtaan. Pian kura oli lähtenyt irti. Sitten pitäsi siivota lattiat. Ai niin ne kengät. Riisuin kengät jalastani ja nostin Mirandan maahan. Otin kengät käteeni ja menimme huoneeseen. Vein kenkäni ovelle ja hain pyyhkeen kylppäristä. Siivosin sillä kurat pois. Kun kurat oli siivottu pyyhe oli ihan likainen. Laitoin sen pesukoppaan. Huomasin että Miranda leikki itsekseen leikkihiirellä. Menin sen luokse ja nappasin hiiren yhtääkkiä siltä. Miranda katsoi ihmeissään minne hiiri katosi ja huomasi sen olevan minulla. Heitin hiiren sängylle ja Miranda loikki sen perään. Miranda kieri sängyllä niin että kaikki sängyn peitot kiertyivät sen ympärille. Kaivoin Mirandan esiin peittojen seasta.
-Haluatko ulos? Kysyin siltä ja Miranda loikki heti ovelle. Avasin oven sille ja se käveli tottuneesti ulko-ovelle. Avasin oven sille ja se loikki ulos. Istahdin pihassa olevalle penkille ja välillä aina Miranda tuli katsomaan etten ole hävinnyt. Se rapisteli puskissa. Pian se tuli luokseni hiiri suussa.
-Katso. Se sanoi.
-Joo hieno. Sanoin vähän kakoen. Miranda alkoi syödä hiirtä ja välillä se päästi kehräämis ääniä. Kun se oli syönnyt hiiren nousin penkiltä ja lähdin sisälle. Miranda pujahteli perässäni sisälle. Se huomasi hoitajien oleskelu huoneessa toiset kissat ja juoksi niiden luokse. Se alkoi leikkiä niiden kanssa.
-Miranda tule. Pääset joku muu kerta leikkimään. Sanoin sille ja Miranda tuli vasta hakoisesti perässäni. Menimme sen huoneeseen ja sanoin sille että minun pitäisi lähteä. Se meni vähän surullisen näköiseksi.
-Tulen taas myöhemmin hoitamaan sinua. Sanoin sille ja se piristyi vähäsen. Otin kengät käteeni ja hyvästelin Mirandan. Jätin sen omaan huoneeseensa. Vasta ulkoovella laitoin kengät jalkaani ja lähdin kävelemään kohti kotiani, joka ei ole kaukanakaan Mouruposkesta.
LOPPU

Vastaus:

Hienoa, eka hoitotarinasi! Kiva, kun ystävystyitte Mirandan kanssa heti =) Annan sinulle 12 penniä ja vielä nuo ylläolevat tarpeiden kohotukset =)
-Aijca

Nimi: Amélie ja Lumikki

03.08.2010 20:53
Aurinko lämmitti kaunista hellepäivää ja pieni vieno tuulenpuuska koristi säätä täydellisesti, ettei aivan läkähtyisi. Olin juuri sukulaisteni juhlissa isoäidin siskon lapsenlapsen ensimmäistä syntymää viettämässä. Olimme pihalla, kirkkaan vihreällä ja hyvin hoidetulla nurmikolla, joissa pidettiin teekutsuja ja annettiin lahjoja. Pihasta mutkitteli monia hauskoja ja houkuttelevia teitä korkeilla ja tiheillä ruusupensailla. Muutaman viikon ikäinen synttärisankari katseli hämillään ympärilleen ja tuijotti ihmeissään lahjojaan. Helistimiä, pehmoleluja, äidille ja isälle kukkia sekä erilaisia leivoksia. Näin pojan tosiaan vasta ekaa kertaa ja hän oli kyllä oikein suloinen, vaikka mietinkin onko hän enää edes oikeastaan sukulainen meille -ei ainakaan enää mikään kovin läheinen sukulainen.
Kesken kaiken kuulin pensaasta karahduksen, mutta kiinnitin siihen huomiota vasta kolmannella kerralla kun näin myös vilahduksen hännänpäästä ja oranssiraidallisesta turkista, joka erottui selvästi vihreää ruusupensasta vasten.
Sitten se meni taas piiloon. Kun käännähdin takaisin vieraiden puoleen, näin sivusilmällä jälleen vilahduksen oranssihtavaa ja kuulin karahduksen, jonka jälkeen käännyin takaisin salamana, mutta mitään ei taaskaan näkynyt.
Aloin jo hermostua. Ajattelin, että minun on jätettävä asia rauhaan, eihän kukaan mukaan vieras kiinnittänyt siihen mitään huomiota. Tunsin itseni epäkohteliaaksi ja pian joku tulisi jo huomauttamaan minulle siitä, tai pahimmassa tapauksessa vanhemmilleni.
Mutta kun jälleen kuulin karahduksen, en voinut itselleni mitään. Lähdin juoksemaan ruusupensaiden taakse ja vilkaisin oikealle, missä olin otuksen nähnyt. Oranssiraidallinen otus, jolla oli valkea vatsa ja kuononpää, tuli kokonaan esiin, mutta lähti juoksemaan saman tien uskomattoman nopeasti eteenpäin pitkin kapeaa pensaiden varjostamaa tietää. Sillä oli pitkä häntä ja pystykorvat ja luulenpa, että se oli kissa näin nopeasti ajateltuna, joten kutsun jatkossa sanan “otus” sijasta tätä kissaksi.
Lähdin kissan perään, en aivan rynnännyt, ettei se säikähtäisi. Aina silloin tällöin se kääntyi katsomaan pysyinkö vielä perässä ja aivan kuin vilkutti minulle kutsuen minua luokseen ja jatkoi matkaansa. Jatkoin matkaa enkä enää muuta ajatellutkaan. Juhlat olin unohtanut täysin.
Hetken hölkättyäni, olin jälleen kadottanut kissan näkyvistäni. Tiet olivat minulle jo vieraita ja pelkäsin jo kadonneeni. Miten löytäisin takaisin ja mitä selittäisin sitten muille?
Ei, en menisi vielä takaisin. Tietenkään tämä ei jäisi tähän. Ja saman tien kun katsoin taakseni, näin suuren rakennuksen. Se oli valkea, katto oli hellänpunainen ja oven ympärys oli koristeltu helakanpunaisilla ruusuköynnöksillä. Talon sivuilla kaartui kaksi suurta kukkivaa kirsikkapuuta ja pieni lammikko, johon auringonsäteet heijastuivat kauniisti. Valkeaa taloa tarkemmin katsoen erotin sen oven luolta myös kissan -saman, jota olin seurannut. Nyt se heilautti kättään ihan selvästi tervehdykseksi, hypähti ikkunanreunalle ja luikahti ketterästi kapeasta ikkunanraosta sisään.
Ryntäsin ovelle ja saman tien olin jo pimpottanut ovikelloa.
Hetken kuluttua kuulin askelia ja oven avasi suunnilleen lukiolaisen ikäinen tyttö. Hänellä oli vaaleat ylös nostetut hiukset, melko vaaleat vaatteetkin ja ruskeat kengät. Näytin varmasti hengästyneeltä, rähjäiseltä ja muutenkin oudolta näyltä sen juoksemisen ja piilosta leikin jälkeen ainakin häneen verrattuna.
Tyttö katsoi minua hetken hämillään, mutta loihti sitten iloisen hymyn kasvoilleen ja tervehti minua ystävällisesti.
-Minä olen Aijca, tämän paikan ylläpitäjä. Olitko kenties adoptoinut kissan ja olet nyt tulossa hakemaan sitä? tyttö kysyi.
-Olen Amélie, vastasin. -Tuota noin… oikeastaan. Näin oranssivalkean kissan erään ruusupensaan luona ja--
Mietin miten selittäisin asian. Kuulostaisi älyttömältä alkaa kertomaan, kuinka lähdin seuraamaan heidän kissaansa tänne saakka.
-Ajattelin kai, että se on orpo!
Keksittyäni pikaisen selityksen, huudahdin sen vahingossa liiankin kovaa ja sain Aijcan säpsähtämään.
-Ahaa, okei, hän sanoi jälleen vähän hämillään. Nolasin itseni täysin.
-Se taisi olla Joika, tämän talon uteliain ja seikkailua janoavin kissa. Itse asiassa minun oma kissani, eikä hoidokki, hän jatkoi sitten.
-Okei, nyökyttelin ja pian pystyin alkaa puhumaan jo rauhallisemmin. -Tämä on siis kissahoitola?
Aijca vastasi myöntävästi. -Tule toki peremmälle! Voin esitellä sinulle kissoja, jos olet joskus harkinnut ottaa sellaisen hoidokiksesi.
Lähdin Aijcan johdattamana peremmälle hoitolaan. Se oli oikein kaunis ja huolella sisustettu. Pian saavuimme olohuoneeseen, adoptoitavien kiissojen huoneeseen. Siellä oli monenvärisiä kissoja, jotka useimmat leikkivät keskenään. Pari muutakin hoitajaa oli vasta tutustumassa niihin.
Silti oma katseeni kohdistui ensimmäisenä lumenvalkeaan kissaan, joka istui erillään muista ja katseli ulos ikkunasta. Se näytti niin yksinäiseltä.
Aijca jätti minut tutustumaan rauhassa kissoihin ja pyysi minua tulla ilmoittamaan hänelle, jos aion hankkia jonkun.
Kyykistyin kissan viereen ja huomasin sen kaulapannasta nimen: Lumikki.
-Lumikki? kokeilin sanoa ja kissa nosti heti päätänsä kohdistaen suklaanruskeat nappisilmänsä minuun. Se vaikutti ujolta, mutta pystyi silti katsomaan uutta vierasta ujostelematta silmiin. Ehkä se oli ihmeissäänkin jopa, että joku vierailijoista huomasi senkin.
-Olen Amélie, sanoin kun sen ilme näytti kysyvältä. -Tulin tutustumaan teihin kissoihin. Ajattelin, että voisin adoptoida jonkun.
Lumikki vilkaisi muihin kissoihin.
-Joh tahtot leikkitän ja vilkkaan kittan, tuolla on tellaitia paljon, Lumikki kehotti.
Ja sitten vasta ymmärsin -kissahan puhui! Oikein suloisella, hennolla, mutta kirkkaalla äänellä, muutamat kirjaimet puuttuivat vielä kuten meillä ihmisilläkin aluksi. Mutta eiväthän kissat puhu! Ainiin, Aijcahan kertoi minulle. Tuijotin Lumikkia hämilläni. Oikeastaan alunperinkin oli vaikuttanut siltä, että se juokseva kissa, jonka nyt tiesin Joikaksi, ja tämä talo, oli jotenkin eriskummallinen. Olin iloinen, että olin lähtenyt seuraamaan kissaa.
Ei kovin surumielisesti vaan enemmänkin ystävällisesti ja sievästi hymyillen Lumikki oli siis kehottanut minua. Silti mietin, miksi se oli niin kiltti. Eikö se halunnut hoitajaa?
Näiden mietiskelyjeni aikana, Lumikki oli jo väläyttänyt minulle vielä pienen hymyn ja kierähtänyt nukkumaan kerälle jälleen omiin yksinäisiin oloihinsa olettaen, että lähden muiden naojen luo.
-Minun mielestäni sinäkin vaikutat oikein ystävälliseltä, sanoin. -Olisi kiva leikkiä sinun kanssa ja tutustua paremmin.
Lumikki kääntyi katsomaan minua uudestaan silmiin ja arvioi niiden perusteella, että puhuin totta.
-Oikeatti? Oletko ihan valma?
Nyökkäsin. -Tietysti!
Lumikin hymy kaartui korviin asti ja pieni silkinpehmeä kissa hypähti syliini ja nuolaisi kättäni pienellä punaisella kielenpäällään sulkien silmänsä onnesta. -Kiitot! En vieläkään utko tätä todetki!
Hymyilin takaisin. -Mennäänkin saman tien ilmoittamaan Aijcalle, sanoin ja nousin Lumikki yhä sylissäni. Se kehräsi ja kaipasi silittelyä ja taputtelua koko sen ajan kun löysin Aijcan luokse ja hän ojensi minulle adoptio-paperin täytettäväkseni.
-Ensikertaan sitten, laskin Lumikin vielä takaisin sen silkkiseen petiin ja annoin suukon sen kuonolle. Lumikki oli niin suloinen! Sekin nuolaisi minua ja sen jälkeen vilkutin sille ennen kuin lähdin takaisin.

Ja muistin, että minulla oli pitkä matka etsittävänä takaisin juhliin ja selitettävä sitten minne oikein hävisin.
Loppu :’D
----
Tästä tarinasta löysin vain kai tuon sosiaalisuustarpeen, koska tämä oli vain enimmäkseen tutustumistarina, joten toivottavasti kissan tarpeet eivät nyt laske vielä hirmuisesti : <
+sosiaalisuustarve
(:

Vastaus:

Mahtava tarina! =) Ja älä huoli, ei Lumikin tarpeet nyt ihan salamana laske. Ne laskevat vasta pitkän aika välin jälkeen =) Tosi kiva kun mainitsit tarinassa myös Joikan. Voit myös pyytää Joikan Lumikin kaveriksi jos haluat! =D=D Saat tästä ihanasta tarinasta 21 penniä!

Nimi: Mantsu

02.08.2010 21:37
Jatkoa..
-----
Huone näytti hiukan prinsessa-huoneelta, mutta se ei ainakaan Pipsaa näyttänyt haittaavan, sillä se koitti pompata pois sylistäni tutkimaan huonetta.
Laskin Pipsan lattialle, ja se mateli pitkin huoneen lattiaa.
- Onkos kiva huone? kysyin ja hymyilin kissanpennulle.
- Kelpaa ihan hyvin, Pipsa vastasi ja minua olisi kuin lyöty ällikällä. Puhuiko tuo kissa?
- Mitä sanoit? kysyin, ja menin Pipsan viereen.
- Että kelpaa ihan hyvin, Pipsa toisti ja naurahdin hiukan.
- Öh, juu, hyvä että kelpaa, vastasin ja menin makaamaan lattialle. Ei voi olla totta! Saamani kissa puhuu? Ja kukaan ei varoittanut? No.. onhan tämä paikka muutenkin hiukan hassunkurinen, eli ei ihme olisikaan, jos nämä karvapallerot puhuisivat.
- Njoniin, mjitäs tehjään? Pipsa kysyi ja laittoi jokaisen sanaan j-kirjaimen.
- Mitä haluaisit tehdä? Leikkiä, esitellä itsesi? ehdottelin ja istahdin Pipsan vierelle.
- Vjaikka pjelata, Pipsa sanoi.
- Ai pelata, siis? Noh, haluaisitko pelata sellaista peliä kuin Laiva on lastattu? kysyin ja tutkiskelin huonetta. Esinettä kuin pallo ei näkynyt missään, ja koitin improvisoida ja ottaa taskussani olevan rahapussin - jonka olin ottanut aamulla varalta mukaani hakiessani tädiltä hänen kissan tarvikkeita- ja tein sen päähän solmun.
- Mjiten sjitä pjelataan? Pipsa kysyi taas hauskalla tavallaan.
- Ihan helposti. Ensiksi valitaan kirjain, päätetään pitääkö sanoa eläimiä, soittimia, kulkuvälineitä tai vaikka rakennuksia ja heitetään pallo eteenpäin. Mutta koska täältä ei löydy palloa, otin rahapussin sen sijaan. Ja kun sanot sen esineen tai eläimen nimen, sano alussa "Laiva on lastattu" ja sitten vasta sen nimi, kerroin ja heiluttelin rahapussia käsissäni.
- Ejnkös mjinä oljisi hyvjä pjallo? Pipsa kysyi ja katseli minua nappisilmillään.
- Sinäkö? Ehei, en rupea heittelemään sinua, sanoin ja naurahdin.
-Ajaa, Pipsa sanoi ja nappasi rahapussin suuhunsa.
- Mjinä ajoitan! Kirjain onj ej, ja pjitää sjanoa ejäimiä, Pipsa päätti ja keksin jonkun eläimen mielessäni.
- Laiva on lastattu lefjantteilla, Pipsa sanoi ja rupesi esittämään kyseistä eläintä.
- Laiva on lastattu etanoilla, sanoin ja Pipsa mietti jotain muuta eläintä, joka alkaisi e-kirjaimella.
Hetkisen aikaa siinä meni, muttei Pipsa siltikään keksinyt mitään.
- Vaihdetaan kirjainta vaikka koohon, ja seuraavaksi rakennuksia, sanoin ja Pipsa heti oli sanomassa, mitä keksi.
- Laivja onj ljastattu kjouluilla! Pipsa huudahti ja oli varmaan valmiina sanomaan seuraavan ehdotuksen.
- Laiva on lastattu kupoli-kattoisilla taloilla, sanoin ja hiukan hämäsin Pipsaa. Mutta eikös tuo sana liene kelpaavan?
- Laivja onj ljastattu kaupjoilla! Pipsa sanoi innoissaan, ja taas tuli minun vuoroni.
- Laiva on lastattu kirkoilla, sanoin ja Pipsa rupesi miettimään taas.
- Enj mjinä kjeksi enjään, Pipsa sanoi ja rupesi tekemään heti muuta.
Huokaisin ja pistin rahapussin taskuuni, jota emme taineet edes käyttää koko leikin aikana.
- Onko sinulla nälkä? kysyin Pipsalta, joka rupesi olevinaan nääntyvän nälkään.
- Osaat tosi hyvin näytellä, sanoin ja lähdin hakemaan Pipsalle ruokaa jääkaapista.
Pian Pipsa tallusteli luokseni, ja sanoi hiljaa "Vettä, vettä!".
- Pipsa, haluaisitko osallistua johonkin näytelmä-kurssiin? kysyin, ja Pipsa havahtui äskeisestä roolistaan.
- Tottahan toki, Pipsa sanoi reippaasti.
- No, sehän on hyvä juttu. Mutta en tiedä, onko täällä edes sellaisia kerhoja, sanoin ja suljin jääkaapin ja pistin kissanruoan pöydälle.
- Höh, pilasit unelmani näyttelijänä, Pipsa sanoi ja sen suu meni mutruun.
- No, äläs nyt. Saat sinä vielä olla se näyttelijä, sanoin ja hymyilin Pipsalle. Pipsa kuitenkin vain puhui siitä, että 'tuhosin', 'murskasin' ja pilasin sen unelmat.
- Kelpaako sinulle ruuaksi kanakissanruoka? kysyin viedessäni ruokapurkkia mikroon lämmitettäväksi.
- Njau! Pipsa naukaisi ja möyri luokseni.
Silitin Pipsaa, ja se rupesi leikkimään sormillani.

Pian mikro piippasi, ja otin kissanruuan sieltä pois.
Kaadoin sitten sen lautaselle, ja rupesin muussaamaan sitä lusikalla.
- Njau, miua, miauuuh! Pipsa naukui jaloissani.
Silitin sitten Pipsaa, mutta jatkoin taas muussaamista.
Pispa hiukan tuhahti, ja lähti kohti kirjahyllyä, joka oli lähellä sänkyä.
Pipsa koitti kavuta kirjahyllyn hyllyille, mutta sen sijaan, että olisi päässyt hyllylle, se tiputti sieltä kirjoja ja yhden lasisen kynäpurkin ja samalla itse kissakin tipahti lattialle.
- Mijauuh! Pipsa miukui ja ulahti todella kovaa, sydäntä koskettavasti.
- Mitä sinulle tapahtui? hätäännyin ja menin heti Pipsan luokse.
- Njokun minä tipuin, Pipsa sanoi, eikä kertonut miksi tippui.
Otin sitten Pipsan syliini ja vein sen ruokapöydälle istumaan.
- Saat olla siinä, minun vahdittavanani, kun teen sinulle ruokaa, sanoin ja muussasin vielä hetken aikaa ruokaa, kunnes tarjosin sitä Pipsalle.
Pipsa nuoli, mussutti ja ahmi ruokaansa.
- Älä ahmi, syö rauhallisesti. Muuten saatat tukehtua, varoitin ja Pipsa hiljensi tahtiaan.
Pipsan syötyä puhdistin sen lautasen ja nappasin Pipsan syliini.
Hetken kuluttua joku koputti oveemme.
- Ai hei Aijca! Mitäs sinä? kysyin, ja pitelin Pipsaa sylissäni.
- Hei vaan, Mantsu. Kuinkas teillä sujuu? Aijca kysyi ja katseli huoneeseemme. Siellä hän näki pari kirjaa lojumassa lattialla ja lasinsiruja niiden ympärillä.
- Oho, mitäs täällä on tapahtunut? Aijca ihmetteli ja osoitti lattialle tippuneita kirjoja.
Katsoin Pipsaa, joka oli hipi-hiljaa.
- Pipsa taisi vähän leikkiä, kai koitti kiivetä kirjahyllyyn, vai miten on? sanoin ja kysyin Pipsalta.
- Njuu.., Pipsa sanoi.
- No kun se vain tipahti lattialle, en minä sitä oikeasti tehnyt tahalleni, Pipsa sanoi, koska luuli että suutuimme sille.
- Eh, ei se mitään. Vahinkoja sattuu, Aijca sanoi ja rauhoitteli Pipsaa.
Hyvästelimme sitten Aijcan ja menimme siivoamaan sotkut.
------
Jatkuu.. jälleen kerran :--D


Vastaus:

Voi ei, miten pitkiä tarinoita kirjoitat! Toivottavasti se päättyy pian niin pääsen arvostelemaan sen kokonaisuudessaan. Taidat tienata aika kasan pennejä =D Koska tarinasi on näin pitkä, voit kohottaa vähän useampaa tarvetta kuin tavallisesti jos haluat =) (vaikka kuutta tarvetta?) Mutta olet kyllä taitava kirjoittaja =D
-Aijca

Nimi: simssiliini
Kotisivut: http://www.simssiliini.vuodatus.net/

01.08.2010 19:28
Eräänä aurinkoisena päivänä päätin käydä katsomassa kisuliiniani, Mitteriä. Raotin hoidokkini huoneen ovea, ja kurkkasin sisään. Mitteriä ei kuitenkaan näkynyt missään. Kummastelin alkaen tuumailemaan, minne se hupsu kissa oli taas onnistunut maastoutumaan. Kurkkasin maton alta, mutta siellä näkyi vain vanhoja villakoiria. "Pitäisi joskus siivoilla Mitterin huone", pohdiskelin, ja jatkoin etsintää. Kurkkasin jopa ikkunasta, ettei maassa näkyisi itsemurhayritystä tehnyt Mitteri, kissa kun on niin pieni, ettei raukka hallitsisi korkeita paikkoja. Eihän Mitteri olisi saanut ikkunaa edes itse auki, joten päätin jättää ikkunan tarkkailemisen sikseen. Samassa kuulin pienen miukaisun sängyn läheltä, ja käännyin nopeasti ympäri. Arvelin Mitterin olevan sängyn alla, mutta katsottuani en nähnyt sielläkään pikkuista. "No jo nyt on!" suutahdin heittäytyen pehmoisalle sängylle. Aikani köllittyäni tunsin pienen kostean, lämpimän ja karhean kielen nuoleskelemasta sormeani, Mitterihän se siinä. Yllätyin, sillä Mitteri oli oppinut aivan itse kiipeämään niin lyhyessä ajassa, hyvä jos sen silmät olivat edes kunnolla auenneet. Silittelin pientä karvapalloani, ja rapsuttelin sitä korvan takaa. Mitteri ei osannut vielä kehrätä, mutta huomasin sen olevan onnellinen, ja se hyppäsi syliini. "Olet sinä kyllä aika vekkuli, kiipeilet noin vain. Tiedä vain, mitä tulet keksimään tulevaisuudessa", naureskelin, ja Mitteri maukaisi vaisusti ja hiljaa. Se oli vielä niin vauva. "Kuulepas simssiliini, sitten, kun kiva Aijca vastaa tähän tarinaasi, ja toivon mukaan ansaitset edes yhden pennin, voisit hankkia minulle toisenkin arvan. Tahdon voittaa kaksinkertaisen pääpotin", Mitteri kertoi. "Hmp. Kuulepas nyt vauvaseni, pääpotteja on vain yksi, etkä voi voittaa sitä kahta kertaa", ilmoitin, muttei Mitteri oikein ymmärtänyt. "Haluan silti voittaa kaksi parasta palkintoa. Olenhan sentään tosi arvokas", Mitteri selitti. "Arvontakone päättää tuloksen. Voin kyllä hankkia sen toisen arvan, jos saan pennejä", kerroin. "Mene lahjomaan arvontakone, jos et, niin minä menen", Mitteri ilmoitti viekkaasti. "Minä en mitään rupea lahjomaan, ja sinä et pääse täältä huoneesta pois, joten turhaan haaveilet", naurahdin, mutta Mitteri näytti kärttyiseltä, ja kynsäisi minua. "Tahdon vain sen lahjakortin, tahdon paljon leluja ja hyvää ruokaa. Olet niin kömpelö, ettet saa tarinoillasi mitään aikaan", Mitteri syytteli. "Kyllä me tienaamme pennejä, älä huolehdi. Olet vielä niin pieni, ettet pystyisi leikkimään puolillakaan leluillasi vielä", huomautin, mutta Mitteri oli eri mieltä: "Minä pystyn mihin vain. Olen älykkäämpi kuin muut ikäiseni. Kävelen jo sujuvasti, ja kohta osaan kehrätä, ja simmuni aukenevat!" "Huom. kohta osaat tehdä sitä ja tätä, et vielä", huomautin. "Ainakin olen hyvä väittelemään, ja nukkumaan", Mitteri totesi haukotellen. "Näytäppä minulle sitä nukkumisen taitoasi", käskin. "Se on helppoa, mä osaan nukahtaa tosi helposti", Mitteri kertoi ottaen mukavaa asentoa. Hetkessä puhelias kissani oli nukahtanut, ja kuorsasi tyytyväisenä. "Tosiaan osaat nukahtaa helposti", naurahdin hiljaa, jotten herättäisi Mitteriä, kun sain sen unille. Vilkaisin ulos ikkunasta, ja aurinko paistoi edelleen. "Joku päivä menen Mitterin kanssa viettämään aikaa pihalle, mutta vielä ei ole sen aika, kun Mitteri on niin pieni", tuumailin. Kumarruin lattialle, ja keräsin maton alta suurimmat villakoirat käteeni. "Täytyypi ostaa sieltä Marketista siivous välineitä, jotta saan Mitterin huoneen kuntoon", suunnittelin. Lähdin kävelemään kohti ovea. Avasin sen, ja suljin hiljaa toivoen, ettei Mitteri heräisi. Sitten lähdin kotiini.

Mitterin mielipide päivästä: "Olen aivan varma, että voitan ne pääpotit, sanoi se simssiliini mitä tahansa. Kheh heh, onnistuin piiloutumaan. Täytyykin keksiä seuraava piilopaikka simssiliinin seuraavaa vierailua varten. Hohhoijaa, ei näillä pienillä aivoilla jaksa kauaa miettiä, nukuttaa. ZzZzZz..."

Tarpeet:
+ uni
+(sosiaalisuus)

Ja niin kuin Mitterin kanssa keskustelimme, jos ansaitsen sadullani edes yhden pennin, voisin ostaa sillä toisen arvan. Ellei kamalasti haittaa, etten ole ostopaikassa. Näin kävisi kätevästi yhdellä viestillä. :)

Vastaus:

Joup, kyllä se käy, että ostat toisen arvan tätä kautta. Tosi hassu ja ihana hoitotarina! Ja hauska lisä tuo Mitterin mielipide päivästä =) Aijotkos käyttää sitä joka kerta? No, joka tapauksessa annan tarinastasi 12 penniä ja nuo tarpeiden kohotukset. Nytpäs menen vääntämään arvontakoneen käyntiin! =D

Nimi: Kissa-fani..<3

01.08.2010 13:20
Hunajatassu maukui.
"Hunajatassu! Hiljaa.."
"Nya! Mouu! Mjauu!" Hunajatassu naukui, nousin ylös. Kävelin jääkaapille, nappasin Hunajatassulle kissan ruokaa..
"Siin-MITÄH!!" Kirkaisin, Hunajatassu oli syönyt kaikki mansikat!
Huokaisin, aloin siivota Hunajatassun heikkalaatikoa. Sitten pesin sen ruokkakipon. Sitten lähdimme kävelylle, kävelimme pihalla..Hunajatassu nuuhki kaikkea mikä ei-liikkunut, ja ihmeteli sitä mikä liikkui! Jatkuu..

Vastaus:

Arvioin tarinasi sitten kun se on valmis. Muistathan kohottaa myös kissasi tarpeita, listaamalla ne tarinasi loppuun. Jos et muista kuinka se tapahtui, niin kurkkaapa ihmeessä ohjeet =)
-Aijca

Nimi: Setä-Mies_96

01.08.2010 11:27
Tässä on eka tarinani:
Tänään olin hoitamassa Jormaa. Jorma kiukutteli ja oli äkäinen , kuten yleensä, sillä se oli varmaankin taas niellyt jotain jännää. Jorma on todella omalaatuinen, se halusi pihalle ja söi siellä multaa. Sitten se halusi kunnollista ruokaa ja menimme sisälle hakemaan suklaakeksin, johon tuhlasin viimeiset rahani. Itselläni ei ole rahaa ostaa enempää ruokaa, joten Jorma joutuu ilmeisesti pyydystämään matoja pihalta loppu viikon ajan. Vein Jorman nukkumaan, koska se alkoi haukottelemaan syötyään suklaakeksin. Olin laittanut keksiin huumeita, jotta minun ei tarvitsisi hoitaa sitä.
Jorma nukkui sikeästi ja pitkään. Harjasin sen karvat ja pesin korvat, sillä oli vaikkua korvassa. Nyt Jorman turkki kiilsi ja kuulokin oli parantunut pesun myötä. Korvat suorastaan hehkuivat!

Näitä tarpeita kohotin:
+ nälkätarve (suklaakeksi syötiin)
+ unitarve
+ siisteystarve
+ hygieniatarve

Vastaus:

Huvittava tarina, mutta teepä ensi kerralla hieman pitempi =)
Saat tästä 3 penniä ja nuo tarpeiden kohotukset ja lisäksi vielä sen sosiaalisuustarpeen kohottamisen, joka kohenee joka kerralla.
-Aijca

©2020 Kissahoitola Mouruposki - suntuubi.com