Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK



Tähän vieraskirjaan kirjoitetaan kaikki tarinat, kuten tavalliset hoitotarinat, taitotarinat, kerhotarinat, matkatarinat ja sen sellaiset.

Ennen tarinan lähettämistä sinun kannattaa kopioida se varmuuden vuoksi, jos vaikka nettisi sekoaa tai jotain muuta ilkeää tapahtuu, eikä tarinan lähetys onnistu.

Huom. Muistathan, ettet saa laittaa uutta hoitotarinaa ennen kuin edellinen on arvosteltu! Muuten joudut jäähylle hetkeksi aikaa.

<  1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Kirsikka

02.01.2020 20:50
Lumen sponsoritarina, osa 1


Kipitin päin koulua maanantaina. Olin erittäin innoissani, vihdoinkin saisin unelmani toteuttettua: pääsisin opiskelemaan! Se on ollut suuri haaveeni jo pienestä asti, ja vähän oli ärsyttävää kun entinen hoitajani jätti minut. En voinut edistyä elämässäni millään tavalla, lojuin vain adoptiossa kuin hylätty lelu, jolla kukaan ei halunnut leikkiä. Onneksi se hoitaja huomasi minut, kuka sponsoroi minua, ja päästi kouluun. Vaikka en tiennyt, kuka hän oli, olin silti hänelle ikuisesti kiitollinen. Sain toteuttaa yhden suurista haaveistani, olla fiksu ja käydä koulua. Sain valita aineeni itse. Matikka on minun juttuni, joten valitsin sen. Olen hyvä laskemaan, tai niin se on ainakin todettu, on sanottu esimerkiksi että "Lumi on liian nopea laskemaan" vitsillä. Sitten olin ottanut äidinkielen, sillä se vaikutti kiinnostavalle. Reaaliaineen jätin pois, koska ne eivät vaikuttaneet kivoille ne vaihtoehdot. Kieletkin jätin pois, koska en keksinyt mieluista kieltä, mitä haluaisin oppia. Taitoainevaihtoehdot vaikuttivat taas liian kivoille kaikki, tai no musiikki ja ilmaisutaito ei kuitenkaan kuulunut vaihtoehtoihini. Valitsin käsityön ihan vain arvalla. Kuitenkin, talvisia katuja pitkin kävellessäni myös jännitin. Entä jos muut eivät ota minua vastaan hyvällä tavalla? En halunnut olla yksin ja muiden pilkkakohteena. Olen kuullut että juuri vähän aikaa sitten oli käynyt noin yhdelle kissalle, jonka nimi oli muistaakseni joku Nala. Se oli myös kuulemma sponsoroni kissa. Toivoin vaan että sponsorini ei toisi minulle huonoa onnea. Kuullessani Nalasta olin jo suunittellut ystävystyväni hänen kanssa, mutta sitten kun sain tietää että hän jo lopetti ykkösluokan eikä aikoisi jatkaa, suunnitelmani piti tietenkin jättää sivuun. Silti etsisin jonkun hyvän ystävän, minkä kanssa olisin. Kun saavuin koululle, se oli autio. Ketään ei ollut. Huomasin oven sulkeutuvan ja katsoin kelloa. Se näytti 11:27.
*Kouluhan alkaa kohta eikä ketään ole paikalla?* ihmettelin. Pyörin tyhjällä pihalla. Istahdin keinuun ja keinuin siinä hetken. Sitten hyppäsin keinusta pois ja menin laskemaan liukumäkeä. Kello näytti 11:29 eikä ketään näkynyt.
*Oikeasti, missä kaikki ovat?* ajattelin. Aloin hätääntyä hieman: olinko väärällä rakennuksella? Sentään oli piha ja kello ja se oli koulun näköinen. Vaistoni varassa odotin kellon viisarin menevän yhden minuutin eteenpäin. Kun se vihdoin ja viimein meni, alkoi kuulua herätyskellon tapaista soittoa. Koulu alkaisi eikä ketään näkynyt. Kuitenkin yhtäkkiä selkäni takaa ilmestyi kolme kissaa kohti minua, ovea.
*Onko koulussa niin vähän oppilaita?* ihnettelin katsoessani kissaporukkaa. Ensimmäinen niistä, joka käveli kärjessä, oli lähes täysikasvuinen valkoharmaa naaraskissa. Hänen perässä kipitti minun ikäinen erikoisenkirjava kolli, ja perää piti mustavalkoinen leikki-ikäinen naaras. En jäänyt heitä odottamaan, muutenhan myöhästyisin tunnilta. En haluaisi huonoa mainetta jo heti ensimmäisenä päivänä. Katsoin koulun karttaa. Käsityön luokka oli kolmannessa kerroksessa käytävän päässä. Muodostin kartasta kuvan päähäni, jotta muistaisin minne mennä. Menin etsimään portaita. Ne olivat matikanluokan vieressä. Matikkaa olisi minulla vasta myöhemmin. Kävelin portaita ylös, kunnes pääsin kolmanteen kerrokseen. Valitsin oikean käytävän ja menin sen päähän. Avasin oven. Näin ympärilläni paljon erilaisia työkaluja ja materiaaleja. Oli yksi iso pöytä keskellä, jonka ympärillä oli paljon penkkejä. Pieni opettajanpöytä oli luokan edessä, jonka päällä lojui tietokone. Huoneesta pääsi maalaushuoneeseen, sekä printtaushuoneesen, jossa oli iso, 3D-printteri. Yhdessä nurkassa oli paljon ompelutarvikkeita, kaikenlaisia tekstiilejä ja ompelukoneita. Opettaja seisoi hänen pöytänsä luona katsoen minuun.
"Vihdoinkin minulla on ensimmäinen oppilas." hänen ensimmäiset sanat minun kuullen oli.
"Ööh, huomenta opettaja. Minä olen Lumi. Missä muut oppilaat ovat?" kysyin kohteliaasti katosen tyhjää luokkaa, jossa oli vain minä ja opettaja.
"Hei Lumi. Ei ole muita käsityön oppilaita paitsi sinä. Sinä taidat pitää pehmeästä käsityöstä?" opettaja kysyi viekkaasti.
"Itse asiassa pidän puukäsitöistä." vastasin punastuen hieman. Näytänkö ehkä vähän pehmolta?
"Ai, no, mitä haluaisit tehdä? Suunnitelmassa olisi että ensimmäinen tunti, eli tänään, olisi pehmeää ja sitten loput olisi puukäsityötä, koska meillä on siihen projekti." opettaja selitti. Katsoin opettajaa oudoksuen.
"Ai saanko siis päättää mitä teen tänään?" ihmettelin suu auki. Opettaja nyökkäili.
"Hmm... Haluaisin tehdä Hipulle huivin." päätin. Tiesin että Hipe pitäisi siitä, että saa talvilämmikettä, mielestäni hän on kunnon vilukissa!
"Selvä. Haluaisitko virkkoa vai ommella?" opettaja kysyi. Silmäilin tekstiilejä. Katseeni osui pinkkiin karvakankaaseen.
"Ompelen sen." sanoin ja menen kankaan kimppuun. Leikkasin sen saksilla sopivan kokoiseksi. Ompelin saumat ja kaiken tarvittavan. Pian huivi oli valmis.
"Saanko tehdä vielä kortin?" kysyin.
"No saat kun kerran jäi aikaa." opettaja sanoi. Hain paperia ja kirjoitin terveisiä. Sitten taittelin huivin ja kiinnitin kortin siihen.
"Nyt alkaa ruokailu." opettaja ilmoitti ja juoksin ruokalaan menemällä rappusia alas. Tiesin että Hipe olisi koulussa, hän on ollut siellä jo monta päivää sponsorinsa Odessan ansiosta. Ruoaksi oli chili sin carnea. Hyi, chiliä! Otin pelkkää riisiä, kastiketta en ottanut, koska chili on pahaa. Ei riidikään mikään hyvää ollut ilman kastiketta, mutta mieluummin ilman kuin chilikastikkeen kanssa. Menin istumaan pöytään ja söin riisiä. Näin Hipen ottaneen ruokaa ja viittosin häntä luokseni. Yllättyneenä ilosta ystäväni tuli istumaan kanssani.
"Vau! Olet koulussa!" Hipe huudahti.
"Sain sponsorin." sanoin hymyillen.
"Onneksi olkoon! Olisit edes varoittanut!" Hipe naurahti ja halasi minua. Rutistimme toisiamme hetken.
"Mitä aineita sinulla on?" Hipe kysyi.
"Käsityötä, äidinkieltä ja matikkaa. Entä sinulla?" kysyin.
"Ilmaisutaitoa, ruotsia ja matikkaa." Hipe sanoi hieman pettyneen kuuloisena. Miksen ottanut ruotsia? Nyt voisin olla Hipen kanssa pelkässä matikassa. Samalla muistui huivi. Otin sen esiin selkäni takaa.
"Tämän tein äsken käsityöstä sinulle." sanoin ja ojensin huivin. Tämän suu loksahti auki ja hän meni suoraan kortin kimppuun.
"Myohajstä ioulua ia uuta vuota! t paaras ystavasj Lumj. Ehkä Lumi äikkä on sulle hyvästä paras ystäväni." Hipe luki ja sanoi sitten hymyillen.
"Heh, kirjoitustaito ei ole oikein hallussa minulla vielä, mutta vastahan aloitin koulun! Nyt vien astiat." sanoin, söin riisit loppuun ja menin viemään astioita pois. Lajittelin jokaisen oikeaan paikkaan. Kun servetti oli viimeisenä heitetty roskikseen, menin takaisin pöytämme luo. Hipe oli lähtenyt.
"Pöö!" joku säikäytti minua takaa. Henkilön suunnitelman mukaan säikähdin kääntyen samalla. Tietenkin se oli Hipe.
"Hipe!" toruin leikkisästi ja läpsäisin tätä poskelle hellästi.
"Noh, moikka! Mun koulupäivä loppu, sullahan on viel sitä äikkää?" Hipe varmisti. Nyökkäsin ja saoin itsekin heipat. Menin eteenpäin käytävällä. Pian pääsin oven luo, jossa luki isoin kirjaimin Äidinkieli ja kirjallisuus. Avasin oven. Luokassa oli hirveästi oppilaita. Yhtäkkiä aloin kaipaamaan käsityön rauhaa. Menin istumaan vapaalle paikalle. Opettelimme aakkosia. Meidän piti kirjoittaa ne paperille, sillä aikaa kun opettaja kirjoitti ne taululle.
"Vähän vauhtia etana! Sä oot kymmenen kertaa hitaampi ku mä!" yksi poikaoppilas huusi opettajalle ja heitti tätä paperipallolla. Minä kirjoitin rauhallisesti opettajan perässä aakkosia. Luokassa oli kuitenkin sekasorto. En voinut keskittyä kunnolla.
"HILJAA!" huusin niin kovaa kuin pystyin. Luokassa hiljeni, ainakin jonkin verran. Esitin että en yllättynyt, jatkoin aakkosten piirtämistä. Sitten kun aakkoset oli saatu tehtyä, koulu loppui ja minun piti palata adoptioon. Tyhmää.

Vastaus:

Ihanaa miten Lumi iloitsee saamastaan sponsorista! <3 Oho, eikö kässässä tosiaan ollut ketään muita, no ainakaan Lumi ei joutunut kilpailemaan vapaista ompelukoneista yms. vaan kaikki oli suoraan hänen käytettävissään. Oi miten ihana idea tehdä huivi lahjaksi ystävälle. .--3 Äikäntunti olikin kaoottisempi hiljaisen käsityötunnin jälkeen, harmi että melu haittasi keskittymistä. .-/ Saat 23 penniä, ja lisään kouluplussat Lumelle. .-)

-Kasa

Nimi: Patukka

02.01.2020 17:54

12. Luku, jossa vietetään joulua (MYÖHÄSSÄ!!!!!)

Patukan nk:
Heräsin hitaasti tiedostaen oikein hyvin sen, mikä päivä tänään oli ja potkin peiton pois päältäni, yön aikana oli tullut kuuma. Hiivin yöpaitasillani ikkunalle ja avasin verhot, jotta voisin kurkata, mitä jouluaaton luukussa oli, sillä joulukalenterimme sijaitsi ikkunalaudalla. Säikähdin suuresti huomatessani jonkun vihreän, antennipäisen kissanpennun istumassa ikkunan edessä ja joulukalenterin vieressä. Ensin luulin, että jostain syystä pienentynyt Hipsuli oli tullut ikkunalaudallemme kököttämään, mutta tajusinkin tuon olevan Ennustus, Hipsulin pikkuruinen pentu jonka olin eilen adoptoinut.
”Huomenta”, vihreä pieni poika sanoi ja loikkasi alas ikkunalta ja hyppäsi saman tien sängylle. Hän oli hieman kasvanut siitä, kun olin pennun viimeksi nähnyt.
”Voit nukkua vielä”, ehdotin.
”Haluan avata joulukalenterin luukun”, Ennustus intti ja minä nyökkäsin antaen hänelle suuren kalenterin. Oikeastaan tiesin, mitä sieltä tulisi, mutta päätin pitää sen salaisuutena. Ennustus avasi luukun varovasti ja sieltä putkahti esiin -
”Häh? Joulukuusi?” alienkisupoika ihmetteli pöllämystyneenä. Virnistin ja nappasin puun itselleni. Asetin sen noin keskelle huonetta, se oli varmaankin ihan hyvä paikka.
”Odotas, täältä tuli vielä outo lippulappunen”, Ennustus huomasi. Kurtistin kulmiani ja astelin hoidokkini luokse. Sellaista en ollut huomannut törmätessäni puolivahingossa Kasan blogiin.
”Sehän on lahjakortti. Teatteriin”, totesin. ”Jaha, meillä on nyt kaksi ilmaista lippua johonkin näytökseen ja sinne viidenkymmenen pennin lahjakortti”, tuhahdin huvittuneena ja istahdin sängylle lahjakortti kädessäni. Ennustus hiipi syliini.
Samassa ovi avautui naristen, ja joku astui sisään. Tämä joku oli pukeutunut punaisiin vaatteisiin, ilmeisesti yritti esittää joulupukkia. Pukin epäaitous näkyi, kun pullean takin alta pilkotti muhkean vaaleanpunaisen tyynyn reuna. Tekoparta roikkui oudosti nenän päällä.
Tämä joulupukki nappasi jotain kassistaan ja sujautti yhdeksän pakettia kuusen alle, eikä ilmeisesti ollut huomannut minua ja Ennustusta sängyllä. Hän oli suuntaamassa kohti ovea, kun yhtäkkiä kompastui lahjasäkkinsä reunaan. Pukki ähkäisi ja siinä tunnistin tämän hiipparoijan äänen. Ilmeisesti Ennustus oli tehnyt saman johtopäätöksen, sillä joulupukin häippäistyä räjähdimme molemmat nauramaan, eikä siitä hekotuksesta meinannut tulla loppua. En minä oikein tiedä, mikä meitä naurattaa siinä, että joulupukiksi pukeutunut simssiliini oli juuri kompastellut huoneeseemme heittämään lahjat kuusen alle!

”Hei, joku suklaahommeli!” Cara hihkaisi. ”Maitosuklaata.”
”Mä sain samanlaisen, mutta mansikan makuinen, nam!” Melodee kertoi ja näytti omaa suklaamakeistaan.
”Ja tämä on.. öö.. en osaa lukea, auttakaa!” Ennustus pyysi vanhemmilta kissoilta. Cara tihrusti suklaakonvehdin käärettä ja sen tekstiä. ”Banaanin makuinen”, hän ilmoitti lopulta.
Minä sain siis katsoa, kun kolme kissaani availivat minun kaikkien sähläyksien kera ostamia joululahjoja innolla.
”Sit seuraava paketti”, Cara sanoi ja nappasi lahjakasasta suuren litteän paketin, jossa luki hänen nimensä. Kissa repi innokkaana sen päältä oranssin lahjapaperin, ja paketista paljastui pinkki meikkisetti.
”Oi ihana!” Cara hihkaisi ja kysyi muilta: ”Mitä saitte?”
”Öööö.. ilmeisesti jonkun alienhärpäkkeen, kiva!” Ennustus sanoi avatessaan omaa pakettiaan. En tohtinut sanoa hänelle, että se oli laavalamppu, sillä alienhärpäke oli sille hyvin oiva nimi.
”Hienon robotin!” Melodee kiljahti riemuissaan ja piteli käpälissään isoa, sinistä robottia.
”Kolmas lahja... pelikortit!” Cara innostui. ”Voin käyttää näitä pelikerhossa!”
”Minunkin lahja liittyy kerhooni”, sanoi Melodee ja pyöritteli tassussaan pientä kumikalaa. Nämä lahjat olinkin ajatellut liittyvän kissojen kerhoihin, tosin Ennustus ei ollut missään kerhossa joten ostin hänelle vain jotain.
”Vetkumato”, tämä alienkisu totesi juuri ja heilutteli sitä nenäni edessä.
”Joo huomaan.”
”Mutta mitä sillä pitää tehdä?” Ennustus tiedusteli.
”Leikkiä sillä; heitellä sitä, venyttää sitä ja vetkutella sitä!” selitin kuin se olisi ollut maailman yksinkertaisin asia.
”Aa okei”, pentu sanoi ja teki työtä käskettyä. Pojan kirmaillessa ympäri huonetta täyden hepulin vallassa, Melodeen yrittäessä ymmärtää robottinsa käyttöohjeita ja Caran meikatessa itseään peilin edessä, minä aloin laittaa jouluruokia pöytään. Kinkkua, riisipuuroa ja pipareita. Otin myös Caran kaapista purkillisen sekasössöä ja katsoin sitä hetken mietteliäänä, kunnes päätin, että sössö saisi nyt luvan esittää porkkanalaatikkoa. Kyllä tästä kunnon jouluateria tulee. Katoin joulupöydän oikein koreaksi, ja sitten kävin nappaamassa kissojen hammaspesuvälineet kaapista.
”Cara, Melodee ja Ennustus! Käykää pesemässä purukalustonne Kylppärissä”, kehotin ja ojensin jokaiselle omat tarvikkeensa. ”Menkäähän jo, sitten saatte ruokaa!” patistelin kissoja ulois ovesta. Ennen kuin suljin sen, käytävältä kuului Melodeen toiveikas naukaisu: ”Kunpa siellä olisi riisipuuroa.”

Kun kissat tulivat hammaspesulta, olin heti ovella vastassa.
”Ja tervetuloa pöytään!” huikkasin ja odotin, että jokainen katti istui tuolille ruokapöydän ääreen.
”Tuo on kinkkua, tuo riisipuuroa ja jälkkäriksi saatte piparit ja glögiä”, kerroin ja osoittelin jokaista ruokalajia. ”Ai niin, tuossa on vielä porkkanalaatikkoa”, sanoin ja yritin pitää pokkaa viitatessani sekasössöön.
”Näyttää ihan sekasössöltä, en kyllä syö”, Cara ilmoitti inhoten ja tökkäsi sössön kauemmaksi epäluuloisena. Minulta meinasi päästä tirskahdus, mutta onneksi onnistuin välttämään sen. Kissani alkoivat vähitellen lappaa ruokaa lautasilleen, ja siinä pystyin huomaamaan, mistä kukakin tykkäsi. Ennustus otti ihan kaikkea lautasen kukkuroilleen ilman epäluuloja, Cara napsi vain kinkkua ja vähän puuroa. Melodee sen sijaan otti ihan järjettömästi riisipuuroa ja vähän tätä ”porkkanalaatikkoa”.
”Patu, tämä ON sekasössöä”, kissa huomasi. ”Huijasit!”

Ruuan jälkeen kaikki saivat parit piparkakut ja lasillisen lämmintä glögiä. (Cara pärskäytti juoman pöydälle kulaistuaan melkein koko kuuman lasillisen samalla kertaa.)
”Nyt lähdetään lumeen leikkimään!” ilmoitin kissoille siivottuani pöydän sille roiskuneesta glögistä. Kaikki kolme kirmasivat ulos innosta kiljuen ja minä kävelin hiljaa perässä. Oli tämäkin jouluaatto, huijausta sekasössöstä, lumileikkejä ja liikaa ilmaislippuja Teatteriin, tuumin ja naurahdin itsekseni.

Vastaus:

Teillä onkin nyt sitten varaa törsäillä teatterissa kun kalenterista tuli siihen liittyviä alennuslippusia niin paljon. .-D Kuusi pystytettiinkin juuri parahiksi simssiliini-pukin saapuessa jakamaan lahjoja. Apua, nyt Ennustukselle valkeni heti ettei Joulupukkia ole olemassa, eipä pentu tosin vaikuttanut sentään kovin järkyttyneeltä. Ihana miten kisut availivat lahjoja ja leikkivät heti niillä, jopa Melodee oli kerrankin iloinen. .-) <3 Huvitti kun käytit sekasössöä porkkanalaatikon korvikkeena. .-DDDD Saat 17 penniä, ja kohottelen kissoille vaikka ainakin nälkää ja siisteyttä. .-)

-Kasa

Nimi: Kuura

02.01.2020 11:47
Luku 18 Aurinkopentu

Pieni keltainen nyytti makaa vieressäni unikorissani. Pentu on niin pieni vielä, että hänen kanssa koriin mahtuu ilman ongelmia. Pikkuinen on pehmeä ja lämmin. Pentu tuhisee rauhallisesti. Hän muistuttaa ulkonäöltään todella paljon isäänsä, mikä minua siitä, että Light tulee lähtemään pois täältä. Tämä pieni pentu tulee kuitenkin jäämään meidän luoksemme tänne. Koska hän on kirkkaankeltainen isänsä tavoin, monet ovat kutsuneet pentua sen syntymästä asti Aurinkopennuksi, mutta se pentu myös on. Mekin käytimme pennusta sitä nimitystä niin pitkään, kunnes pennulle annettiin oikea nimi. Pentu nimettiin Samoksi.

Samo on ollut alusta asti utelias ja se on pyrkinyt liikkumaan koko ajan mahdollisimman paljon. Pentua ei ole voinut auttaa ulos unikorista, ellei joku ole voinut jatkuvasti pitää sitä silmällä, koska pikkuisella on kyllä omat tapansa liikkua yllättävänkin nopeasti. Häntä selvästi ärsyttää, kun tassut eivät vielä kanna ihan kunnolla. Tuskin enää kestää kauaa, että Samo saa tassut alleen. Sen jälkeen pennun perään saa varmasti katsoa vain entistä enemmä, kun mikään ei enää pysäytä sitä.

Olen Nemon, Samon ja Kuuran kanssa sängyllä, kun odotamme Lightin tuloa. Poika haluaa tällä hetkellä käydä luonamme hyvin usein, koska hän haluaa nähdä, miten pentu oikein kasvaa. Onneksi se ei ole ongelma, kun Light kuitenkin majailee ihan lähellä muiden alieneiden kanssa. Pian varmaan tulemme myös käymään moikkaamassa alieneita sekä joitakin muita kissoja hoitajineen pennun kanssa. Mouruposkessa on tällä hetkellä paljon pieniä pentuja, joten Samolle löytyy varmasti myös hyvää leikkiseuraa. Light hiippailee varovasti sisään huoneeseen koputtamatta, koska on tiennyt, että odotamme häntä.
“Itää”, Samo hihkaisee innoissaan Lightin nähdessään.
Joudun nappaamaan pennusta kiinni, jotta hän ei hyppää sängyltä alas päästäkseen mahdollisimman nopeasti isänsä luokse. Pentu varmasti saisi aika pahat vauriot, jos olisi onnistunut hyppäämään alas. Nyt hän joutuu odottamaan, että Light kiipeää luoksemme sängylle. Se on pennusta kauhean tylsä asia. Minusta on ollut todella ihana huomata, miten paljon Samo pitää isästään, vaikka Light ei varsinaisesti kanssamme täällä asu.
“Hei Samo”, Light sanoo hymyillen ja halaa hymyillen poikaansa.
Sen jälkeen myöskin minä saan pitkän ja turvallisen halin. Nyt, kun meillä on terve iloinen pentu, minusta tuntuu, että perheemme on täydellinen. Nemo paikkaa viisaan pappakissan paikkaa, jolla on selvästi myöskin merkitystä pennulle. Harmaa vanhus ei oikein tykkää ottaa osaa meidän hellyydenosoituksiin. Hän antaa ainoastaan Samon halata häntä.Nemo kertoo pennulle usein tarinoita, joita pikkuinen jaksaa jopa joskus pysähtyä kuuntelemaan. Vanhuksen kertomasta iltasaduusta on oikeastaan alkanut tulla jo tapa. Koska olen huomannut, miten tärkeä Nemo on pennulle, toivon hartaasti, ettei vanhus kuole Samon ollessa ihan pieni. Se olisi helpompaa meille muille, vaikka tietenkään emme voi päättää, milloin on Nemon aika lähteä pois.

Ruoka-aikaan Samo on oppinut, että kannattaa käyttäytyä. Olemme kertoneet, jos yrittää kiirehtiä syömään, ruoka voi juosta karkuun. Tämä on tehnyt pennusta yllättävänkin rauhallisen silloin, kun Kuura kertoo olevan ruoka.Minulla on kanankoipi ja Nemolla kalanaksuja. Light ei tahdo mitään, koska on syönyt juuri ennen luoksemme tuloa. Samolle tarjoamme viinirypäleitä, mutta pentu ei huoli niitä. Hän on nähnyt jotain paljon kiinnostavampaa.
“Ei lypäleita”, Samo sanoo päättäväisesti ja yrittää tiputtaa saamiaan viinirypäleitä lattialle. Kuura onneksi ehtii saada ne kiinni, joten viinirypäleet ovat edelleen ihan syömäkelpoisia.
“Samo, muista, miten käyttäydytään”, yritän muistuttaa pentua.
“Tahtoo mankon”, pentu sanoo päätäväisesti ja osoittaa keittiönurkkaan, jossa tasolla on yksi yksinäinen mango.
Päädymme antamaan mangon pennulle, koska osasi hän melkein käyttäytyä. En kyllä ihan ymmärrä, että mistä hän tiesi sen edes olevan mango, koska mitään sellaista hänelle ei kyllä ole koskaan kerrottu. Light käy hakemassa mangon ja antaa sen Samolle.
“Manko”, hän sanoo innoissaan, kun saa mangon tassuihinsa.
“Mitä nyt sanotaan?” kysyn pennulta, kosa olen epätoivoisesti yrittänyt saada myös hyviä tapoja pienen ymmärrykseen.
“Kiitot”, Samo vastaa ja katsoo isäänsä silmät loistaen mango yhä tassuissaan.
Minusta pennun suhtautuminen magoon on jotenkin hyvin erikoinen. Se ei vain yksinkertaisesti tunnu normaalilta. Ehkä asiat tulevat vielä joskus selviämään meillekin. Pitää odottaa, että Samo kasvaa ja puhuu vähän paremmin ennen kuin uskaltaa alkaa vaikeita asioita edes kysymään. Mango kuitenkin tuntuu kelpaavan pennulle ruuaksi paremmin kuin hyvin. Nyt on kuitenkin tärkeintä, että pentu syö. Se, mitä Samo syö, on se toisena. Toki mangot ovat myös terveellisiä.

Samo tutkii nalleani todella kiinnostuneena. Nallen käsiä on kiva hakata toisiinsa ja kokeilla, miten pitkät ne oikeasti ovat. Välillä pelkään, että nallea tulee vielä tuhoutumaan pennun käsittelyssä. Pitää varmaan takavarikoida pikku-Peikko, jos rikkoutuminen alkaa näyttää liian mahdolliselta. Myös minun hyrräni on herättänyt pennun kiinnostuksen varsinkin sen takia, kun Nemo on mennyt näyttämään, miten hauskalta se näyttää pyöriessään. Hoitalalta saatu oranssi omituisennäköinen lelu ei ole kiinnostanut pentua oikeastaan ollenkaan. Samo tykkää katsella, kun hyrrä pyörii. Tosin usein pentu haluaa vain kaataa pyörivän hyrrän. Ainakaan vielä Samo ei itse yrittänyt hyrrää pyörittää, mutta varmasti senkin aika vielä tulee. Onneksi vanhus on hyvä opettamaan sitä taitoa, jos pentu vain jaksaa kuunnella neuvoja. Onneksi Nemolla riittää hermot pennun kanssa, joten se mahdollistaa minun ja Lightin kahden keskeisen ajan edelleen. Samon syntymän jälkeen olen ollut vain entistä enemmän kiitollinen Nemosta, vaikka en alkuun vanhuksestä pitänyt ollenkaan.

//Tarpeet Sourcelle, Samolle ja Nemolle
+nälkätarve (pois kanankoipi, kalanaksut, mango)

Samolle ja Nemolle vielä
+leikkimistarve

Vastaus:

Olipa ihanan leppoisaa vauva-arkea! Pidin erityisesti siitä miten Samon syntymän jälkeen myös Nemo on löytänyt paikkansa pienessä perheessä ja hoitaa epävirallista papan virkaa vaikkei sukua Samolle olekaan. .-3 Hihi, Samo on niin suloinen yrittäessään rientää isiä vastaan ja leikkimällä Peikko-nallella niin kovasti että Source joutuu jo harkitsemaan lelun takavarikointia. .-D Saat 16 penniä, ja kohotan tarpeet!

-Kasa

Nimi: Kirsikka

31.12.2019 21:14
Luku 18 (laitoin kaksi edellistä lukua luvuksi 16, XD) Uudenvuoden juhlaa (tästä lähtien jokaisella luvullani on otsikko!)

Shiran koulupäiväkirja:

To koulupäivä 2

Harmittaa hieman, että Nala ei jatka kakkosluokalle. On se ymmärrettävää, kun häntä kiusattiin. Kuitenkin nyt hän ei ole seuranani välitunneilla ja ruokailuilla. Mutta nyt hänen on vain odotettava arvosanojaan. Toivon vain, että hän saisi yhtä hyvät kuin minä. Mutta joo, tarinaan:

Kotitalous:
Kun saavuin kotitalouden luokkaan, oli siellä täysi kuhina. Ihmettelin sitä, mutta menin istumaan paikalleni. Tai siis aluksi en mennyt paikalleni, sillä vahingossa istahdin jonkun tuntemattoman viereen. Se vain näytti Miukulille, mutta se ei ollutkaan. Kiireesti olin lähtenyt pois ja sitten löysinkin Miukulin. Huokaisin helpotuksesta ja istahdin tämän viereen.
"Mitä täällä tapahtuu?" kysyn huolestuneena pojalta.
"Täällä on erittäin surkea sijainen. Ei se osaa yhtään mitään." Miukuli kertoi tuhahtaen.
"Mitä se ei osaa?" kysyin.
"Ei mitään! Se sanoi, että tänääneistä kaikista tehdään kaksi ryhmää, ja ne tekevät sille, siis SILLE, salaatin!" Miukuli selitti.
"SILLE? SALAATTI? Kaikkihan osaavat pilkkoa vihanneksia ja laittaa ne yhteen kulhoon, paitsi ehkä ei vastasyntyneet pennut, mutta eihän se ope näytä ollenkaan vastasyntyneeltä!" ihmettelin.
"No niinpä! Ja me emme saa maistaa yhtään MEIDÄN tekemää ruokaa! Ja se sanoi, että niin, koska pitää harjoitella kuin olisi ravintolan kokki." Miukuli kertoi.
"Ihan tyhmä! Ei meistä tule mitään ravintolan kokkeja, ja muutenkin, en ole koskaan kuullut yhdestäkään ravintolasta täällä Mouruposkessa!" kommentoin. Yhtäkkiä kuului kova taputus.
"No niin oppilaat, hommiin siitä!" ope käski.
"Ai niin, unohdin sanoa: hän on myös todella epäkohtelias." Miukuli lisäsi. Se typerä ope jakoi meidät ryhmiin. Minä olin Tulisen Tiikerin ja Kirsikoiden Karkoittaja Keksiparran kanssa samassa ryhmässä. Toisessa ryhmässä oli Miukuli, Kinuski ja Cara. Kaikki ystäväni toisessa ryhmässä. ERITTÄIN TYHMÄÄ! OLIN YKSIN TUNTEMATTOMIEN KESKELLÄ!
"Moi! Olen Tikru, hauska tavata!" Tulinen Tiikeri sanoi pirteästi.
"Mä oon Kiki." Kirsikoiden karkoittaja Keksiparta sanoi.
"Olen Shira." sanoin huokaisten.
"Aloitetaan nyt. Shira, käykö että pilkot tomaatin ja kurkun? Ja Kiki, sinä voisit pilkkoa salaatin ja lisätä kapriksia kokonaisuuteen. Minä voisin sitten tehdä salaattikastikkeen ja lisätä sen." Tikru ehdotti ottaen ohjat käpäliinsä.
"Ok." Kiki sanoi iloisesti ja aloitti hommat. Minä menin vain suoraan hakemaan leikkuulaudan ja veitsen, sekä Tikrun luettelemat vihannekset. Pilkoin ne sitten tylsistyneesti.
"Shira, vaihetaanks veitsiä? Toi sun näyttää aik tylsälle, mun on ihan sairaan terävä ja katsos, olen hieman huolimaton veitsien kaa." Kiki selitti hieman ujosti.
"Okei." sanoin ja me vaihdettiin. Se oli tosiaan aika terävä se Kikin veitsi. Kun me saatiin pilkottua, me heitettiin ne kulhoon. Tikru oli vielä katsikkeensa parissa, joten me sekoitettiin salaatti. Kiki laittoi kaprikset, ja meidän osalta salaatti oli valmis. Sitten odotettiin Tikrun salaattikastiketta. Kun se oli laitettu, veimme sen opelle ja lähdimme pois käytävälle.

Hyppytunti:
Oli tylsää. Kaikki olivat matikantunnilla, paitsi minä. Kaipasin Nalaa, mutta tiesin, että hän olisi varmasti matikassa jos olisi koulussa. Miukulilla oli matikkaa, ja Caralla, ja Kinuskilla. Käytävällä ei ollut ketään. Päätin vain istua siellä ja miettiä Moururadion tulevaa päivän vierasta. Aika kului ja kului. Käytävällä oli hiljaista. Yhtäkkiä käveli ohitseni Kiki, ja päähäni pulpahti ajatus. Kuitenkin jäin siihen istumaan, ja tuijotin hänen peräänsä. Sitten näin ruokalan ovien aukeavan, ja ampaisin syömään. Ruuaksi oli jouluruokaa. Laatikot - yäk, kinkku - yäk, muu jouluruoka - yäk. Otin sitten PALJON salaattia ja yhden näkkärin. Söin nopeasti ja sitten lähdin kohti hoitolaa. Miksi koulu on ajautunut alaspäin?


Hoitotarina:

Kun Shira tuli koulusta, oli kaikki vielä nukkumassa. Kuitenkin, Shira meni herättämään Kirsikan hyppäämällä tämän päälle.
"Herää! Meidän pitää mennä markettiin!" Shira huuteli.
"Miksi?" Kirsikka ihmetteli väsyneesti.
"Meillä on BILEEEEEET!" Shira sanoi innostuneesti.
"Ui! Minä haluan mukaan!" Tuhka innostui heräten pirteänä.
"Njääh, minä jään tänne vanhoja luitani säästelemään." Daim sanoi.
"Ai se josta puhuttiin ihme kisuchatissa? Ei kiitos." Veeti tuhahti.
"Me halutaan!" Kuula ja Rio kiljahtivat.
"Älkää yrittäkö, äitinne sanoi jo että te ette saa mennä." Shira torui.
"Minä jään pentujen kanssa." Nala lupasi.
"Mutta Ennustus pääsee." Rio valitti.
"Ei hän pääse, Hipsuli kielsi hänetkin." Shira rauhoitteli. Kirsikka katsoi kissojaan ymmyrkäisinä.
"Siis, en tajunnut mitään." hän sanoi.
"No minä ja Tuhka ja sinä mennään nyt siihen markettiin." Shira sanoi ja vetäisi tyttöä mukaansa. Vieläkin hämmästyneenä hän kuitenkin meni naaraan perään, ja Tuhka piti perää.
Päästyään markettiin Shira ampaisi heti valmisruokaosastolle.
"Jotain suolaista..." hän mietti.
"Ehkä pizzaa?" Tuhka ehdotti.
"Hyvä idea! Otetaan kaksi pakettia, jotta kaikille riittää." Shira päätti ja otti kaksi pizzapakettia.
"SIIS MITÄ TÄMÄ ON?" Kirsikka ihmetteli.
"Me kissat järjestämme bileet puuhakammarissa, jossa on myös nyyttärit, eli meidän pitää tuoda jotain syötävää sinne. Ja sitä ollaan nyt ostamassa." Shira selitti hieman ärsyyntyneenä ja meni marssimaan kassalle päin. Hän laski liukuhihnalle pizzalaatikot.
"Se tekee 8 penniä." myyjä kertoi.
"Kirsikka tule jo maksamaan." Shira vaati. Häkeltyneenä Kirsikka jäi seisomaan paikoilleen.
"Kallista." hän tuhahti.
"Minä vaadin." Shira sanoi katsoen merkittävästi hoitajaansa.
Lopulta Kirsikka luovutti ja maksoi pizzat.
"Mitä minä sitten tuon?" Tuhka kysyi.
"No, ööh... Ehkä sitten sinä tuot nämä ja minä tuon tyynyni? Eikös alunperin pitänyt olla pelkkä tyynysota, mutta sitten lisättiin nämä muutkin asiat?" Shira ehdotti.
"Hyvä idea." Tuhka kehui.
Sitten kolmikko lähti iloisena marketista kohti hoitolaa. Tai no, Kirsikka ei ollut niin iloinen tuhlatessaan pennejäänsä "turhiin asioihin", mutta kukapa siitä nyt välittäisi? Kuitenkin, kun Kirsikka ja hänen kaksi kissaansa pääsivät huoneelle, oli siellä vain Daim ja pennut.
"Missä Nala ja Veeti ovat?" Tuhka kysyi.
"Ne lähtivät kerhoihinsa. Erityisesti Veeti hihkui toteuttaa elämäntavoitteensa. Ja Nala sentään varmisti ensin että pystyn olemaan näiden pikkuisten kanssa ennen lähtöään." Daim selitti.


Veetin keksijäkerho:

Pääsin näytelmälavalle. VIHDOINKIN TOTEUTTAISIN ELÄMÄNTAVOITTEENI! simssiliini oli jo paikalla muiden kerholaisten kera, ja sitten me aloitettiin. Saimme miettiä, miten hehkulamput toimivat. Päähäni ei putkahtanut ajatusta hetkeen, ennen kuin keksin: hehkulamppu toimii SÄHKÖLLÄ! Sitten me saatiin paperit ja meidän piti kirjoittaa siitä. Kirjoitin näin:
Hehulampu toimi såhköla kosa mute se ei mee påale. Ensi pitå laita nauha kini lampun ja site laita  nauha kini mus seinåan site se mene påaeåaeaåle. Nain hehulampu toimi. Aini sis se nauha vie seinåstä såköa sihe lampuu ja ihmetalen kulla mlten seinaste lopu se såhko.
Vetl
Olen erittäin tyytyväinen kirjoitukseeni, sillä se oli mielestäni erittäin selkeä. Vein paperin simssiliinille ja sitten me odotettiin että muutkin veivät lappunsa. Kun simssiliini sai kaikkien laput, hän sanoi niitä katsoessaan:
"Vau! Tämä on niin hienosti selitetty että se on pakko lukea kaikille!" Tiesin heti että simssiliini puhui minun lapusta ja röyhistin rintaani. simssiliini luki:
"Hehkulamppu on sähkölaite, joka tuottaa valoa sähkövirrasta hehkulangan avulla. Hehkulamppu kehitettiin 1800-luvun lopulla kaupalliseksi tuotteeksi, ja 2000-luvun alkuun se oli laajasti käytössä valaisimissa. Humphry Davy esitteli hehkulampun toimintaperiaatteen 1802. Tämän jälkeen 1800-luvulla sähköllä hehkuvaa lankaa esitteli useampikin henkilö, esimerkiksi William Grove 1840 ja Joseph Swan. Saksalaisen Heinrich Göbelin väitetään myös esitelleen hehkulamppua. Ongelmana oli hehkulankojen lyhytikäisyys materiaalin hapettuessa ilmassa tai metallin sulaminen. Ratkaiseva keksintö toimivan hehkulampun valmistuksessa oli Hermann Sprengelin 1870-luvun alussa esittelemä elohopeapumppu, jolla pystyttiin kehittämään riittävän hyvä tyhjiö. Yleisesti kunnia hehkulampun keksimisestä annetaan Thomas Alva Edisonille, koska hän järjestelmällisesti etsi sopivaa lankamateriaalia, aloitti lamppujen valmistuksen ja luodakseen lampulleen markkinoita kehitti koko sähköntuotantojärjestelmän. Edisonin lampussa oli tyhjiössä hiililanka, jonka käyttöikä oli kuitenkin rajallinen. Unkarilainen yritys Tungsram esitteli 1904 wolframi-hehkulangan, jolla saavutettiin pitkä käyttöikä, ja se viimeisteli hehkulampun menestyksen valaisimissa." simssiliini luki. Tiesin kuitenkin heti että jokin oli vialla.
"SIMSSILIINI, MINÄ EN KIRJOITTANIT NOIN!" ilmoitin kun hän oli lukenut loppuun.
"Niin, ei olekaan. Tämä on Soan käsialaa." simssiliini sanoi.
"MUTTA EIKÖ SINUN PITÄNYT LUKEA MINUN TEKSTI?" huusin.
"En, ihan oikean tekstin luin, Soan." simssiliini kertoi. Tuhahdin. Minun oli paljon parempi! Mutta sitten keksijäkerho loppui. Minun osalta lopullisesti. Sitten lähdin pois lavalta ja suuntasin ulos. Pitäisi vielä hoitaa partio pois alta.


Veetin partio:

Kun pääsin vihdoin ja viimein sokkeloista käytävää pitkin ulos, oli partion ohjaaja jo paikalla. Hänen kanssaan oli Mustikka, se oudonvärinen vauva. Hän oli kuitenkin kasvanut, mutta silti näytti edelleen vauvalta. //sori Mustikkaa// Ohjaaja selitti, että tällä kertaa harjoiteltaisiin nuotion sytyttämistä. Kuitenkin naurahdan sille, koska ulkonahan satoi lunta hirveästi. Ei kyllä onnistu! Kuitenkin lähdimme kävelemään metsään. Pian pääsimme nuotiopaikalle, jossa oli KATTO! HUIJAUSTA! Ohjaaja otti tavarat esille mitä hän oli kantanut repussaan: sytyttimen, tikkuja ja vaahtokarkkipussin.
"Poltetaanko me vaahtokarkkeja?" Mustikka kysyi.
"Ei höpsö Mustikka, me paistetaan niitä nuotiossamne." ohjaaja selitti.
"Nam!" Mustikka ja minä äännähdimme. Mieleeni tulvahti jo lämpimän nuotion iloiset liekit ja kunnon varrastikuilla paistuvat ruskehtavaksi vaahtokarkkeja. Jotka sitten syödessään ihan sulaisivat suuhun.
"No niin, ensin kerätään vähän puita." ohjaaja keskeytti ajatukseni. Murahdin ja menin ottamaan syliini ehkä neljä kerrallaan ja vein ne. Pieni Mustikka-vauva otti aina yhden kerrallaan, semmoisen pienen.
"Auttaisit nyt vähän pientä Mustikkaa." ohjaaja pyysi.
*Menisit nyt itse auttamaan.* ajattelin ärsyyntyneenä mutta kuitenkin menin vauvaa auttamaan. Itse asiassa se vaan tuli taakaksrni, se Mustikka siis, melkein ihan kannoin sitä.
"Hakekaa sitten vielä jonkin verran käpyjä, männynkäpyjä." ohjaaja käski kun toin viimeiset puut. Lähdimme juoksemaan Mustikan kanssa kohti isoa mäntyä ja aloimme keräämään sen juurelta käpyjä. Minä otin ehkä 20, mutta Mustikka 4.
*Pyh, ei osaa mitään.* naurahdan mielessäni viedessäni käpyjäni nuotioomme. Sitten ohjaaja sytytti sen.
"Katsokaa ja oppikaa." hän oli pyytänyt aloittaessaan. Kun hän oli sytyttänyt nuotion, ohjaaja siivosi sytyttimen pois ja ojensi vaahtokarkkipussin ja kepit. Sitten aloimme paistaa vaahtokarkkeja. Se ei ollut samanlaista kuin kuvituksissani, mutta sentään parempi kuin ei mitään. Sitten kun pussi oli tyhjä, oli aika palata hoitolalle. Ja mujten, piti hakea simssiliiniltä ne 100 penniä! VIHDOINKIN OLEN RIKAS!


Nalan elokuvakerho:

Toivoin vain että Daim huolehtisi pennuista hyvin, kunnes partylaiset palaisivat marketista. Ajattelin pentuja mielessäni koko ajan, niin pieniä ne vielä olivat. Yhden ikäpisteen ikäisiä. Tänään kerho pidettiin näytelmälavalla. Meillä oli tänään se kerta, kun elokuvasta keskusteltiin. Se olisi ongelma minulle, sillä Stiina oli Toy Story-elokuvan aikana vienyt huomioni, enkä muista elokuvasta mitään, enhän nähnyt siitä melkein mitään. Kuitenkin, kun olimme kokoontuneet, heti alkoi puheensorina. Tungin itseni muiden läpi etsien ohjaajaa. Häntä ei kuitenkaan näkynyt.
*Laiskiainen ei varmaan jaksanut tulla, kun ei kerran katsota elokuvaa.* ajattelin. Ei se ainakaan minua haitannut se ohjaajan puuttuminen. Kuitenkin liityin kaikkien keskusteluun. Elokuvakerholaisia oli sentään niin vähän, että kaikki mahtuivat samaan keskusteluporukkaan. Kerholaisia oli vain neljä, minä, Stiina, sekä kaksi adoptiolaista Sweety ja Viltsuli. Keskustelimme pitkään elokuvasta. Tai minä vain kuuntelin vierestä, kun he kertoivat elokuvakokemuksistaan. Pian kuitenkin kuului käpälien rummutus, ja kohta astuikin esiin Galaxy.
"Kai en ole myöhässä?" hän kysyi hengästyneenä.
"No olet vähän, mutta ei se haittaa, tule vain." Sweety kertoi. Galaxy liittyi porukkaan, ja kysyi:
"Mitä te nyt teette?"
"Puhutaan viimekerralla katsotusta leffasta, Toy Storysta." Viltsuli selitti.
"Mutta en ole nähnyt elokuvaa!" Galaxy kauhistui ja otti muutama askeletta taaksepäin.
"No kuuntele meitä vierestä, ei se haittaa." lohdutin ystävääni. Epäröiden naaras tuli mukaan porukkaamme.
"Ne lelut olivat tosi hauskoja. Minun lempihahmo oli Woody." Stiina kertoi.
"Minun taas se koira, siis aito. Niin söpö!" Sweety kertoi.
"Mä tykkäsin enemmän siitä lelukoirasta." Viltsuli ilmaisi mielipiteensä.
"Minä en tiedä mistä kyllä tykkäisin eniten..." esitin, ja se näytti menevän täydestä. Galaxy seurasi vierestä hieman vaisuna siitä, ettei itsellä ollut mitään sanottavaa. Laskin hännän tämän selälle lohduttaen tätä. Sitten haimme paperia ja kirjoitimme arvostelun. Kirjoitin tietämättömänä elokuvasta näin:

Elokuva Toy Story oli minun mielestä hauska elokuva. Itsellä ei ole lempihahmoa, mutta tykkäsin paljon leluista. Tarinan idea oli hyvä ja laadukas. Elokuva oli myös mukavan humoristinen. Antaisin viisi tähteä tälle elokuvalle.

Sitten laitoin keskelle "piiriämme" minun arvosteluni. Luimme sitten yhdessä meidän arvostelut. Onneksi selvisin pälkähästä, ja kaikki on hyvin. Lopults kerho päättyi ja meidän piti palata omaan huoneeseemme, tai no, Viltsulin ja Sweetyn piti mennä takaisin adoptioon. He olivat kyllä mukavia tyyppejä <3.


Hoitotarina:

"Noh, voisitko odottaa siihen asti pentujen kanssa, kunnes tulemme huomenna bileistämme?" Shira kysyi.
"Mutta minähän en tule teidän bileisinne." Kirsikka sanoi.
"Ai niin. No, ei sitten mitään. Haen nyt vielä tyynyni ja sitten lähdemme, moikka!" Shira sanoi, ampaisi unilinnaansa ja tuhosi sen. Sitten hän keräsi kaikki tyynyt kasaan ja vei ne sitten takaisin ovelle.
"Heippa!" Tuhka toivotti ja sulki oven perässään. Kaksikko käveli käytävää pitkin, kunnes näkivät puuhakammarin. Isossa huoneessa ei ollut vielä ketään - Shira ja Tuhka olivat ensimmäiset juhlijat. Shira laski tyynynsä lattialle ja Tuhka vei pizzat pöydälle.
"Noh, odotetaan sitten muita." Tuhka sanoi.
"Hei muuten! Lautaset ja lasit puuttuu, kukaan ei tuo niitä!" Shira älysi.
"Mennään hakemaan niitä." Tuhka ehdotti. Kaksikko lähti keittiöön. He ottivat niin paljon astioita kuin pystyivät kantaa. Kun he pääsivät takaisin puuhakammariin, oli Raimo-apina tullut pizzojen ääreen.
"RAIMO!" Shira karjaisi ja laski kantamansa astiat lattialle. Raimo käänsi katseensa kissoihin ja hymyili ilkikurisesti.
"HÄIVY TÄÄLTÄ HETI, TAI SAAT MAISTAA KYNSIÄNI!" Shira jatkui karjumistaan ja otti kynnet esiin. Yhtäkkiä Raimo alkoi uikuttaa pienesti, mutta sitten se ravisti päätään ja käveli lähemmäksi kaksikkoa. Shira lähestyi apinaa ja hyppäsi tämän kimppuun. Kamppailu ei kestänyt pitkään, ja kohta jo hurjistunut Shira oli Raimon päällä.
"ÄLÄKÄ YRITÄ ENSIKERRALLAKAAN!" Shira varoitti ja päästi apinan. Raimo juoksi ullakolle juosten.
"Vau." Tuhka sanoi. Shira punastui hiukan.
"Anteeksi." hän pyysi.
"Ei, tuo oli MAHTAVAA!" Tuhka kommentoi. Shira meni entistä punaisemmaksi.
"Ai, öö, kiitos, hihih." Shira änkytti.
"No joo. Mutta joo, niin..." Tuhka itsekin alkoi änkyttämään.
"Anteeksi Tuhka, en voi enää... Olen ihastunut sinuun hieman, ANTEEKSI KAUHEASTI! TIEDÄN ETTÄ SEURUSTELET GALAXYN KANSSA, MUTTA..." Shira selitti ja nyyhkytti.
"Shh Shira. Olen itsekin sinuun. Minusta on varmaan tullut tällainen naaraiden kolli." Tuhka harmitteli.
"Millä tavalla?" Shira kysyi ja lopetti nyyhkimisen.
"No... Ennen olin yhdessä yhden toisen kanssa, ennen Galaxya..." Tuhka tunnusti. Shiran suu loksahti auki.
"Niin... Olin Nitan kanssa... Mutta erosimme sitten kun päädyimme molemmat adoptioon..." Tuhka jatkoi.
"Mutta Tuhka..." Shira aloitti.
"Niin, olen tällainen naaraiden kolli, eikä se ole yhtään kivaa." Tuhka kertoi.
"Mutta joo, oletko suunnitellut hankkivasi Galaxyn kanssa pentuja? Kun... kun kun... olen... haav... haaveillut sinun kanssa... saamaan... pentuja..." Shira selitti hermostuneena.
"No arvaa mitä Shira? Olen toivonut saada teidän molempien kanssa, mutta en tiedä miten!" Tuhka kertoi.
"No... ei Galaxy suuttuisi, jos me molemmat hankittaisiin sinun kanssa?" Shira aloitti.
"En tiedä, oikeasti, EN TIEDÄ!" Tuhka parkui.
"En ehkä ihan usko että Galaxy suuttuisi, mutta... niin... sinun ei ole pakko jos et halua..." Shira kertoi.
"MINUN ON OIKEASTI PAKKOMIELLE SAADA TEIDÄN MOLEMPIEN KANSSA PENTUJA! Mutta Shira, tämä on nyt sinulle kysymys: Haittaako sinua jos hankin teidän molempien kanssa pentuja?" Tuhka kysyi.
"Ei tietenkään!" Shira vastasi.
"Okei, sitten kysyn huomenna samaa Galaxylta." Tuhka päätti. Kaksikko vei vihdoin astiansa pöydälle. Sitten saapui Nella tiikerikakun kanssa.
"Tikrukakku!" Tuhka iloitsi.
"Moikka kamut!" Nella tervehti. Pian tuli muutkin perässä, Kinuski ja Noki pipareidensa, sipsiensä ja karkkikeppiensä kanssa, Cara ja Melodee cokiksen ja popparipussin kanssa, sekä myös Quz hedelmäkakun kanssa viimeisenä.
"Ja mysteerikakkukin tulee!" Shira huudahtaa virnistäen Quzin viedessä kakun pizzojen viereen.
"Mitä me teemme ensin?" Nella kysyi.
"No tehdään vain jotain, valmis ohjelma olisi tylsää." Cara ehdotti. Pian alkoi iloinen puheensorina puuhakammarissa. Tuhka kertoi Noelle ja Kinuskille Shiran raivokkaasta kamppailusta Raimon kanssa.
"Wou, en voisi kuvitellakaan Shiraa kamppailemassa." Kinuski henkäisi.
"En itse pystyisi. Vaikka samannäköisiä ollaankin." Noki sanoi ja kolmikko naurahti.
"Minun mielestä apina näytti ruskealle banaanille." Tuhka kertoi.
"No se vetää kilon banaaneja päivässä." Kinuski selitti ja taas he nauroivat. Pian Melodee ehdotti tyynysodan alkamista. Shira ja Noki oli laitettu väliaikaisiksi kapteeneiksi. Loput muodostivat rivin Shiran ja Noen taakse.
"Toinen minun vasemmalta." Shira sanoi. Siinä kohtaa rivissä oli Quz. Poika meni tämän eteen ja Shira ilahtui.
"Keskimmäinen." Noki pyysi. Siinä oli Cara, ja tämä käveli Shiran luo.
"Olen Shira, en Noki, sinun piti mennä tuon luokse." Shira selitti hymyillen ja osoitti poikaa. Cara ymmärsi nyökäten ja kipitti Noen eteen.
"Sitten vaikka oikealtani reunimmainen." Shira ehdotti. Tuhka tuli tämän luo.
"Vasen reunimmainen!" Noki sanoi. Hänen siskonsa tuli tämän luokse, ja hän rutisti veljeään.
"Oikeanpuoleineni." Shira sanoi. Kinuski siellä oli. Sitten viimeisenä tuli Melodee Noelle. Tyynysota alkoi. Kaikki syöksyivät Shiran tyynyjen kimppuun ja alkoivat heitellä niillä toisiaan. Shira meni taistelemaan Nokea vastaan, Tuhka taas Nellaa vastaan. He läpsivät omalla Shiran tyynyllä iloisena. Tyynysota jatkui iloisissa merkeissä ehkäpä tunnin, mutta aika kauan kyllä.

"Huh, tässä taitaa tulla kuuma." Shira huohotti.
"No niinpä. Syödäänkö nyt?" Quz kysyi.
"Joo." Nella ilahtui. Kaikki menivät pöydän ääreen.
"Ai niin! Meidän pitäisi lämmittää pizzat." Tuhka muisti.
"Ja popparimme pitäisi poksauttaa." Cara sanoi.
"Mennään yhtä matkaa." Shira ehdotti ja Cara nyökkäsi. Kolmikko käveli keittiötä päin. Cara pani toisen pussistaan mikroon. Kun Caran mielestä se oli poksutellut tarpeeksi, hän laittoi sinne toisenkin pussin räjähtämään. Kun popparit olivat räjähtäneet tarpeeksi (poksahtaneet XD), Cara päästi Tuhkan mikron luo.
Sitten kun pizzatkin oli sulatettu, oli aika palata puuhakammariin. Muut olivat jo alkaneet syömään.
"Hyvä sääntö: Ensin jälkiruoka, sitten pääruoka." Shira ihasteli, mutta ei kuitenkaan voinut vastustaa pizzan hyvää tuoksua ja pihisti palan.
*Tämähän oli tarkoitettu syötäväksi, eikö niin?* hän muistutteli itseään mutustaessaan herkkuaan. Vietyään ruoat kaverukset ottivat lautaselleen herkkuja ja liittyivät muiden joukkoon rupattelemaan.
"Nam, hyvää tikrukakkua." Tuhka ihasteli ja kävi hakemassa toisen palan.
"Minä tykkään enemmän Quzin hedelmäkakusta." Shira myönsi.
"Nämä popparit ja piparit ovat hyviä." Melodee kertoi.
"Sipsit ovat silti ne parhaat." Quz maukui. Herkuttelu eteni rauhallisin merkein.
"Hei, kohta alkaa ilotulitukset!" Nella muistutti. Kaikki ampaisivat ulos syötäviensä kanssa ja totta - raketit olivat alkaneet räjähtelemään mustalla taivaalla hiutaleiden leijailessa maahan.
"Voi miten kaunista..." Shira henkäisi ja otti Tuhkaa tassusta.
"Niinpä..." poika sai sanotuksi. Kaikki katselivat ilotulituksia hetken lumisateen läpi, kunnes alkoi olla heillä kylmä, jolloin he palasivat takaisin sisälle. Kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että oli aika mennä nukkumaan. Shira antoi omat tyynynsä lainaan ja pian kaikki menivät nukkumaan lattialle Shiran tyynyjen kanssa.


Mitäs Kirsikan ja muiden kissojen kanssa tapahtuukaan?

Shira ja Tuhka lähtivät juhlimaan. Kirsikka katsoi Daimia ja pentuja.
"Hei, öö, haluatteko pennut mennä opettelemaan taitoja? Ainakin se on Rion elämäntavoitteena." Kirsikka ehdotti.
"Minä vain katson vierestä." Daim sanoi.
"Juu juu." Kirsikka rauhoitteli.
"En ole oikein varma..." Kuula ja Ennustus pohtivat.
"No jos kerran elämäntavoitteen toteutus on tärkeää niin olkoon." Rio sanoi.
"Sitten menoksi!" Kirsikka sanoi reippaankuuloisesti ja meni ovelle. Sitten he kävelivät kohti koulua, missä taitoja yleensä opetellaan.

//tähän sekoittuu taitotarinaa//

Päästyään paikalle Kirsikka kysyi Riolta, mitä hän haluaisi oppia.
"Temppuja!" hän oli innokkaasti vastannut kysymykseen.
"Tehdään sitten samalla myös tottelevaisuutta. Aloitetaan siitä taidosta." Kirsikka päätti ääneen. Daim, Kuula ja Ennustus menivät istumaan. Veljekset meni rakentamaan lumesta lumipenkkiä heille kolmelle.
"Tämähän on kivaa!" Kuula sanoi.
"Okei Rio, aloitetaan. Nyt istu paikallesi äläkä liiku." Kirsikka käski.
"Miksi?" Rio ihmetteli.
*Tätä varmaan pitää vielä harjoitella jonkin aikaa.* tyttö ajatteli hieman hermostuneena.
"Me vaan harjoitellaan. Istu!" Kirsikka sanoi tiukemmin. Rio meni peloissaan istumaan.
"Hyrrr kylmää." Rio sanoi istahtaessaan.
"Nouse!" Kirsikka jatkoi. Helpottuneena poika nousi ylös.
"Kirsikka, minun mielestä et opeta oikein." Daim meni väliin ja nousi itse seisomaan. Tämä meni Rion eteen.
"Okei Rio, istahdapas tuolle nurmiosalle." Daim pyysi rauhallisesti. Rio pinkaisi sinne istumaan.
"Nyt tule takaisin." Daim pyysi. Pentu juoksi takaisin läähättäen vanhuksen luo.
"Nyt Rio, näetkö tuon kepin tuossa? Tuo se tänne." Daim pyysi osoittaen kiviröykkiön luona olevaa keppiä. Rio nyökkäsi ja lähti kipittäen hakemaan keppiä. Kun keppi oli tuotu, Daim pyysi Rioa viemään se veljelleen. Rio totteli ja vei sen Ennustukselle.
"Voi kiitos Rio, juuri tätä tarvitsin!" hänen veljensä kiitti ja alkoi piirtelemään kepillä kuvioita lumipenkkiinsä.
"Näin Kirsikka pitää opettaa. Kokeile nyt niillä tempuillasi." Daim sanoi ja meni istumaan Kuulan lumipenkille, kysyen kyllä ensin lupaa.
"Noh Rio... Tekisitkö kuperkeikan?" Kirsikka kysyi. Innokkaana poika teki kuperkeikan.
"Osaatko takaperin?" Kirsikka kysyi. Poika kohautti olkapäitään mutta kuitenkin teki taaksepäinkuperkeikan.
"Vau. Olet aika hyvä." Kirsikka kehui.
"Niinpä." Rio vastasi ja röyhisti rintaansa.
"Tiedätkö mitä? Haluaisitko kokeilla voltteja ensikerralla?" Kirsikka kysyi.
"Joo!" Rio innostui ja juoksi ympyrää innoissaan.
"Loppuiko tämä jo?" Kuula ihmetteli kun kaikki alkoivat lähtemään. Kyllä, kaikki ovat lähdössä Kuula, oli Daim sanonut. Kuula hyppäsi tämän reppuselkään. Sitten he lähtivät hoitolaan.

Palattuaan olivat jo Veeti ja Nala nukkumassa. Hereillä olevat kissat Rio, Kuula, Ennustus Daim pinkaisivat ikkunalaudalle (tai ei siis Daim pinkaissut, pikemminkin hölkkäsi).
"Tiedättekö mitä? Minun uudenvuodenlupaus olisi, että toteuttaisin minun elämäntavoitteeni." Rio
sanoi tuijottaessan raketteja.
"Mitä luulette, onkohan Shira-täti ja Tuhka-setä nukkumassa?" Kuula mietti.
"Ehkä." Daim sanoi ja silitti pentua tassullaan.
"Miksi sanoit heitä sedäksi ja tädiksi? Ovatko ne?" Rio kysyi.
"Ehkä." Daim sanoi ajatuksissaan.
"Kuunteleekohan Daim meitä?" Ennustus pohti.
"Ehkä." Daim vastasi.
"Aa, ajattelee Sylviä." Rio oivalsi.
"Ehkä." Daim höpisi.
"Hei, eikö olisi aika mennä nukkumaan?" Kirsikka kysyi.
"Ehkä." Daim sanoi. Kirsikka otti höpisevän vanhuksen syliinsä ja kantoi tämän tuolilleen nukkumaan. Tämä nukahtikin jo heti Kirsikan syliin. Kuula, Rio ja Ennustus osasivat kyllä itsenäisesti mennä nukkumaan Ennustuksen unikoriin. Sitten Kirsikka meni sänkyynsä.
"Hyvää yötä ja uutta vuotta! Hyvästi 2019, tervetuloa 2020!" Kirsikka sanoi ennen nukahtamistaan.


Tarpeet:

Kaikki:
+Liikkumistarve
+Unitarve

Shira ja Tuhka:
+Nälkätarve
(+biletystarve hah)

(Shira:
+Kamppailutarve heh)

//sitten partio, keksijä- ja elokuvakerhomerkit Veetille ja Nalalle (tiedät mitkä millekkin), Veetin elämäntavoite toteutui, +100 penniä, uusivuositeematarina, +5 penniä, mourusen sää mainittiin, +5 penniä, se tapahtui pyhäinpäivänä, +2 penniä, tottelevaisuus- ja temputtaitomerkit Riolle ja ylipitkästä tarinasta :'D, +??? penniä. Aika tuottoisa tarina, vai mitä? :'D
Ja copyrights:
Soan hehkulamppujuttu: wikipedia XD//

Vastaus:

Vai ei Shira ole kuullut yhdestäkään ravintolasta Mouruposkessa, tähän saattaa olla pian luvassa muutos spoilspoil. ,-) Ikävää että tyhmä sijainen sijoitti Shiran eri ryhmään kavereista ja ope vohki vielä kaiken salaatinkin itselleen. >.-/ Ihanaa kun olit ihan pihalla Shiran ja Tuhkan raahatessa sinut ostoksille vaikka Shira jo pariinkin otteeseen oli selittänyt ostosten olevan bileitä varten. .-D Nyt jos unohdan merkata Veetin elämäntavoitteen toteutetuksi noiden capslock-muistutusten jälkeen voidaan varmaan virallisesti julistaa minut dementikoksi. x-P Huh, mikä tämä Veetin asenneongelma on kun hän suhtautuu nykyään kaikkeen niin negatiivisesti? .-D Ihan uskottavan arvostelun Nala sai aikaan vaikka elokuvan juoni vähän ohi menikin, kiva että Nala viihtyy elokuvakerhoporukan kanssa. .-) Uhuh, jotenkin yllätti että Tuhkallakin oli tunteita Shiraa kohtaan, mikä näitä Mourun kolleja nykyään vaivaa kun kaikilla on yhtäkkiä tarve hankkia pentuja useamman kanssa? .-D Kiva että Daim avusti Rion opetuksessa, pentu tuntui oivaltavan tottelevaisuutta hyvin! Hauska myös tuossa lopussa Daimin vastatessa "ehkä" jokaiseen kommenttiin. .-D Saat 66 + 12 = 78 penniä, ja yritän muistaa lisäillä kaiken muun juu. .-D

-Kasa

Nimi: Noora

28.12.2019 20:57
Murheita
~~~~~~
13.12.19

Nella vaelteli Mouruposken käytävillä tylsistyneenä. Samassa hän äkkäsi jonkun kissan käytävän päässä. Se lähestyi häntä ja samalla hän huomasi sen olevan...
Quz!!! Nella ajatteli hätääntyneenä. Viimeisin kissa jonka hän halusi nähdä oli Quz... Quzin huomatessa, että käytävän päässä oli Nella, hän kiihdytti vauhtiaan. Mitään ei ollut tehtävissä, ja Nella saattoi vain pakokauhussa odottaa, milloin Quz astelisi paikalle.
"Hei, Nella, odota!" Quz lausahti, kun Nella yritti vaivihkaa poistua paikalta takavasemmalle. Kirjava tyttökissa jämähti paikoilleen, ja kuuli lähestyvät askeleet, häntä hermostutti. Quz pysähtyi kasvotusten Nellaan päin.
"Nella, miksi sinä välttelet minua koko ajan? Äläkä väitä että et, olen kyllä huomannut" Quz katsoi napakasti Nellaa silmiin. Ilmeisesti asiat oli pakko puhua halki. Ja siitä Nella ei pitänyt.
"Oikeasti, en minä sinua välttele!" Nella kivahti hieman turhankin kovasti, ja käänsi päänsä pois pyöritellen silmiiään. Hän lähti kävelemään tarmokkaasti kohti ullakkoa, mutta Quz seurasi perässä. Pakotietä ei ollut, Quz oli liian sinnikäs.
"Juurihan minä sanoin, että älä väitä ettet välttelisi minua!" Quz tiuskahti.
"No mutta kun minä en välttele sinua!" Nella äyskäisi happamasti.
"Ihan oikeasti Nella, kerro mikä sinua vaivaa?" Quz huokaisi hieman. Nellaa hirvitti, hän joutuisi käymään kaiken sen uudelleen läpi. Hän värähti hieman peloissaan.
"No mutta kun..." Nella kerkesi aloittaa, ennen kuin Quz keskeytti hänet.
"Nella, nyt ei mitään muttia! Asiat puhutaan halki, ihansama vaikka siihen menisi koko päivä, minulla ei ole mikään kiire!" Quz sanoi määrätietoisesti. Nella huokaisi. He olivat saapuneet ullakolle. Tyttökissa istuutui selkä vasten ullakon seinää ja Quz tassutti tämän eteen jääräpäisenä.
"Kerro. Kaikki" Quz jatkoi vaatimistaan.
Voisin vaikka kertoa pari valhetta, niin pääsisin pois, Nella ajatteli.
"Eikä yhtäkään valhetta" Quz siristi silmiään, kuin arvaten Nellan ajatukset, joten hän hylkäsi suunnitelmansa. Nella huokaisi ja vilkaisi hieman Quziin.
"Hyvä on..." hän lopulta myönsi. Ehkä Quzin olisi parempi tietää. Quz istuutui ja katseli Nellaa, joka painoi katseensa tassuihinsa.
"Huoh... Tämä alkoi siitä, kun tajusin olevani todella ihastunut sinuun..." nopealla vilkaisulla Quz näytti siltä kuin vasaralla olisi lyöty päähän, Nellan mielestä, mutta hän kuunteli aivan hiirenhiljaa.
"...Et tajuakkaan kuinka ihastunut minä sinuun olin... Keräsin kaikki kirjeet jotka lähetit kokoon, taittelin ja siististi säästin päiväkirjani väliin... Muistatko sen nallen, jonka annoit minulle? Säästin sitä niin huolella, että jos metrin säteellä oli joku, se joku sai kuonoon ja kovaa... Nukuin sen kanssa joka yö toivoen vain yhtä asiaa..." Nellan täytyi henkäistä välissä. Niin monta tarkoin varjeltua salaisuutta. Liiankin monta. Nellan mielessä vilahteli niitä vähäisiä hyviä muistoja hänestä ja Quzista.
"Kirjoitin joka päivä päiväkirjaani siitä, kuinka tapasin sinut, mitä tapahtui ja kuinka ihana olet... Osa kouluvihkoistani oli täynnä sinun nimeäsi ja sydämiä... Olin niin ihastunut sinuun... Ja nyt kadun sitä... Olin siellä konsertissa... Siellä huomasin, kuinka ihastunut olitkin Ruuhun... Sydämeni särkyi miljooniksi palasiksi... En olisi halunnut kestää sitä... Elämästäni tuli niin kauheaa... Se romahti... En voi käsittää sitä... Muutamassa tunnissa elämältäni katosi pohja... Kärsin pitkään... Ja... Ja sitten päästäänkin jo... No nykyhetkeen... Ja tässä sitä edelleen ollaan... Kärsimässä lisää sydänsuruja..." Nella lopetti huokaisten syvään. Vihdoin hän kohotti katseensa Quziin, heidän katseensa kohtasivat, kyyneleet virtasivat Nellan poskilla paksuina noroina. Nella painoi katseensa uudelleen tassuihin ja lähti tassuttamaan hitaasti pois.

// Älä suutu mulle Jarno jooko pliispliispliis!!

Vastaus:

Voi Nella... Tämä oli surullinen mutta myös tosi kaunis tarina Nellan tunteista. <3 Huh, olen nyt jotenkin tämän jäljiltä yhtä sanaton kuin Quz... Aion ehdottomasti kirjoittaa jossain vaiheessa Quzin ajatuksia tämän keskustelun jäljiltä! Saat 11 penniä. .-)

-Kasa

Nimi: Odessa

28.12.2019 20:40
Kinuskin blogi
****************
Sateenkaari!
******************
Vihdoin toimittajaksi!
***********************
Toimittajakerhotarina 1
*************************

7.12
Mä kirjottelen tätä mun, tai no Oden puhelimella.
Ja kerron kokoajan mitä me tehää.

Me ollaan menossa Avan, Noen ja Marjan, unohdin itteni! Ja itteni kanssa jonnekin Mourusen (lehden) tilojen takatilaan, ja mä en oo ikinä käyny siellä! Kivaa!
"Mikä toi huone on?" Noki kysyy äkkiä.
"Emmä tiiä, oon huomenna sen, mut en oo jaksanu käydä siellä" sanon välinpitämättömästi ja olen aikeissa jatkaa matkaa.
"Kinuski! Oota!" Noki huutaa.
"Mä haluun tutkii tän!" pörrökasa lisää. (eli Noki)
"Noo, meil on viel vähän aikaa, menää sit" sanon.
"Hee!" Marja huudahtaa.
"Jee!" Ava ja Noki huutaa. Koputan oveen varovasti. Sisältä kuuluu kolinaa. Painan pääni ovea vasten, jotta voisin kuunnella. Samassa ovi avautuu, ja kaadun lattialle.
"Moi!" ovea avaava LIILA kissa sanoo!
"Iik!" Ava kiljaisee. Katson kissaa hieman ihmeissään.
"Moi!" päätän sanoa.
"Keitä te ootte?" liila kissa kysyy.
"Mä oon Noki" Noki sanoo.
"Mä Ava" Ava selostaa.
"Hä Majja" Marja sanoo.
"Mä Kinuski!" kerron.
"Okei, mä oon Galaxsy, ja tuolla on Rex, ja tuolla Hipsuli, ja tuolla..." kissa kertoo.
"No mitä te odotatte? Tulkaa sisään!" vihreä kissa sanoo.

Avan nk (annan puhkun Avalle)

"Uu! Teillä on hieno koti!" sanon, oliko se Galaxy nimiselle kissalle.
"Aika värikäs" Galaxy kerto.
"Nii" myöntelin.
Kattelin ympärille hölmön näkösenä. "Sateenkaariii!" sanoin vahingos äänee.
"Ookkei" Galaxy sano.
"Millainen sun oliks se hoitaja on? Kuka se on? Minkä näkönen se on?" Galaxy uteli.
"Kiva, Odessa, ja semmonen punatukkanen" vastasin.

Noen nk (Ava anto puhkun mulle, mä annan sen nyt Noelle)

Meen punasen kissan luo.
"Moi, oon Noki" sanon.
"Oon Rex" punaturkki vastas.
"Aa, se josta Nella puhuu lakkaamatta" sanon.
"Nella, miks se sulle puhuis" Rex kysyy.
"Öm, mä oon sen veli, että mitäpä luulet?" kerron.
"Aa, no mä meen" Rex sanoo.
"Ookke" sanon.

Marjan nk (Noki anto puhkun mulle, ja mä Marjalle)

Pyöriskelen lattialla ennenku huomaan jonkun kattovan mua.
"Moi" se sanoo ujosti.
"Moi" tervehdin arasti.
"Oon Espigue" kissa kertoo hiljaa.
"Mä Marja" vastaan.

Kinuskin nk (Mulla taas!)

Kattelen vähän kaikkialle. Nään sohvalla jonkun nukkuvan, joten päätän olla herättämättä istumalla sen hännän päälle.
"Ääh!" se karjaisee niin et mäkin pelästyn, mut jää uneen. Tassuttelen pois hiljaa.

20 minuutin päästä

Me tassutetaan nyt portaita. Alienkissat oli kivoi ku niihin tutustu! Ihmettelin vaan, et miten me ei olla huomattu niitä täällä hoitolassa, vaik Hipsuli kerto, et ne on ollu tääl jo aika kauan...

No mut ollaan nyt täällä takahuoneessa, SIISTIII!!!! Me luetaan vanhoja Mourusia, meijän on tehtävänä ettiä, ja kirjottaa kaikki palstat, mitä Mourusessa on ollu. Ja Ava ja Marja kehittelee lisää niiden sää palstaa.
"Uu! Mä löysin uuden! Vitsit!" huudahdin.
"Hyvä Kinuski!" Nala kehuu.
"Jei!" Noki huudahtaa.

10 minuutin päästä

Nyt me ollaan löydetty kaikki, ja me saadaan suunnitella ens lehden etukantta! Ava ja Marja on lopettanu niiden sää palstan teon tältä erää, ja ne auttaa meitä! No mut, me tästä jatketaan, ja lopetan kirjottamisen etten paljasta liikaa!
Moikka!

(laadun teille tarjoaa, Kinuski!)

Vastaus:

Kiva että kissasi kävivät tutustumassa alienkissoihin matkatessaan kerhoon! Kaikille löytyikin joku juttukaveriksi. .-) Ohoh, vai pääsivät kissasi ihan suunnittelemaan lehden kansikuvaa, aika hieno kunniatehtävä! Saat 8 penniä, kerhomerkit ja laittelen muutamalle alienille lahjapalkkeja kohoamaan. .-)

-Kasa

Nimi: Kuura

25.12.2019 17:39
Luku 17 Piparivaras

Herään keskellä yötä. En tiedä, miksi en saa nukuttua. En edes nähnyt mitään pahaa unta. Hyppään varovasti lattialle, koska tahdon liikkua vähän. Keskellä huoneemme pöytää on edelleen suuri kauniisti koristeltu piparkakkutalo. Se tuoksuu herkulliselta, makealta ja mausteiselta. Siinä on paljon koristeita, mutta paras osa siinä on ehdottomasti itse pipari. Kuura ei antanut meidän koskea siihen vielä eilen. En oikein ymmärrä, mitä ihmettä varten hän sitä oikein säästää. Joulukin on tavallaan jo ohi, koska kaikkiahan kiinnostaa oikeasti ainoastaan jouluaatto. Tuijotan piparirakennelmaa himoiten. Ei se voi olla niin kauheaa, jos vähän sitä maistan. Otan vain vähän. Päätän varovasti irrottaa talon oven, koska ei joka talossa nyt tarvitse ovea olla. Sen takia talossa on ainoastaan kylmä, mutta eihän sillä tässä tapauksessa ole väliä. Syön yksi kerrallaan ovessa olevat koristeet ja sen jälkeen vasta itse piparin. Mietin kunnolla, miltä se maistuu. Tahdon nauttia, koska en tiedä, milloin saan lisää joulupiparia. En ymmärrä, miten muut ovat voineet jättää tämän herkun täysin koskemattomaksi. Lopulta hiivin huomaamattomasti takaisin nukkumaan.

…...Kuuran silmin eteenpäin………
Nostan väsyneesti puhelimeni lattialta ja raotan hitaasti silmäni. Huoneessa on hämärää. Jostain tulee vähän valoa. Katson kelloa puhelimen näytöltä. Se on puoli yhdeksän. Puhelimen näyttö tuntuu sokeisevan minut, vaikka se onkin todella himmeällä. Vilkuilen sen jälkeen huoneeseen tarkistaakseni, että nukkuvatko kissat vielä. Nemo nukkuu sikeästi vieressäni. Vanhus on nätisti kerällä ja tuhisee hiljaa. Sourcea tai yöksi meille jäänyttä Lightiakaan näy missään. Hekin todennäköisesti nukkuvat vielä. En ihan edes käsitä, miten he ovat onnistuneet mahuttautumaan molemmat unikoriin niin, että siellä pystyy kunnolla nukkumaan. Toisaalta rakastavaiset kylläsietävät toisiaan hyvinkin lähellä, mikä tekee tilanteesta vähän ymmärrettävämmän. Nousen varovasti istumaan sängyn reunalla ja työnnän pehmeät villasukat jalkoihini. Lähden kävelemään kohti pientä keiitötämme, jotta voin laittaa aamupalaa ja herättää kissat. Pysähdyn kuitenkin äkkiä, kun katson pöydälle jättämääni piparkakkutaloa. Siitä puuttuu ovi. Joku kolmesta kissasta on päättänyt vähän varastaa. Olen lähes varma, kuka tämän on tehnyt.
“No selvitetään tämä pian”, puhun hiljaa itsekseni ja nostan kasvoilleni pienen julman hymyn.
Jätän kaltoinkohdellun piparkakkutalon rauhaan ja menen etsimään syötävää.
Kuorin ja paloittelen kaksi mangoa lautaselle. Laitan viereen nipun viinirypäleitä. Kaadan pullollisen glögiä kattilaan ja alan lämmittämään sitä.

Nemo tuijottaa kaikkia vähän unisena, kun olemme aamupalalla. Yleensä vanhus jaksaa aamullakin syödä heti herättyään, mutta nyt hän vain tuijottaa hedelmiä ja glögiä. Hä näyttää siltä, että saattaisi ihan hyvin nukahtaa siihen ihan helposti. Source napsii viinirypäleitä hyvää vauhtia suuhunsa. Light puolestaan herkuttelee enemmänkin mangopaloilla.
“Nemo, ootko sä nukkunut, näytät nii väsneeltä?” kysyn vanhukselta ja katson häntä vähän huolestuneen näköisenä.
“Ee, joo oon kyl nukukunut”, vanhus vastaan vähän sanoissaan sekoillen.
“No hyvä”, vastaan hymyillen ja esitän, etten olisi huomannut tuossa mitään erikoista.
“Hei kattokaa”, Light sanoo pian yllättyneenä ja osoittaa pöydällä olevaa piparkakkutaloa, “talosta puuttuu ovi.”
“Kuka haluaa palelluttaa ton talon asukkaat?” Source kysyy kuin kuvitellen, että piparkakkutalossa oikeasti asuisi joitakin ja vilkaisee Nemoon päin.
“SItä minäkin oon vähän miettinyt”, sanon mahdollisimman neutraalisti ja keskityn syömiseen.
“En se minä ollut, älkää mua kattoko”, Nemo sanoo äkkiä vähän hätääntyneenä.
“Miks sun karvoissa on sitte piparinmuruja?” Light huomauttaa.
“Joku yrittää lasvataa mut”, vanhus yrittää puolustautua.
“Kuka muu täällä muka himoitsisi sua enemmän pipareita?” kysyn ja suuntaan katseeni ensin nuoreen pariin ja sen jälkeen harmaaseen vanhukseen.
“Ööh…”, Nemo yrittää miettiä mitä sanoa, “okei, luovutan. Se olin minä.”
“Jotenkin arvasin tämän”, sanon huvittuneena.
Ei ollut vaikea päätellä Nemoa syypääksi. Tiedän, ettei Source juurikaan himoitse herkkuja eikä myöskään Light ole vaikuttanut erityisen kiinnostuneelta niistä. Alienkissa on kuitenkin loppupeleissä minulle sen verran vieras, että tuollainen asia on hyvin voinut jäädä pois minun tietoisyydestai. En kuitenkaan halunnut suoraan syyttää Nemoa tästä. Saimme tästä kuitenkin ihan mielenkiintoisen keskustelun aikaiseksi.
“Tuolla kaapissa on pipareita, joita on ihan lupakin syödä, mutta ne taitaa jäädä nyt Nemolta välistä”, puhun vähän kiusoitellen ja menen hakemaan joulupipareita kaapista.
“Et oo tosissas”, vanhus sanoo järkyttyneenä.
“Mitä menit syömään omilla luvilla”, Source huomauttaa ja alkaa hitaasti syömään piparia.
“Eihän tää nyt oo reiluu”, Nemo jatkaa valittamista.
“No onhan”, Lightkin sanoo julmasti hymyillen.
Pidän itseni poissa kissojen keskustelusta. Puutun siihen vasta, jos se alkaa mennä oikeasti kunnon ärsyttämiseksi. Tämä on vain mielenkiintoista. Haluan, että Nemo ymmärtäisi edes noin vanhana, että sääntöjä kannattaisi kuunnella, vaikka onhan vanhus pääsääntöisesti ihan hyvätapainen. Ruoka on ainoa Nemon herkkäpaikka. Aion oikeasti keksiä vielä jotain, mitä hän ei syö.

//Tarpeet Nemolle, Sourcelle ja Lightille
+nukkumistarve
+nälkätarve (pois 2 mangoa, glögi, piparkakut)

Vastaus:

Tarinassa oli mukavan salaperäinen tunnelma kun piparivarkaan henkilöllisyys ei ollut heti tiedossa, mutta epäilykseni alkoivat kyllä osua Nemoon kun pappa oli vähän väsyksissä yöllisen valmomisen takia. .-D "Joku yrittää lasvataa mut", ihana Nemo. <3 Vanhus jäikin sitten ilman paparia, noh hän vohki osuutensa jo aiemmin. Saat 13 penniä, ja kohotan tarpeet. .-)

-Kasa

Nimi: Kirsikka

24.12.2019 12:44
Ja Nalan kokeeseen tulee kertotaulumaraton, käännä sanat opiskelemallesi kielelle, ja jos tarvitsee kuvataiteeseen niin se minitehtävä (jos nämä edes piti valita, en ehkä ihan tajunnut päättääkö ylläpito vai minä mutta laitoin nyt varmuuden vuoksi)

Vastaus:

Juu, lopputyöt saat itse valita. Lisään nämä kaappiisi että pääset tekemään. .-)

-Kasa

Nimi: Kirsikka

24.12.2019 12:40
Luku 16 Spesiaali: Joulutarina

Shiran koulupäiväkirja

Ke koulupäivä 1

VAU! OLEN KAKKOSLUOKALLA! UIJUIJUI! EKA LUOKKA OHI HYVIN ARVOSANOIN! Mutta nyt tunteihin:

Englanti:
En ole koskaan puhunut tai kokeillut englantia, mutta Kirsikka on jauhanut koko ajan, että englanti on erittäin tärkeä kieli. En muuten olisi ollenkaan kielissä koulussa. Meidän piti tällä kertaa opetella tervehdyksiä ja muita helppoja lauseita. Yllätyin, kun meitä oli aika paljon ja vähän, kahdeksan kissaa. Saimme jokainen parin, ja olin iloinen ja yllättynyt, kun sain parikseni Miukulin.
"Mitäs poitsu?" kysyin hymyillen.
"No mitäs tyttönen? Olet kasvanut. Ikää." Miukuli sanoi.
"Juups. Olen nyt kakkosluokalla! Oletko sinäkin?" kysyin.
"En, mutta koska et ollut ykkösluokalla englannissa, tehtävät ovat ykkösluokan tasoisia." Miukuli sanoi tietävänä.
"Mistä sinä aina kaiken tiedät?" kysyin naurahtaen.
"Adoptiossa kuulee kaikenlaista." Miukuli vastasi. Ope jakoi kaikille vuorosanat ja ne piti lausua toisilleen.
"Hello! Whats your name?" sanoin.
"Hai! Mai neim is Miukuli. Vats juor neim?" Miukuli sanoi omat vuorosanansa.
"Im oma nimesi. How old are you?"
"I äm nain agescore old. Hov old ar ju?"
"Im oma ikäsi."
"Wer ar ju from?"
"Im from oma kotikaupunkisi. Bye!"
"Bai!"
Se oli meidän keskustelumme. Mielestäni Miukuli ei osaa kyllä niin hyvin englantia, sen kyllä pitäisi ottaa minusta mallia. Sitten tunti päättyikin.
//älkää ihmetelkö jos on jotain virheitä, olen huono enkussa mutta kirjoitin vuoropuhelut kuin kissat sanoi//

Kotitalous:
Olen iloinen, kun jatkan kotitalousta kakkosluokalla. Meillä ei ollut kokkausta, mutta teimme tehtäviä. Saimme monistenipun ja meidän piti tehdä tehtäviä siihen liittyen. Oli esim: välineiden tunnistustehtäviä, raaka-aineiden käyttöön liittyviä tehtäviä, sekä essee. Väsersin nopeasti kaikki tehtävät, paitsi sen esseen. En tiennyt mikä se oli, joten kävin kysymässä opelta.
"Essee on asiatekstien luokkaan kuuluva tekstilaji. Tyypillisesti essee on pohdiskeleva ja verrattain lyhyehkö teos, jossa sisällön lisäksi myös ilmaisutavalla on merkittävä rooli. Sana essee tulee ranskan kielen sanasta essayer (pyrkiä, yrittää) ja on peräisin ranskalaiselta Michel de Montaignelta." ope kertoi. En tajunnut MITÄÄN! Läskinnettynä: EN MITÄÄN MISTÄ SE HÖPÖTTI! Joten menin vain takaisin paikalleni ja luin tehtävänannon uudelleen.
"Kirjoita lyhyt essee, vähintään 300 merkkiä ilman välejä valitsemastasi kokkausvälineestä." siinä luki ja luin sen ääneen monta kertaan tajuamatta sitä.
"Psst. Mikä essee on?" kysyin edessäni istuvalta Miukulilta.
"En tiedä, olen ykkösluokalla eikä silloin ole esseitä." Miukuli kuiskasi hieman surullisen oloisena.
"Annakas kun autan." takanani istuva kermanvärinen kissa sanoi ja tuli pöytäni luo.
"Aa, essee. Valitse vain joku kokkausväline, ja kirjoita siitä, mihin sitä käytetään, miten se toimii, jne." kissa sanoi.
"Voi kiitoksia paljon! Kuka sinä olet? kysyin.
"Kerma Kinuski, lyhyemmin vain Kinuski, Odessan kissa." hän esittäytyi.
"Okei, nimi sopii sinulle. Olen Shira vain." sanoin naurahtaen. Kinuski palasi omalle paikalleen jatkaen esseetään. Hetkinen, onko silläkin essee? Hänkin on varmaan kakkosluokalla! Voi Mourun kiitos! Sitten keksinkin heti esseeni aiheen: Kauha. Sitten heti aloinkin kirjoittamaan pitkää tekstiä paperille kauhasta. Muunmuassa laitoin, että sillä voi sekoittaa vaikkapa keittoa, ja käyttää lippiksenä. Sitten tunti olikin jo vierähtänyt ohi ja kellot soivat. Palautin esseeni opelle ja sitten lähdinkin syömään. Koska oli joulu, oli jouluateria, mutta nyt tästä lähtien en kirjoita välkistä ja ruokailuista. Kuitenkin saatan ehkä mainita päivän ruuan, jos muistan. (Ja kirjoittaa välkän tai/ja ruokailun jos on motii :D)


Nala:

Hengitin syvään mennessäni kouluun. Viimeinen koulupäivä, sitten ei ole enää koulua. Vain kokeet, ja koulu on ohi. Shira rohkaisi minua kaiken tavoin matkalla kouluun:
"Tämä on vain viimeinen kerta. Ja tänään on vain kokeet. Nopeasti vain shzik shzik ja se on ohi. Muutenkin opet ajattelee varmasti vain joulua tänään." Shira oli sanonut. Olimme vielä halanneet ennen kuin erkanimme eri luokkiin. Minä ranskan, ja Shira englannin.

Ranska:
Ranskantunnilla oli hauskaa, sentään. Ranskan opettaja oli erittäin hyvällä tuulella, koska nyt on joulu. Hän oli pukeutunut joulukuuseksi, ja hänellä oli päässään tonttulakki, ja opettajalla oli myös joulupukin parta. Moni oli kommentoinut opettajan asua, mutta ei hän siitä välittänyt, hänen ajatuksensa olivat vain joulussa.
"Tänään pelataan jouluaiheista Kahoottia joulun kunniaksi!" opettaja oli kertonut. Kaikki saivat pienet tietokoneet lainaan. Ensimmäinen kysymys oli:
"Minkä kunniaksi juhlitaan joulua?"
Vastausvaihtoehdot olivat: joulupukin syntymän - joulupukin kuoleman - jeesuksen syntymän - jeesuksen kuoleman. Valitsin tietenkin Jeesuksen syntymän. Se meni oikein. Sitten oli seuraavana, mikä edustaa Venäjällä joulupukkia. Sehän on tietty pakkasukko! Sitten näin jatkoimme. Oli 30 kysymystä, joka oli mielestäni kahoottiin aika paljon. Minä voitin pelin, ja sain palkinnoksi muumitikkarin, jonka söin heti. Sitten oli kuvataidetta.

Kuvataide: //tästä työstä ei tule kuvaa//
Kuvataiteen opettaja ei ollut myöskään ilkeä, kuten normaalistikin. Opettaja oli erittäin hyvällä tuulella, kuten ranskanopettajakin, ja samasta syystä. Joulusta. Hän oli koristellut luokan vielä iloisemmaksi ja värikkäämmäksi kuin normaalisti, sekä oli laittanut nurkkaan ison joulukuusen.
"Tänään kaikki tekee jouluaiheisen teoksen, siitä tehdään pallo ja se ripustetaan tuohon kuuseen. Paitsi Nala tekee kokeen kanssani, mutta jos hän on nopea ehkä hän ehtii tehdä myöskin joulupallon, mutta saa sen suoraan kotiin." opettaja kertoi. Otin sinisen minikynäni ja menin opettajan kanssa erilliseen huoneeseen.
"Okei Nala, tämä kuulostaa vähän oudolta... mutta saat tehsä mitä haluat. Käytä vain luovuuttadi ja tee teos. Maalaus, piiros, savityö, veistos tai mitä haluatkaan. Sinä päätät." opettaja kertoi. Olin kuin puulla päähän-lyötynä. Ihan mitä vain?! Juoksin heti ulos. Olin säästänyt tämän juuri tätä varten. Menin erääseen puskaan ja otin matkan varrella kiven. Vedin puskan piiloista ison jääkimpaleen ja aloin tehdä jääveistosta. Se oli nopeasti valmis, se oli helppo työ. Se esitti joulupukkia reessä, joita veti porot. Juoksin takaisin sisälle. Hain opettajan katsomaan.
"Mourusen aika!" hän huudahti ja alkoi tutkimaan jääveistosta. Hän kirjoitti jotain paperille ja sitten näytti minulle hyvä-merkkiä. Menimme takaisin sisälle. Sain tehdä sen joulupallon. Tein pallosta yksinkertaisen: tein siitä lumiukon pään. Piirsin nopeasti silmät ja suun, sitten huolellisesti porkkananenän. Kun olin saanut tehtyä piirroksen, sain pallon, mihin se piti laittaa. Sitten hain pöydältä vettä kestävää tussia ja aloin värittää kultaista nuppea mustaksi. Kun sekin oli tehty, hain mustaa glitterimäistä kartonkia ja leikkasin siitä palan, joka oli pyöreä, ja sitten leikkasin keskelle pyöreän reiän. Pujotin kartonginpalan pallon nupista läpi ja liimasin sen palloon kiinni. Näin se näytti että lumiukolla olisi pieni sylinterihattu. Se oli mielestäni söpö. Sitten tunti jo päättyi. Kun olimme käyneet syömässä, matikan opettaja kutsui minua. Vastentahtoisesti menin hänen luo.
"Sinun pitää tehdä se ihme koe. Sinun pitää nyt tehdä kertotaulumaraton, tässä paperi. Tuo se sitten takaisin minulle tänään." opettaja kertoi. Loukkaannuin, sillä luulin että hän tulisi sanomaan minulle anteeksi. Otin paperin ja katsoin kertolaskuja.
"Helppoa sentään." ajattelin ääneen ja menin istumaan käytävän pöydälle. Kirjoitin nopeasti oikeat vastaukset ja sitten vein paperin opettajalle. Sitten lähdin takaisin hoitolaan.


Hoitotarina:

"Jingle bells, jingle bells, jingle all the way. Oh, what fun it is to ride. In a one-horse open sleigh." Kirsikka lauloi huoneella ja käveli ympäri sitä. Tuhka ja Veeti makasivat sängyllään ja Daim istui pehmeällä tuolillaan ja rapsutti hampaitaan hammaslangallaan. Yhtäkkiä huoneeseen putkahti tyhjästä Rex.
"Äkkiä tulkaa, Hipsuli synnyttää." Rex sanoi hengästyneenä ja putkahti poksahtaen pois. Huoneeseen laskeutui hiljaisuus.
"Häh?" Veeti ihmetteli.
"No sinun kumppanisi synnyttää pennut NYT pöljä. Meidän pitää lähteä heti." Kirsikka sanoi ja otti esiin pyyheitä ja juoksi alienkisujen huonetta kohti. Tuhka ja Daim seurasivat perässä.
"Häh?" Veeti ihmetteli jääden huoneeseen.

Kirsikka koputti ovelle. Espique avasi oven.
"Älkää tulko, paitsi Kirsikka on tervetullut." Espique sanoi.
"Mitä? Enkö pääse katsomaan syntyviä pentuja?" Daim sanoi pettyneenä. Espique nyökkäsi ja kutsui Kirsikkaa sisälle. Kirsikka pyysi anteeksi kahdelta pojalta kun Espique veti Kirsikan sisälle.
Paikalla oli heidän kahden lisäksi simssiliini, Light ja Rex, sekä Hipsuli ähkimässä lattialla.
"Missä Galaxy ja Sylvi on?" Kirsikka kysyi.
"He ovat jossain ulkona. En pääse heidän luo, kun en tiedä minne mennä." Rex kertoi. Hipsulille tuli kouristus.
"Ei hätää Hipsuli. Olen hoitanut nämä hommat miljoonia kertoja." simssiliini rauhoitteli. Hiåsuli ei vastannut, vaan puhisi.
"Milloinkohan ensimmäinen tulee?" Light pohdiskeli.
"Ennustetaan! Jos tulee pentuja, ensimmäisestä tulee Ennustus, koska hän on ennustettu pentu." Rex ehdotti ja muut nyökkäilivät.
"Nimetään jokaisen ensimmäinen nimi hedelmän mukaan, mitä vastaavan värinen kissa on. Yksi voisi olla Päärynäinen." Kirsikka ehdotti ja Hipsuli nyökkäsi pienesti lattialla.
"Joo, se Ennustus!" Light innostui.
"Toi vatsa on kyllä niin iso, että sinne mahtuisi kolme pentua." Espique huomautti vilkaistessaan Hipsulin pyöreää vatsaa.
"Ja, Päärynäinen Ennustus on hieman tylsä nimi. Jos sillä on Hipsulin ihana tuntosarvi, se voisi olla Tuntosarven Heiluttaja mieluummin." Espique jatkoi.
"Minä keksin! Se voisi olla Päärynäinen Tuntosarven Heiluttaja Ennustus. Ja lyhyemmin vaikkapa Entu." Rex ehdotti.
"Joo, nimi on hyvä mutta pidetään se vain Ennustuksena. Ja hyvä kun nimi sopii ja tytölle ja pojalle." Light ilmaisi mielipiteensä. Yhtäkkiä Hipsulin puuskuttaminen voimistui, ja pian lattialla oli pieni vihreä kissavauva. Kaikki katsoivat tätä ihaillen.
"Hei Ennustus." Kirsikka tervehti pientä suloista palleroa ja kääri tämän Shiran pyyhkeeseen. Tämä meni hellästi istumaan penkille.
"Onko se tyttö vai poika?" Espique kysyi.
"Poika." Kirsikka vastasi.
"Saakohan se sisaruksia?" Light pohti.
"Aivan varmasti, sillä täältä on jo tulossa seuraava ulos." simssiliini huuteli Hipsulin luota. Pian oli sinssiliinin käsissä toinen poikakissa, joka oli myös vihreä, mutta sillä oli valkoinen vatsa.
"Kirsikkaa, tule hakemaan." simssiliini huuteli ja tyttö kiirehti hakemaan pennun. Hän kääri sen Ennustuksen viereen.
"Voi ihanaa! Seuraava on varmaan perinyt isänsä ulkonäön." Espique ihasteli ja pysähtyi hetkeksi kuvittelemaan jotain.
"Nyt tulee vielä yksi!" simssiliini huudahti.
"Minustahan on tullut Hipsuli!" Espique huudahti ja alkoi pomppimaan tasajalkaa innosta.
"No niin Hipsuli, synnytys on ohi." simssiliini huokaisi kun hänen käsivarsille tippui vielä kolmas pentu. Se oli pienin ja kokonaan vihreä, sekä myös poika. Kirsikka haki sen ja laittoi sen veljiensä seuraan. Pienin pentu hymyili ja alkoi hieman hellästi rimpuilemaan.
"Sehän haluaa jo kävellä." Kirsikka naurahti, mutta ei päästänyt pentuja lattialle. Rex poksahti pois ja pian hän palasi Veeti mukanaan.
"Mitä sinä minuakin tulit kädestä ottamaan..." Veeti oudoksui Rexiä ja käänsi katseensa hoitajaansa. Kirsikka ojensi pentuja lähemmäksi heidän isäänsä.
"Veeti, nämä kolme ovat sinun pentujasi. Eikö olekin ihanaa!" Kirsikka kertoi iloisena. Veeti katsoi kummaksuen pentuja ja ei älynnyt mitään. Kaikki käänsivät katseensa heikkona olevaan Hipsuliin. Synnytys oli varmasti raskasta.
"Hei Rex, ota nämä ja käy ostamassa jotain piristävää Hipsulille." Kirsikka pyysi Rexiä ja ojensi tälle pennikasan. Rwx nyökkäsi ja poksahti pois.
"Hipsuli, kohta saat jotain piristävää niin jaksat paremmin." Kirsikka rauhoitteli kun oli mennyt Hipsulin luo. Hän silitti tätä.
"Voisitko tuoda pennut." Hipsuli pyysi heikosti. Kirsikka teki työtä käskettyä ja meni hakemaan pennut.
"Kaikki päättivät, että tämä olisi Ennustus, Päärynäinen Tuntosarven Heiluttaja Ennustus." Kirsikka selitti ja osoitti vanhinta pentua. Hipsuli nyökkäili.
"Loput te vanhemmat saatte päättää. Mutta ne pitää alkaa jollain hedelmällä, niin kuin Ennustuksen alkaa Päärynäinen." Light selitti.
"No, jos niin pitää olla niin sitten tämä, jolla on valkoinen vatsa, on Vaniljainen, ja pienin on Omenainen." Hipsuli päätti. Pian Rex saapui mukanaan kahvia ja mangonmakuinen vanukas mukanaan. Rex antoi ylijääneet pennit Kirsikalle ja sitten auttoi Hipsulia nousemaan istumaan.
"Vien hänet mukavempaan paikkaan istumaan." Kirsikka päätti, nosti tämän ja laski hänet pehmeälle pinkille tuolille.
"Tämän jälkeen sitten vielä Ricon kanssa pennut..." Hipsuli sanoi väsyneenä.
"No keskitytään nyt näihin pentuihin ensin." Kirsikka pyysi. Yhtäkkiä ovesta ampaisi sisälle Gaöaxy ja Sylvi.
"Voi ei! Menetimme tärkeän tapahtuman! Missä pennut?!" Galaxy huuteli. Tuhka ja Daim tulivat syyllisennäköisinä perässä.
"Emme voineet estää... He vaan menivät." Tuhka pahoitteli. Galaxy ja Sylvi juoksivat Hipsulin luo.
"Kylläpäs Hipsuli näyttää heikompaan päin... Hän tarvitsee jotain piristävää!" Sylvi komensi.
"Rex oli juuri tuonut ne..." Kirsikka aloitti ja näytti Rexin tuomiset. Sylvi nappasi ne ja ojensi Hipsulille.
"Tässä, ole hyvä, syö vain." Sylvi maanitteli. Hipsuli söi ja joi kuin pieni pentu tottelevaisesti.
"MUTTA MISSÄ PENNUT OVAT?!" Galaxy vaati. Kirsikka näytti sylissään olevat poikapennut.
"VOI MITEN IHANIA!!! Mitkä niiden nimet on?" Galaxy kysyi uteliaana.
"Tämä on Päärynäinen Tuntosarven Heiluttaja Ennustus. Muilla ei ole vielä nimeä, mutta tämän nimi alkaa Vaniljainen ja tällä pienimmällä Omenainen." Kirsikka selitti ja osoitti jokaista pentua vuorollaan.
"Uijui! Mutta toihan pieni näyttää ihan ruotsalaiselle! Jospa se olisi, hmm... Omenainen Fiffig Och Vänlig Pojke?" Galaxy ehdotti.
"Ei, liian, ööh, ruotsinkielinen. Siinä pitää olla myös hienon paikan nimi." Sylvi vaati.
"No sano joku toosi hieno paikka täällä Maassa." Galaxy sanoi.
"No, olen kuullut että Rio de Janeiro on todella mahtava paikka, ja kuvauksien mukaan olen aika varma siitä." Sylvi sanoi.
"No, jospa hän olisi Omenainen Fiffig och Vänlig Rio de Janeiro." Galaxy ehdotti. Hipsuli nyökkäsi.
"Entä tämä jolla on valkoinen vatsa?" Sylvi kysyi.
"Ainakin se alkaa Vaniljainen." Galaxy muisteli.
"Sen vatsa on kuin sokeria." Hipsuli totesi.
"Sokerivatsa! Sokerimaha! Sokerimasu!" Veeti heitteli ideoita takaa.
"Jospa Sokerimasu, se kuulostaa söpölle." Hipsuli päätti.
"Entä muu nimi? Vaniljainen sokerimasu on liian lyhyt." Sylvi vähätteli.
"Hei simsuki. Sano joku makeinen jota Marketissa ei myydä!" Galaxy pyysi.
"Ööh... No vihreitä kuulia myydään irtareina K-marketissa..." simssiliini mietti.
"Hei simssiliini, mikä teidän perheen auto on? Onko se suzuki? Sopisi ainakin lempinimeesi." Rex vitsaili ja kaikki nauroivat.
"Olen kyllä vähän pihalla autojen merkeistä että en osaa sanoa." simssiliini myönsi ja kaikki nauroivat.
"No, ehkä pentu olisi Vaniljainen Sokerimasu Vihreä Kuula?" Galaxy pohti.
"Saanko sanoa? Mielestäni toi on vähän väärä järjestys, minun mielestä sen pitäisi olla Vaniljainen Vihreä Sokerimasu Kuula." Hipsuli kertoi.
"Ei." Galaxy sanoi vastaan.
"No ei sinunkaan ehdotus ollut kovin hyvä." Hipsuli jatkoi.
"Jospa nyt annetaan pennun isän päättää myös?" Sylvi ehdotti. Hipsuli ja Galaxy nyökkäsivät.
"Veeti! Tämän valkovatsaisen nimien järjestys pitäisi päättää. Järjestä nämä sanat sen tulevaksi nimeksi: Vaniljainen, Vihreä, Kuula, Sokerimasu." Sylvi luetteli.
"Jaa... No toi sinun lueteltu järjestys oli hyvä." Veeti kertoi.
"Eli tämän nimeksi tulee Vaniljainen Vihreä Kuula Sokerimasu." Galaxy sanoi juhlallisesti.
"No niin kaikki ihmiset ja kissaset, näille pennuille on nimet päätetty." Galaxy kuulutti.
"Ui miten ihanaa! Mitkä ne on?" simssiliini kysyi.
"No tämä isoin oli teidän päätöksestänne Päärynäinen Tuntosarven Heiluttaja Ennustus, lyhyemmin Ennustus." Hipsuli aloitti.
"Sitten tämä on Vaniljainen Vihreä Kuula Sokerimasu, lyhyemmin... ööh..." Galaxy sanoi.
"Kuula." Hipsuli päätti Galaxyn lauseen.
"Ja tämä on Omenainen Fiffig Och Vänlig Rio de Janeiro, lyhyemmin Rio." Sylvi sanoi ylpeänä. Sitten laskeutui hiljaisuus.
"Mahtavia nimiä!" Espique alkoi onnittelemaan. Myös muutkin yhtyivät hänen mukaansa.
"Söpöä!" Light ihasteli.
"Upean näköisiä pentuja." Tuhka jatkoi.
"Sentään pääsin näitä näkemään." Daim helpottui.
"Ööh, simssiliini... Sinun pitää lähteä omaan huoneeseesi. Ruu ja Stiina synnyttävät pian." Hipsuli kertoi.
"A, no voi kiitos Hipsuli. Ja onnea pennuillesi." simssiliini kiitti ja lähti juoksujalkaa pois kohti omaa huonettaan, missä Stiina ja Ruu odottaisivat varmaan tätä, sekä myös Ruun kumppani Quz.
"Ai synnyttääkö Stiina pian?" Espique tajusi häkeltyen, sillä Stiina odotti hänen pentuja. Kaikki nyökkäsivat.
"Sitten pitää äkkiä mennä!" Espique ilmoitti ja lähti juosten simssiliinin perään. Kaikki katsoivat toisiaan ja välillä vilkaisivat Hipsulin ja Veetin kolmea poikapentua.
"No, tämä on nyt ohi. Mepä tästä lähdemme." Kirsikka sanoi ja alkoi viemään kissojaan pois aliwnkisujen huoneesta.
"Mutta entä Ennustus, Kuula ja Rio?" Hipsuli ihmetteli. Kirsikka kääntyi katsomaan tätä kummissaan.
"Mitä tarkoitat?" Kirsikka kysyi.
"No etkö sinä ota näitä hoiviisi?" Hipsuli kysyi.
"Minä juuri ajattelin että ne jää sinulle." Kirsikka sanoi.
"Voit sinä siis jättää, mutta sitten kun lähdemme..." Hipsuli aloitti.
"EI! OTAN NE, KAIKKI KOLME!" Kirsikka sanoi kauhistuneena.
"Jos et siis pahastu..." hän lopetti lauseensa.
"Ei, sinun yksi kissoistasi on näiden isä." Hipsuli naurahti. Sitten Kirsikka otti pienokaiset syliinsä ja lähti kissat vanavedessään kohti huonetta.

"Hemem." kuului ääni pyyhenyytistä kun Kirsikka laski sen sängylle. Kirsikka avasi sen. Kolme pentua tuijottivat tätä silmät suurina.
"Kuka sinä olet?" Kuula kysyi.
"Kirsikka, teidän hoitajanne." Kirsikka esittäytyi.
"Missä emo on?" Ennustus kysyi.
"Hän on omassa huoneessaan muiden alienkisujen kanssa." Kirsikka vastasi.
"Missä me sitten ollaan?" Rio ihmetteli.
"Me ollaan minun huoneessa." Kirsikka kertoi. Yhtäkkiä Shiran unilinnasta tuli Shira ja Nala. Nalalla oli mennyt huulipunaa ohi, sitä oli mennyt ihan korvaan asti.
"Mitä täällä tapahtuu?" Nala ihmetteli.
"Veetin ja Hipsulin pennut ovat syntyneet, ja ne makaavat nyt tässä." Kirsikka selitti.
"Onpa ne suloisia!" Nala ihasteli tuijottaessaan pieniä pentuja.
"Kai ne eivät ole kuin Veeti?" Shira varmisti.
"Ei, ne ovat kuin Hipsuli. Erityisesti Ennustus ei vaikuta yhtään Veetiltä." Kirsikka kertoi.
"Okei. Mutta oikeastaan ne ovatkin aika söpöjä." Shira myönsi.
"Mutta voi kauhistus, kohta joulupukki tuo lahjat, enkä ole hankkinut jouluruokaa!" Kirsikka kauhistui muistaessaan asian.
"No hopi hopi sinne Markettiin ja heti!" Veeti hoputti ja työnsi tämän ovesta ulos. Kirsikka kohautti olkapäitään ja lähti kävelemään kohti Markettia.

Marketissa Kirsikka näki, että kinkku oli erittäin kallis. Niinpä hän päätyi ostamaan toffeekuorrutteisen vadelmakakun ja jonkin määrän kermatäytteisiä herkutuksia, jotka kissat saisivat jakaa. Kassalla kuitenkin myyjä ihmeellisesti tiesi pennuista:
"Heipä hei Kirsikka! Ilmeisesti tulit hakemaan pentujenhoitovälineitä, tässä ne ovat! Mukana on myös uniikki leluvene, jota ei myydä." myyjä sanoi ja ojensi Kirsikalle kasan tavaraa. Siinä oli jokaiselle pennulle vene, punainen pallo ja sininen hammasharja.
"Aa, no, en tiennytkään tästä, kiitos... paljon maksaa?" Kirsikka kysyi ja yritti tasapainotella tavarakasan kanssa.
"Mouruposki tarjoaa aina uusille pennuille aputavaroita niide kasvatukseen."  myyjä selitti.
"Ai, paljon kiitoksia!" Kirsikka kiitti. Hän maksoi vielä omat herkkunsa ennen kuin lähti takaisin kohti hoitolaa. Palatessaan aurinko jo laski vinhaa vauhtia. Kohta joulupukki saapuisi. Kirskk kiirehti huoneelle.
"Nyt jouluruokaa!" Kirsikk ilmoitti ja vei heti kakun ja herkutukset pöytään.
"Ai onko vain herkkuja?" Shira ilahtui.
"Kinkku oli liian kallis." Kirsikka harmitteli.
"Mitä noi muut tavarat ovat?" Kuula kysyi. Muutkin pennut tulivat hänen perässään. He osaavatkin jo kävelläkin!
"Teidän hoitoon kuuluvia apuvälineitä, Mouruposki lahjoittaa." Kirsikka selitti. "Mutta nyt syödään tämä jouluateriamme! Herkutukset jaetaan puoliksi, jotta kaikille riittää."
Kaikki kävivät kakun kimppuun. Jokainen sai oman palansa kakkua, sekä puolikkaan herkutuksen. Shira jakoi Tuhkan kanssa, Nala Ennustuksen kanssa, Kuula Rion ja Veeti Daimin kanssa. Kaikki menivät istumaan pöydän ääreen.
"Minun herkutus tämä on!" Veeti kinasi.
"Se on meidän yhteinen, me jaetaan se." Daim selitti rauhallisesti.
"Älä yritä, hae oma herkutus!" Veeti sanoi vastaan.
"Nuoriherra, hoitajamme on sanonut, että herkutukset jaetaan kahden kesken." Daim kertoi.
"Ja yrität sekoittaa vielä hoitajamme tähän mukaan! Entäs kehtaat!" Veeti raivosi.
"Hei isi, ne piti jakaa." Ennustus selitti ujosti.
"No niin, oma poikanikin ei ole minun puolellani. Pyh!" Veeti tuhahti.
"Veeti, se on näin. Ja älä kohtele omaa poikaasi näin." Nala puolusti kävellen Ennustuksen viereen.
"No jos tämä on huijausta, revin teiltä korvat irti!" Veeti sanoi raivoissaan, mutta kuitenkin antoi vastentahtoisesti puolikkaan Daimille. Kun kaikki olivat saaneet mukavan asennon ruokapöydässä, oveen koputettiin.
"Joulupukki tuli!" Nala ja Shira kiljahtivat innosta. Oven meni avaamaan Daim. Sieltä ei kuitenkaan tullut joulupukki, vaan joulupukin asussa oleva simssiliini.
"Hou hou hou, hyvää joulua!" simssiliini toivotti.
"Mutta ethän sinä ole joulupukki." Shira sanoi pettyneenä.
"Niin, olet simssiliini." Nala jatkoi.
"Niin... Joulupukki on sairastunut, joten sijaistan häntä." hän selitti.
"Aa, no, saat anteeksi." Shira sanoi.
"No ei se mitään Shira. Hyvä, pääsen ottamaan tätä nenää kutittavan parran pois." simssiliini sanoi ja otti sen pois.
"Mutta hyvää joulua simssiliini ja sinun kissoillesi!" Kirsikka toivotti.
"Kiitos samoin. Mutta nyt minulla on tässä kasa lahjoja jaettavana, ensiksi täällä olisi..." simssiliini aloitti ja työnsi Ruun eteen.
"Veetin lahjat." Ruu päätti lauseen lukemalla nimen lahjasta. Veeti ampaisi Ruun luo ja nappasi lahjat tämän käsistä.
"Muista kiittää. Ja avataan kaikki yhtä aikaa." Kirsikka muistutti.
"No kiitos." Veeti huikkasi vasta perille pöydän luo päästyään.
"Sitten olisi vuorossaan..." simssiliini aloitti.
"Rio." Stiina päätti lauseen. Pikkuinen kipitti suloisesti hakemaan isoa pakettiaan. Stiina kuitenkin auttoi häntä kantamaan se hänen paikalle, sillä paketti oli iso ja painava.
"Kiitos!" hän kiitti söpösti.
"Tuhka!" Quz kutsui. Tuhka sai lahjansa, aiinä oli näköjään kitara kun se oli juuri sellaisen muotoinen. Siinä oli vieressä myös jonkinlainen pallonmuotoinen esine, ehkä se onkin pallo? Loputkin lahjat jaettiin. Lahjoja oli paljon. Kuitenkin, Shiralla oli paljon pieniä paketteja, samoin Nalalla. Kuulalla oli hassunmuotoinen myttymäinen paketti ja Daimilla oli yksi iso. Kun kaikki olivat saaneet lahjansa, simssiliini kissoineen lähtivät hyvästellen.
"Hyvää joulua!" kaikki toivottivat yhteen ääneen. Sitten kaikki menivät lahjojensa kimppuun.
"Voi että, leipomistarvikkeita!" Shira ihasteli.
"Piirustusvihko, kyniä, sivellin ja viivoitin! Kylläpä parhaat lahjat!" Nala totesi.
"Kitaraa! Rantapalloo!" Tuhka iloitsi ja alkoi rämpyttää kitaraansa.
"Urheilukamaa." Daim sanoi ja tutki tennissettiään.
"Keinuhevoneen!" Rio kiljui ja yritti hypätä hevosensa selkään.
"Ui jee! Karkkiaaa!" Kuula himoitsi.
"Unta!" Ennustus ilahtui ja meni heti kuorsaamaan unikoriinsa.
"Sukka? Sarjis?" Veeti ihmetteli.
"Hei kaikki! Nyt kun lahjat on avattu, syödään loppuun!" Kirsikka huusi ja pian taas alettiin tunkea suuhunsa kakkua ja herkutusta. Kun oli syöty, Kirsikka hätisti kaikki hiekkalaatikolle, sillä he menisivät kävelylle. Veeti lainasi Kuulan laatikkoa, ja Rio ja Ennustus kävivät yhteisessään. Kun tarpeet oli tehty, oli kävelyn aika.
"Jotta emme liho liikaa näistä herkkujen syönnistä." Kirsikka selitti. Kun kaikki olivat päässeet ulos, alkoi keskusteluja, jonka läpi ei kuullut mitään.
"Katsokaa! Revontulia!" Nala huomautti ja osoitti taivasta. Totta - taivaalla leijui kauniita vihreitä suikaleita. Kirsikka otti kännykkänsä esiin taskustaan ja otti valokuvan revontulista.
"Tiesittekö muuten, että Mourunen tulee taas? Ja sen nimi on tällä kertaa Joulunen?" Nala kysyi. Kukaan ei nyökännyt, että olisi tiennyt asiasta aiemmin.
"Odotan innolla!" Shira hetken päästä kommentoi. Kävely suuntautui virkistäväksi. Lunta ei kyllä näkynyt, mikä masensi muutaman kissan - lumi on niin hauska aine.
"Tiesittskö muuten, että kohta on uusivuosi?" Kirsikka kysyi.
"Mikä se on?" Ennustus kysyi.
"Silloin vaihtuu vuosi. Nyt on vuosi 2019. Kohta on vuosi 2020, ja se tulee uutenavuotena." Kirsikka selitti. Kävely jatkui ja jatkui iloisesti. Pian nuitenkin oli jo aika palata hoitolaan. Takaisin kävely oli samanlaista - kaikki rupattelivat iloisesti. Hoitolalla kaikki menivät nukkumaan pitkän ja rankan joulun jälkeen. Kuulalla ja Riolla ei kuitenkaan ollut nukkumapaikkoja. Pennut olivat sentään vielä niin pieniä, että kaikki kolme mahtuivat Ennustuksen Unikoriin ja siinä olevien kuviotyynyjen joukkoon, olihan ne juuri syntyneet. Ja myös onneksi Ennustus oli niin kiltti, että päästi veljensä unikoriinsa. Kaikki muut menivät omiin peteihinsä, ja pian Kirsikan huoneessa raikui rauhallinen kuorsaus. Olipas jouluinen päivä!


Tarpeet:

Kaikki:
+Liikkumistarve
+Unitarve

+Nälkätarve (-Vadelmakakku, 4 herkutusta)
+Siisteys (hiekkalaatikko eikö se kuulukin tähän?)

//sitten kouluplussaa, teematarina +5 penniä, -5 penniä kahvilaherkuista Hipsulille//

Vastaus:

Hahalol, ite kuulostin kanssa aina enkuntuntien paritehtävissä samalta kuin Shira. xD Kotitalousope oli hassu kun alkoi selittää esseen tarkoitusta liiankin perinpohjaisesti ettei Shira lopulta saanut selkoa ollenkaan. .-D Nalakin suoriutui urheasti viimeisestä koulupäivästä! Teitkin Nalalle vielä erillisen lopputyön tässä tarinassa, jos otan tämän jääveistostyön sitten arvosteluun mukaan väritehtävän sijasta. .-) Hipsulin synnytys oli kyllä melkoista häsellystä kun kaikki paikallaolijat miettivät samalla nimiä pennuille ja Veeti hömelönä ei tajunnut tulla paikalle ollenkaan. xD Huh, jotenkin alkaa epäilyttää sopiiko isyys ollenkaan Veetille, toivottavasti hän kohtelee luoksesi jääviä Kuulaa ja Rioa ainakin paremmin. simssiliini-joulupukki jäi heti kiinni, pöh. Sentään selitys pukin tuuraajana toimimisesta meni läpi. .-D Kiva kun kaikilla oli omanlaisensa reaktio saamiinsa lahjoihin, ja kävely revontulien valaiseman taivaan alla oli takuulla upean tunnelmallinen! Saat 73 penniä, ja kohotan tarpeet. .-)

-Kasa

Nimi: Kuura

24.12.2019 08:43
Luku 16 Joulua iloisen uutisen kera

Tänään on jouluaatto. Minusta joulu on tullut todella nopeasti, vaikka lumitilanne on ollut välillä aika huolestuttava.Lumi on mielestäni kuitenkin todella tärkeä osa joulutunnelmaa. Hoitola on koristeltu sisältä sekä ulkoa jouluisaksi. Hoitolan ulkopuolella on paljon jouluvaloja sekä iso joulukuusi. KIssat ovat hoitajiensa tehneet käytäville erilaisia joulukoristeita. Minä olen myös yrittänyt saada huoneestamme ehkä edes vähän jouluisemman Sourcen ja Nemon nukkuessa.Osittain syy huoneemme jouluiseen koristeluun on siinä, että Source on taas harrastanut minun kiristämistä. Olen esimerkiksi ripustanut Mouruposken omasta joulukalenterista saadut jouluvalot huoneeseemme. Paljon muuta en ole sentään tehnyt, koska en ole löytänyt mistään järkevän näköisiä joulukoristeita. En ole myöskään käsistäni ihan niin näppärä, että olisi jotain kunnollisia koristeita saanut itse tehtyä. Joulusiivouksen olen joutunut tekemään jo eilen illalla, koska en halunnut herättää kissoja imurin aiheuttamalla melulla. Source tuntui olevan jotenkin todella ylpeä siitä, että minä imuroin. En ole hankkinut kissoille kuin yhden yhteiseen käyttöön tulevan joululahjan, koska minusta lahjat eivät saisi olla jouluna kovinkaan suuressa roolissa. Joulussa on kuitenkin paljon muitakin hyviä asioita kuin pelkästään ne lahjat. Molemmat ovat kuitenkin saaneet joulukuun aikana joulukalenterista tulleista yllätyksistä paljon iloa, jotenkin he ovat jo tavallaan saaneet jouluna paljonkin lahjoja.

Kun molemmat kissat vielä nukkuvat, lämmitän aamupalaksi tarkoitettua riisipuuroa. Haluan herättää heidät vasta silloin, kun puuro on lämmintä. Myös Lightin pitäisi ilmaantua tänne kohta, koska Source on pyytänyt poikaa viettämään joulua meidän kanssamme. Uskon, että hän saattaa haluta itse herättää Sourcen. Seison hiljaisena pienessä keittiönurkkauksessamme ja vahdin lämpenevää puuroa. Pian ovelta kuuluu koputus. Uskon sen olevan keltainen alienkissa, kun suuntaan ovelle. Avaan oven hitaasti.
“Moi”, sanon hiljaa ja päästän pojan sisään.
“Hyvää joulua”, Light kuiskaa ja livahtaa minun ohitseni huoneeseen.
Hän jää seisomaan paikoilleen ja katselee tutkivasti ympärilleen. Alienkissa tuntuu etsivän katsellaan Sourcen olinpaikkaa. Poika on kasvanut jonkin verran siitä, kun olen häntä viimeksi kunnolla nähnyt, mutta siitäkin on kyllä jo vähän aikaa. Light ja Source ovat viettäneet jonkin verran aikaa toistensa kanssa, mutta he eivät vain ole olleet yhdessä juurikaan minun näköpiirissäni.
“Saanko käydä herättämässä Sourcen?” Light kysyy varovasti ja kääntyy katsomaan minua.
“Toki, riisipuuro on kohta kuumaa”, vastaan hymyillen.
Poika nyökkää pienesti ja lähtee hiljaisesti hiipimään kohti Sourcen omaa unikoria. Minusta on tullut todella ihanaa, että Source on löytänyt pitkän adoptioajan jälkeen niinkin ihanan ystävän kuin, mitä Light on. Tietenkään auringosta kotoisin oleva poika ei tule asumaan hoitolalla ikuisesti. Siitä huolimatta kaksikkoa on ollut ilo seurata, koska he oikeasti näyttävät viihtyvän toistensa seurassa. Katselen taas jouluvalojen varassa olevaa hämärää huonetta. Nemo nukkuu edelleen. Lightia en näe missään, mikä tuntuu todella oudolta. Sourcen unikorista kuuluu hiljaista rapinaa.
“Hul-”, unikorista kuuluu yllättäen Sourcen erittäin säikähtäneeltä kuulostava ääni, joka ei toisaalta kestä kauaa.
“Ei hätää, mä en ainakaan tietääkseni oo hullu”, kuulen Lightin rauhoittelevan äänen, kun hiivin varovasti lähelle kuuntelemaan.
“Mistä sä tänne ilmaannuit?” Source ihmettelee.
“Kunhan ilmaannuin, sun seuraks. Tai ite olit pyytäny”, poika puhelee huvittuneena, “eikö mun seura enää kelpaa?”
“Kelpaa, todellakin. Mä en vois kuvitella et-”, Source alkaa selittämään, kunnes joku vaimentaa sen suun.
“Hys, ei nyt. Kuura voi kuulla”, kuulen Lightin hyssyttelevän ystäväänsä.
Vilkaisen Nemon nukukumapaikan suuntaan. Vanhus makaa väsyneennäköisenä paikoillaan. Hän näyttää kuitenkin olevan jo hereillä.
“Tääl ois nyt puuuroa”, ilmoitan pian reippaasti iloisella äänellä.
Nemo nousee väsyneesti ja hitaasti ylös. Puuro ei taida olla tarpeeksi houkuttelevaa, että se saisi vanhukseen oikeasti vauhtia. Source ampaisee unikorista ensimmäisenä ulos ja Light tulee nopeasti perässä.

Istumme kaikki neljä pöydän ääressä. Olen laittanut Sourcelle ja Nemolle päähän tonttulakit, jotka olen heille ostanut. Nemo tosin haluaisi luovuttaa oman tonttulakkinsa Lightille. Hän ei taida olla kauhean innostunut olemaan tonttu. Meillä on aamupalaksi riisipuuroa, koska se on tapana kodissani koko minun pienen ikäni. Siis syömme ihan oikeasti pelkkää riisipuuroa, koska minä en löytänyt mistään mitään päälle laitettavaa. Jouluaattona syötävän riisipuuron päälle ei kyllä edes kuulu mikään muu kuin kaneli ja sokeri. Sitä ei kuitenkaan nyt ole. Nemolle näyttää maistuvan muutenkin. source syö hitaasti ja jotenkin tosi mietteliäänä. Hänellä on selvästi jotain kerrottavaa. Light tökkii puuroa ja maistaa sitä epäilevästi.
“Onks tää oikeest syötävää?” Light kysyy varovasti ennen kuin uskaltaa laittaa yhtään riisipuuroa suuhunsa.
“On se”, vastaan rohkaisevasti ja hymyilen vähän.
“Näyttääkö siltä, että mä en pystyisi syömään tätä?” Nemo, joka on syönyt jo lähes koko lautasellisen, kysyy hitaasti.
Light nyökkää epäröiden. Hän maistaa puuroa varovasti. Poika näyttää miettivän pitkään, mitä hän edes oikein syö. Hänen ilmeestään on vaikea tulkita, mitä mieltä hän oikein on tästä. Täytyy odottaa, että Light itse kommentoi asiaa jotenkin.
“Tää on oikeasti hyvää”, hän vastaa hymyillen ja alkaa syömään puuroa melkein yhtä nopeasti kuin Nemo.
“Kiva kuulla. Tuolla on sitten vielä vähän lisää puuroa, jos jollekin maistuu”, sanon tyytyväisenä.
Nemo menee keneltäkään mitään kysymättä hakemaan itselleen myös loput riisipuurot. On hauska seurata, miten loppupeleissä aika mauton riisipuuro tuntuu olevan Lightista oikeasti tosi hyvää. Source syö edelleen hitaasti. Minun tekisi mieli kysyä, mitä hän miettii, mutta ehkä on parempi olla nyt hiljaa. Meillä on kuitenkin niin sanottu kunniavieras viettämässä täällä joulua.

Kun kaikki ovat syöneet, kissakolmikko kerääntyy lattialle puuhaamaan Sourcen hyrrän kanssa. Minä hoidan tiskit pois ennen kuin menen seuraavan kissojen touhuja. Source tuntuu edelleen olevan todella ylpeä lelustaan, vaikka on vieläkin vähän tietämätön siitä, mikä lelu tuo oikeasti on. Kyllä hyrrä näyttää välillä pyörivän ihan oikeinkin. Minusta on ihana seurata, miten nuo viihtyvät keskenään, mutta erityisesti tilannetta Sourcen ja Lightin välillä. Toisaalta on myös helpottavaa nähdä, että Sourcen suuttumus Nemoa kohtaan on nykyään täysin kadonnut. Heidän kahvilareissunsa on taitanut olla avainasia siihen minusta todella hyvältä tuntuvaan muutokseen.
“Miten tää oikeest toimii”, Source sanoo taas vähän turhautuneena, kun yrittää saada hyrrää pyörimään.
“Anna mun yrittää”, Nemo sanoo rauhallisesti ja Source antaa hyrrän vanhukselle.
Nemo tutkii hyrrää tassuissaan hetken ennen kuin laskee sen lattialle. Hänen liikkeensä näyttävät todella harkituilta ja varmoilta. Lopulta Nemo pyöräyttää hyrrän liikkeelle rauhallisesti ja todella tottuneen oloisena.
“Sä sit oikeest osaat käyttää tota”, Source ihmettelee.
“Joo, ei se oo vaikeeta, kun sen on muutaman kerran tehnyt”, vanhus selittää pienesti hymyillen.
“Haluutko opettaa?” Source kysyy ja kuulen hänen äänestään, miten innostunut tyttö oikeasti on.
“Ja mua kans”; Light jatkaa varobasti.
“Tietenkin”, Nemo vastaa rauhallisesti ja ottaa lattialle kaatuneen hyrrän varovasti tassuihinsa.
Vanhus alkaa rauhallisesti opettamaan Sourcelle ja Lightille, miten hyrrän saa pyörimään kunnolla. Molemmat kuuntelevat todella kiinnostuneina ja seuraavat vanhuksen puuhia tarkkaavaisina. He saavat itsekin kokeilla ja harjoitella, paljon. Sourcen ilme näyttää välillä vähän ärsyyntyneeltä, kun hyrrä ei lähde pyörimään ihan niin hyvin kuin hän itse haluaisi. Onneksi hyrrä suostuu edes välillä pyörimään kunnolla. Myöskin Light alkaa pikkuhiljaa ymmärtämään, miten hyrrä oikein toimii.
“Mä sain idean”, Light sanoo äkkiä.
“No mitä?” Source kysyy innostuneena.
“Pidetäänkö hyrräkisa, sitku me opitaan tää”, Light ehdottaa innoissaan.
Nemo sekä Source hyväksyvät ajatuksen. Nemo saa luvan osallistua kilpailuun, vaikka on kuulemma selvää, että vanhus tulee myös voittamaan. Minä saan kuulemma olla kilpailun virallinen valvoja ja ajanottaja. Onneksi en ole edes yrittänyt keksiä mitään varsinaista ohjelmaa, koska tekemisen keksiminen tuntuu onnistuvan näiltä kolmelta todella hyvin myös ilman minua. Kissojen ideat ovat myös paljon hauskempia kuin, mitä minä pystyisin keksimään.

KIssojen hyrräkilpailujen ja leikkien jälkeen on oiva aika tutustua vähän jouluperinteeseen minun lapsuuden ehdottomasti lempielokuvani voimin. Laitan elokuvan pyörimään läppärini näytöltä ja keräännymme sen ympärille katselemaan elokuvaa.
“Onko täs noita?” Light ihmettelee ihmeissään, kun näkee elokuvan nimen, “eihän noidat liity jouluuun mitenkään.”
“Ei oo noitaa, hassu pikkutyyppi vaa”, Nemo, joka on tainnut nähdä elokuvan jo useamman kerran kuten minäkin, kertoo oman näkemyksensä alienkissan kysymykseen.
“Joo, Nemo on oikeessa. Ei täällä varsinaista noitaa ole”, vastaan rauhallisesti.
Hiljennymme katsomaan Joulupukkia ja noitarumpua, joka minun on ehdottomasti nähtävä vähintään kerran joulussa. Minusta tuntuu, että pienenä saatoin katsoa tämän montakin kertaa joulupyhien aikaan. Välillä tätä on tullut katsottua myös keskellä kesää, mistä minulle on jaksettu valittaa. Minusta ei kuitenkaan ole mitään väärää kuunnella joululauluja tai katsoa jouluelokuvia keskellä kesää, joten en ole jaksanut kiinnittää huomiota niihin valituksiin. Jos olisi aina saanut viettää joulua juuri niin kuin itse tahdon, olisivat kaikki päässeet aina paljon helpommalla. Minulla on kuitenkin tunnetusti monien ystävieni mielestä ollut aina ihan omat tavat viettää joulua.
“Pääsenkö mäkin tommoseen karkkitehtaaseen?” Nemo kysyy ja yrittää tekeytyä mahdollisimman pentumaiseksi, mikä on hänen kaltaiseltaan vanhukselta aika haastavaa.
“Toki pääset, jos me jostaa sellain keksitään”, vastaan huvittuneena.
“Me kans!” Source ja Light huudahtavat pian yhteen ääneen.
“Joo, kyl tekin pääsette mukaan”, rauhoittelen kaksikkoa ja joudun pidättelemään naurua.
Kun elokuva loppuu, menen valmistelemaan meidän yksinkertaista ja pientä jouluateriaamme. Kissat jäävät istumaan sängylle. Source vaatii Lightia kertomaan jotain siitä, millaista on elää avaruudesta. Poika kuitenkin vain esittää, ettei ymmärtäisi, mitä kerrottavaa siinä edes voisi olla.

Huikea jouluateriamme pitää sisällään ahventa ja paistettuja kasviksia. Minua vähän hävettää, etten ole saanut aikaiseksi mitään kunnollista jouluateriaa. Sentään meillä oli riisipuuroa aamulla, joten toivottavasti se pienentää pettymystä edes vähän. Ruoka ei vaikuta kuitenkaan epäonnistuneelta, koska minulle ei meinaa jäädä kuin kasviksia jäljelle. Ahven nimittäin näyttää kelpaavan kissoille todella hyvin, mikä tosin on ihan ymmärrettävääkin.
“Loppuks toi kala muka jo?” Nemo ihmettelee, kun katsoo keskellä pöytää olevaa tyhjää lautasta, jossa on jäljellä enää ainoastaan pala kalan nahkaa.
“Joo, mut sul on sitä vielä lautasellaki”, huomautan vanhukselle.
“Tiedän, mutta ei se tarkoita, ettenkö jaksaisi syödä sitä enemmänkin”, vanhus selittää ja esittää, että olisi loukkaantunut tuosta.
Sourcea ja Lightia vähän huvittaa keskusteluni Nemon kanssa. Toisaalta keskustelu ei ollut mikään uusi asia, koska tiedän kyllä hyvin, että vanhus rakastaa ruokaa ja syömistä. Pitäisi varmaankin joskus keksiä joku, mitä Nemo ei suostu syömään.
“Meil ois kerrottavaa”, Light kertoo hymyillen.
Käännyn hämmentyneenä katsomaan Lightia ja hänen vieressään istuvaa Sourcea. Nemo tekee samoin. Source näyttää tosi jännittyneeltä. Hän yrittää puhua, mutta se taitaa olla vaikeeta. Poika rauhoittelee Sourcea vähän.
“Meille tulee pentuja”, Source sanoo lopulta onnellisena ja halaa Lightia lujaa.
“Ihanaa, onnea teille”, sanon hymyillen.
“Katoki et ne jättää mullekin ruokaa. Ei vaan, onnea teille”, Nemo höpisee ja yrittää olla kerrankin edes vähän vitsikäs.
“Kiitos”, Source kiittää hymyillen ja katsoo Lightia onnellisena.
Minusta oli todella ihana kuulla, että he saavat pentuja. En siis todellakaan ole ollut väärässä siinä tosiasiassa, että paljon he oikeasti pitävät toisistaan. Eivät he muuten olisi tuohon päätyneet. Kyllähän hiestä myös näkee, että he nauttivat toistensa seurasta.

Ruuan jälkeen päätän antaa Nemolle ja Sourcelle ainoan joululahjani. He katsovat molemmat hiljaisina pientä pakettia. Ilman yhtäkään sanaa he antavat Lightin avata lahjapaketin. Jouluisen lahjapaperin sisältä paljastuu pelikortit. Kaikkien silmät alkavat loistaa. Korttipelit taitavat olla kaikkien mieleen.
“Pelataanko jo?” Source kysyy innoissaan.
“Senkun pelaatte, jos mä saan pelata kans”; huomautan huvittuneena.
“Tietenkin, sinähän nää kortit oot hommannut”, Nemo sanoo ja avaa korttipaketin.
“No enhän oo, joulukissa sen hommas”, yritän teeskennellä.
“Miks täältä paperin alla on sit valkosii hiuksii?” Light kysyy ja ottaa tassuunsa muutaman karvan lahjapaperilta.
“Ne on joulukissan parrasta”, yritän edelleen puolustella itseäni.
“Partakarvat ei kyllä tunnu tältä”, Nemo huomauttaa.
“Ja eikä kissankarvat”, Light jatkaa.
“Okeiokei, te voititte. Mä oon hommannu ne kortit”, joudun luovuttamaan huvittuneena ja nostan kädet ilmaan häviön merkiksi.
“Noni nytku Kuura on paljastettu nii, mitä pelataan?” Source kysyy ja auttaa Nemoa sekoittamaan pelikortteja.
“Risti seiskaa”, Light ehdottaa, “mä en osaa muuta.”
Päädymme ristiseiskaan yksimielisesti. Tulemme todennäköisesti kyllä opettamaan hänelle illan aikana jonkin muunkin pelin. Korttipelit lähtevät kuitenkin käyntiin mukavan rennosti ja meillä kaikilla on hauskaa. Puhumme mistä sattuu samalla, kun pelaamme. Tunnelma on oikeasti todella rento. Näin on hyvä viettää joulu.

//Tarpeet Nemolle, Sourcelle ja Lightille
+nälkätarve (pois riisipuuro, ahven, tomaatit, paprika)
+leikkitarve

Vastaus:

Teillä olikin leppoisan rauhaisaa joulunviettoa, kiva että juhlapäivän ohjelmaan saivat vaikuttaa sekä kissat leikki-ideoillaan ja sinä pääsit esittelemään kissoille jouluisia elokuvia. .-) Söpöä miten Nemo yrittää sopeutua nuorempien mukaan neuvomalla hyrrän kanssa ja heittämällä pientä vitsiä johonkin väliin. x-) Source ja Light saivat pentu-uutisensa julki, ihanaa. <3 Saat 39 + 5 = 44 penniä, ja kohotan tarpeet!

-Kasa

©2020 Kissahoitola Mouruposki - suntuubi.com