Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK



Tähän vieraskirjaan kirjoitetaan kaikki tarinat, kuten tavalliset hoitotarinat, taitotarinat, kerhotarinat, matkatarinat ja sen sellaiset.

Ennen tarinan lähettämistä sinun kannattaa kopioida se varmuuden vuoksi, jos vaikka nettisi sekoaa tai jotain muuta ilkeää tapahtuu, eikä tarinan lähetys onnistu.

Huom. Muistathan, ettet saa laittaa uutta hoitotarinaa ennen kuin edellinen on arvosteltu! Muuten joudut jäähylle hetkeksi aikaa.

 1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Neppu

11.09.2017 17:24
luku 1 ~ sateenkaari

Kirkkaansininen, auringon haalistama junanvaunu. Pehmeä, vihreä nahkapenkki, jonka alle oli tungettu pienenpieni hopeanharmaa matkalaukku. Oikeassa jalassa sininen tennari, vasemassa punainen. Kengistä pilkistelevät keltaiset sukat, paljaat sääret ja ruutuhame. Vaalea kaulaspaita ja tummansininen, hiukan nukkainen villatakki. Tummanruskeat hiukset sotkuisilla ponnareilla, sinertävät silmät ja iloinen, vino hymy. Ohi vilahtavat pelto- ja metsämaisemat, kauempana pienehkö järvi. Konduktöörin raskaat askeleet heiluvassa junanvaunussa, partavesi haisi junan perällekin asti, eikä sitä päässyt pakoon, vaikka kuinka painautui kiinni kylmänviileään, ovaalinmuotoiseen ikkunaan.
" Ja matkaliput!"

Tällaisesta asetelmasta alkoi Nean - jota kutsuttiin yleensä nimellä Neppu - taival Mouruposken kissahoitolassa. Tämä ei ehkä kuitenkaan selvennä asioita vielä tarpeeksi, joten on ehkä syytä kelata nauhaa hiukan taaksepäin.
Neppu oli aina halunnut kissan. Pienen, pörröisen, pehmoisen ja halittavan, sellaisen, jolle voisi kertoa kaikki ilot ja surut, huolet ja murheet. Se olisi tummanharmaa tyttökisu ja nimikin sille oli valmiina: Tundra-Tuuli Takkuturkki. Täydellinen nimi. Ja nyt Neppu vihdoin ja viimein saisi sen kissan omakseen. Ihan täysin itselleen. I-T-S-E-L-L-E-E-N. Ehkä olemme nyt selventäneet tilannetta tarpeeksi, joten voimme jatkaa eteenpäin.
" Seuraavana Mourulan seisake!" kuului konduktöörin möreä huudahdus, kun koliseva junanvaunu alkoi hidastaa. Neppu kaivoi laukkunsa penkin alta ja huoppui ovelle. Hän tarttui kiinni viereisestään tangosta juuri ennen jarrutuksen aiheuttamaa heilahdusta. Kun juna pysähtyi, Neppu painoi ovenavausnappia ja astui ulos vaunusta. Laituri oli vielä märkä öisen sateen jäljiltä ja siellä täällä kimaltelivat pikkuiset vesilammikot. Neppu veti keuhkoihinsa raitista ilmaa, joka tuntui ihanalta junan tunkkaisen ilman jälkeen.

Bussin ajettua Nepun nenän edestä ja sateen alettua uudestaan kovempana kuin yöllä, häämöttivät edessä vihdoin ja viimein Mouruposken vesipisaroiden täplittämät valuarautaportit, joiden takana kimmelsi pieni lampi lumpeenkukkineen. Oranssinkirjavat puut reunustivat lampea ja ruohoinen piha oli jo hieman kellastunut. Pienet sormet tarttuivat märkään porttiin ja se avautui narahtaen. Kirkkaanväriset tennarit tallasivat kosteaa nurmea ja askeleita tähditti hiljainen hyräily. Neppu suuntasi liidunvalkoiseen, vaaleanpunakattoiseen, kotoisaan rakennukseen, jonka kiviportaille oli piirretty väriliiduilla hymyilevä aurinko. Pienissä ikkunoissa näkyi nalle- ja perhoskuvioisia verhoja ja valkeassa ovessa oli pieni lappu, johon oli kirjoitettu liilalla tussilla, kauniilla kaunokirjoituksella runo. "Ikkunassa pitkä häntä vilahtaa ja pari silmää lasissa kimaltaa. Naukaisu ja maukaisu, oven raotus ja aukaisu. Ne kutsuvat sisälle kissojen omaan maailmaan." Hymyillen Neppu raotti ovea ja astui suureen eteishalliin. Tai no, suureen ja suureen, aula oli suorakaiteen mallinen, käytävämainen ja yhdestä nurkasta lähtivät kierreportaat yläkertaan.

" Hei, kaipaatko apua?" kuului ystävällinen naisen ääni Nepun takaa.
Hän kääntyi katsomaan, kuka kumma oli ilmestynyt tytön selän taakse täysin äänettömästi. Kun Neppu kääntyi ympäri, hän näki takanaan nuorehkon naisen, jonka kirkkaanoranssit hiukset roikkuivat vapaina olkapäillä. Muuten hän oli pukeutunut pääsääntöisesti mustaan, ainoa väripilkahdus hänen vaatteissaan oli pieni sateenkaarikaulakoru. Neppu hymyili naiselle, joka oli mitä ilmeisemmin ilmestynyt pienen kirjoituspöydän takaa, jota tyttö ei vielä ollut huomannut katsellessaan vain kauas käytävän päähän. Harmahtavalla kirjoituspöydällä, paperikasojen keskellä istuskeli keltaraidallinen, hiukan pulleahko kissa, joka nuoli siististi pikkuruista tassuaan.
" Noh, kyllä mä varmaan apua tarviin", Neppu naurahti naiselle hetken hiljaisuuden jälkeen.
" Okei, olit siis uusi hoitaja..." nainen mutisi ja kaivoi esiin kirkkaanoranssin kansion. Hän asetti silmälasit nenälleen ja alkoi keskittyneesti selaamaan papereita. Nainen selasi sormellaan läpi ylipienellä fonttikoolla präntättyjä tekstejä, joista osa oli alleviivattu kirkkaansinisellä merkkaustussilla varmaankin löytämisen helpottamiseksi. Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen nainen vihdoin kohotti katseensa Neppuun päin ja tutkaili häntä ystävällisillä, rusehtavilla silmillään. Tyttö hymyili vinoa hymyään naiselle.
" Neppu, oletan? Mennään kattomaan sulle kissanpentu", nainen jatkoi yhä iloisesti hymyillen ja nousi ylös kulahtaneelta toimistotuolilta, jonka punertavassa pehmusteessa oli havaittavissa kissan kynnenjälkiä. Neppu silitti keltaraidallista kissaa pöydän päällä ja se kehräsi hänelle hiljaa.

Nainen johdatti Neppua hetken pitkin käytävää, kunnes hän pysähtyi valkean oven kohdalla. Tytölle tuli sairaalamainen fiilis kaikesta valkoisuudesta. Oranssihiuksinen nainen kaivoi taskustaan suuren avainnipun ja kokeili hetken erilaisia avaimia oven lukkoon. Lopulta oikea, messinginhohtoinen avain löytyi ja ovi narahti sievästi auki.
" Ai niin, unohdin vallan esittäytyä!" nainen hoksasi astuttuaan kynnyksen yli. Neppu kääntyi katsomaan draamakuningattarelta kuulostanutta hoitolanpitäjää.
" Nimeni on Kasa", nainen ojensi kättään hymyillen. Neppu hymyili takaisin ja kätteli Kasaksi esittäytynyttä naista. Sitten hän saattoi katsella ympärilleen. Huone oli täynnä kissoja, pienenpieniä, pörröisiä, pehmoisia ja halittavia. Juuri sellaisia kuin niiden kuuluikin olla. Tila täyttyi suloisesta maukunasta ja siellä täällä vilahteli vaaleanpunaisia kieliä. Nepun katse kiinnittyi tummanharmaaseen pentuun etualalla, jonka naamaa koristi valkoinen viiru. Tyttö asteli hiljaa sen luokse ja otti palleron syliinsä. Se vinkaisi suloisesti ja kehräsi hiljaa. Kasa hymyili Nepun takana.
" Löytyikö?" hän kuiskasi huvittuneena. Tyttö hymyili Kasalle ja katsoi pientä pentua. Se oli niin pieni, etteivät sen silmätkään olleet vielä auenneet. Vaaleanpunainen nenä sopi mainiosti harmaan ja valkoisen kirjavaan turkkiin.
" Onko nimi jo tiedossa?" Kasa virnisti ja kertoi kissan olevan tyttö. Täydellistä! Juuri tyttöä Neppu oli halunnutkin. Joskus, juuri tällaisina hetkinä tytöstä tuntui, että kaikki oli täydellistä.
" Tundra-Tuuli Takkuturkki eli Lyyli, pitkään ja hartaasti mietitty", Neppu naurahti Kasalle ja rapsutti edelleen kehräävää, Lyyliksi nimeämäänsä kissaa korvan takaa. Tästä alkaisi uusi elämä!

Neppu kipusi portaat äärimmäisen varovasti kirkkaanvihreäperäinen avain suussaan, matkalaukku toisessa kädessään ja Lyyli toisessa. Kisu oli painanut päänsä tassuihinsa ja nukahtanut sen sileän tien. Matkalaukun pyörät pitivät hiljaisuuden rikkovaa mekkalaa käytävällä, joka oli niin kiiltävä, että siitä melkein näki oman peilikuvansa. Neppu katseli ovia ja selasi numeroita mielessään. Yhdeksäntoista, kaksikymmentä... Siinä! Huoneen ovi ainakin antoi hyvän vaikutelman itsestään mintunvihreän ja vaaleanpunaisen kirjavalla, vinoraitaisella maalipinnallaan, johon oli kohopintaisin tarroin saatu numero 20. Neppu raotti ovea ja astui sisään kurkistaen ovenraosta huoneeseen. Miten ihanan värikäs huone! Vaaleansininen lattia, vihertävät kuviotapetit, oven edessä keltainen matto. Vieressä toinen keltainen kaluste: värikäskaappinen hyllykkö. Vaaleanpunalakanainen sänky ja muovinen puu, johon oli ripustettu joulukuusenkoristesydämiä. Sängyn päällä päivänkakkarataulu, pieni vihreä pöytä keltaisine tuolineen, muutamia leluja ja paljon tilaa! Kirkkaanpinkki nojatuoli, sen päällä hyllykkö ja muutama taulu lisää. Kirkkaansininen, kutsuvan pehmeä sohva ja kaiken keskipisteenä suuri, sateenkaarenvärinen matto! Juuri sellaisessa ympäristössä Neppu halusi kissansa varttuvan.
" Lyyli, tervetuloa kotiin", Neppu kuiskasi kisulle, joka oli kuitenkin jo syvässä unessa.

+ unitarve (Lyyli nukkui oikeastaan koko tarinan ajan)
(+ sosiaalisuustarve)

Vastaus:

Kuvailit ihanan yksityiskohtaisesti ympäristöä ja ihmisiä, suorastaan näin edessäni tapahtumista kuvituksia lukiessani tarinaa! Kiva että löysit kissojen joukosta kuvitelmiasi vastaavan kissanpennun, vieläpä oikealla sukupuolella. .-) Saat 19 penniä, ja kohotan tarpeet. .-)

-Kasa

Nimi: Hani

05.09.2017 14:47
Mörkön Nk.

Makaan pienellä ,nukkaantuneella pedilläni ja tuhisen hiljaa. Hani oli lähtenyt johonkin ystävänsä kanssa ja jäin sitten kotiin. Käännyn selälleni ja roikotan päätäni ylösalaisin ,katsoen makuuhuonetta. Huomaan ikkunan olevan raollaan ja loikkaan pystyyn. Loikkaan ikkunalaudalle ja avaan ikkunaa tassullani. Katson ulos ja huomaan nurmikon olevan kosteaa. Tiputtaiudun alas ja lähden kävelemään reippaasti tietämättä minne. Hetken käveltyäni saavun postikonttorille. Katson ohi kulkioita ja istun maahan. Katselen ympärilleni ja ihmettelen väen määrää. Huomaan pian jonkun vaalean kissan kävelevän postikonttorin suuntaan ja seuraan tuota 'totisella' katseella. Tuo saapuu luokseni ja vaihdan ilmettäni hieman hilpeämpään. "Hei." Mau'un vaalealle kissalle. "Öm.. Etkös ole se joka pelästyi minua silloin hautausmaalla?" Kysyn kissalta naurahtaen pienesti. "Kyllä. Kutsutaan Niiloksi!" Kissa kertoo hilpeästi ja katsoo minua. Nyökkään ja heilautan häntääni maata vasten. "Mörkö. Mörkö on nimeni." Nau'un Niilolle. Näen Hanin kävelevän tähän suuntaan yksikseen. "Tuota.. Minun täytyy mennä. Nä-ähdään huomenna illan hämärtyessä hautausmaalla ,jos uskallat!" Huudan juuri ennen kuin pinkaisen juoksuun kohti kotia, koska olin lähtenyt luvatta ulos. Saavun tuossa tuokiossa kotipihaan ja ravaan auki olevan ikkunan luo. Loikkaan ikkunasta sisään ja astelen vessaa kohti. Ovi on raollaan ja avaan sen ,sujahtaen samalla sisään. Nousen takajaloilleni ,nojaten seinää vasten ,kurotellen pyyhettä kohti. Saan revittyä pyhkeen alas ja kuivaan tassujani siihen ,koska nurmikko oli kastanut ne. Tajuan etten voi jättää pyyhettä lattialle ja raahaan pyyhkeen Hanin sängyn alle. Palaan omalle pedilleni ja käyn makuulle pieneksi kyttyräksi. Heilautan häntäni ja nukahdan aika pian lämpimälle pedilleni.


+liikkumistarve
+sosiaalisuustarve
+unitarve

Vastaus:

Vai sellaisella salaisella pihareissulla Mörkö kävi tänään. .-D Mörkö peittelikin huolellisesti jälkiään piilottamalla märän pyyhkeen sängyn alle. Salailua taitaa olla luvassa lisää kun Mörkö sopi tapaamisen hautausmaalla Niilon kanssa... Saat 5 penniä, ja kohotan tarpeet. .-)

-Kasa

Nimi: Anytime

01.09.2017 00:27
Sairastumisia osa 1

Mouruposkeen saapuessani minua odotti kolme sairasta kissaa, mikä ei tosin tullut yllätyksenä. Pia oli laittanut minulle siitä viestiä puhelimellaan, joten osasin olla varautunut. Stiina, Miisu ja Amber olivat sairastuneet, jättäen Pian ja Yuin kahdestaan huolehtimaan heistä. “Mites toipilaiset voi täällä?” kyselin avatessani huoneeni oven. Miisu ja Stiina makasivat sängyllä vieri vierekkäin. Amber oli taas enemmän mieltynyt omaan unikoppaansa, puheistaan päätellen Amberia kohdeltiin kuin prinsessaa omassa kotipalatsissaan, joten makuupaikan jakaminen ei ollut hänelle ominaista. “Hiljaa, Stiina ja Miisu nukkuvat”, Pia käski minua. Pia istui tyttärensä ja tämän sydänystävänsä vierellä, kun taas Yui oli Amberin luona, joka oli juomassa omenateetä. “Miten voit, Amber?” kysyin vaihtarikissaltani. “Mikään ei pysy sisällä. Ja mahaan sattuu”, Amber sanoi silmät itkuisena. “Haluan lääkärini”, Amber jatkoi. Silitin hänen päätänsä. “Ei hätää, täällä on hyviä lääkäreitä ja varasin ajan jo valmiiksi. Me lähdetään ihan kohta ja tulet voimaan heti paremmin”, yritin lohduttaa kissaa. “Haluan kotiin. Minulla on koti-ikävä”, Amber nyyhkytti. Amberin onneksi Stiina ja Miisu alkoivat heräillä. Menin Amber yhä sylissäni katsomaan heidän vointiaan tarkemmin. Pia meni hakemaan kaapista juotavaa Stiinalle ja Miisulle. “Mites teidän vointi?” utelin. “Aina välillä kylmä, silmät vuotaa”, Miisu kertoi. Silitin hänen päätään laskiessani Amberin sängylleni, joka edelleen joi teetänsä. “Oon aika varma, että mulla on kuumetta”, Stiina sanoi. Laitoin käteni hänen otsalleen, mitatakseni lämpöä. “Siltä tuntuu, lääkäri osaa kyllä kertoa enemmän. Oletteko valmiita lähtemään pian?” kysyin kissoiltani. Silloin Pia tuli kahden omenateen kanssa. “Minusta heidän olisi parempi juoda ensin”, Pia kertoi mielipiteensä. Olin samaa mieltä, joten odotimme kaikessa hiljaisuudessa ennen kuin lähdimme Amber, Miisu ja Stiina eläinlääkäriin. Yui ja Pia jäivät kotiin odottomaan.

Vastaus:

Pia toimii jotenkin ihanana äitihahmona muillekin kuin vain omalle tyttärelleen Stiinalle kun hän infosi puhelimellaan sairastapauksista ja hoiti Yuin kanssa toipilaita. .-) Voi Amberia, toivottavasti koti-ikävä menee ohi kunhan kisu saadaan eläinlääkärikäynnin jälkeen parempaan kuntoon. Saat 6 penniä. .-)

-Kasa

Nimi: maru

20.08.2017 20:20
Olin jo useamman tunnin myöhässä Mouruposkesta ja kello taisi olla noin neljä iltapäivällä kun olin päässyt Mouruposken pihalle. Kotona olin nukkunut pommiin ja sen jälkeen alkoi täysi kaaos kun en ollut edellis iltana pakannutkaan kaikkea tarvittavaa joten jouduin siihen käyttämään aikaa. Myös julkiset olivat aiheuttaneet ongelmia ja junassa en ollut löytää paikkaani, vaikka perusluonteeltani olenkin aurinkoinen niin juuri nyt mielentilani oli hyvin ärtynyt ja toivon kaiken hoituvan Mouruposkessa hyvin ja pääsisin aikaisin nukkumaan

”EI HEMMETTI” huusin kun laukkuni levähti keskelle mourupoksen pihaa, en uskonut minkään menevän enään huonommin joten laskin muut tavarani maahan tien sivuun ja aloin viikkaamaan vaateitani jotka olivat sikin sokin maassa

”Hei, voisinko auttaa sinua” kuului kysymys edestäni, nostaessa päätäni näin edessäni nuorehkon naisen joka hymyili lempeästi.

”Tota, joo kai sä voit” vastasin hieman nolostuneena ja jännittyneenä kun tajusin että huuto oli kuulunut sisälle asti. Pakatessamme tavaroitani esittäytyi tämä nainen Mouruposken toiseksi omistajaksi johon vastasin esittelemällä itseni uudeksi hoitajaksi, Maruksi.

”Aivan, uusi kissan hoitaja” hän totesi ja minä nyökkäsin hieman virnuillen. Nainen jatkoi juttuaan ”Mennään tuohon sisälle niin kirjataan sinut tulleeksi ja samalla saat huoneesi avaimen” vastasin nyökkäisyllä sillä nolostuneena en saanut mitään fiksua sanotuksi, Hienoa olin antanut itsestäni varmasti hyvän kuvan huutamisellani.

Kun pääsimme tavaroineni sisälle kertoi nainen huoneeni sijaitsevan neljännessä kerroksessa, ”numero 19, tässä on avain” hän sanoi hymyillen lempeästi ja ojensi avaimen jonka tietenkin onnistun pudottamaan ja nolaten itseäni hieman lisää. Kun sain tavarani sekä itseni ylös sekä huoneeni oven avatuksi, avautui eteeni lumoava näky ”huone on täydellinen” ajattelin samalla kun asetin tavarani pois käytävältä. Yhtäkkiä tajusin, olin ollut niin sekaisin tunteista että olin unohtanut hakea hoidokkini, nauroin itselleni ja suljin oven. Kun pääsin alas takaisin infopisteelle hääräsi aiemmin tapaamani nainen siinä jotain ja tokaisinkin hänelle nolostuneena:

”niin tosiaan, se kissa unohtui kokonaan” ääni särähdellen sanoin tuolle naiselle, uskoakseni en enempää olisi voinut itseäni nolata ja taisipa samalla kasvoilleni nousta pieni punoitus.

”aivan, niin taisikin” nainen naurahti rennosti ja lähti johdattamaan minua kissa huoneeseen.

Huone johon menimme oli täynnä kissoja, erivärisiä ja ikäisiä. Nainen selitti minulle hieman kissoista samalla hakien pienen, aivan uskomattoman suloisen poika kissan jota hoitaisin tästä eteenpäin. Nainen ojensi minulle tämän pennun ja toivotti onnea samalla pahoitellen että joutuisi poistumaan hoitamaan kiireellisiä asioita. Olimme siis pennun kanssa kahdestaan ja kävelin pentu sylissä neljänteen kerrokseen, avatessani ovea meinasin saada sydän kohtauksen sillä kissa avasi suunsa ja kysyi nimeäni. Ajattelin kuulevani omiani joten suljin oven ja laskin kissan sängylleni kun purin tavaroitani.

”Hei. Olet siis hoitajani, kerro itsestäsi jotain, enhän tiedä edes nimeäsi, tai omaanikaan, niin, tarvitsen nimen” Tivasi kissa ja kuikuili minua päin.

En voinut uskoa sitä todeksi, pentu puhui minulle. En kuulutkaan omiani vaan pentu oikeasti puhui, minun täytyi istuutua lattialle ja miettiä hetken tapahtunutta ja sanojani, nimen olin onneksi miettinyt jo alkujen alkuun valmiiksi.

”Hei olen Maru ja tosiaan uusi hoitajasi ja sinä olet Mammanpoika Pikkulapanen, minulle Mammanpoika vain” sain sanottua pennulle joka edelleen kuikuili minua päin sängyltä

”Wauuu! aika hieno nimi, tykkään siitä. Siis omastani, sinunkin on ihan kiva vaikka tykkään enemmän omastani” vastasi kissa mielihyvissään ja samalla vähän tirskahdellen.

”hienoa että nimi kelpaa” vaikka ajattelin ettei minun olisi ikinä tarvinnut kuulla kissan milipidettä nimestään, päätin kuitenkin olla sanomatta tuota ääneen.

”Mitä sinä teet, halaun tulla seuraamaan. Et voi jättää minua yksin sängylle ja mennä noin kauas minusta, en hyväksy sitä. Hae minut syliisi tai tulen itse” pentu uhkaili ja nousi seisomaan, meni sängyn reunalle ja oli valmis hyppäämään alas,

Kävin kiireen vilkaan hakemassa kissan syliini istumaan ja samalla kun paijasin kissaa, purin vaatteitani vaatekaappini. Vaikka ajatus siitä että Mammanpoika osasi puhua häiritsikin minua, en voinut olla rakastamatta tätä pentua joka kehräsi sylissäni ja seurasi tarkasti jokaista liikettäni pienillä silmillään. Huomattuani että pentu todellakin halusi osallistua kaikkeen, kanniskelin sitä mukanani ympäri huonetta kun purin tavaroitani. Olin kotoani tuonut Mammanpojalle viltin ja muutaman lelun jotka olivat jääneet entiseltä kissaltamme sen kuoltua. Samalla kun kanniksin pentua mukanani ja hyräilin jotakin melodiaa, Mammanpoika pyysi päästä sängylleni johon sen sitten veinkin.

”Mennään huomenna käymään kiertelemässä ympäristöä ja voisimme käydä kaupassakin” sanoin pennulle joka nyökkäsi vastaukseksi

Mammanpoika oli todella väsynyt joten se nukahti melkein heti laskettuani sen sängylle tyynyni viereen. Laitoin vielä muutaman tavaran paikallensa jonka jälkeen vaihdoin yöpuvun päälle, pesin hampaani sekä letitin hiukseni yöksi. Kömmin sänkyyn ja juuri kun oli nukahtamassa, Mammanpoika tuli rintakehääni vasten makaamaan ja alkoi kehrätä tasaisen matalasti ja hiljaisesti. Nukahdin kun silittelin pentua.

+ Sosiaalisuustarve
+ Unitarve

Vastaus:

Pieni säätösi laukun kanssa ja kissan unohtaminen antoivat sinusta jotenkin ihanan inhimillisen kuvan, ei pientä mokailua tarvitse nolostella. .-) Jälleen yksi Mouruposken kissa yllätti uuden hoitajansa puhetaidoillaan. .-D Hyvä että Mammanpoika tykkäsi nimestään! Mammanpoika näytti kyllä heti todellisen luonteensa vaatiessaan päästä syliin sinun hoitaessa askareitasi. Saat 15 penniä, ja kohotan tarpeet. .-)

-Kasa

Nimi: Caterina

16.08.2017 19:03
Luku 2: Mukavuudenhaluisen vesipedon alku, 1370 sanaa

Kuin pieni, isokorvainen, sinisilmäinen tiikeri, Diiva hiipi hiljaa patjalla olettaen, että minä nukuin. En minä nukkunut, mutta leikin nukkuvani. Taidokkaasti pentu loikkasi ilmaan ja laskeutui... suoraan minun käsiini. Hölmistyneenä Diiva tuijotti minua, mutta pian hämmennys muuttui murhaavaksi mulkaisuksi.
"Sinun piti nukkua! Ihan tyhmä", tämä kivahti. Nauroin unisena ja laskin Diivan patjalle, nousten itsekin ylös ja katsoen itseäni peilistä. Vaaleanvihreä alpakkakuvioinen pyjama oli kokenut kaikenlaista, nyt ensi kertaa myös kissankarvat. Valkeita, pieniä haituvia oli vähän kaikkialla, ja fleece ei tunnetusti ollut paras materiaali eläintalouteen. Liian usein olin saanut nyppiä karvoja kavereideni tummista fleecetakeista koirien karvanvaihtoaikana.
"Ihan höhlä olet itse", vastasin hieroen silmiäni. Kello oli seitsemän. Diivalla oli varmaan nälkä, mutta olin ajatellut säästäväni kukkakaalin päivälliselle. Onneksi tilille oli kertynyt hiukan rahaa, ja voisinhan aina yrittää etsiä vaikka töitä, jos ja kun Diiva joskus menisi kouluun. Vaihdoin päälleni vaaleat farkut ja mustavalkoraidallisen naisten poolopaidan. Diivan nappasin syliini sängyltä.
"Minne me mennään? Vastahan heräsit", pentu kysyi ja oli ilmeisesti unohtanut, että oli vihainen minulle. Hymyilin voitoniloisesti ennen vastausta.
"Markettiin, en tiedä susta mutta mulla on nälkä", vastasin avaten oven vapaalla kädelläni. Sujautin samat mustat nilkkurit koroilla jalkaani kuin eilenkin, nyt kun en toivottavasti joutuisi rämpimään kivisillä teillä. Ja siitä seikkailumme markettiin alkoi.

"Okei, meillä on nyt aamupalatarvikkeet, mutta mitä jos mentäisiin tutkimaan hyllyjä vähän enemmän nyt kun minulla on rahaakin?" kysyin kissalta laittaessani maitopurkin koriin. Diivan turkki tarvitsisi hoitoa, vaikka kissat pesivätkin itse itseään. Ehkä joku harja tai pesuaineita, olin nimittäin ollut näkevinäni kylpyhuoneen hoitolan alakerrassa.
"Joo", Diiva vastasi ja hyppäsi yllättäen lattialle jatkaen, "mutta haluan kävellä ihan itse. Olen iso tyttö jo."
Piilotin naurunpurskahdukseni kissalta ja myötäilin: "Niin olet kyllä."
Kuin korkean luokan primadonna, Diiva kulki marketin lattialla leuka korkealla ja häntä ylhäällä. Ohikulkevat työntekijät hymyilivät huvittuneina pennun itsevarmuudesta. Yhtäkkiä pieni kissa pysähtyi kuin seinään ja katsoi silmät kimaltaen isoa, muhkeaa, vaaleanpunaista tyynyä.
"..jooko."
"Selvä se sitten", nauroin ottaen pehmeän tyynyn korin alimmaiseksi. Tuntui, että Diiva saattaisi hukkua tyynyn sisälle, niin pehmeän upottava ja iso kissaan verrattuna se oli, mutta se näytti erittäin mukavalta jopa minun mielestäni. Viereisellä käytävällä oli kylpytarvikkeet, joten ohjasin pennun sinne. Hyllyllä ensimmäisenä silmiini osui alennuksessa oleva turkinhoitosetti, johon kaiketi sisältyi hoitoaine sekä shampoo. Nappasin myös punaisen kamman hyllyltä koriin, jonka jälkeen käännyin katsomaan Diivaa kysyäkseni, haluaisiko tämä jotain erityistä. Muuten hyvä, mutta kissaa ei näkynyt missään.
"Himputti", ähkäisin itsekseni ja lähdin kiireisin askelin tutkimaan viereisiä käytäviä. Ei se kaukana voinut olla, eihän?
"Hei! Sinä! Hoitaja", Diivan ääni kuului vierestäni yhtäkkiä. Mitä? Missä vaiheessa hän siihen ilmestyi?
"Kutsutaan myös nimellä Caterina", korjasin ja käännyin kyykistymään kissan viereen. "Älä enää ikinä juokse pois tuolla tavoin! Minä pelästyin."
"No, okei, mutta saanhan minä tämän?" Diiva kysyi innoissaan, välittämättä minun säikähdyksestäni. Pentu ojensi minulle vaaleanpunaisen rusetin. Kurtistin kulmiani, mutten voinut sanoa ei. Huokaisten otin rusetin kissalta, nostin tämän käsivarsilleni vastusteluista huolimatta ja jatkoimme matkaa pesutarvikkeiden keskellä.

Ikuisuudelta tuntuneen kotimatkan jälkeen olimme viimein saaneet raahattua uuden, isohkon kylpyammeen ja kasan muuta tavaraa huoneeseen.
"Olkoon tämä viimeinen kerta kun minä ostan kylpyammeita", huokaisin väsyneenä. Ei me ehkä oltaisi tarvittu kylpyammetta, mutta nyt sellainen meillä kuitenkin oli. Vaaleanpunainen vieläpä.
"Mutta se on hieno! Ja sitten kun meille muuttaa muita kissoja, nekin tarvii omat!" Diiva selitti innoissaan, vetäen uuden punaisen tyynynsä muovikassista. Hetkonen – muita kissoja? Mitätäh?
"Mitä muita kissoja", kysyin kurtistaen kulmiani hämmentyneenä. Siis tottahan toki adoptiosta voi kuulemma adoptoida muitakin kissoja sitten myöhemmin, kun oli kokenut hoitaja, mutta siihen minulla oli matkaa... Vai mitä Diiva muka tarkoitti?
"No kissoja atopiosta!"
"...adoptiosta", korjasin virnistäen ja vakavoiduin sitten. "Mutta meille ei tule yhtä kissankarvaakaan lisää ennen kuin sinä olet käynyt syömässä alakerrassa ja kasvanut vielä vähän isommaksi. Lisäksi me käydään pesulla tänään. Tai sinä ainakin käyt."
"Höh", pentu tuhahti ja pomppasi alas sängyltä tasapainottelemasta. Otin vaaleanpunaisen rusetin kassista käsiini ja pysäytin kissan matkan ottaen tämän käsiini.
"Eikö me mennäkään syömään?" Diiva kysyi polkien tassuillaan käsiäni vasten päästäkseen pois. "Haluaa kävellä itte!"
"Joo mennään, mutta ennen sitä saat tämän rusetin, jonka ostit, kaulaasi", totesin sitoen nauhan löysästi pienen, pörröisen kaulan ympärille. Se oli suloinen. Vaaleanpunainen kimalle loisti nätisti valon osuessa siihen.
"Nyt voidaan mennä."

Puolikas kukkakaali myöhemmin löysin itseni Diivan kanssa hoitolan kylpyhuoneesta. Laskin lämmintä vettä altaaseen ja uitin sormiani vedessä, varmistaakseni ettei se olisi liian kuumaa. Amme oli todella matala, joten Diivalla tuskin olisi ongelmia pitää tassujaan pohjassa.
"Tulehan tänne", kutsuin pentua, joka tökki tassuillaan paperiroskaa maton päällä. Tuhahtaen tämä jätti paperin rauhaan ja kipitti luokseni, katsoen ammetta epäuskoisena.
"Mitä siellä on?" Diiva kysyi, kurtistaen kulmiaan.
"Vettä, ei ollenkaan vaarallista", sanoin rauhallisesti asettaen kissan veteen. Diiva älähti jotain vastalauseeksi ja lähes huusi suoraa kurkkua, kun hiljaa aloin levittämään vettä tämän selälle.
"Kylmää! Kuumaa! Sattuu! Aijaijai!"
"Diiva, joku luulee että minä nirhaan kissoja täällä", huokaisin pudistellen päätäni. "Se on ihan okei. Vesi siis, ei se, että joku luulee minun nirhaavan kissoja. Vesi ei ole toistaiseksi syönyt vielä yhtäkään pikkupentua."
"Mutta se voi! Hyi hyi", pentu kimitti hädissään, mutta seisoi kuitenkin kiltisti paikoillaan, häntä heiluen rauhallisesti veden pintaa hipoen.
"Eikä ole. Samaa tavaraa, mitä eilen tuli taivaalta", oli minun vuoroni tuhahtaa. Diivan silmissä välähti epäusko, sitten tajuaminen, jonka jälkeen pentu alkoi puolustelemaan itseään äkäisesti.
"En minä tiennyt! Sitä paitsi se oli paljon pienempää", pieni kissa puolusteli mutristaen alahuultaan. Hymyilin voitoniloisesti ja aloin vaahdottamaan shampoota naaraan vaaleaan turkkiin. Tämä tökki tassullaan saippuakuplia ja mutristus naamalla muuttui iloksi. Jouduin jopa nostamaan pikkuisen takaisin kunnolla altaaseen, kun Diiva roikkui vähän vaarallisen näköisesti altaan reunalla. Vai oli vesi näinkin kamalaa.

Kun olin saanut huuhdeltua viimeisetkin shampoot pennun turkista, tämä ei olisi tahtonut lähteä vedestä ollenkaan ja vastusteli kynsillään. Siitä seurasivatkin muutama pienehkö haava, jotka kirvelivät ilkeästi, sillä olin varmastikin onnistunut saamaan shampoota haavoihin. Jes. Arvaa vain, oliko Diiva saanut kovan puhuttelun tapauksen jälkeen. No, nyt laastarit käsissäni, olimme jo lähdössä Diivan kanssa pienelle kävelylle hoitolan ympäristössä, kun olimme lähes törmätä hoitajaan, jolla oli kädet täynnä tavaraa. Hänellä oli punaruskeat hiukset ja suloinen, lämpimännäköinen villapaita.
"Anteeksi", pahoittelin, kun yksi paketti meinasi miltei tippua hänen sylistään. Hoitaja hymyili ja pudisteli päätään.
"Ei se mitään.. Caterina, eikö? Olen Mantsu", tyttö esitteli itsensä ja tasapainotti punaisen paketin kunnolla. "Minun onkin pitänyt törmätä teihin, vaikkei ihan näin kirjaimellisesti kuitenkaan. Tervetuloa Mouruposkeen minunkin puolestani, toivottavasti viihdytte!
Mantsu ojensi minulle pienen, sievän omenanvihreän paketin, johon oli kiinnitetty kortti.
"Kiitos, ei olisi todella tarvinnut", henkäisin ihmeissäni. En ollut ollenkaan odottanut mitään lahjoja enkä mitään muuta vastaavaakaan, sikäli kun olen melko introvertti luonteeltani enkä uskonut oikein tutustuvani keneenkään suuremmin, enkä varsinkaan osannut ollenkaan reagoida tilanteeseen.
"Suut makeaksi vaan", tyttö nauroi ja otti askeleen ohitsemme. "Anteeksi, täytyy mennä ennen kuin pakasteet ihan sulavat, mutta toivottavasti tavataan taas ja onnea pikkuisen kanssa!"
"Kiitos!" huudahdin perään vilkuttaen. Diiva tuhahti pettyneeseen sävyyn.
"En minä ole mikään pikkuinen", tämä mutisi, muttei jaksanut olla kauaa vihainen ja käänsi katseensa pakettiin. "Avataan se."

Kävelyn sijaan olimme laiskoja ja palasimme huoneeseen. Heti, kun laskin Diivan paketin kanssa sängylle, pentu lähes suorastaan hyökkäsi lahjan kimppuun.
"Hei, hei, hei! Me puhuttiin kynsien käytöstä!" älähdin, kun Diiva yritti aukoa naruja pienillä kynsillään. Tämä huokaisi tylsistyneesti.
"Mutta kun..."
"Ei muttia, me avataan se siististi saksilla", ojensin kissaa. Tämä pyöräytti sinisiä silmiään, mutta tyytyi kohtaloonsa. Napsautin muutaman teipinpalan ja lahjanyörin auki, ja sisältä paljastui vaaleanpunainen hyytelö. Ennen kuin ehdin kieltää, hyytelöstä näkyivät pienet hampaanjäljet.
"Diiva!" parahdin vetäen hyytelön käsiini ennen kuin pentu saisi kamalan sokerihumalan. "Ei herkkuja näin myöhään illalla - sitä paitsi älä syö tuntemattomia ruokia, jos en ole sanonut, että niitä saa syödä!"
"Mutta-, mutta tämä on hyvää! Ihan tosi tosi tosi herkkua", Diiva hihkui hymyillen. Katsoin hyytelöä, ja näin tarkemmin katsottuna – tai pikemminkin haistettuna – se tuoksui ihan kirsikalta. Okei, se saattoi olla ihan ok ja se mitä suuremmalla todennäköisyydellä olikin, mutta kello lähestyi Diivan nukkumaanmenoaikaa. Herranen aika, minustahan oli tulossa kunnon äiti.
"Saat syödä tämän huomenna", ohjeistin tällä kertaa kiltimmin. "Mutta nyt nukkumaan, niin huomenna jaksat käydä kävelyllä mun kanssa. Nukutko tyynyllä vai tossa mun vieressä?"
"..molemmilla", pentu vastasi vähän loukkaantuneena siitä, ettei saanutkaan iltapalaksi makeaa hyytelöä. Tämä raahasi suuren tyynynsä sängyn viereen ja vähän vaivallisesti hinasi sen ylös, minun tyynyni viereen. Pöhkö.
"Öitä, Kataliina", pentu mumisi haukotellen ja sulki silmänsä. Nauroin.
"Caterina. Mutta öitä sullekin", kikatin ja painuin hammaspesulle ja vaihtamaan univaatteita päälle. Ai että, kahta naarmua vahvempana olin päässyt tämänkin päivän loppuun. Ja nyt minulla oli mukavuudenhaluisen vesipedon alku vieressäni yöllä tuhisemassa. Ei paha loppu päivälle minun mielestäni.

//Pahoittelut että tässä(kin) meni näin kauan kirjoittaa! Kukkakaalin voi poistaa kaapista.

+ nälkätarve (kukkakaalin syönti)
+ liikuntatarve (kävelivät kaupassa, jos se siis vain lasketaan)
+ hygieniatarve (kylpy)
+ unitarve (meni nukkumaan tarinan lopussa)

Vastaus:

Ostosreissultanne kertyikin paljon tavaraa mukaan tällä kertaa! Kylpyamme oli tosiaan varmaan aika työläs kantaa yksin hoitolalle, mutta ilmeisesti ostos kannatti kun Diivakin innostui alkujärkytyksestä selvittyään vedestä. .-) Hehe, hymyilin kissojen nirhaamis -kohtaukselle. .--D Diiva on niin malttamaton, lahjahyytelöön ehti heti paketin avaamisen jälkeen jäädä pienet hampaanjäljet. .-D Saat 27 penniä, ja kohotan tarpeet. .-)

-Kasa

Nimi: Mimmu

08.08.2017 11:36
Valitettavasti minulla eo ole enään aikaa kirjoittaa tarinoita tänne joten joudun lopettamaan Mouruposken käytön. Anteeks vaiva ylläpitäjille.. Ehkä joskus kiinnostun uudelleen. Kiitos vielä kaikesta <3 :)

Vastaus:

Ikävä kuulla että joudut lopettamaan. Hyvää jatkoa sinulle! .-)

-Kasa

Nimi: Emunemu

08.08.2017 10:17
Kuuntelin jotain nightcore biisiä. Se ei ollut kauhean hyvä, mutta ei se mitään. Taisi olla Vamos a la playa tai jotain. Sitten tuli I need your love. Kappale muisutti minua jostakin jonka olin halunnut jo unohtaa, joten kelasin sen eteenpäin. Koitin miettiä muuta. Kuten huomista. Huomenna menisin Mouruposkeen. Olin jo melkein pakannut, enää tietokone ja puhelin mukaan, ne laittaisin illalla. En halunnut mennä vielä nukkumaan vaikka kello oli jo kohta 11:30 ja huomenna olisi aikainen herätys. Noin vartin päästä laitoin läppärin ja puhelimen laukkuuni ja menin vällyjen alle.
Jokin soi... Mmmmm.... Ei vielä...... Ihan hetki..... Apua! Mitä kello on!? Heräsin nähdäkseni että olin tunnin myöhässä aikataulusta. Eiiii... Otin vain kamat, puin päälle ja juoksin ovesta ulos. Olin jo myöhässä junasta, joten kiirehtiminen ei enää auttaisi. Lähdin kävelemään kohti asemaa kassit ja reput maata laahaten. Vaikka olin niin paljon myöhässä, oli silti niin aikaista että lähes kukaan ei ollut hereillä. Linnut onneksi lauloivat ja piristyin vähän. Onneksi maailmassa oli noita pieniä asioita jotka ilahduttavat suuresti. Hyräilin itsekin hetken aikaa. Kohta olisin juna-asemalla ja pääsisin junaan ja saisin syötävää. Olisin myöhässä hoitolasta mutta entä sitten? Mitä väliä jos ottikin kissan kaksi tuntia myöhemmin kuin sovittu? Se kyllä selviäisi, jos oli kerran tähänkin mennessä elänyt siellä. Kohta olisi aika aloittaa uusi elämä.
Juna-asemalle päästyäni oli enää 15 minuuttia seuraavan junan lähtön. Otin lipun ärhäkältä mieheltä, joka näytti siltä että oli ollut koko yön töissä, ainakin silmäpusseista päätellen. Muistin että olin ottanut karkkipussin mukaan junamatkaa varten. Annoin sen miehelle, joka hymyili minulle ja kuiskasi: "Saat junan kahviosta ruokaa tällä lapulla." Sitten hän antoi käteeni lapun, varmaan jonkinlaisen kupongin joita työntekijät saivat. Kiitin ja menin sitten istumaan penkille. Oliko tuo yleinenkin käytäntö? En ennen ollut käynyt tällä asemalla. Tästä meni junia vähän pienempiin paikkoihin, esimerkiksi tämä vei aika pieneen kaupunkiin, josta menisin sitten taksilla Mouruposkeen. Tämähän olikin viihtyisä paikka. Seinälläkin oli vain yksi graffiti. Ehkä nuoriso ei käynyt täällä niin paljon. Olinhan minäkin nuorisoa, ja kävin täällä ensimmäistä kertaa. Penkki jolla istuin oli sininen, sellaista hempeää sävyä jota aina käytetään vauvan vaatteissa. Se oli ainakin yläpuolelta ihan suhteellisen puhdas, alapuolta en viitsinyt tarkistaa, ihmisten ilmoilla kun ei sellaista tehdä. Minulla oli hyvä olo, ja olin varma että matka onnistuisi. Hetken odotuksen jälkeen juna - joka oli paljon odotettua pienempi - tuli. Hyppäsin kyytiin ja otin istumapaikan.
Seuraavalla pysäkillä bussiin tuli nainen jonka hiukset sojottivat ympäriinsä kesäisen lierihatun alla. Tervehdin häntä, varmaan sen takia hän istuikin minua vastapäätä.
"Minne matka?" hän kysyi jännällä aksentilla.
"Olen menossa yhteen hoitolaan, Mouruposkeen", vastasin. "Kissahoitolaan siis."
"Oh my! Olen kuullut siitä! Vaikutti kivalta paikalta! Kivalta paikalta indeed", nainen sanoi.
Keskustelimme niitä näitä kunnes kahden tunnin päästä nainen lähti. Enää neljä tuntia jäljellä... Loppu junamatka sujui rauhallisesti. Sain tosiaan kahviosta ostamani suklaalevyn, voileivän ja pillimehun puoleen hintaan ja sain sitten lopussa nukuttuakin jonkun verran. Kymmenen minuuttia ennen pysäkkiäni työntekijä ystävällisesti herätti minut. Kun juna pysähtyi olin hiukan jännittynyt, mutta toisaalta helpottonut ollessani vihdoin perillä. Tai melkein. Vielä olisi taksimatka jäljellä mutta se kestäisi vain puoli tuntia.
Tilasin siis taksin. Noin puoli tuntia oltiin tosiaan ajettu, kun auto jarrutti. Näin edessäni kauniin valkoisen talon lammen rannalla. Kiitin kuskia ja annoin hänelle rahat. Sen jälkeen juoksinkin jo kohti tuota taloa. Oi, se oli upea. Kirsikkapuut lammen vierillä saivat aikaan onnellisen vaikutelman. Astuin ovesta sisään. Suloisesti sisustetun tuvan laidassa oli tiski. Vanhempi rouva oli siinä tekemässä jotain paperihommia, kun näki minut ja hymyili.
"Terve, olen Emunemu! Minulla on kai tänne huone varattuna?" sanoin ja hymyilin takaisin.
"Onhan sinulle! Tässä ovat ne avaimet, huone 15. Mietinkin jo, että tuletko sittenkään. Heiwa olisi kyllä harmistunut. Niin tosiaan, otetaan sinulle se kissasi!" nainen selitti ja lähti saattamaan minua jonnekkin mistä ilmeisesti kisuni saisin.
Astuimme sisään isoon huoneeseen jossa oli eri-ikäisiä kissoja leikkimässä, syömässä ja nukkumassa. Yksi oli laitettu erikseen aitaukseen huoneen kulmassa. Nainen nosti kissan ja antoi sen minulle.
"Tässä on kissasi! Sen nimi on Heiwa Desiré Sasukawi. Mutta tottakai voit antaa sille lempinimenkin."
Kissa oli pieni ja suloinen. Sen harmaa turkki kiilti sileänä. Katsoin sitä yllättyneenä, näinkö pieni se oli? Ennen kuin ehdin edes kiittää naista, hän hoputti minut huoneeseeni. Kun astuin ovesta sisään, silmäni olivat hämmästyksestä auki. Olin odottanut huoneen olevan enemmän sisustettu. Kun olin istunut matalalle sängylleni ja laskenut kissanikin siihen, huomasin kuitenkin että se oli kaikkea mitä sen pitikin olla. Kodikas ja iloinen. Sängyllä oli pinkki peitto ja kissatyyny ja se oli sateenkaarimaton päällä. Olisin keskittynyt muuhunkin, mutta ääni keskeytti minut.
"On nääkä!"
Katsoin ympärilleni. "Kuka puhui?" Ketään ei kyllä näkynyt.
"Minä puhuin!"
Ääni kuului vierestäni. Olin aivan varma. "Sinäkö puhuit?" kysyin kissalta.
"Oo'o! On nääkä wieäkin!" kissani maukui.
"Sinäkö puhut?" kysyin hämmästyneenä.
"Oo oo! NÄÄKÄ!!!" se sanoi, tällä kertaa todella vaativasti.
"Ai sinulla on nälkä?"
"Vihdoin tinä ymmältit. Minua on nääkä, ei anna minue uokaa. Kiitti kiitti?" Heiwa sanoi, tällä kertaa ystävällisemmin.
"Joo, saahat sinä tottakai ruokaa, minulla ei vain juuri nyt ole mitään. Mennäänkö ostamaan?" kysyin. Tiesin kyllä jo vastauksen, tottakai se haluaisi mennä ostamaan ruokaa.
"Oo! Mennään mennään! Mittä maaketti on?"
"En kuule tiedä, mutta eiköhän me se löydetä", sanoin ja otin Heiwan käsiini. Se kehräsi ja puolinukahti niihin heti. Päätin että herättäisin sen vasta marketissa.
Kävelin hiekkatietä pitkin. Koko paikka vaikutti mukavalta, ei pelkästään Mouruposki. Puut kaartuivat tien yli ja kaikkialta kuului pientä ääntä merkkinä elämästä. Jonkun aikaa käveltyäni päädyin paikalle joka oli varmaan jonkun näköinen keskusta. Siellä oli paljon rakennuksia, mutta lähinnä oli rakennus jonka kyltissä luki Marketti. Sinne siis. Astuin sisään ovesta. Paikka vaikutti siltä että sieltä löytäisi tarpeensa vaikka se ei erityisen jättimäinen ollutkaan.
"Herätys, ollaan marketissa", kuiskasin ja rapsutin Heiwaa. Valmistauduin henkisesti siihen että kissa vastaisi, jotta en henkäisisi.
"'ee, uokaa! Mittä titä uokaa on?" se sanoi. Selvästi en valmistautunut tarpeeksi, sillä henkäisin syvään kissan huudahdettua.
"No tuossa näyttää olevan ruokaa. Meillä ei kyllä ole nyt kauheasti pennejä. Mitäköhän olisi alennuksessa? Ainakin tuo kukkakaali ja tuo lihapihvi", selostin ja mietin mitä ostaa.
"Tuo pääynä näyttää hywäätä! Taanko ten? Kiitti kiitti?"
Katsoin päärynää. Sehän näytti itse asiassa olevan alennuksessa!
"Joo saat. Mennään nyt kassalle niin ei ihan kaikkia pennejä tuhlata, jooko?" puhelin kissalle.
"Okei."
Matkalla kassalle ohitimme kuitenkin leluhyllyn ja jotain nähdessään kissa vinkaisi hämmästyneenä.
"Heeii!! Heiii!!! Miä haluan vieä tuon!!! Kiitti kiitti kiitti kiitti kiitti kiiiiiiittiiii?"
"Meillä ei nyt ole hirveästi rahaa pikkuinen", sanoin kissalle.
"Ääää... Minä hauan ten! Kiitti kiitti?" kissa sanoi ja katsoi minua söpösti.
"Minäpä katson hintaa, niin ehkä otetaan ensi kerralla", lupasin kissalle. "Mutta sehän maksaa vain 3 penniä! No sittenhän me voidaan ottaa se!"
Nappasin jänöpehmolelun telineestä. "Tämähän se oli eikö niin?"
"Oo!!! Kiitot kiitot kiitoot!"
Kävelin kassalle ja asetin ostokset liukuhihnalle.
"Yhteensä 5 penniä, kiitos!" kassaneiti sanoi ja otti rahat. "En olekkaan nähnyt teitä ennen! Mistä päin olette?"
"Olemme Mouruposken hoitolassa tällä hetkellä", vastasin ja otin tavarat. "Tulin tänne juuri."
"Ai, no tervetuloa sitten! Pitäkää hauskaa!" nainen toivotti ja vilkutti meille kun lähdimme.
Heiwa oli jo ehtinyt nukahtaa käsiini kun astuimme kaupasta ulos.
Kun pääsimme huoneeseemme laskin kissan varovaisesti sängylle. Otin kauppakassista päärynän ja aloin paloitella sitä. Kun olin saanut sen tarpeeksi pieniin palasiin, herätin Heiwan.
"Onko o uoka-aika?"
"Joo, on! Tässä on päärynää", sanoin ja ojensin päärynän paloja sille. Ei se kovin montaa jaksanut syödä kun päärynä oli melkein sen kokoinen, mutta se näytti silti nauttivan koko rahan edestä. Otin itsekkin päärynää ja olin yllättynyt sen makeudesta.
"Tämähän on hyvää!"huudahdin ja otin lisää.
"Nii'in! Kiitot paaon!
Syönnin ja mukavan jutustelun jälkeen näytin pupua kissalle.
"Jaksatko vielä leikkiä?" kysyin kissalta.
"Oooooo!" kissa huusi ja hyppäsi pupun kimppuun. Se pyöriskeli sen kanssa ja heitteli sitä ympäriinsä. Hetken ajan kuluttua se käski minua katsomaan hetkeksi pois päin. Otin kännykän ja surffasin nettiä jonkin aikaa. Sitten Heiwa käski minua kääntymään.
"Heiwan a pupun teikkailut ota ykti! Etittää: Heiwa a pupu!"
Se oli näköjään keksinyt jonkin näytelmän!
"Apuaa minä olen puatta! Ei hätää, minä tuen peattamaan tinut!" Heiwa sanoi ensin pupun äänellä ja sitten omallaan. Sen jälkeen se hyppäsi kohti pupua ja nappasi sen. Sitten Heiwa kumarsi päätään. Taputin lujaa esitykselle.
Yhtäkkiä kisu näytti aika väsyneeltä. "Olisiko aika mennä nukkumaan?"
"No ehkä..."
Peittelin kisun sängylle. Se näytti melkein nukahtavan, ennen kuin vielä sitten virkoontuikin ja sanoi: "Anna pupu viereen! Kiitti kiitti?"
Annoin pupun kissalle ja se nukahti saman tien. Kaivoin tietokoneeni ja aloin taas kuunnella nightcorea. Olipa mielenkiintoinen päivä.

//Vihdoin! Eli olen hyvin aloitteleva tällaisissa, eli laatu on kökköistä.
Tarpeet: - nälkä (söi päärynää)
- leikki
- uni

Vastaus:

Eihän tässä mitään kökköistä ollut! Oho, saavuitkin Mouruposkeen aika kaukaa kun junamatka kesti useamman tunnin. Haha, jos ei osaa yhtään odottaa kissojen alkavan puhua voikin se tulla aluksi pienenä yllätyksenä. .-D Heiwa onkin aika vaativa pentu, mutta väsähtelee sen verran usein että päikkäreiden aikana saa rauhassa hoidella askareita. .-) Kiva että Heiwa tykkäsi leikkiä uudella lelullaan, näytelmän suunnitteli ja kaikkea! Saat 27 penniä, ja kohottelen tarpeet. .-)

-Kasa

Nimi: Mantsu

04.08.2017 05:57
Lähtövalmis


Vesihöyry huurusti kylpyhuoneen ikkunan ja märkä tassu piirsi siihen sydämen. Rousku huokaisi surkuisesti.
“Onko sinun pakko lähteä? Meidän perheemme on yhdistymässä ja sinä vain häivyt…” Rousku harmitteli painellen keltaista pyyhettä märkiin kohtiinsa. Hän puhui kylpyammeessa peseytyvälle Kasperille. Tuo hankkasi itseään rivakasti, saippuavaahto klöntit lentäen ympäriinsä.
“En aio muuttaa mieltäni. Tässä on kyse minun perheestäni”, Kasper huomautti ja alkoi huuhtelemaan kehoaan. Kasper muisti, mitä hänet napannut kissa oli sanonut. Se auttaisi hänet kotiin, ja Linnan täytyi olla se valtakunta, josta hän luki nuorempana. Oli vain arvoitus, kuinka se noitakissa (siksi Kasper häntä nyt nimitti) oli saanut kartan ja löytänyt Kasperin. Kenties sillä oli jotakin tekemistä palveluksella, joka Kasperin täytyi tehdä tulipa noita sitä milloin tahansa pyytämään. Se oli kartan hinta.
“Ei Kasperin lähtö tarkoita kaiken loppua”, Vili puuttui keskusteluun omasta ammeestaan. Hän hieroi hoitoainetta häntäänsä ja sitten osoitti selkäänsä ja naksautti kieltään, jotta tyttärensä tulisi auttamaan. Rousku keskeytti turkkinsa kuivaamisen ja tuli levittämään hoitoaineen isänsä selkään. Sillä aikaa Kasper nopeutti kuivumistaan kampaamalla märästä turkista veden pois, mitä sitä nyt sai lähtemään. Sitten hän poistui kylpyhuoneesta satunnaiset vesitipat tipahdellen perässään.
Hänen jälkeensä jäi Vili viilenevään kylpyveteen ja Rousku lämpimään pyyhkeeseen.

Pesunraikas Kasper asteli huoneeseen ja kasasi tavaroita läjään. Hän pakkasi siniseen eväslaukkuun leipää, mangomössöä, kuivanaksuja ja purukumia. Siitä riitti syötävää ainakin hetkeksi. Toiseen samanlaiseen laukkuun Ilona pakkasi kamman, pesuaineet ja kaksi pientä tyynyä. Kaikki näytti valmiilta.
“Älkää unohtako puhelinta”, Mantsu tuli sanomaan.
“Sehän se tietysti unohtui”, Ilona sanoi ja tunki Kasperin puhelimen laukkuun. Sitten Ilona kantoi laukun oven viereen, minne Kasper oli jättänyt omansa. Hän palasi olohuoneeseen odottamaan Viliä ja Rouskua, olisihan aika röyhkeää lähteä ilman hyvästejä.
“Muistakaa, että voitte soittaa ihan milloin tahansa. Voitte myös tulla takaisin tai minä voin tulla mukaan kuskiksenne..”, Mantsu höpötti.
“En oo enää mikään Pikku prinssi”, Kasper sanoi.
“No et niin. Mutta silti aika pikkuinen.”
“Niinpä, muista sitten seurata mua tassusta pitäen!” Ilona sanoi Kasperille.
“Taisit unohtaa kellä se kartta on”, Kasper vastasi. Ilona tuhahti ja loikkasi sohvalle silityksiä kerjäämään. Huoneen ovi aukeni heidän takanaan ja sisälle tepsuttelivat Vili ja Rousku pyyhkeineen.
“Täällä taitaa olla reissulaiset valmiina”, Vili totesi huomattuaan eväslaukut.
“Joo, nyt voidaankin lähteä”, Kasper sanoi. Kissa käveli eteiseen ja odotti Ilonaa, joka tervehti Rouskua ja Viliä pään puskulla. Ne kaksi katsoivat Kasperia epävarmasti.
“Noniin, halatkaa nyt niin ei kaduta! Minäkin tahdon halin”, Mantsu kannusti kissoja. Kasper hymähti ja veti Rouskun halaukseen. Vili taputti hellästi Kasperia selkään ja asetti tassunsa Rouskun olalle, kun he olivat lopettaneet halauksensa. Mantsu kiiti Kasperin luokse ja rutisti kissaansa.
“Olkaa sitten varovaisia. Mouruposki on kiltti ympäristö, kaupunki ei.”
“Juu, juu, ollaan.”
Kasper ja llona katsoivat toisiinsa ja ottivat laukkunsa. Jännitys näkyi pörröisestä turkista. He katselivat hermostuneet hymyt naamoillaan huoneen asukkeihin ja sanoivat hyvästit, kun kävelivät ovesta ulos.

Ulkona oli kolea sää ja kesä tuntui olevan kaukana. Hoitolarakennuksen ikkunassa vilkuttivat Mantsu, Vili ja Rousku. Ilona vilkutti reippaana takaisin, mutta Kasper vain hymyili takaisin.
“Mulle tuli koti-ikävä. Tai adoptioikävä.”
“Nyt jo?”
“No, ei oikeasti. Mutta kauheaa lähteä vain!”
“Parempi olla itkemättä sitten kun ollaan junassa, että haluat takaisin…”
Ilona mulkoili Kasperia ja huokaisi. Niin sitä sitten lähdettiin tepsuttelemaan Mouruposken keskustan läpi kohti tuntematonta, tuntemattoman antamalla kartalla.
- - - - -
Tarpeet:
+ Hygienia: Vili, Kasper
+ Siisteys: Rousku

Vastaus:

Miks mulle tuli lukiessa joku maailmanlopun meininki -fiilis, tuskin Kasperin ja Ilonan reissusta niin raju sentään tulee vaikka kaksikko lähtee seikkailemaan Mouruposken alueen ulkopuolelle kohti tuntematonta. Kasper itse ei tunnu olevan moksiskaan matkaan lähdöstä muiden ympärillä olevien ollessa haikeammalla mielellä, kisu taitaa odottaa omien sukujuuriensa arvoituksien ratkeamista. .-) Saat 11 penniä, ja kohotan tarpeet. .-)

-Kasa

Nimi: Sara

31.07.2017 22:52
Tänään oli Nikyn viimeinen päivä Mouruposkessa. Huomenna hänellä lähtee lentokone takaisin kohti New Yorkia. Kissat alkoivat heräillä ja oli aika suunnitella mitä viimeisen päivän kunniaksi tehtäisiin.
-Onko kellään toiveita mitä tehtäisiin nyt kun on Nikyn viimeinen päivä? kysyin kissoilta.
-Joo! Mennään uimaan Naukukukkkulan järveen! Sunny huudahti.
-Häh, mitä tapahtuu? vielä hieman unessa oleva Molli säpsähti.
-Suunnitellaan mitä tehtäisiin tänään Nikyn viimeisen päivän kunniaksi, selitin.
-Mulle on ihan sama…, Siru huokaisi.
-Noh, mikä sulla on Siru? kysyin.
-Äh, ei mikään, kuului vastaus.
-Uintireissu kuulostaisi kyllä ihan hyvältä, Niky sanoi.
Simbakin vaikutti innokkaalta, joten päätimme lähteä sinne. Pakkasimme eväät ja joitain leluja mukaan ja lähdimme kohti Naukukukkulaa.

Naukukukkulalla paistoi aurinko ja oli aika lämmintäkin eli erittäin hyvä sää uintireissulle. Sunny juoksi saman tien veteen ja huuteli muita mukaansa. Niky meni myös uimaan joskin hieman hitaampaa tahtia kuin Sunny. Siru jäi rannalle istuskelemaan ja Simban ja Mollin mielestä vesi oli sittenkin liian kylmää. He kaivoivat laukusta mukaan otetun pallon ja alkoivat heittelemään sitä. Hetken uituaan myös Niky ja Sunny liittyivät mukaan peliin.

Kun oli uitu ja pelattu riittävästi, avattiin eväskori. Mukana oli mansikoita ja pari vesimelonia. Yhteistuumin kaikki eväät tuli syötyä. Eväshetken jälkeen kissat menivät vielä uudestaan uimaan. Tällä kertaa myös Siru, Simba ja Molli uskaltautuivat veteen. Molli tosin vähän väliä säikähteli vedessä heiluvia kasveja, jotka tarrautuivat hänen tassuihin.

Kun olimme palanneet takaisin kotiin, oli aika harjata kaikkien turkit etteivät ne olisi ihan takussa seuraavana päivänä. Ennen sitä kaikki kissat kävivät kuitenkin kylvyssä, jotta kaikki vedestä tullut lika lähtisi pois. Kylvyn ja kampaushetken jälkeen oli aika mennä nukkumaan. Kissat olivatkin aika väsyneitä päivästä. Myöhemmin olisi sitten aika lentää New Yorkiin Nikyn luo vierailulle.

Tarpeet
+nälkä(pois mansikat ja vesimelonit)
+siisteys
+hygienia
+leikki

Vastaus:

Oho, joko on tosiaan Nikyn viimeinen päivä Mouruposkessa?! Kiva että puuhastelitte porukalla ja kissat pääsivät uimaan. .-) Oli myös hauska huomata miten olit huomioinut kissojen sattumuksia heidän mielentilassaan toimissaan! Saat 6 penniä, ja kohotan tarpeet. .-)

Ja koska Nikyn vaihtaripalkki tuli täyteen on aika listata ylös vastavierailun hintaan vaikuttaneet seikat! Olen koittanut pitää kirjaa tarinoissasi tapahtuneista jutuista, mutta jos huomaat joitakin puutteita huomauta ihmeessä asiasta.
-Hoitolan ulkotiloissa kiertely (5 eri paikkaa): -7 penniä
-Kokemuspisteiden tienaaminen: -5 penniä
-Vaihtarikissan kirjeeseen vastaaminen: -5 penniä
-Vaihtarikissan vierailu koululla: -3 penniä

Matkakustannuksia jää täten 100 : 2 - 20 = 30 penniä.

-Kasa

Nimi: Noora

27.07.2017 11:39
Tallustin pitkää hiekkatietä pitkin kohti määränpäätäni. Kantamukset olivat painavat. Tie kaartoi loivasti vasemmalle, ja nurkan takana näkyi lampi. Lammen rannassa oli valkoinen talo, jossa luki 'Kissahoitola Mouruposki'. Hymyilin ja astuin suuresta ovesta sisälle.
"Tervetuloa Kissahoitola Mouruposkeen!" Noin kolmekymppininen, vaalehiuksinen nainen huikkasi tiskin yli.
"Hei. Tulin tänne hoitamaan kissaa... nimeni on Noora" vastaan ja hymyilen.
"Jaahas..." nainen sanoi ja katsoi listaansa.
"Löytyi!" Hän jatkoi.
"Hyvä" totean helpottuneena.
"Huoneesi on 9 ja se on kolmoiskerroksessa" nainen kertoi ja antoi avaimen minulle. "Tässä avain"
"Kiitos" vastasin kohteliaasti ja otin avaimen. Sujautin sen farkkujeni taskuun, jotta löytäisin sen myöhemmin.
"No nyt voimmekin mennä hakemaan kissasi Adoptiosta" nainen sanoi pontevasti ja lähti kulkemaan käytävää. Lähdin seuraamaan häntä reippaasti, jätin kamat odottamaan tiskin luo. Käytävän päässä oli ovi, ja ovessa luki 'Adoptio'. Nainen avasi oven ja näin monia kissanpentuja. Muutama nukkui sohvalla, toiset taas nujakoivat lattialla ja yhdet sitten kiipeilivät raapimispuissa. Hymyilin kissoille, jotka alkoivat toljottaa minua. Samalla nainen kävi poimimassa yhden pennuista ja toi sen luokseni.
"Tämä tässä on MoccaPala, taikka tutummin Mocca. Se on nyt sinun hoidokkisi" nainen sanoo hymyillen ja antaa kissan syliini. Se oli todella söpö!

Otin avaimen taskustani ja asetin sen lukkoon, käänsin sitä ja lukko raksahti auki. Ovi avautui ja astuin sisään.
Laskin pienen Mocca-kissan uuteen kissahoitolan huoneeseeni ja itse menin raahaamaan kamojani sisälle. Kun olin saanut kaikki kamat sisään, istuuduin mukavalle sohvalle. Katsoin Mocan touhuja, hän tutki paikkoja visusti. Joka paikassa täytyi käydä, jotta tietäisi miltä huone näyttää, jopa sängyn alla! Hymyilin hänelle.
Pian Mocca tuli luokseni ja koitti hypätä syliini sohvalle.
"Voi pieni!" Sanoin ja nostin kissan viereeni. Mocca tuli syliini ja alkoi kehrätä leikkisästi.
"Mikä täämä uusi paaka on?" Hän kysyi ja töni kättäni päällään söpösti.
"Tämä on hoitolan huone, täällä sinä ja minä voimme olla!" Sanon ja hymyilen Mocalle.
"Ai jaahas" Mocca toteaa ja hyppää toiselle sohvalle ketterästi. Hymyilen tämän pienelle kömpelyydelle.
"Mittä nuo on?" Mocca kysyy ja viittoo hännällään kukkia.
"Ne ovat kukkia hupsu!" Nauran.
"En minnä ole hupsu!" Mocca tokaisee ja hyppää lattialle.
"Voodanko käydä ulkona? Vaaka kaupassa, minulla on nääkä" Mocca kysyy ja istuutuu oven viereelle.
"Tottahan toki" vastaan pontevasti ja kävelen oven luokse. Avaan oven ja astun ulos Mocca perässäni. Kävelen käytävän päähän ja Mocca seuraa minua. Nostan Mocan nopeasti käsivarsilleni ja painan nappia. Hissi saapuu ja astun sisään.
"Paina tuota nappia Mocca" sanon kissalle ja osoitan aulan nappia. Pentu painaa sitä ja hissi lähtee liikkeelle.
Saavuimme aulaan, mutta vaaleahiuksinen nainen ei ollut paikalla. Kohautan hartioitani ja jatkan matkaa. Ulkona oli hieman pilvistä, kohta voisi alkaa satamaan. Viisi penniä kilisi taskussani avaimen kera, kun suunnistin kohti kauppaa Mocca sylissäni.
"Miksi täälä on nään pimeää? Ooko maailman pääle laitettu sääkki?" Mocca kysyy ja katselee taivasta.
"Säkki? Ei, ei suinkaan. Pilvet vain peittävät auringon, siinä kaikki" vastaan naurahtaen Mocan hupsuudelle.
"Aaaa, e minnä tieny" Mocca sanoo nolosti.
"Ei se haittaa!" Vastaan ja silitän Mocan päätä. Seurasin koko aika tien viittoja, ja huomasinkin ettei Marketti ollut kaukana, sillä se törröttikin jo edessämme.
Astun sisälle ja Mocca hyppää nopeasti yhdelle hyllylle.
"Ostetaan tämä ostetaan tämä!" Pentu hihkuu ja tökkii päärynää.
"No, selvä. Se onkin alennuksessa, 2 penniä" hymähdän ja otan päärynän, sekä Mocan syliini.
"Saako minnä tuotakin?" Mocca kysyy ja osoittaa tassullaan Mustikan makuista nami-maitoa, joka on alennuksessa.
"Selvä. Se maksaakin 2 penniä" vastaan hymyillen Mocalle.
"JA TUO! SAAKO SE?" Mocca hihkuu osoittaen Pinkkiä vaahtokarkkia, joka malsaa 1 pennin.
"Selvä, mutta sitten meiltä loppuu pennit" totean.

Tällä kertaa nainen istui tiskin takana katselemassa papereitaan.
"Hei! Taisittekin käydä kaupassa?" Nainen kysyi, kun huomasi minut ja Mocan.
"Juu, kävimme" totean hymyillen.
"Tuolla on yhteinen keittiö, siellä voitte valmistaa ruuan" nainen sanoi ja osoitti tummaa ovea, jossa luki 'Keittiö'.
"Selvä, kiitos" vastasin hymyillen.
"Ai niin, minun nimeni on Silja!" Siljaksi esittäytynyt nainen huikkasi vielä, ennen kuin katosin oven taakse. Ja totta tosiaan, siellä oli kaunis, siisti keittö.
"Istuppa tässä" sanon ja nostan pennun tuolille istumaan.
"Seelvää" pentu miukuu harmistuneena siita, ettei saanut tulla laittamaan itse ruokaansa.
"Tahdotko kuorittuna vai ilman?" Kysäisen Mocalta.
"Ilman, jos kuoret ovvat sikkeitä" Mocca vastaa.
"Selvä" sanon ja puolitan päärynän. Toinen puoli on minulle ja toinen Mocalle. Kuorin toisen puolen Mocalle ja toisen jätän kuorimatta toisen puolen, mikä on minulle. Kaivan siemenet vielä pois ja otan valkeat lautaset kaapista. Vein pääryän puolikkaat lautasineen pöytään ja Mocca alkoi heti maistella päärynää. Itse söin sen ihan viidellä haukulla, sitten hain itselleni lasin ja Mocalle syvän lautasen, josko siitä olisi helpompi juoda? Kaadan lasiini vähän Mustikan makuista nami-maitoa ja sitten Mocan lautaselle loput nami-maidosta. Mocca alkaa litkiä nami-maitoa lautaselta.
Makailin sängyllä ja Mocca kieri päälläni. Olisi aika soittaa Skype-puhelu pikkusiskolleni Natalle. Tietokone on edessäni ja se soittaa. Pikkusiskoni vastaa.
"Hei Nata!" Sanon iloisesti ja vilkutan.
"Moi Nooraa!!" Nata kiljuu.
"Missä se kissa on?" Nata jatkaa innoissaan.
"Tässähän se" sanon ja kierähdän niin, että Mocca näkyy kuvassa.
"Söpö!!" Nata kiljaisee iloisena. Mocca nojautuu minuun ja kuiskaa:
"Kukka tuo oon?"
"Se on mun pikkusisko, Nata. Sano 'Hei' Natalle" kuiskaan takaisin.
"He-hei Na-Nata" Mocca änkyttää.
"Iik!! Ihkuu! Se osaa puhuu" Nata sanoo ja melkein pyörtyy.
"Joo, nii osaa, kerro äitille kaikki ku se tulee sielt töistä!" Sanon ja Mocca alkaa jo haukotella.
"Okei!" Nata lupaa.
"Mun pitää ny lopettaa, Mocca nukahtaa muute pystyyn" vastaan ja silitän Moccaa.
"Okei. Soitellqaks huomen?" Nata kysyy intoa puhkuen.
"Joo. Moikka!" Vastaan ja sammutan puhelun.
Käyn vaihtamassa nopeasti yöpuvun ja avaan pedin.
"Käyn pesee hampaat!" Huikkaan pennulle. Lähden pesemään hampaita.
Kun tulen pesemästä hampaita Mocca nukkuu jo sängylläni. Hymyilen ja asetun Mocan viereen. Vedän peiton päällemme ja nukahdan.



//Huhhuh vihdoinkin :). Eli voit poistaa kaapista päärynän ja nami-maidon. Vaahtokarkki saa jäähä.
+Unitarve (Meni nukkuu lopus)
+Ruokatarve (Söi Mustikkaisen nami-maidon ja päärynän puolikkaan)

Vastaus:

Huomasin että olit ottanut aika paljon vaikutteita Caterinan tarinasta. Kirjoitathan jatkossa täysin omaa tekstiä ettei kellekään tule paha mieli matkimisesta yms. Hienoa että pääsitte Moccan kanssa kotiutumaan uuteen huoneeseenne! Moccalla on suloinen pentupuhetyyli. .-3 Kisu tekikin paljon huomioita ympäristöstään kommentoimalla asioita ääneen. Hehe, tykkäsin Natan teini-ihku-sanastosta. .-D Saat 16 penniä, ja kohotan tarpeet. .-)

-Kasa

©2017 Kissahoitola Mouruposki - suntuubi.com