Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK



Tähän vieraskirjaan kirjoitetaan kaikki tarinat, kuten tavalliset hoitotarinat, taitotarinat, kerhotarinat, matkatarinat ja sen sellaiset.

Ennen tarinan lähettämistä sinun kannattaa kopioida se varmuuden vuoksi, jos vaikka nettisi sekoaa tai jotain muuta ilkeää tapahtuu, eikä tarinan lähetys onnistu.

Huom. Muistathan, ettet saa laittaa uutta hoitotarinaa ennen kuin edellinen on arvosteltu! Muuten joudut jäähylle hetkeksi aikaa.

 1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Xena

27.01.2020 07:54
Kun aamuaurinko sarasti ja linnut lauloivat, raotin ensi kerran silmiäni sitten illan. Sänkyni oli juuri täydellinen, ei liian kova eikä pehmeä, ja tyyny sopivan muhkea. Nousin sille istumaan ja huomasin, että Lilo oli lammenpuoleisen ikkunan alla.
- Huomenta Leopardi! Etkö saanut nukuttua tämän valon takia?
- Ei ei, Lilo sanoi kääntämättä katsettaan ikkunasta. - Minä vain niin rakastan katsella auringonnousua, varsinkin talvisin.
Astelin unenpöpperöisenä ikkunan eteen. Luminen aamu tosiaankin oli kaunis. Aurinko kultasi hohtavan lumipeitteen ja värjäsi taivaan punaisen sävyillä. Lehdettömät puut ja keltaiset heinät olivat kuurakerroksen alla, ja lammen jäällä oli luistimien jättämiä uurteita.
- Minäkin haluaisin osata luistella, Lilo totesi haikeasti nähdessään lammen jään urat.
- Ehkä voisimme kokeilla sitä jonain päivänä, tuumin mietiskellen, mistä kaivaisin meille sopivat luistimet. - Mutta mitä sinä tänään haluaisit tehdä?
Lilo mietti hetkisen raapien samalla korvallistaan. Sitten hänen silmänsä kirkastuivat.
- Haluaisin nähdä leikkihuoneen ja muita hoitolan paikkoja!
- Se voisikin olla hyvä ajatus, saisin minäkin nähdä miten täällä ovat paikat muuttuneet, totesin hyvilläni.
Vaihdoin nopeasti päivävaatteet, keltaisen pooloneuleen ja mustat farkut. Sipaisin vielä kullanruskeita hiuksiani harjalla ja näpersin nopeasti lempikampaukseni, kaksi pikkunutturaa vierekkäin. Tällä välin Lilo leikki nallellaan sängylläni ja heitteli sitä ilmaan iloisesti mouruten.
- Mennäänkö ensiksi sinne leikkihuoneeseen? Lilo kysyi ja hyppi ympärilläni, kun sammutin valot ja astuimme käytävälle.
- Sopiihan se, myönnyin ja lähdimme tassuttamaan leikkihuonetta kohti.
Leikkihuoneen avara ja valoisa tunnelma oli ennallaan, ja kaikki näytti muutenkin osapuilleen vanhalta ja tutulta.
Lilo kirmasi sisään innoissaan tutkimaan kaikkia hienoja leluja ja härpäkkeitä.
- Katso! Liukumäki! Tämä hihkui ja kapusi liukumäen muoviset portaat ylös.
- Juhuu! Lilo pyöri kuin väkkärä liukumäkeä alas ja kompuroi pystyyn.
- Hei, leikitään jotain vähän rauhallisempaa ettei nyt heti sattuisi mitään, anelin ja sain kuin sainkin kissanpennun innostumaan eri värisistä ja muotoisista palikoista.
Rakensimme värikkään linnan ja sen päälle korkean tornin. Kun se oli valmis, ja ylsi miltei matalahkoon kattoon asti, Lilo julisti kohokohdan alkavan.
- Nyt tulee meteorisade! Hän hihkui ja alkoi heitellä pienempiä palikoita kohti huojuvaa pilaria.
Palikat lentelivät ympäri lattiaa. Sohvan alle, liukumäen juureen ja ties minne. Kun torni oli tuhottu, Lilo hyökkäsi kohti linnaa ja se levisi palikoiden kirjoksi keskelle huonetta. Kissatyttö loikkasi pystyyn, suki hieman turkkiaan ja kääntyi sitten minua kohti.
- No, mitäs nyt tehtäisiin?
- Siivotaan, totesin puoliksi huokaisten ja puoliksi naurahtaen.
Kun kaikki palikat olivat taas nätisti laatikossa ja huone muutenkin tip top, Lilo ilmoitti tahtovansa ulos.
- En ole varmaan edes vielä käynyt ulkona! Hän ilmoitti ja lähti jo leikkihuoneelta kohti ulko-ovea.
- Selvä, mennään ihan hetkeksi! Eikä lähdetä pihasta, onko sovittu? Vaadin.
- Joo joo, pikku kissa huusi jo puoliksi pihalla.
Ulkona sää oli kirkas mutta hieman plussan puolella, koska pihan polku oli loskaisa ja kurainen. Kävelimme ensin pihan poikki hiljaisen autotien juurelle.
- Mitä tuolla on? Lilo kysyi katsoen siihen suuntaan, jossa avoin maasto muuttui sankemmaksi puustoksi ja tie lähes koskemattomaksi joitakin jalan- ja tassunjälkiä lukuunottamatta.
- Sitä kutsutaan kiviseksi kuratieksi. Se johtaa pois Mouruposkelta ja tältä pikkukaupungilta.
- Eli maailma loppuu tuohon? Lilo ihmetteli silmät pyöreinä.
- Ehei, nauroin. - Korkeintaan meidän piķku maailmamme.
Sitten kävelimme hoitolan takapihan puolelle.
- Tuolla on kaupunki, osoitin. - Ja tuossa ihan vieressä Naukukukkula.
- Vautsi, onpa se korkea! Tuolla meidän pitäisi joskus käydä.
Näin talvella kivinen rinne oli syvän lumen peitossa, ja vain paikoin harmaa kallio pilkisti esiin.
Kun kävelimme takaisin sisälle, näytti, kuin Lilo olisi mahdollisimman tarkoin halunnut liata tassunsa loskaisella polulla.
- Sinun tassusi pitäisi nyt kyllä pestä, totesin, kun näin kellertävien tassujen jättämät kurajäljet eteisen matolla. - Mennäänkin suorinta reittiä pesuhuoneelle.
Vilkkaan pikkukisun vastustuksista huolimatta vein hänet kylppäriin ja nostin ammeeseen.
- Odota siinä, niin etsin jotain turkinpesuainetta, komensin ja siirryin tarkastelemaan pienen vaaleanpunaisen hyllykön antimia.
Suurin osa pulloista oli tyhjänpuoleisia ja selvästi vanhoja, joten tuumin että olisi varmaan syytä ostaa ihan itselle sopivaa kaupasta. Yksi pullo oli noin puolillaan, ja tuote vaikutti käyvältä. - Tämä saa luvan kelvata.
Kostutin ensin Lilon tassut, jonka jälkeen puhdistin ne huolella saippualla. Huuhtelun jälkeen turkki hohti jälleen puhtaan kullanruskeana.
- Tulipa puhdasta, myhäilin tyytyväisenä kuivatessani Lilon tassuja löytämääni parhaat päivänsä nähneeseen pyyhkeeseen.
- Eivät ne olleet edes likaiset, tämä mutisi.
Päätimme vielä käväistä kirjastossa ennen kuin palaisimme huoneeseemme. Ulkona oli alkanut jo hämärtyä, kun tulimme avaraan kaksikerroksiseen tilaan. Ruskeat kirjahyllyt olivat säntillisissä riveissä ja kodikkaan punaiset matot somistivat lattiaa.
- Oho, en ole koskaan nähnyt näin paljon kirjoja samaan aikaan, Lilo hämmästeli.
Siirryimme satukirjojen osastolle. Lilo valitsi luettavaksi tarinan "Kultakutri ja kolme karhua" koska hänen mielestään näytin aivan kannen kuvan tytöltä, Kultakutrilta.
Asetuimme pehmeille säkkituoleille ja aloin lukea tarinaa.
- Olipa kerran kolme karhua, jotka asuivat pienessä mökissä keskellä metsää. Yksi heistä oli suuren suuri isäkarhu. Toinen oli aika suuri äitikarhu ja kolmas…
Noin tarinan puolessa välissä kerrontani keskeytyi, kun aloin kuulla kevyttä tuhinaa. Pikku pentu oli nukahtanut vaimeasti kehräten säkkituolilleen. Vein kirjan takaisin hyllyyn ja nostin mahdollisimman varoen Lilon syliini. Vein hänet huoneeseemme ja peittelin nallen viereen. Vedin vielä verhot ikkunoiden eteen ettei kisu heräisi vähäiseen valoon, jotta iltapäivän viimeiset auringonsäteet hohtivat.

Tarpeet:
+ Leikkimistarve
+ Liikkumistarve
+ Hygieniatarve
+ Unitarve

Vastaus:

Talvisin auringon nousu/lasku on kyllä kaunista katseltavaa, oon samaa mieltä teidän kanssa. ,-3 Hmm, kaapissani on muistaakseni luistimet, jos ette muualta saa sellaisia hankittua niin voitte vaikka tulla lainaamaan meiltä! Päivä sujuikin leppoisasti kierrellessä sekä hoitolan sisä- että ulkotiloissa. Hui mikä meteorisade, ja Lilon ajatus maailman loppumisesta kiviseen kuratiehen oli jotenkin söpö. .-3 Saat 16 penniä, ja kohotan tarpeet!

-Kasa

Nimi: Kirsikka

25.01.2020 12:50
Luku 20

Shiran koulupäiväkirja

Ma koulupäivä 4

Voi että Rio ja Kuula olivat niin söpöjä kouluun mennessään! Okei jatketaan. Piti hieman patistaa poikia kouluun, tai ainakin Rioa. Kuula oli sentään innoissaan, mutta matkalla tämä jäi tutkimaan kaikkea eteen tullutta.
"Vauhtia Kuula, tai me myöhästymme!" huutelin ja hermoja menettäneenäni. Tämä tuli iloisesti perääni. Kun päästiin kouluun, tajusin että pojilla ei ollut kieliä.
"Noh, istuskelkoon vieressäni tunnilla..." päätin hermostuneena ja me mentiin luokkaan.

Englanti:
Päästyämme luokkaan menimme omalle paikoilemme. Kuula ja Rio istahtivat pulpettimelleni.
"Miksi kaksi pentua istuu pulpetillasi Shira?" ope kysyi napakasti.
"Niillä on nyt hyppytunti ja ensimmäinen koulupäivä." selitin ja haukottelin.
"No jos ne osaavat käyttäytyä, voidaan aloittaa. Tänään opettelemme maita." ope kertoi ja jakeli meille kirjoja. Ope kirjoitti taululle sivun ja avasin sen. Siinä oli kuvia eri lipuista, sekä miten ne sanotaan suomeksi ja englanniksi.
"Toistetaan nyt kaikki maat englanniksi. Finland, Swiden, Norche, Rasha, Estounia, Junited Kingdom, Chaina, Japan." ope puhui ja kaikki toistivat perässä.
"Miksi näitä maita on niin monta?" joku kysyi.
"Niitä on paljon enemmänkin. Amerikka, Korea, Britannia, Islanti, Tanska, niitä on paljon. Mutta ne tulee myöhemmin, jos jatkaa englannissani kakkosluokalle." ope hymähti ja alkoi jakelemaan monisteita. Rustailin ne nopeasti. Siinä piti kirjoittaa lipun alle maan nimi (katsoin kirjasta), suomentaa maiden nimet (katsoin kirjasta) ja kirjoittaa niin monta maata englanniksi-suomeksi kuin muistaa (katsoin kirjasta). Se oli helppoa. Kun sain sen valmiiksi, palautin sen opelle.
"Nyt hus hus välitunnille, olet minuutin myöhässä." tämä hoputti. Siis mitä ihmettä? Olin ensimmäinen joka lähti luokasta ja vieläpä valitti minulle! Kehtaakin!

Kotitalous:
Sijainen ei onneksi enää opettanut, vaan ope tuli takaisin.
"Anteeksi oppilaat, olen ollut pienessä flunssassa... Aatsi!" tämä aivasti kimeästi.
"Tänään ei kokata, vaan teette esseen keittiöhygienian tärkeydestä. Vähintään... Aatsi! 100 sanaa tai 500 merkkiä. Aatsi, aatsi! Tämä vaikuttaa arvosanoihinne. Aatsi!" ope selitti ja jakeli meille paperia.
"Hyi, tässä on räkää." kuulin jonkun valittavan. Aloin ahertaa. Tämä olisi tärkeä. Sillä se vaikuttaisi arvosanaan.
"Keittiöhygienia on tärkeä, koska ope voi saada flunssan, niin kuin meidän opelle kävi. Joku oli näemmä tartuttanut sen häneen. Kukaan ei halua leviäviä sairauksia. Siksi jokaisen kehotetaan pestä käpälät ennen kokkausta, sillä muuten voi vahingossa pöpöt mennä ruokaan, ja siitä syöjän suuhun. Karvat kannattaa pitää ponnarilla kiinni, ettei niitä lennä ruokaan, sillä kukaan ei halua syödä toisen karvoja. Käsidesiä kannattaa käyttää, jotta pöpöt kuolevat. Kuitenkin sitä pitää laittaa sopivasti, ei liikaa että sitä roiskuu ruokaan. Se tuo muutenkin palovaaran, sillä käsidesi on helposti syttyvää. Käsidesiäkään tuskin on kiva syödä." olin kirjoittanut. Palautin paperin opelle ja sitten menin seuraavalle tunnille, nimittäin äikkään.

Äidinkieli:
Äidinkielentunnilla sentään pojat olivat tunnilla. Nämä olivat väsyneitä varmasti liikasta, sillä he ihan hikoilivat.
"Tänään emme jatkakaan pronomineja, vaan taivutusmuotoja." ope kertoi ja alkoi kirjoittelemaan taululle jotain.
"Tämä on sitten yksi ainoista aineista koulussa, joihin ei tule kirjoja." ope kertoi. Yhtäkkiä tajusin, että Kuula ja Rio eivät istuneet lähelläni. Aloin hätääntyä, jäivätkö he oven ulkopuolelle? Sitten huomasinkin ne takanani (miten höpsö onnistuin olemaan?!), istumassa Nalan näköisen ja ikäisen pojan kanssa.
*Saivat vahdin.* ajattelin huvittuneena ja käänsin katseeni opeen päin.
"Vaahtis, mitä tuossa taululla lukee?" Kuula kysyi pojalta. Hän oli ilmeisesti lempinimeltään Vaahtis.
"Napatkaa pöydältä paperia ja tehkää taulun tehtävät siihen." Vaahtis luki.
"Pitääkö meidän tehdä noin Veetsu?" Rio kysyi.
"Ilmeisesti, kun kerran opettaja käskee." tämä vastasi.
"Mutta miksi meidän pitää totella sitä? Emme olla mitään orjia!" Kuula ihmetteli.
"Älä minulta kysy, jotenkin koululaiset on vain pakotettu toimimaan opettajien orjina." Vaahtis naurahti ja meni hakemaan heille paperia. Menin itsekin ja katseemme kohtasivat. Jotenkin naamani meni punaiseen hymyyn.
*Mitä minua vaivaa? Ihastun taas! Neljäs kerta! Oli Miukuli, Rex ja Tuhka, nyt Vaahtis! Mitähän tästä vielä tulee... Onneksi en ole paljastanut tunteitani kuin vaan yhdelle...* ajattelin haavuilessani paperia, mihin käpäläni eivät osuneet. Ne hapoilivat vain tyhjää ajatellessani sitä asiaa.
"Tuota, jos etsit kyniä niin niitä on tuolla pöydällä." Vaahtis sanoi ja osoitti pöytää.
"Ööh... Kiitos..." mumisin ottaen paperia mukaani ja menin pöydältä hakemaan lyijykynän.
*Miten minusta tulee niin tyhmä poikien kesken...*
Tehtävinä oli taivuttaa tiettyjä sanoja, sekä keksiä lauseita, joissa on passiivi. Läksyksi tuli kirjoittaa kolme erilaista lausetta, jossa oli persoonamuoto ja taivutettu verbi. Erittäin monimutkaista. Pojille oli helppoa.
"Elikkä ^syö^. Syön, syöt, syö, syömme, syötte, syövät, syödään." Kuula luetteli. Kirjoitin kaiken mitä Kuula ja Rio kirjoittivat, sillä he sanoivat ne ääneen.
"Juon, juot, juo, juomme, juotte, juovat, juodaan." Rio sanoi. Sitten koulu loppui. Pakkasin tavarat ja lähdin pentujen ja Vaahtiksen kanssa huoneelle.


Vielä poikien liikuntatunti (ei enää päiväkirjaa):

Kuula ja Rio kipittivät liikuntasaliin. Onneksi Shira ja he näkivät luokan välitunnilla, jotta voisivat löytää sinne. Pojat toivoivat, ettei olisi ulkoliikuntaa, sillä vaikka ulkona ei ollut lunta, oli silti kova ja kylmä tuuli.
"Tänään olemme salissa, sillä ulkona kovan tuulen takia voi pienimmät vaikka lentää pois, emmekä sitä halua." opettaja aloitti silmäillen kymmentä oppilastaan. Liikunta oli yksi suosituimmista taitoaineista kotitalouden rinnalla, eli periaatteessa kymmenen liikunnan opiskelijaa oli aika paljon. Kuitenkin Kuulalle ja Riolle se oli hieman vähän, olihan Shiran englannintunnilla muutama oppilas enemmän, ainakin silloin kun he olivat siellä, sillä silloin oli niitä 12. Vaikka Kuula ja Rio eivät olleet englanninkielen oppilaita, he silti täyttivät silloin luokkaa. Nyt niitä on ns yhtä paljon.
"Tänään lämmitellään lankkuhipalla. Pitää pysyä lankussa, kunnes joku tulee pelastamaan tekemällä yhdessä viisi punnerrusta. Mocca ja Noki ovat ensimmäiset hipat." opettaja sanoi. Mainitut kissat lähtivät nopeasti liikkeelle. Pian Kuula oli jo lankussa.
"Tulen pelastamaan sinut!" Rio vakuutti veljelleen ja juoksi kohti tätä. Valitettavasti tämän lähellä Mocca ehti saada juoksevan kissan kiinni.
"Ollaan sitten lankuissa yhdessä." Kuula naurahti. Pian heidän luokse tuli Nalan näköinen ja ikäiben poikakissa ja meni punnertamaan Rion eteen. Rio yhtyi mukaan.
"Hei. Olen. Villi. Vaahtera. Veetsu. Kirsikka. Sponsoroi. Minua. Ja. Samalla. Olen. Niin kuin. Teidän. Vahtinne." poika huohotti punnerruksiensa välistä ja siirtyi Kuulan eteen.
"Lempinimiä?" Kuula kysyi lyhyesti koska ei halunnut uuvuttaa itsensä sanoilla punnerruksissa.
"Vaahtera, Vaahtis, Veetsu." tämä luetteli. Kun vihreät pojat saatiin pelastettua, he jatkoivat juoksua. Sitten kuului pillin vihellys.
"Nyt ovat Vattu ja Neko hippoja!" opettaja ilmoitti. Uudet kissat alkoivat heti juoksemaan. Nämä olivat kyllä vielä melko pieniä, joten he eivät ehtineet saada kovin montaa kiinni. Kun leikki loppui, huomattiin että se vei aika paljon aikaa.
"Noh, nyt ehdimme vielä lyhyesti tehdä pari reaktiospurttia ja ehkä yhden viedtinkin ehditään." opettaja kertoi ja jakoi oppilaat kolmeen jonoon.
"Aluksi makaatte selällänne maassa. Kun vihellän pilliin, nouskaa ylös ilman etutassuja ja juoskaa. Ensimmäinen viivalla voittaa rivillään." opettaja selitti säännöt ja puhalsi heti pilliin. Ensimmäisinä olivat Mocca, Vaahtis ja Rico. Mocca oli jo heti vauhdissa viilettämässä, Vaahtis pienellä kompuroinnilla perässä ja Rico ei päässyt ylös. Tämä käytti tassujaan.
"Rico käytti tassuja!" muut oppilaat huusivat kuorossa kuin yksi ja sama hälytin. Opettaja vain nyökkäili. Seuraavaksi oli Kuula, Vattu ja Rio. Kuula ja Rio olivat nopeimmin seisomassa, yhtäaikaa. Vattu oli hieman jäljessä, mutta juoksussa tämä kiri pojat kiinni ja heille tuli tasapeli. Sitten oli vielä loput oppilaat. Sama tehtiin aloittaen selälteen, samoin tuloksin, paitsi että täpärästi tällä kertaa Vaahtis voitti Mocan.
"Voi ei, aika loppui! Noh, ensikerralla tehdään sitten se viesti ihan ensimmäiseksi." opettaja vakuutti ja päästi oppilaat syömään.


Hoitotarina:

Kun koululaiset palasivat, oli 9-huoneella hiljainen tunnelma. Tuhka oli kysymässä Galaxylta pentuhössikästä, Daim nukkui tuolillaan. Veeti ja Nala löhöilivät sohvalla pohtien omiaan. Kirsikka purki joulukoristeita pois.
"Ettekö voisi hieman auttaa minua?" Kirsikka kysyi yrittäen työntää isoa joulukuusta kaappiin.
"Mitä tässä olisi auttamista? Sitä paitsi, olisimme hyödyttömiä, ollaan niin pienikokoisia." Nala tuhahti ja katseli varpaitaan tylsistyneenä.
"Älä rupea isottelemaan Nala, kun olet kasvanut nyt lähes täysikasvuiseksi. Ei Shiran kanssa ollut tuollaista ongelmaa. Ja kyllä minä huomaan, että teillä on tylsää." Kirsikka torui. Laskeutui jälleen kerran hiljaisuus. Ainoa melu oli se, mitä Kirsikka sääti joulutavaroiden kanssa.
"Ääh, tämä kranssi ei meinää lähteä... Nonni, nyt jäi pala oveen." Kirsikka murahti ärsyyntyneenä ja yritti saada palat yhteen.
"Ostetaan sitten ensijouluna uusi jos toi ei neinaa pysyä kasassa..." Kirsikka sanoi ja tunki senkin kaappiin. Sitten ovi aukesi ja Shira ja vihreät veljekset tulivat ovesta sisään.
"Hei, mitäs me tänään tehdääänöö. Ookeei." Shira äännähti ja katsoi ympärilleen.
"Tylsää." Veeti valitti.
"Hei, mentäisiinkö edistämään Mourusta? Sehän on hieman kesken, ja kai Odessa heitti, että voitaisiin tavoitella saada se valmiiksi ystävänpäivänä!" Rio kuulutti.
"Hyvä ajatus! Mennään heti!" Kirsikka innostui. Samassa Tuhka tuli paikalle.
"Ööh, Shira, kahden keskeistä asiaa." tämä ilmoitti poissaolevasti. Shira nyökkäsi ja lähti tämän mukaan.
"Noh, kuudestaan tulee myös aika hyvin täytettyä Mourusta." Kirsikka yritti piristää. Kuusikko lähti päin kohti Mourunen-studiota. Pian myös Tuhka ja Shira tulivat, hiljaisina.
"Hei, meidän pitää tehdä Moururadio!" Nala muistutti ja vetäisi hiljaista kaksikkoa poispäin kohti heidän omaa "studiotaan".
"Mää... Teen kertomuksia." Veeti keksi ja lähti Hauskaa-palstan huoneeseen. Daim halusi mennä haastatteluun. Kun tämä meni sen pöytään, tämä törmäsi aitaan.
"Au!" tämä voihkaisi ja hieroi päätään. Daim huomasi aidassa lapun.
"Haastattelua ei ole vielä." joku random tyyppä huomautti.
"No saanko keksiä sen, koska näyttää sille että se ei edisty ollenkaan." Daim sanoi. Tyyppä alkoi keskustella kaverinsa kanssa.
"No tule sitten." tämä huokaisi ja päästi hänet.

Kun Kuula ja Rio olivat saaneet nopeasti testeripuolensa valmiiksi, nämä lähtivät pentubileisiin. Pentubileissä oli hauskaa. He ensin menivät leikkihuoneeseen. Ruu vahti ja pikkuiset leikkivät. Kuula ja Rio pelasivat jalkapalloa Ennustuksen, Tulpen ja Samon kanssa. Tulpe oli maalivahti. Hänen ohi oli helppoa potkaista pallo, sillä vaikka tämä oli sisukas, oli tämä pienempi kuin alienkisut.
"Äiti! Tuu auttaa mua maalin vahtimises!" Tulpe vinkui Ruulle. Ruu tuli maalille. Nyt kukaan alienpennuista ei saanut maalia.
"Jee, me voitamme!" Tulpe ilakoi kun Ruu torjui hänen puolesta.
"No ei ole reilua kun sinun äitisi on tuollainen jättiläinen!" Rio vinkui.
"Varo vähän mitä sanot!" Kuula huomautti ja tönäisi veljeään olkapäällään.
"Ohhoh, nyt on päiväunien aika!" Ruu vaihtoi puheenaihetta. Pennut menivät tyytyväisenä nukkumaan.

Sitten kun Ruu herätti pennut, oli satuhetken aika. Ruu jakeli tuttipulloja ja soseita pennuille.
"En ole ikinä maistanut tuttijuomaa." Kuula ja Rio maukaisivat yhteen ääneen. Tulpe ja Samo katsoivat näitä kummastuneina.
"Olipa kerran Mouruposken ensimmäinen kissa Bernando Bellimo..." Ruu aloitti tarinaa.

"Ja he elivät elämänsä loppuun asti onnellisina." Ruu lopetti tarinan. Pennut olivat jo puoliunessa.
"Hmm, ehkä vähän tylsä tarina näin pieneille pennuille. Tai sitten ne olivat vain niin väsyneitä niin rankan päivän jälkeen." Ruu naurahti.


Tarpeet:

Kuula, Rio ja Daim:
+Unitarve

Kuula ja Rio:
+Leikkimistarve
(+Nälkätarve?)

//teemis +5 penniä, sitten kohta teen sen ystävänpäiväkyselyn Daimin johdolla, + oliko 30 penniä pentupartyista, ja kouluplussat. Jos nyt sanottaisiin virallisesti, lähden lomalta ja yritän aktiivistua nyt paikoissa//

Vastaus:

Kiva että alienpennut saivat tulla Shiran siivellä enkuntunnille kuunteluoppilaiksi. .-) Vaahtis on kova kun pystyy puhumaan ja punnertamaan samaan aikaan! Häntä ei tunnu häiritsevän toimia nuorempien vahtina. .-) Ja jälleen Shira on ihastumassa eri poikaan, hänen pieni säätönsä Vaahtiksen edessä oli söpöä. ,-3 Jostain syystä lempikohtani tarinassa oli kun tungit joulukoristeita kaappiin. .--D Kiva että kaikille riitti omaa tekemistä Mourusenkin kanssa, ja lopuksi kuultiin myös pentubileistä! .-) Saat 34 + 20 + 5 = 59 penniä, ja kohotan tarpeet!

-Kasa

Nimi: Xena

24.01.2020 16:32
-Tässäkö on nyt sitten kaikki tarvittava? Isä kysyi, kun raahasin pari vaivaista matkalaukkua ulos kirpeään pakkaspäivään.
-Kyllä vain! Olen minimalisti, pärjään pienellä.
Aurinko paistoi kirkkaasti siniseltä taivaalta ja sai hangen kimaltamaan kauniisti.
Tänään minä, Xena, muuttaisin Mouruposkeen! Muistan kaikki ne aikaiset aamut, kun olen pyyhältänyt pyörälläni hoitolaan kissojani tapaamaan, ja ne kaikki mukavat tapahtumat hoitolan väen kanssa. Vatsassani hypähti iloinen heinäsirkka.
-Tulen toki katsomaan, miten sinulla siellä kissahöperöiden parissa menee, isä vitsaili. - Ja tulethan sinäkin kotona aina välillä piipahtamaan.
-Totta kai!
Muuta en saanut suustani. Rutistin isää vielä viimeisen kerran ja käännyin vanhan talon kuistilta pihatietä kohti.
Bussimatka kului hiljaisuuden vallitessa. Ne vähäiset matkustajat, joita linjurissa oli, katsoivat suuria kantamuksiani hieman ihmetellen.
-Muuttaako sinä aiot, tyttökulta? Ihmetteli vanha nainen, joka istui minua vastapäätä.
-No kyllä vain, maailman parhaaseen kotiin!
Kun vihdoin bussi hidasti, ja sen ovet aukesivat nitisten, jouduin siristämään silmiäni auringonpaisteessa. Edessäni oli vanha tuttu näkymä. Kaunista lampea ympäröivät kunnioitettavan vanhat kirsikkapuut, ja kapea kivipolku kulki idyllisen puutarhan läpi valkoisen rakennuksen ovelle. Punaiset kattotiilet välkähtelivät, ja varpuset sirkuttivat puiden oksilla kun kävelin ovelle.
Laskin kymmeneen, hengitin syvään, ja avasin oven.
Ja sillä hetkellä, kun olin kuin olinkin tehnyt päätökseni palata takaisin vanhaan. Silloin olin joutunut pohtimaan, mitä päätöksiä tein kun lopetin hoitolassa käymisen. Mutta kun vanhat tutut tuoksut, värit ja äänet tulvahtivat aisteihini, en olisi voinut kokea enempää olevani kotona.
Valoisalla käytävällä kuulin monen oven läpi iloista maukunaa, ja haistoin keittiöstä tulevan maukkaan ruoan tuoksun. Nyökkäsin hymyillen hoitajien huoneessa löhöäville kissoille ja hoitajille, jotka tervehtivät takaisin. Ovelle numero viisi päästäni pysähdyin ja avasin varovasti oven.
Ovi narahti auetessaan, ja edessäni avautui valoisa ja tilava huone. Huone oli siististi minua varten laitettu. Sydämin ja pistein koristellut vaaleanpunaiset kalusteet koristivat seiniltä beigeä huonetta, ja avaroista ikkunoista tulvi auringonsäteitä vaalealle puulattialle. Toisen seinustan ikkunoista näki kauniille etupihan lammelle, kun taas toisesta erotti kapean puurivistön takana aukeavan pikkukaupungin kahviloineen ja marketteineen.
Avasin laukkuni levälleen sängyn päälle, ja aloin heti innoissani purkaa vaatteitani tilavaan vaatekaappiin, käyttötavaroita hyllyille ja kaikennäköisiä pikkuesineitä mitä mihinkin. Siinä touhutessani en ollenkaan huomannut, että pienen pieni kissatyttö oli tullut esiin sängyn alta ja katseli minua suurilla silmillään. Vasta kun se päästi hiljaisen, sydäntä hellyytävän nau'un, käännyin sen puoleen ja katseeni suli.
-Voi ei! Sinäkö olet Lilo? Voi miten pieni ja pörröinen oletkaan, anteeksi kun en huomannut sinua…
-Älä puhu minulle kun jollekin pienelle rääpäleelle! Olen jo iso kissa! Lilo maukui pontevasti.
-Oho, sinusta löytyykin temperamenttia, naurahdin.
-Kyllä vain, tämä myönsi ja röyhisti rintaansa.
Siinä me sitten istuimmekin sängyllä ja juttelimme hyvin pitkään. Kävi ilmi, että Lilo on kova viidakkointoilija ja rakastaa luontoa. Kisu vaikutti muutenkin aivan ihanalta, juuri kaltaiseltani. Leikimme Lilolle ostamallani ruskealla nallella ja hän piti siitä kovasti. Pian pikku pentu alkoi kuitenkin väsyä ja vaatia ruokaa.
-Oletko ostanut mangoa? Se on suosikkiani, Lilo kysyi.
-Valitettavasti en. Mutta jos vadelmasta tykkäät, niin tämä maito voisi olla mieleistäsi.
Lilo joi maidon nopeasti ja röyhtäisi sen jälkeen hyväksyvästi.
-Nam!
Kun ulkona oli jo pilkkopimeää, ja tähdet tuikkivat, käperryimme yhdessä vaaleanpuinaisiin lakanoihin.
-Olen aina halunnut käydä Amatsonin sademetsässä, Lilo mutisi väsyneenä.
-Aijaa! Sinne olisikin kiva matkustaa, tuumin ja sammutin pöytävalon.
-Sitten voisin olla ihan oikea Leoparti… viimeiset sanat tulivat kuiskauksena, kun kissanpoikasen silmät vaipuivat kiinni nallepehmon viedessä häntä unten maille.
-Minulle olet maailman paras leopardi! Kuiskasin ja hymyilin.
Tarpeet:
+Nälkätarve (vadelma nami-maidon voi poistaa kaapista)
+Leikkitarve
+Unitarve

Vastaus:

Voi miten suloinen tarina. .-) Mukavaa että tunsit olosi heti saapuessasi kotoisaksi! Haha, ensikohtaamisenne Lilon kanssa oli hauska, pentu pisti heti stopin liialle lässytykselle. .-D Hehee, hienoa saada toinen mangofani hoitolaan, Lilon kannattaa pistäytyä Kuuran hoidokin Samon puheille, vinkvink. ,-) Toivottavasti Lilo pääsee vielä viidakkoon leopardeilemaan! Saat 12 penniä, ja kohotan tarpeet. .-)

-Kasa

Nimi: Kinuski

17.01.2020 09:39
Läksyjä ja piirtelyä
***********************

Moiiiii!!!!
Mä pääsin tänne kirjottelemaan! Ja saan ite julkaista tän! Ku Ode aina julkasee mun blogit, mut nyt mä saan kirjottaa muutakin ku blogii!

Odessan lisä:
Kirjoitin vähän tänne sekaan, kun samasta päivästä oli kyse.

Mut joo, Ode sano et mun pitää kirjottaa niinku mitä nyt tapahtuu, joten, mä kirjotan.
"Aa!" huudahdan.
Näin siis mun pitää kirjottaa, jaa.
No mut

Teen läksyjä ihan normaalisti.
"Odeee! Miks mulle annettiin läksyjä lomaks, ku Noelle ja Avlle ei annett?!" karjun Odelle.
"En mä sitä voi tietää, mut tee ne läksyt nyt, nii voit sitten leikkii" Ode huutaa keittiön puolelta.
"6•18, öm... 60, ja sit plussaan 6•8..." mutisen.
"Eli 60 + 48, 108...." hymähdän.
Kirjotan vihkoon:
6•18=
=60 + 6•8
=60 + 48
=108
"Noin!" huudahdan.
"Sit äikkä" sanon.
"Lue kappale 14" luen ääneen. Katsahdan nopeasti mitä Ava, Noki ja Marja puuhaavat. Takasin läksyihin...
"Lunta oli jo isot kasat, ja sitä satoi vielä lisää. Marja ajoi tietä kovaa vauhtia, lumi täytti tuulilasin nopeasti....." luin.
"No niin, sit tehtäviin" mutisin.
Kirjoitan vihkoon:
1. Etsi tekstistä verbit
Satoi, ajoi, kasvoi, käveli...
2. Taivuta löytämiäsi verbejä
Sataa, ajaa, kasvaa, käveli....
"Jes! Läksyt tehty!" kiljaisen ja heitän kirjat nurkkaan.
"Kinuski et sä voi noin tehä!" Ode väittää ja alkaa siivota kirjojani.
Hyppään pöydältä lattialle Avan, Noen, ja Marjan luo.
"Mitä te teette?" kysyn.
"Me piirretään!" Ava sanoo.
"Mä piittin auvingon!" Marja huudahti.
"Hieno!" Noki sano kun istuin piirtämään.
"Mä vivään vievä tintuja" Marja sanoo ja jatkaa piirtämistä.
"Hyvä idis, se kaipaski jotain" Ava sanoo Marjalle. Marja nyökkää. Alotan piirtämään Odee, sillä aijon piirtää koko Mouruposken väen siihen. Saatuani Oden valmiiks, Alotan Nooran.
"Syömään!" Ode huutaa.
"Okei!" vastaan. Rynnimme poytään.
"Mitä on ruuaks?" Noki kysyy.
"Pinaattikeittoa" Ode vastaa ja tuo meille lautaselliset keittoo.
"Nam!" Noki sanoo ja alkaa syödä. Ode lappaa keittoa vielä itselleen, ja tulee poytään. Alamme kaikki syödä ahnaasti.


Hetken päästä oomme taas piirtämäs.
Saan Nooran piirrettyä, ja jatkan Toukalla. Sitten Simssiliini ja Kirsikka.
Hetken päästä kaikki hoitajat on piirretty. Katselen tyytyväisenä poppoota, siinä on Ode, jonka vieressä Noora, jonka takana Simssiliini, jonka vieressä Kirsikka ja Patukka. Nooran vieressä myös Kuura. Jonka vieressä Usva, jonka takana Ester ja Vision. Ainiin, Oden oikeella puolella Toukka, jonka takana Kukka ja Syrah. "Onneks mulla on iso paperi!" tokaisen. Ava, Marja ja Noki on jo alottanu uudet piirustukset.
Jatkan piirtämällä kissoja. Ensin mut Oden eteen, mun viereen Noen, mun oikeelle puolelle piirrän Guzin, jonka viereen Ruun, jonka eteen Tulppeen, ja Untuvan, joiden viereen Stiinan. Sitten piirrän alienkissat. Sit Avan ja Marjan Oden syliin. Sit mä piirrän Nellan Rexin viereen, ja Nellan ja Noen keskelle Mocan. Rexin viereen piirrän Ricon, Aamun ja Gakun. Niiden eteen Hipsulin kaikkine kuutene pentuneen, Cocon, Cindyn,
"Kinuski! Ootko sä piirtänyt koko yön!? Mä luulin että sä meet nukkumaan, kun oot saanut hoitajat!" Ode huudahtaa pian. Nostan katseeni paperista, on aamu! Ja paperia ei näy missään!
"Mä lähen ettimään mun piirrosta!" huudahdan.

Odessan nk

"Noki, käytkö pesemässä hampaat?" kysyn.
"Joo" Noki sanoo ja hyppää sohvalta.
"Muista hammastahna!" huudahdan perään. Ojennan Avalle ja Marjalle hammaslangan.
"Osaatteko te käyttää tätä?" kysyin.
Ava ja Marja pyörittävät päitään.
"Tällä putsetaan hampaiden välit, näin" sanon. Näytän kisuille.
"Aa" Ava sanoo, hän ottaa hammaslankaa, ja yrittää.
"Hyvä!" kannustan.
"Marja, katso näin" kerron, autan Marjaa hieman, mutta pian hänkin oppii.
Noki pomppii takaisin.
"Pesithän kaksi minuuttia?" varmistan.
"Pesin" Noki kertoo.
"Hyvä!" sanon. Katselen ruokapöytää ja keittiön pöytiä, ne ovat vähän likaisia. Olisi hyvä pestä ne.
Haen rätin, ja alan jynssätä ensin ruokapöytää.

Kinuskin nk

1h päästä...

Ei tuloksia...

2h päästä...

Ei vieläkään tuloksia.
Simssiliini kävelee ohi, mutta pysähtyykin.
"Mitä etsit?" Simssiliini kysyy.
"Mun piirrosta, jossa on koko hoitola" kerron.
"Ai, sekö, jota piirteli unissasi, kun käyskentelit täällä käytävillä?" Sim kysyy, uu! Keksin uuden lempinimen Simssiliinille.
"Joo, just sitä, eikun mitä?! Käbelinkö mä täällä unissani piirtelemässä?!" kysyn hämmentyneenä.
Sim nyökkäilee, toi lempinimi on vähän niinkun Sims, se peli!
"Sä laskit sen käytävälle, ja lähdit" Sim kertoo.
"Ja mä kehystin sen tonne, koska sait hoitolanpiirtämisennätyksen, piirsit koko hoitolan 10 tunnissa putkeen!" Simssiliini huudahtaa ja osoittaa seinällä roikkuvaa teosta, jonka alakulmassa lukee: Tekijä: Kinuski, kultakirjaimin.

Tarpeet:

Kaikki:
•Unitarve (Kinuski kävellen, muut normaalisti)
•Leikkimistarve (jos piirtäminen lasketaan)
•Hygieniatarve (Noella hampaiden pesu, Avalla, Kinuskilla ja Marjalla hammaslangan käyttö)
•Siisteystarve (pöytien peseminen)

Odessan lisäys:
Tää tuli nyt ennen reki tarinaa, mutta noh...

Vastaus:

Olin ihan WOW Kinuskin laskiessa kertolaskuja, miks mulle ei ole opetettu tuollaista tapaa, oon aina tuskaillut yli kymmenen kertolaulun laskuissa. xD Varmaan kakkosluokkalaisten kiusaamista antaa heille läksyjä mut ykkösille ei. Kinuskin piirros koko hoitolan väestä kuulostaa upealta, ois siistiä kun joku oikeesti piirtäisi meidät kaikki! Huvitti tuo simssiliinin selitys Kinuskin piirtämisennätyksestä. .-D Saat 12 penniä, vähän kouluplussaa Kinuskin läksyistä ja kohottelen myös tarpeet (hammasjutut kuuluu muuten siisteyteen). .-)

-Kasa

Nimi: simssiliini

17.01.2020 01:14
Joulusiivous vs Joulutapahtuma

"Stiina, mehän sovimme jo tästä..." simssiliini sanoi edessään seisovalle oranssinkirjavalle kissalle. "Korjaus: Sinä sovit, ja vieläpä minun selkäni takana!" Stiina kivahti takaisin. Tuore äitikissa oli hoitajalleen erittäin katkera, sillä simssiliini oli luvannut antaa Esterille toisen Stiinan pennuista, mikä oli herättänyt Stiinassa valtavan raivonpuuskan. Hän halusi pitää pennut lähellään eikä jaella niitä kenelle tahansa. "Um, jos nyt on huono hetki niin voin tulla hakemaan Vesaa myöhemminkin", simssiliinin ja Stiinan sanaharkkaa sivummalta seurannut Ester ilmoitti. "Ei kun tämä on hyvä hetki", simssiliini sanoi ja otti askeleen lähemmäs Stiinan kannellista unikoria, missä kaksi pientä liilaa nyyttiä tuhisi unissaan. Stiina loikkasi hoitajansa eteen ja sähisi tälle uhkaavasti. simssiliini hätkähti hieman kissan aggressiivista käytöstä, yleensä Stiina ei näyttänyt moista puolta itsestään. "Nyt oikeasti Stiina. Minä olen hoitajasi, ja minulla on oikeus päättää tällaisista asioista", simssiliini alkoi uhkailla kissaa statuksellaan. "Ja minä olen näiden pentujen äiti ja päätän itse mikä on heille parhaaksi", Stiina huomautti. Hetken mielijohteesta kissa kynsäisi simssiliinin kättä, ja tyttö kavahti parkaisten kauemmaksi. "Stiina, tuollaisesta käytöksestä seuraa arestia! Rangaistukseksi et pääse mukaan joulutapahtumaan", simssiliini ilmoitti. Kissan ilme synkkeni, sillä hän oli odottanut tapahtumaa kovasti. Heidän oli ollut tarkoitus lähteä yhdessä Espiquen ja pentujen kanssa rekiajelulle ja viettää hauskaa aikaa perheenkesken, ja nyt simssiliini meni vielä kieltämään häneltä senkin! Hän ei kuitenkaan halunnut näyttää pettymystään. "Pyh, ihan sama. Rekiretkestä ei muutenkaan tulisi hauskaa kun molemmat pentuni eivät pääse mukaan", Stiina tokaisi ja juoksi ulos huoneesta.

"Tietääkö kukaan missä minun sukseni ovat?" Sylvi tiedusteli kämppiksiltään. "Viimeisen kerran Sylvi, siinä kisassa ei käytetä suksia vaan kelkkaa", Galaxy muistutti joukkuetoveriaan. "Ai niin. Olen kai vain vähän hermona kun jännitän tref- tai siis ihan tavallista tapaamista Daimin kanssa", Sylvi mutisi. Samassa alienkissojen huoneen ovelta kuului jämäkkä koputusääni. "Se on sinulle Espique", Hipsuli osasi ennustaa. "Sinuna pitäisin varani, oven takana olevalla kissalla on varsin vihaisia ajatuksia", Galaxy varoitteli Espiquen suunnatessa ovelle. "Hyvä että olet täällä, minulla on sinulle asiaa. Voitko kuvitella, simss....", oven takaa paljastunut Stiina alkoi heti puhua pälpättää, mutta Espique vaiensi oranssin kissan painamalla toisen etutassunsa hellästi tämän suun eteen. "Shhh, ei täällä. Mennään keskustelemaan jonnekin muualle", Espique sanoi rauhoittelevalla äänensävyllä. Hän halusi ottaa vähän välimatkaa huonetovereihinsa, jotta he eivät pystyisi urkkimaan tätä yksityistä keskustelua. Kaksikko päätyi lopulta keittiöön ja kävi istumaan tulisijan vieressä olevalle työtasolle. Takassa palavat puut rätisivät kipinöiden sinkoillessa, ja takkatuli lämmitti mukavasti. Ilmassa leijui hitusen palanut piparintuoksu, joku oli ilmeisesti vahingossa käräyttänyt leipomuksensa. Espique tarttui tyttöystäväänsä tassusta ja pyysi tätä vetämään henkeä pari kertaa ennen kuin alkaisi puhumaan. Stiina teki työtä käskettynä, ja alkoi sitten hieman vähemmän kiihtyneesti kertoa simssiliinin tempauksista. "En ymmärrä miksi simssiliini tekee tämän. Tuntuu että koko perheemme on rikkoutumassa", Stiina huokaisi. "Elittehän sinä ja siskosikin eri hoitajien luona lapsuutenne", Espique muistutti. Vaikka kaksikko ei ollut seurustellut kuin muutaman viikon oli kumpikin jakanut uudelle kumppanilleen lähes koko elämäntarinansa, joten Espique tiesi asioita Stiinan nuoruusvuosilta aina tähän päivään asti. "Se oli eri asia. Sitä paitsi meillä kummallakin oli toinen vanhemmista jatkuvasti läsnä", Stiina huomautti. "Sinäkin pystyt olemaan yhä mukana molempien pentujesi elämässä. Käyt välillä kyläilemässä Esterin ja Ketun luona niin pääset tapaamaan Vesaa", Espique neuvoi. "Miten pystyt suhtautumaan tähän tilanteeseen noin rauhallisesti?" Stiina ihmetteli. "Ehkä koska tiedostan että joudun tulevaisuudessa hylkäämään sinut ja pentumme joka tapauksessa palatessani takaisin kotiplaneetalleni", Espique sanoi haikeasti. Pojan sanat saivat aikaan pistoksen Stiinan sydämessä, ja kyyneleet tulvivat hänen silmiinsä pelkästä ajatuksesta. Vasta nyt Stiina ymmärsi miten itsekkäästi oli toiminut raivotessaan moisen pikkujutun takia. Hän ei menettäisi Vesan muuton vuoksi ollenkaan niin paljon kuin Espique. "Oih, enpä edes tullut ajatelleeksi tätä tilannetta sinun kannaltasi. Sitä että joudut jossain vaiheessa eroon pennuistasi lopullisesti..." Stiina mutisi hiljaa. "Ei mietitä sitä nyt. Meillä on vielä monta kuukautta aikaa seurata yhdessä Untuvan ja Vesan kasvua ja kehitystä", Espique huomautti ja lipaisi Stiinan poskelle vierähtäneen kyyneleen. Stiina nojautui lähemmäs poikaa ja toivoi enemmän kuin mitään muuta ettei hyvästien hetki koittaisi ikinä.

Stiina hakkasi mattotelineelle ripustettua mattoa kuin viimeistä päivää. Quz ja Espique olivat lähteneet pentujen kanssa muiden tapahtumaan suuntaavien tapaan matkaan rekiajelun merkeissä jo hyvän aikaa sitten, ja nyt simssiliini oli passittanut Stiinan osallistumaan hoitolan myöhäiseen joulusiivousurakkaan. Oman huoneensa he olivat sentään ehtineet kunnostaa jo jouluksi, mutta muut hoitolan sisätilat kaipasivat yhä siivoamista. Vihreä matto heilui ja pölyä lensi jokaisella iskulla. Stiina sai työhönsä outoa puhtia kuvitellessaan maton kukkakuvioseppeleen tilalle hoitajansa rumat kasvot, joita hän saisi nyt hakata sydämensä kyllyydestä kostoksi siitä että simssiliini oli antanut Vesan pois ja kieltänyt Stiinaa osallistumasta tapahtumaan. Vihdoin viimeinenkin matto oli tampattu, ja Stiina saattoi viskoa mattopiiskan tassuistaan. Äskeinen hakkaaminen tuntui hartioissa ja oikean tassun polkuanturaa kivisti, toivottavasti siihen ei tule rakkoa. Espique oli auttanut Stiinaa kantamaan kaikki hoitolan matot ulos ennen lähtöään, mutta yksinään Stiina ei olisi mitenkään jaksanut kuljettaa niitä takaisin sisälle, joten matot saisivat jäädä itsekseen tuulettumaan siksi aikaa että simssiliini tulisi korjaamaan ne pois. Stiina palasi sisälle ja meni ilmoittamaan kylpyhuonetta siivoavalle hoitajalleen saaneensa matot tampattua. "Hyvä, iyh!" simssiliini ällöili kaivaessaan lattiakaivosta kissankarvatuppoja. "Hyi saasta, nää on ihan homeessa... Mutta Stiina, voit mennä auttamaan Ruuta. Hän sai juuri imuroitua, joten voitte seuraavaksi pestä lattiat. Yök!" simssiliini puhui yökkäilyjensä ohessa. Stiina tarttui tylsistyneenä ämpärin sankaan ja laski sen täyteen vettä. Stiinan mentyä simssiliini jatkoi ällöttävää urakkaansa. Ilmeisesti lattiakaivo kannattaisi tyhjentää useammin kuin kymmenen vuoden välein... simssiliinin kyykkiessä viemärin edessä kylpyhuoneeseen pujahti hiljaa kokomustaan asuun sonnustautunut salaperäinen henkilö. Hiippari kulki varpaisillaan kylppärin poikki ja yritti tavoitella lavuaarin yläpuolella olevasta kaapista jotakin käsiinsä, mutta tönäisikin vahingossa shampoopullon nurin. simssiliini kääntyi hätkähtäen katsomaan mistä ääni oli lähtöisin, ja kiljaisi nähdessään taakseen ilmestyneen tumman hahmon. "Ei hätää, Kuura tässä", hiippari sanoi ja otti hupun pois päästään, jolloin simssiliini tunnisti hoitajan valkeat hiukset. "Huh kun pelästyin. Mitäs sinä täällä yksinäsi hiippailet kuin mikäkin ninja?" simssiliini kummasteli. "Heh, isäni kutsuu minua myös ninjaksi tässä mustassa jumpsuitissa! Tulin vain hakemaan pyyhettä, tarkoitukseni ei ollut häiritä", Kuura vastasi. "Et missään nimessä ole häiriöksi! Mitä teille kuuluu, ette ilmeisesti lähteneet mukaan rekiajelulle", simssiliini tajusi. "Juuei, Source on viimeisillään raskaana niin ajateltiin vain lepäillä kotosalla tämä päivä", Kuura selitti simssiliinin nyökkäillessä ymmärtäväisenä.

Käytävässä Stiina törmäsi Ruuhun, joka raahasi imuria heidän huonettaan kohti. Stiina päätti auttaa mustaa kissaa hommassa, sillä imuri oli kovin iso kissojen käsiteltäväksi. "En tajua miksi sinä päätit jäädä mieluummin tänne siivoamaan kuin osallistua tapahtumaan", Stiina lausahti. "Minusta perusteellinen joulusiivous on ihana asia! Kiva kun kerrankin tulee kaikki paikat putsattua", Ruu hymyili aurinkoisesti. Tämä näytti tosiaan olevan hyvällä tuulella, toisin kuin Stiina, jonka päivä tuntui menevän aina vain kurjempaan suuntaan. "Piristyisit nyt! Saat vielä huomata, että siivoaminenkin voi olla hauskaa", Ruu sanoi silmää iskien. Stiina ei oikein tajunnut mitä Ruu tarkoitti, joten hän tyytyi vain pyörittelemään silmiään kaksikon tunkiessa imuria huoneensa siivouskomeroon. "Aloitetaan lattioiden peseminen keittiöstä ja siirrytään siitä sitten leikkihuoneelle", Ruu laati toimintasuunnitelmaa. Kaksikon saapuessa keittiöön Stiinan näköpiiriin ilmaantui erittäin tuttu kissa, ja hän ymmärsi hetkessä, mitä Ruu oli tarkoittanut aiemmalla kommentillaan. "Äiti!" Stiina hihkaisi ja ryntäsi rutistamaan Piaa. Paikalla olivat myös Ruun adoptiossa majailevat vanhemmat Nugetti ja Mayu, joita Ruu riensi myös tervehtimään. "Näkeehän sinuakin! Toivoin että olisit tullut käymään jouluna", Pia lausahti. "Joulu meni meillä enemmän tai vähemmän häseltäen, kun vastasyntyneet pennut veivät suurimman osan huomiostamme", Stiina selitteli. "Olisitte tuoneet lastenlapset-" Pia kääntyi Ruun puoleen jatkaakseen: "-ja lastenlapsenlapsen näytille", Pia virnisteli. "Niin, mekin haluaisimme nähdä edes yhden lastenlapsen. Rico-mokoma ei ole kutsunut meitä vieläkään katsomaan omia pentujaan vaikka hänellä on niitä vaikka kuinka monta", Nugetti puhui paheksuvasti. "Meidän täytyy ehdottomasti järjestää sukukokous jossain vaiheessa, mutta tänään ohjelmassa on siivoamista", Ruu ilmoitti ja nosti vesiämpärin jutustelussa muodostuneen kissapiirin keskelle. Ennen kuin porukka ehti hajaantua omiin puuhiinsa Stiina veti Ruuta tassusta. "Kiitos että järjestit äitini ja sinun vanhempasi paikalle. Pian seura on juuri sitä mitä tarvitsen nyt", Stiina kertoi. "Eipä mitään. Päätin lykätä vanhempien tapaamista sellaiseen hetkeen kun Quz ei ole paikalla. Hän menetti kuluneen vuoden aikana molemmat vanhempansa, joten ajattelin että häntä olisi masentanut nähdä meidät viettämässä aikaa omiemme kanssa", Ruu selitti. "Suotta sinä huolehdit moisesta. Nyt kun te seurustelette ovat vanhempasi Quzinkin perhettä, ja hän tapaisi heidät varmasti mielellään", Stiina huomautti. "Enpä tiedä... itsenäisyyspäivänä pidettyjen Oilin hautajaisten jälkeen Quz on käyttäytynyt seurassani jotenkin eri tavalla. Hän on poissaoleva ja tuijottaa usein tyhjyyten huokaillen kaihoisasti, aivan kuin hän odottaisi vierelleen jotakuta muuta minun sijastani", Ruu avautui huolistaan. "Mitä sinä nyt tuollaisia ajattelet, vastahan te saitte jälkikasvuakin! Tuskin Quz kenenkään muun perään haikailee, hän rakastaa sinua", Stiina vakuutteli, ja nyt oli puolestaan Ruun vuoro kiittää Stiinaa tämän sanoista. Lattioiden peseminen kävi sukkelaan viideltä kissalta, ja jutustelun ohessa homma oli jopa ihan hauskaa. Samalla Stiina avautui äidilleen Vesa-tilanteesta. "Ei ole mitään väärää olla katkera asian takia. Olin itse ihan samassa tilanteessa, ja ikävöin joka päivä Nickin luona asuvaa sisartasi. Vihalle ei kuitenkaan pidä antaa valtaa, sillä siitä seuraa vain kurja olo kaikille. Tulet hyväksymään asian lopulta", Pian neuvoi. Stiinasta oli ihanaa kun äiti osasi kokemuksiensa pohjalta samaistua tilanteeseen ja lausua juuri oikeat sanat kannusteeksi. Kun kaikki paikat oli saatu kuurattua viisikko kokoontui simssiliinin huoneeseen, missä hoitaja järjesti jouluisen pipari- ja glögitarjoilun palkkioksi ahkerille siivoojille. Stiina kävi myös nöyrästi pahoittelemassa sitä että oli aamulla raapaissut hoitajaansa, ja tietysti simssiliini antoi anteeksi ja halasi hoidokkiaan. "Onko meillä tassuvoidetta? Polkuanturoitani kirvelee kaiken sen tassujen vedessälotraamisen ja mattojen tamppaamisen jäljiltä", Stiina valitti. "Quzin tavaroissa pitäisi olla", simssiliini muisteli, ja Ruu kävi penkomassa poikaystävänsä tavarasäilöä. Rasvaa jaettiin myös Pialle, Nugetille ja Mauylle, ja lopulta tuubi tyhjeni kokonaan. "Hitsi, toivottavasti Quz ei tajua että käytimme kaiken hänen voiteensa", Ruu mutisi. Käytyään huuhtelemassa tyhjäksi menneen glögipullon simssiliini oli aikeissa kysyä haluaisivatko kissat katsoa hänen kanssaan Selviytyjiä telkkarista, mutta huoneelle palatessa simssiliini tajusi kissojen uinahtaneen sängylle. Siivoaminen oli väsyttänyt koko joukkion totaalisesti.

Quz istui Espiquen kanssa reen kyydissä, ja heidän välissään oli Quzin unikori, joka toimi Tulpen ja Untuvan kantokoppana. Pennut uinuivat lämpöiseen vilttiin kääriytuneinä komean poron kiskoessa rekeä lumisten maisemien halki. Quz ihmetteli mistä Odessa olikaan onnistunut hankkimaan hevosen sijasta poron vetojuhdaksi. Rekeen kiinnitetyt kulkuset kilisivät hennosti pienissä töyssyissä, ja verkkaiseen tahtiin vaihtuvat lumiset maisemat saivat Quzin vielä palaamaan joulumielelle. Hetken keltaisenkirjavaa kissaa harmitti, ettei hän päässyt jakamaan tätäkään tapahtumaa Ruun kanssa naaraskissan ilmoitettua yllättäen jäävänsä auttamaan simssiliiniä siivoamisessa. Miksi Ruu ylipäätään tuntui nykyään hakeutuvan niin usein simssiliinin seuraan, kun musta kissa ei edes erityisemmin pidä tästä? Ehkä Ruu alkoi vihdoin lämmetä uudelle hoitajalleen. Vaikka Ruu ei päässytkään mukaan oli Quz iloinen nähdessään Kinuskin istumassa häntä vastapäätä. Ystävysten katseet kohtasivat, jolloin kumpikin käänsi hieman hämillään päänsä lumisiin maisemiin. Hetken päästä Quz päätti kuitenkin vilkaista Kinuskia uudemman kerran, ja sai naaraan jälleen kiinni tuijottamasta häntä takaisin. Kumpikin naurahti tilanteelle, ja näin silmäpeliä jatkettiin pitkin matkaa. Quz ei edes tiennyt miksi lähti flirttailuun mukaan, sillä hänhän seurusteli Ruun kanssa ja heillä oli nyt yhteinen pentukin, mutta Quz ei vain mahtanut mitään sille, että itsenäisyyspäivän jälkeen Kinuskin näkeminen oli tuntunut erilaiselta kuin ennen. Aikansa Kinuskin kanssa silmäpeliä pidettyään Quzista alkoi tuntua, että ehkä Ruun poissaolo tältä retkeltä ei ollutkaan niin huono asia... Espique yritti olla kiinnittämättä huomiota vierustoverinsa ja Kinuskin tuijotuskilpailuun ja keskittyikin katselemaan pentuja. Espique veti vilttiä tiukemmin pikkuisten päälle ettei näille vain tulisi kylmä, vaikka hänen ja Quzin ennen lähtöä Joulusesta tarkistama Avan ja Marjan sääpalsta oli luvannut tälle päivälle räntasadetta plusasteiden kera, joten päivä ei olisi liian kylmä ulkoiluun. Espique bongasi reessä istuvien retkeilijöiden joukosta myös Esterin, joka piti sylissään Vesaa, eli toinenkin hänen pennuistaan oli matkassa mukana. He olisivat siis sittenkin Stiinan kanssa päässeet viettämäään tapahtumaa koko perheensä kesken ellei oranssi naaraskissa olisi kerjännyt itselleen arestia...

Lopulta reki pysähtyi suuren lammen rantaan. Paikalle oli myös pystytetty suuri laavukota, jonka keskiössä paloi lämmin nuotio. Lisäksi näköpiiriin osui ruokakoju, jonka luona kävi jo valmiiksi kova kuhina, ilmeisesti osa kokkikerholaisista oli paikalla tekemässä ruokaa myyntiin. Hoitajat auttoivat kissoja poistumaan reen kyydistä. "Jaksatko varmasti kantaa koria yksin?" Quz varmisteli Espiquen nostaessa pentukorin tassujensa päälle. "Kysytkin vielä. Jos et satu muistamaan on minulla mahtavia voimia", kisu lesoili ja kannatteli koria hetken aikaa vain yhden tassun varassa. "Ainiin, okei sitten", Quz hymähti. Hän ei vieläkään ollut täysin sopeutunut alienkissoihin ja näiden outoihin taitoihin, mutta Espiquen kanssa Quz tuli jo vähän paremmin toimeen, sillä tämä liila kissa oli tullut tutuksi Stiinan kautta. Korissa köllineet pennut alkoivat vähitellen heräilemään. Untuva haukotteli leveästi Tulpen kivutessa jo korin reunalle kurkkimaan missä oikein mentiin. "Joko me ollaan perillä? Alkaako ne kilpailut pian?" Tulpe hosui ja kaatui takaisin kopan pohjalle. "Ei vielä, ensin mennään syömään", Quz huomautti. "Minä haluan jäätelöä!" pentui kailotti kopan pohjalta. "Entäs sinä Untuva, käykö sinullekin jäätelö?" Espique uteli pennultaan, joka nyökkäsi pienesti myöntymisen merkiksi. "Okei, mene sinä pentujen kanssa edeltä laavuun, niin minä käyn hakemassa meidän ruuat", Quz ilmoitti ja meni seisomaan ruokakojun eteen muodostuneen jonon jatkoksi. Jonon etenemistä odotellessa Quz laskeskeli simssiniiltä saamiaan pennejä, ja nostettuaan katseensa kisu yllättyi tullessaan kasvokkain Kinuskin kanssa. "En tiennytkään että olet täällä palvelemassa", Quz lausahti ja yritti antaa itsestään coolin vaikutelman nojailemalla kyynärpäällään tarjoilutiskiin rennosti. "On paljon asioita joita et tiedä minusta. Mitä saisi olla?" Kinuski maukaisi leveän virneen kera. Quzin luetellessa tilaustaan oli Espique laskenut pentukorin sopivalle paikalle, ja auttoi nyt pikkuiset pois kopasta. Hän oli taktikoidusti käynyt istumaan Esterin porukan seuraan, jotta voisi olla samalla myös Vesan seurassa. "Isiii!" Vesa ilahtui Espiquen nähdessään ja loikkasi uuden hoitajansa sylistä isän reppuselkään. Kettukin tuli uteliaana vilkuilemaan nuorempia pentuja. "Moi, haluutteko muodostaa minun ja Vesan kanssa joukkueen laskettelukisaa varten?" oranssi pentu tiedusteli. "Joo, kivaa!" Tulpe innostui heti ajatuksesta, mutta Untuva oli tapansa mukaan hiljaa. "Pärjäättekö te varmasti keskenänne?" Espique huolehti. "No joojoo, älä hössötä", Vesa tokaisi ja laskeutui sitten isänsä selästä kaksoisveljensä vierelle. "Tulethan sinäkin mukaan kisaan? Siitä tulee hauskaa", Vesa kannusti Untuvaa, joka lopulta nyökkäsi, joskin hieman epäillen. Pian Quz saapui paikalle valtavan tarjottimen kera ja alkoi jakaa ruokia. Tulpe sai haluamansa kirsikkajäätelön, ja Untuvaa varten oli puolestaan suklaajäätelöä. Isien piti avustaa pentujaan ja syöttää jätskiannokset heille lusikallinen kerrallaan, ja lopulta Espiquen mansikkalettu ja Quzin pekonigreippi eivät olleet enää nimiensä mukaan mitään erityisen lämpimiä annosten jäähtyessä pentujen ruokinnan aikana. Lopulta isukitkin pääsivät käsiksi omiin ruokiinsa pentujen imeskellessä jätskiannoksien perään juomaa retkelle mukaan varatuista tuttipulloista. "Yää, tassuja paleltaa", Tulpe alkoi inistä heti kun sai suunsa jälleen vapaaksi tuttipullon imeskelystä. "Niin siinä käy kun syö jäätelöä kylmänä päivänä", Vesa viisasteli ärsyttävästi Tulpen kommentille. "Kohta tulee lämmin kun ne kilpailut alkavat ja päästään liikkelle. Sitä odotellessa voit käydä lämmittelemässä tassujasi tuolla nuotion edessä, mutta älä mene liian lähelle tulta", Quz neuvoi ja oli kaataa pirtelönsä joutuessaan heti varoituksensa jälkeen rientämään pennun luokse, joka oli kielloista huolimatta alkanut kurotella tassujaan lämpöisiä liekkejä kohti. "Laitetaankos pennuille vähän huulirasvaa ennen kuin he syöksyvät tuonne rinteeseen pulkkansa kanssa, ettei sitten huulet rohdu", Quz keksi, ja Espiquen mielestä idea oli hyvä. Huulirasvaa piti lisätä kaksi kertaa Untuvalle, sillä pentu nuoli ensimmäisen kerroksen pois innostuessaan hyvästä tuoksusta. Kun pentujen huulet oli saatu kuntoon Quz levitti rasvaa itselleen, ja Espiquekin sai lainata sitä.

Kilpailujen alkaessa Odessa jakoi kisoihin osallistuville kissoille lainaksi pulkkia ja luistimia. Pentutiimi alkoi vetää pulkkaansa mäenlaskupaikalle, kun taas Quz oli kiinnostuneempi luistelusta, joten hän istahti lammen rannalla olevalle penkille solmiessaan kummia piikkikenkiä takatassuihinsa. Jäälle päästyään kissa sai taistella ettei olisi pyllähtänyt heti kumoon, sillä tämä oli hänen ensimmäinen luistelukertansa. Pientä tuntumaa kissa ehti onneksi saada luistimilla liikehtimiseen ennen kuin kilpailu julistettiin alkaneeksi. Kaikki luistelijat esiintyivät jäällä yhtäaikaisesti tuomareiden tapittaessa jokaisen suorituksia. Quz liukui ihan sujuvasti jäällä kahdeksikkoa, mutta alkoi vähän epäillä riittäisivätkö hänen taitonsa palkintosijoille. Täytyi yrittää jotain uskaliaanpaa! Quz päätti kokeilla liukua yhdellä tassulla, mutta se osoittautui virheeksi, sillä heti kun toinen luistimen kärki irtosi jäästä lennähti kissa selälleen menetettyään tasapainonsa. Quz yritti paikata mokansa luisumalla erikoisessa posessa jäänpintaa pitkin toivoen kaatumisen näyttäneen tarkoituksenmukaiselta. Samoihin aikoihin käynnistettiin mäen päällä laskettelukisaa. Vesa, Untuva ja Tulpe istuivat pulkan kyydissä, ja Ketun tehtäväksi oli annettu alkuvauhdin työntäminen. Lähtölaukauksen kajahtaessa kaikki joukkueet työnsivät pulkat liikkeelle, mutta pikkuruisella Ketulla ei riittänyt tarpeeksi voimia pulkan liikuttamiseen, vaikka kyydissä istuvat vauvapennut eivät mitään suurikokoisimpia olleetkaan. "Vauhtia!" Tulpe hoputti ja loikkasi auttamaan Kettua pulkan työntämisessä. Lopulta pulkka saatiin liikkeelle, ja Kettu hypähti sulavasti kyytiin, mutta Tulpe ei ollut yhtä ketterä ja jäi roikkumaan pulkan takareunaan. Kettu huomasi mustavalkoisen pennun olevan pulassa ja kiskaisi tämän pulkan kyytiin juuri parahiksi kun etummaisena ohjauksesta vastaava Vesa käski kaikkia nojaamaan oikealle. Valitettavasti Kettu ja juuri kyytiin saatu Tulpe lennähtivät nurin pulkan vasempaan päähän, ja heidän pulkkansa ajautui pois reitiltä lähestyen suurta puuta. Vesa kiljui suureen ääneen ja Untuva peitti tassuillaan silmänsä pulkan iskeytyessä kovilla vauhdeilla puunrunkoa vasten. Kaiken kukkuraksi puu pudotti joukkueen päälle ison kasan lunta. Saatuaan päät pinnalle pennut alkoivat nauraa hekottamaan suureen ääneen. He eivät ehkä voittaneet, mutta kilpailu oli ollut mahdottoman hauska! Pentujengi oli jäänyt viimeiseksi, ja palkintojen jaossa Tulpe katselikin vähän kateellisena Daimin, Rion, Sylvin ja Galaxyn joukkueen viedessä pääpalkinnon. Daim ja Sylvi eivät kuitenkaan tuijottaneet kultaisia mitaleitaan vaan tapittivat ahkerasti toisiaan Rion ja Galaxyn hurratessa voitolleen. Luistelussa menestyvät parhaiten hyvän urheilutaustan omaavat Mocca ja Nala, mutta myös ensikertalaista Ennustusta oli onnestanut ja hän pääsi kolmannelle sijalle. Quz oli saanut vain seitsemän pistettä luisteluesityksellään ja sijoittui lähemmäs häntäpäätä parhausjärjestyksessä. Tappio tuntui vähän nololta, sillä yleensä Quz on tottunut loistamaan esiintyessään. "Älä välitä. Minullakin meni vähän pieleen vaikka olenkin yleensä hyvä urheilussa", Kinuski lohdutti kaveriaan. "Anna kun arvaan: luistelit liian kovaa vauhtia ja teit hurjia temppuja, ja sotkeuduit lopulta omiin tassuihisi?" Quz hymähti. "Juu, miten arvasit?" Kinuski ihmetteli. "Tunnen sinut niin hyvin", Quz vastasi jääden ties kuinkamonetta kertaa sen päivän aikana tuijottamaan Kinuskin kauniita silmiä. Pian kilpailujen jälkeen ruokakoju suljettiin ja porukkaa ohjattiin palaamaan reen kyytiin kotimatkaa varten. Ilta ehti jo hämärtyä ja taivaalla tuikki muutama tähtönen poron vetäessä rekeä takaisin Mouruposkeen.

Quzin mielipide päivästä: "Oli ihana nähdä Kinuskia, tai siis... äh, seurustelen Ruun kanssa, mutten mahda mitään sille että Kinuski on alkanut vedota minuun ihan uudella tavalla viime aikoina. Mitähän tästäkin seuraa..?"

Ruun mielipide päivästä: "Onneksi sain järkättyä pienen tapaamisen vanhempien kanssa ja taisin samalla onnistua piristämään Stiinaakin. Kieltämättä sääli ettemme päässeet taaskaan viettämään tapahtumaa yhdessä Quzin kanssa, jotenkin... näemme niin harvoin vaikka asumme samassa huoneessa!"

Stiinan mielipide päivästä: "Olen nyt joutunut kaksi kertaa jäämän pois tapahtumista, joten ensi kerralla minun kuuluu päästä pitämään hauskaa, johan tässä tylsistyy ainaiseen hoitolan seinien välissä homehtumiseen!"

Tulpen mielipide päivästä: "Jee, huisin hauska ja vauhdikas tapahtuma! Kilpailut on kivoja, harmi vaan ettei meidän joukkueella ollut oikein mahdollisuuksia kokeneempia isoja kissoja vastaan... Sentään pääsin tutustumaan Ketun kanssa!"

Untuvan mielipide päivästä: "... Nämä tapahtumat keräävät paikalle vähän liian paljon porukkaa minun makuuni, ja kilpailutkin olivat aika extremejä, hui..! Parasta oli katsella tähtitaivasta paluumatkalla."

---

Retkieväsostokset:
Suklaajäätelö -2 penniä
Kirsikkajäätelö -2 penniä
Lämmin herkkulettu mansikalla -4 penniä
Lämmin pekonigreippi -4 penniä
Minttupirtelö -6 penniä
Suklaapirtelö -6 penniä
-> Yht. 24 penniä

Tarpeet:

Stiina ja Ruu
+ Siisteys (joulusiivous)
+ Nälkä (pipari, poista glögi)
+ Terveys (tassuvoide meni loppuun)
+ Uni (päikkärit)

Quz ja Espique
+ Nälkä (tapahtumaruuat)
+ Terveys (huulirasva (menkööt sekin vaikka loppuun kun niin monet käytti))
+ Liikkuminen (kilpailut)

Tulpe ja Untuva
+ Uni (päikkärit)
+ Nälkä (tapahtumaruuat, poista kummankin tavaroista tuttipullot)
+ Terveys (huulirasva)
+ Liikkuminen (kilpailut)

+ Muista +10 ekstrapenniä Stiinan kirjallisuuskerhon vuoksi!
+ Palkkeja Espiquelle ja jos vaikka myös Sylville ja Galaxylle

Vastaus:

Saat 62 - 24 + 10 = 48 penniä ja kohotan tarpeet. .-)

-Kasa

Nimi: Vision

14.01.2020 15:19
Tarpeet unohtui :-(

Hahtuvalle:
+ siisteystarve
+ terveystarve
+ unitarve

Sisulle:
+ leikkimistarve

Lisäksi Hahtuvalle ja Yuille koulupalkkia. Kaapista voi poistaa myös vesimelonin ja kaksi mansikkatikkaria, ne tuli myös syötyä.

Vastaus:

Kohottelen!

-Kasa

Nimi: Vision

14.01.2020 15:15
Luku 5

// tarina on maanantailta, sillä tämän aloitin eilen, mutten saanut valmiiksi :)

Tänään Vision heräsi erittäin aikaisin. Hoitaja oli valveilla jo auringonlaskun aikaan, mutta hän ei ollut auringonlaskua nähnyt, sillä Vision oli kaivautunut mahdollisimman syvälle peittoihinsa jotta saisi unen päästä kiinni.
Unta Vision ei kuitenkaan saanut, ja makaaminen sai Visionin vain entistä levottomammaksi, joten hoitaja nousi sängystään ylös haukotellen ja oli avaamassa verhoja, mutta kun hän näki vaaleanpunaisella tyynyllä nukkuvan pienen nyytin, verhot jäivät avaamatta.
Visionilla oli ollut eilen illalla nukkumaanmenoaikaan kova työ Hahtuvan kanssa, sillä kisu ei olisi millään malttanut mennä nukkumaan, vaikka Vision oli kovasti houkutellutkin. Hahtuva oli vain pudistanut päätään ja jatkanut leikkejään entistä railakkaammin. Kun Vision oli käskenyt Hahtuvaa olemaan hiljempaa, etteivät pientä pentua pienemmät kissat heräisi - tai ylipäätänsä mitkään muutkaan kissat - kissa oli huutanut täyttä kurkkua “Hyvää yötä!” ja saanut varmasti jonkun vanhusparan säikähtämään nahoistaan.
Noin puolen yön aikaan hoitaja oli saanut Hahtuvan nukkumaan, ja nyt se nukkui sikeästi pienellä kerällä omalla vaaleanpunaisella tyynyllään, millä se nukkui melkein aina. Vision ei itse asiassa muistanut, milloin Hahtuva olisi nukkunut jossain muualla kuin omalla tyynyllänsä.
Kun Vision heräsi omista mietteistään, hoitaja nousi sängyltään ylös ja kiiruhti tekemään Hahtuvalle ja itselleen aamupalaa. Kirsikalta saatu vesimeloni pääsi käyttöön, kun Vision viipaloi siitä siivuja itselleen - ja tietysti Hahtuvalle - sekä kaapinperällä olevasta mansikkatikkariarmeijasta hoitaja nosti pöytään kaksi tikkaria itselleen ja Hahtuvalle.
Hahtuva heräilikin jo, ja kun pieni pentu haistoi jo kaukaa vesimelonin, hän kipitti keittiöön, sillä sitä oli saatava ennen kuin Vision popsisi suuhunsa kaikki mehevimmät palat.
“Et kai ole syönyt jo kaikkea?” Hahtuva parkaisi kun oli päässyt keittiöön. Vision hymyili hoidokilleen.
“En ole, ota vain rauhassa, Hahtuva”, Vision sanoi ja vetäisi yhden tuolin vierestään niin, että Hahtuva pääsi istumaan sille.
Kun molemmat olivat syöneet, Vision alkoi taas juttelemaan.
“Hahtuva, mitäs sinä sanot, jos alkaisimme sponsoroimaan adoption kissaa?” Vision kysyi mietteliäästi hoidokiltaan, joka ei ymmärtänyt, mistä puhutaan.
“Sprontosoimaan? Mikä se oli?” Hahtuva kysyi ymmällään. Vision hymyili jälleen.
“Ai niin, olisihan minun pitänyt tietää, ettet vielä tiedä, mitä se tarkoittaa. Ajattelin, että voisimme jatkaa jonkun adoption kissan koulunkäyntiä niin, että hän pääsisi myös kouluun opiskelemaan hetkeksi. Ymmärsitkö nyt?” Vision selitti, eikä Hahtuva vieläkään liiemmin ymmärtänyt.
“Öö, kyllä mä ymmärsin”, Hahtuva sanoi. “Mutten ole aivan varma, pidänkö ideastasi.”
Vision vilkaisi avuttomana Hahtuvaan.
“Saisit samalla kaverin”, hän maanitteli Hahtuvaa, joka alkoi jo näyttää siltä, että voisi suostua.
“Hyvä on, hyvä on”, Hahtuva sanoi, ja kipitti kylpyhuoneeseen pesemään hampaat ja laittamaan kirsikan makuista huulirasvaa huuliinsa, jota tosin oli jäljellä vain vähäsen. Hahtuva pisti sitä aina liikaa ja maisteli sitä.
“Vision!” Hahtuva huudahti, ja Vision tuli hoidokinsa luokse. “Olen valmis lähtemään nyt kouluun.”
Siinä samassa ovikello soi kaksikon takana, ja Vision avasi oven. Oven takana oli musta, aika paljonkin Hahtuvaa vanhempi kissa.
“Onko tuo se sprontosoitava?” Hahtuva kuiskasi Visionille, joka nyökkäsi.
“Heippa! Sinä taidatkin olla Yui?” Vision varmisti, ja Yui nyökkäsi, muttei sanonut mitään. “Yui, tässä on Hahtuva, Hahtuva, tässä on Yui”, Vision esitteli kissat toisillensa. “Teidän pitääkin varmaan nyt jo lähteä, kello on aika paljon, ettette varmasti myöhästy.”
Matkalla Hahtuva oli se, joka puhui, ja Yui se joka kuunteli. Hahtuva näytti kissalle kuinka hienosti hän osaakaan näytellä puuta ja jutteli kaikenlaista.
Kun kaksikko saapui koulun pihaan, kellot soivat jo sisään ja Hahtuva ja Yui ryntäsivät äkkiä sisälle kouluun.
“Tiedätkö mitä meillä on seuraavaksi?” Hahtuva kysyi Yuilta, joka nyökkäsi hitaasti.
“Minulla on englantia”, se sanoi ja ne olivat Hahtuvan ensimmäiset sanat, jotka hän kuuli Yuin suusta.
“Ai, no harmi! Minulla on taas ruotsia, nähdään välkällä!” se sanoi ja kiirehti äkkiä ruotsin luokkaan, jottei vain myöhästyisi tunnilta.
Ruotsin opettaja ei ollut onneksi vielä saapunut, ja Hahtuvalla oli hetki aikaa kirjoittaa ja piirtää vaaleanpunaiseen muistivihkoonsa, jonka se oli Visionilta saanut ennen koulun alkua.
Kun ruotsin opettaja saapui, Hahtuva osasi jo mennä seisomaan ja tervehtiä tätä.
“Hyvää huomenta opettaja!” oppilaat tervehtivät hymyilevää opettajaa, joka oli viime kerralla myöhästynyt tunnilta, mutta tällä kertaa hän oli onneksi ajoissa.
“Istukaa vain, olkaa hyvä”, ruotsin opettaja sanoi ja oppilaat, myös Hahtuva, istuutuivat.
“Tänään me harjoittelemme numeroita ruotsiksi. Osaako kukaan sanoa yhtään numeroa ruotsiksi?”
Kukaan ei viitannut, ja kaikki katsoivat toisiaan hermostuneina.
“Ei se mitään, en olettanutkaan teidän vielä osaavan”, opettaja toppuutteli ja Hahtuva helpottui kovasti tästä uutisesta, sillä hän halusi ehdottomasti olla paras ruotsin - sekä muiden aineiden tunneilla.
“Lasketaanpa nyt aivan ensimmäiseksi kymmeneen yhdessä”, opettaja sanoi. “Ett, två, tre, fyra, fem, sex, sju, åtta, nio, tio.”
“Eet, tva, tree, fyyyraa, femt, sext, sjut, atta, niilo, tiilo”, Hahtuva toisti muiden mukana.
Opettaja nyökäytti päätään hyväksyvästi.
“Ottakaa nyt itsellenne nyt joku pari, ja sanokaa parillenne numeroita suomeksi, hän sanoo ne ruotsiksi. Vaihdelkaa rooleja”, opettaja sanoi taas.
Hahtuvasta tuli Hippu-kissan pari, ja hän aloitti sanomaan ruotsiksi numeroita.
“Mikä on seitsemän ruotsiksi?” Hippu kysyi.
Hahtuva mietti hetken, ennen kuin vastasi, sillä hän ei ollut aivan varma.
“Sjut”, kissa sanoi, ja Hippu katsoi Hahtuvaan hieman vaivaantuneena ja hermostuneena.
“Ei aivan. Oikea numero, mutta lausut sen väärin”, Hippu sanoi ja Hahtuva ärsyyntyi. Mistä se tietäisi, miten numerot lausutaan?
Luokan kova puheensorina alkoi pikku hiljaa sen jälkeen loppua, kun opettaja oli käskenyt oppilaat takaisin paikoilleen. Vielä jotkut harjoittelivat luokan perällä numeroita, mutta pian hekin tulivat takaisin paikoilleen.
“Vielä yksi kysymys, ennen kuin päästän teidät välitunnille”, opettaja sanoi. “Mikä olikaan kaksi ruotsiksi?”
Hahtuva viittasi, ja sai ruotsin opettajalta puheenvuoron.
“Tvoo”, kissa sanoi. Hippu oli kertonut miten se lausutaan, ja nyt Hahtuvakin osasi lausua sen.
Opettaja nyökäytti päätään ja oppilaat ryntäsivät välitunnille.
“Opetelkaa numeroita ruotsiksi!” opettaja vielä huudahti, mutta juuri kukaan ei tainnut kuulla.
Käytävältä kuului iloista puheensorinaa, kun Hahtuva oli päässyt sinne. Kissa etsi katseellaan Yuita, muttei heti nähnyt tätä. Koska hänen takaansa oli tulossa paljon oppilaita ja Hahtuvaa jo vähän tuupittiin menemään eteenpäin, kissa riensi äkkiä ulos, jos siellä olisi Yui jo valmiina.
Yuita jännitti mennä englannin tunnille, mutta hän kuitenkin astui luokkaan ja meni ensimmäiseen tyhjään pulpettiin, jonka hän löysi.
Englannin tunnilla käsiteltiin erilaisia värejä. Yui oli aluksi niin jännittynyt, ettei uskaltanut viitata, mutta tunnin lopulla hänkin oli muutaman kerran viitannut ja saanut jopa puheenvuoron.
Yui olikin kuin olikin ulkona jo odottamassa Hahtuvaa ja jutteli joidenkin kavereidensa kanssa joita Hahtuva ei tunnistanut, mutta kun hän huomasi Hahtuvan, kisu riensi tämän luokse.
“Ai moi, Hahtuva”, Yui sanoi. “En olisi millään voinut arvata, että koulun käyminen on näin hauskaa!”
Hahtuva riemastui itsekin siitä, että Yui oli viihtynyt koulussa, vaikka hän olikin vielä hieman järkyttynyt siitä, että Vision ei ollut kertonut hänelle tästä sprontosoimisesta.
“Onko sinullakin kotitaloutta?” Hahtuva kysyi reippaasti, mutta Yui pudisti päätään pettyneenä.
“Käsityötä, valitsin sen, vaikka kotitalouskin kuulosti kivalta”, se selitti.
Pian kellot jo soivat ja Hahtuva ryntäsi sokkona sisään, vaikkei edes tiennyt, minne mennä. Hän kysyi joiltakin vastaan tulevilta kissoilta, missä kotitalouden luokka oli, mutta kukaan ei tiennyt.
Sitten Hahtuvan eteen tuli tuttu naama, Tikru.
“Tikru!” Hahtuva huudahti ja hänen ystävänsä pysähtyi hämmentyneenä katsomaan Hahtuvaa.
Hahtuva selitti tilanteen, ja Tikru sanoi tietävänsä missä kotitalouden luokka oli. Hahtuva seurasi ystäväänsä ja yritti painaa mieleensä jokaisen reitin mistä kuljettiin, jotta osaisi seuraavan kerran luokkaan aivan itsekin.
Kotitalouden opettaja oli pöytänsä takana. Luokassa ei ollut Hahtuvan hämmästykseksi pulpetteja, vaan pöytiä sekä tietysti niiden edessä tuoleja, joiden päälle Tikru istui. Hahtuva istui hänen viereensä.
“Leivotaaanko tänään?” joku kissa melko läheltä Hahtuvaa ja Tikrua kysyi. Opettaja katsoi häneen hieman ärtyneesti, muttei sanonut mitään.
“Tervetuloa oppilaat”, opettaja sanoi ja oppilaat tervehtivät opettajaa reippaasti. Kun se oli tehty, opettaja jatkoi puhumista.
“Tänään ei leivota mitään, vaan pohdimme arjen asioita ja rahan käyttöä”, opettaja kertoi, ja Hahtuva tunsi pienen pettymyksen vellovan vatsassaan. “Saatte jokainen tästä monisteen, johon voitte täyttää miten te hoitaisitte nämä asiat. Täyttäkää rehellisesti, eikä kaverilta saa kurkkia.”
Kun monisteet jaettiin, Hahtuva lukaisi sen ensin nopeasti läpi. Monisteessa oli esimerkiksi sellaisia kysymyksiä, joissa piti pohtia, mitä kymmenelle pennillä kannattaisi ostaa ja mitkä asiat kannattaisi ostaa ja missä järjestyksessä.
Monisteen täyttämiseen meni Hahtuvalla melkein kokonainen tunti, mutta kisu sai sen kuitenkin valmiiksi. Kotitalouden opettaja tuli kyselemään hieman Hahtuvan vastauksia.
“Jos minulla olisi kymmenen penniä, ostaisin sillä mansikkatikkareita”, Hahtuva sanoi kursailematta. “Sekä tietysti jotain hyvää ruokaa.”
Tunti loppui, ja opettaja päästi oppilaat matkaan. Jos monistetta ei ollut saanut tehtyä se tuli läksyksi, mutta koska Hahtuva oli tehnyt sen, hänelle ei tullut läksyä.
Yui pääsi nopeasti käsityön luokkaan, vaikka kissa ei ollut siellä aikaisemmin käynytkään. Käsityön luokan ovi oli auki, kun kissa käveli sen edestä ja siitä kissa päätteli, mihin hänen täytyisi mennä.
Luokassa ei ollut hänen lisäkseen juuri ketään, mutta se ei liiemmin Yuita haitannut. Hänestä oli kivaa opiskella, mutta ylimääräisiä häiriötekijöitä Yui ei halunnut. Hahtuva oli vielä ihan kiva ja sellainen että meni, sekä muutama muu englannin luokasta, mutta käsityön luokka, sieltä ei varmaan kavereita löytyisi.
Käsityön tunnilla aloitettiin tekemään itselleen avaimenperää, joiden muoto oli vapaavalintainen. Yui oli aloittanut tekemään ihmisen päätä, ja sen kissa antaisi lahjana Visionille, koska hän oli antanut Yuille mahdollisuuden päästä ensimmäiselle luokalle.
Tunnilla Yui oli työskennellyt reippaasti, ja käsityön opettaja oli häntä siitä kehunutkin. Nyt hänellä oli kuitenkin nälkä.
Yui meni ruokalaan muiden oppilaiden perässä ja otti tarjottimen ja laittoi siihen erilaisia tarjolla olevia ruokalajeja, jotka näyttivät herkullisilta. Suurin osa oppilaista oli jo ruokalassa syömässä, kuten Hahtuva, ja Yui meni hänen viereensä istumaan.
Hahtuvallakin oli nälkä ja kisu söi ahnaasti. Hän ei edes selittänyt mitään tavalliseen tapaansa, söi vain nälkäänsä.
Kun Hahtuva oli syönyt, hän aivan ensimmäiseksi katseli vain kun Yui söi ja ajatteli koulupäiväänsä.
“Nyt sinulla varmaan on äidinkieltä”, Hahtuva arveli ja Yui nyökkäsi. “Minä tiedän, missä se luokka on. Tule.”
Yui oli kiitollinen Hahtuvalta saamastaan avusta, mutta häntä ärsytti, kun nuorempi kissa komensi häntä. Hahtuva oli mukiinmenevä, joten hän ei kuitenkaan katsonut tarpeelliseksi huomauttaa siitä.
“Äidinkielen opettaja ei ole kovin kiva, mutta jokaisessa on kuitenkin jotain hyvää”, Hahtuva kertoi Yuille, joka nyökkäsi keskityneenä. Sanat Hahtuva oli ottanut melkein suoraan Tikrun suusta ja nyt kisu levitteli niitä kaikkialle ylpeänä itseensä.
Kun äidinkielen opettaja saapui, oppilaat nousivat ylös ja tervehtivät opettajaa. Hän käski heidän istua alas ja selosti tämän päivän asioista.
“Tänään opiskelemme erisnimiä ja yhdyssanoja. Tietääkö kukaan, mitä ne ovat?” opettaja kysyi.
Hahtuva nosti heti innokkaana kätensä. Erisnimistä kisulla ei ollut mitään hajua, mutta yhdyssanoista saattoi olla.
“Eikö yhdyssanat kirjoiteta yhteen?” Hahtuva arvasi, ja opettaja murahti hyväksyvästi.
“Lukekaa kappale kolme äidinkielen kirjasta ja jos saatte sen luettua, tehkää kappaleen tehtävät. Ne tulevat läksyksi, jos niitä ei saa valmiiksi”, opettaja sanoi ja Hahtuva teki heti työtä käskettyä.
Yui sai tehtävänsä tehtyä samaan aikaan kuin Hahtuva. Hän nosti kätensä ylös, jotta opettaja tulisi heidän luokseen.
“Saimme nämä tehtyä”, hän kertoi ja Hahtuva hänen vieressään nyökäytteli päätään innokkaana.
“Tunti loppuu jo, lukekaa seuraava kappale läksyksi”, opettaja sanoi Hahtuvan mielestä aika töykeästi, mutta sitten tunti loppuikin ja molemmat kissat säntäsivät pois luokasta.

Hahtuva oli juuri hyvästellyt Yuin adoption porteilla ja tyttö oli jo melkein huoneessa, jossa hän ja Vision asuivat. Hän astui sisään, ja eteisessä Hahtuvaa oli vastassa pieni ja karvainen kissan pentu, joka leikki Visionin kanssa Hahtuvan ruskealla nallella, jonka Hahtuva oli saanut jo jonkin aikaa sitten hoitajaltaan.
Kun Vision näki Hahtuvan, hoitaja räpiköi lattialta ylös äkkiä.
“Minkälainen päivä oli koulussa?” Vision kysyi ja hymyili levottomana Hahtuvalle. Hahtuva ei hymyillyt takaisin, tämä ei ollut hänen mielestään hauska vitsi.
“Selitä”, Hahtuva sanoi vihaisena. Vision katsoi maassa olevaan pentuun ja nosti sen syliinsä suojelevasti, aivan kuin tämä pelkäisi Hahtuvan tekevän sille jotain pahaa.
“Mi- minä halusin toisen kissan”, hoitaja selitti, muttei jatkanut enempää.
Hahtuva huokaisi, ja meni tyynylleen vihaisena nukkumaan, vaikka uni ei meinannut saapuakaan, niin vihainen hän Visionille oli.
“Hahtuva, saanko tulla viereesi”, Vision sanoi ja istui ilman lupia Hahtuvan viereen. “Sen nimi on Sisu, ja toivoisin, että teistä tulisi hyvät ystävät.”

Vastaus:

Onneksi Hahtuvallekin riitti vesimelonia. .-) Hyvä kun selitit kisulle vähän etukäteen sponsoritoiminnasta, ei sitten ihan yllätyksenä tullut Yuin saapuminen huoneenne ovelle. .-D Kaksikko ei mitään ylimpiä ystävyksiä näytä olevan, mutta sentään he sietävät toisiaan. .-) Hipun lausumisohjeista oli lopulta Hahtuvalle apua vaikka aluksi toisen neuvot pentua meinasivat ärsyttää. Kiva että Yui rohkeni lopulta osallistumaan enkuntunnilla vaikka hän tuntuukin pitävän rauhallisemmista oppitunneista, kuten pienestä käsityöryhmästä. .-) Mitähän mieltä kotitalousope mahtoi olla Hahtuvan budjettisuunnitelmasta? .--D Uu, Sisun saapuminen sai aikaan vähän jännitettä, mielenkiinnolla seuraan miten Hahtuva sopeutuu uuteen huonetoveriinsa! Saat 39 penniä ja kouluplussaa kissoille. .-)

-Kasa

Nimi: Kasa

12.01.2020 17:17
Päivitin roolilistaa ja lisäsin käsikirjoitukseen uuden roolin!

Tulevan näytelmän käsikirjoitus, roolit ja vuorosanat
Käsikirjoitus: Muokattu/lyhennetty Kati Weissin suomennoksesta "Piparkakkupoika"
https://iltasatu.org/satu/piparkakkupoika/

Mu mmo leipoo itselleen piparkakkupojan.
“Teen sinusta itselleni ystävän”, mummo tuumii.
Piparkakkupoika karkaa.
“Odota! Tule takaisin!” mummo huutaa.
“Juokse vaan. Juokse vaan. Et sinä minua kiinni saa!” piparkakkupoika rallattelee ja juostessaan metsään.

Metsässä hän tapaa jäniksen ja tämän kaverin.
“Kuulehan pullaposki, on varmaan parasta, että palaat kotiin mummon luo. Metsä on vaarallinen paikka piparkakkupojille”, jänis sanoo.
“Vaan minäpä en halua palata kotiin. Haluan juoksennella ja pitää hauskaa” piparkakkupoika sanoo.
Piparkakkupoika livisti taas karkuun.
“Odota! Tule takaisin!” jänikset huutavat juosten sen perään.
“Juokse vaan, juokse vaan, minua et kiinni saa”, rallattelee piparkakkupoika.

Karkotettuaan jänikset kannoiltaan piparkakkupoika pysähtyy suuren puun juurelle.
“Oletko karkumatkalla?” puu kysyy.
“Kyllä vaan, eikä kukaan saa minua kiinni” piparkakkupoika ylpeilee.
“En minä edes aikonut yrittää napata sinua. Kannattaa kääntyä tuosta kiveltä oikealle, niin löydät hyvän piilopaikan” puu neuvoo.
Piparkakkupoika lähtee puun osoittamaan suuntaan.

Seuraavaksi piparkakkupoikaa vastaan kävelee karhu. Karhu katselee kanelintuoksuista pojankoltiaista epäilevästi.
“Joudut vielä rosvojen käsiin. Sinun on parasta palata kotiin”, varoittelee karhu.
“Höpsisistä, minä olen niin nopea, ettei kukaan saa minua kiinni”, piparkakkupoika virnistelee pinkaisten taas matkaan.
“Odota! Tule takaisin!” karhu huutaa sen perään.
“Juokse vaan, juokse vaan, minua et kiinni saa!” nauraa piparkakkupoika.

Piparkakkupoika juoksee vieläkin, kunnes saapuu joen rannalle. Koska se ei halua kastella itseään, se jää rannalle istumaan.
Silloin paikalle tulee susi, joka pahaksi onneksi sattuu olemaan nälkäinen. Se vilkuili ahneesti pojan pulleita piparkakkujalkoja.
“Etkö pääse joen yli? Minä autan sinua; vien sinut joen yli häntäni päällä”, lupaa susi.
Piparkakkupoika katsoi sutta hieman epäilevästi, mutta ei voinut vastustaa kiusausta.
“Hyvä on, tulen mukaasi”, se viimein sanoo.
Poika hyppää suden hännälle, ja susi lähtee uimaan joen poikki. Mutta kun vesi syvee, susi sanoo:
“Hyppää selkääni ettet kastu!”
Piparkakkupoika hyppää suden selkään, ja matka jatkuu. Vesi syvenee yhä, ja silloin susi sanoo:
“Hyppää pääni päälle ettet kastu!”
Piparkakkupoika hyppää suden pään päälle. Mutta silloin susi avaakin suunsa ja haukkaa piparkakkupojan suuhunsa.
Loppu.


Roolit

Kertoja: Puro
Piparkakkupoika: Espique
Mummo: Sylvi
Jänis: Shira
Puu: Hahtuva
Karhu: Aamu
Susi: Ruu
Jäniksen kaveri: joku adoptiosta?

Nimi: Ester

12.01.2020 16:54
2. Luku

Sinä aamuna heräsin harvinaisen myöhään, ja ainakin omien sanojensa mukaan Kettu oli ollut jalkeilla jo puoli ikuisuutta, joka sai minut potemaan huonoa omatuntoa. Kissalla ei kuitenkaan näyttänyt olevan mitään hätää, vaan se läpsi varsin kiinnostuneen oloisena ikkunaa. Ehdin jo hetken pohtia, mitä pilaantunutta eilisen ateriassa olisi voinut olla, kunnes huomasin suuret, paksut, märät hiutaleet, jotka leijailivat hiljakseltaan alas kohti maata. Olin itsekin sännätä ikkunalle katselemaan hiutaleiden putoamista maahan, kunnes muistin olevani ainakin vielä se fiksumpi osapuoli tässä huoneessa, joten hillitsin intoni ja tassuttelin vielä unisena Ketun luokse. Minut huomatessaan kissa kääntyi ilahtuneena saatuaan seuraa ja nuolaisi minua sitten poskelle, kuten sen tapana oli. En tiennyt, mikä sai niin jääräpäisen kissan heltymään kerran päivässä sellaiseen suloiseen rituaaliin, mutta en valittanut.
“Aloin jo huolestua, kun nukuit niin pitkään”, Kettu totesi noin tippaakaan kaunistelematta tai toivottamatta edes hyvää huomenta, mutta olin jo pikkuhiljaa alkanut tottua siihen, että kissan ego täytti melkein koko pienen huoneemme.
“En meinannut nukahtaa illalla”, totesin haukotellen, “mutta hyvä että pärjäilit.” Kettu oli nuoresta iästään huolimatta hyvin itsenäinen tapaus, eikä minun juuri tarvinnut huolehtia siitä, että se säikähtäisi herätessään yksin aamulla. Muiden hoitajien puheista olin päätellyt, että heidän Ketun kanssa samanikäiset kissansa piti suunnilleen kääriä pumpuliin, ettei niiden herkkä mieli järkyttyisi. Meidän perheessämme, jos kissaa perheejäseneksi saattoi kutsua, osat olivat juuri toisin päin — minun piti varoa, etten järkyttyisi liikaa kaikista Ketun järjestämistä tempauksista. Eilenkin olin ollut saada sydänkohtauksen Ketun kaaduttua vesilammikkoon ulkona ja sen pään kadottua pinnan alle, mutta kissa olikin vain halunnut välttää kylvyn käymällä pesulla ihan itse. Jokainen voi varmaankin uskoa, että juuri silloin Kettu oli ollut enemmän kuin riittävästi pesun tarpeessa…

Ravistin päätäni karistaakseni huonon tuulen itsestäni ja käänsin katseeni taas ulos. Ihanaa, että tänään vihdoin sataisi lunta, sillä olin eilen tarkistanut kalenterista Mouruposken talviriehan olevan nimenomaan tänään, eikä laskettelukilpailusta, johon Kettu oli halunnut osallistua, olisi tullut mitään ilman lunta. Jouluna meillä ei ollut käynyt yhtä hyvä tuuri, sillä maa oli ollut musta ja lumeton, eikä tilanne ollut parantunut yötä kohden, kun oli vielä kaiken kukkuraksi alkanut satamaan vettä. Kettua se ei ollut onneksi haitannut, sille oli riittänyt joulupiirrettyjen katselu läppäriltä ja lahjaksi saatu pehmolelu. Minä olisin halunnut kutsua meille vieraita, sillä ajatus joulusta yksin kissan kanssa oli tuntunut oudolta, mutta Kettu oli kuulemma saanut tarpeekseen vieraista jo itsenäisyyspäivänä. Silloin Nooran, jonka kanssa olin ystävystynyt heti ensimmäisenä päivänäni hoitolassa, kaksi kissaa, Mustikka ja Vattu olivat tulleet meille Ketun seuraksi. Muutamat hoitolan kissoista oli nimittäin kutsuttu Linnan Juhliin, eikä Noora ollut halunnut ottaa nuorimpia kissojaan mukaan, joten minä olin tarjoutunut hoitamaan niitä. Vieraamme olivat olleet Ketun kanssa saman ikäisiä, joten olin kuvitellut yhteisen illan olevan pyhitetty leikkimiselle, mutta Ketun kemiat eivät olleet kohdanneet Mustikan eivätkä liioin Vatun kanssa ollenkaan. Kissan mielestä Mustikka oli ollut liian kiltti ja sille oli sopinut aivan kaikki, eikä Kettu kuulemma sietänyt sellaista luonnetta. Vadelma oli sen sijaan ollut Ketun mielestä aivan liian määräilevä, mitä kissa itse ei tietenkään koskaan, ei koskaan ollut, eivätkä leikit olleet hänenkään kanssaan sujuneet. Lisäksi vieraamme olivat säikähtäneet toden teolla Ketun vieterilelusta, jota kissa oli kielloistani huolimatta tovereilleen esitellyt, esiin pongahtaneita hahmoja, joka oli johtanut siihen, että me olimme Ketun kanssa katselleet läppäriltä muiden mouruposkelaisten suoriutumista presidentin vastaanotolla sillä välin, kun Mustikka ja Vattu olivat leikkineet keskenään toisella puolella huonetta. Silloin olin tuntenut itseni erittäin epäonnistuneeksi kissankasvattajaksi. Kun olin kertonut kissalleni, että hoitolassa oli muitakin kissoja kuin Mustikka ja Vattu, oli tämä sanavalmiina todennut, että vieraisiin kului liikaa pennejä. Minulla ei ollut mitään hajua, miten Kettu edes tajusi raha-asioista mitään, mutta tätä nykyä mahdollisimman pieni budjetti oli kissalle elintärkeää. Kun olin maininnut Ketulle, että tämän henki haisi ja halunnut lähteä ostamaan hammastahnaa, oli kissa melkein purrut minua valitellen, että hammastahna maksoi liikaa, vaikka se oli ollut alennuksessa.

Uusi vuosi oli sentään sujunut suhteellisen normaaleissa merkeissä, vaikkei lumesta ollut silloinkaan ollut tietoakaan. Olimme katselleet huoneemme ikkunasta kaupungissa ammuttuja raketteja, mutta kesken kaiken Kettu oli karannut sillä välin kun olin ollut hakemassa meille ruokaa, ja eräs hoitajista, Patukka, oli napannut karkurin kiinni onneksi vielä Mouruposken pihalla. Kissa oli innoissaan selittänyt aikoneensa lähteä kaupunkiin kysymään raketteja ampuvilta, olisivatko he voineet ampua hänetkin ilmaan. Kissa olisi niin kovasti halunnut osata lentää, että se melkein sai itkupotkuraivarit, mutta sain lepytettyä hoidokkini lupaamalla sille herkkuaamiaisen, sillä olin halunnut ottaa uuden vuoden vastaan iloisissa tunnelmissa. Lopulta salaisesta seikkailustaan väsyneenä pieni kissa oli nukahtanut hieman ennen puoltayötä ja vuoden 2020 olin ottanut vastaan yksinäni hoitolan uinuvassa hiljaisuudessa. Oli siinäkin ollut joulukuu, mutta nyt olimme selvinneet tammikuuhun. Koska Kettu ei vielä ollut keksinyt mitään tempausta tänä vuonna, toivoin hiljaa mielessäni, että kissa oli kasvanut sen verran, että osaisi käyttäytyä hieman. Muut hoitajat jaksoivat kysellä minulta, milloin Kettu menisi kouluun, mutta olin päättänyt, ettei sen tarvitsisi. Kissan luonne ei vain sopisi pänttäämiseen, kokeiden kirjoittamiseen ja ennen kaikkea työrauhan säilyttämiseen, joten koin paremmaksi kaikille, että Kettu pysyisi koulun seinien ulkopuolella. Osasihan kissa hieman lukea, ja sen kasvaessa vähäsen voisin opettaa sen kirjoittamaan, edes oman nimensä.

Havahduin haavemaailmastani tuntiessani Ketun tökkivän minua tassullaan. Räpyttelin silmiäni hieman hölmistyneenä ja katseeni tarkentuessa näin edessäni kissan leveän, valko-oranssin naaman. Taustalla ikkunan takana lumisade oli hiljentynyt, ja enää muutama satunnainen hiutale leijaili ilman halki.
“Nukahditko uudelleen vai voidaanko vihdoin syödä?” kissa kysyi selvästi närkästyneenä, joka sai painajaisunen minulle jaetusta vuoden huonoimman hoitajan tittelistä palaamaan mieleeni.
“Voi kulta pieni, olisit tullut herättämään, jos sinulla kerran oli niin kova nälkä!” henkäisin ja kaappasin Ketun syliini. Kannoin kissan sen rimpuiluista huolimatta ikkunalaudalta ruokapöydälle huoneen toiselle laidalle ja jatkoin itse matkaani kaapille, josta valitsin meille syötäväksi joululta jäänyttä riisipuuroa. Lämmitin annoksen mikrossa ja oletin Ketun valittavan taas kerran siitä, miten kaikki ihmiset hössöttivät joulusta paljon juhlan jälkeenkin, mutta kissa taisi olla sen verran nälkäinen, ettei se vaivautunut sanomaan mitään huomatessaan, mitä olin sille valmistamassa.
“En tietääkseni oli kultainen enkä pieni”, Kettu huomautti kärkkäästi laskiessani höyryävän puuroannoksen sen eteen, “mutta yritinhän minä sinua tökkiä hereille. Kun et reagoinut mitenkään, en jaksanut jatkaa yrittämistä.” Huokaisin taas kerran sille, miten huono hoitaja olin, mutta ihmettelin myös sitä, miten niin kilpailuhenkinen kissa kuin Kettu oli myöntänyt luovuttaneensa. En keksinyt kissalle mitään vastausta, joten tyydyin sivelemään sen turkkia samalla kun se söi. Kun Kettu oli valmis ja lipoi huuliaan puhtaaksi, muistutin sitä päivän ohjelmasta, mutta se olisi kannattanut tehdä vasta aamutoimien jälkeen, sillä jouduin käyttämään useita minuutteja kissan suostutteluun hampaiden pesuun ja kaiken kukkuraksi jouduin vielä vaihtamaan housuni yli-innokkaan Ketun purskautettua hammastahnavaahtoa alun perin valitsemalleni hameelle. Olimme kuin olimmekin kuitenkin aikataulun mukaisesti valmiita lähtemään reen kyydissä kohti järveä, jolla tapahtuma pidettäisiin.

* * *

Sen jälkeen kun minut oli yritetty tukehduttaa valkoisella myrkkyvaahdolla, pääsin Esterin sylissä ulos, sillä laskettelun maailmanmestaruuskisat lähestyivät uhkaavasti, vaikkei ennakkosuosikkia tietenkään jännittänyt ollenkaan. Ulos asti minusta oli mukava olla hoitajani sylissä, koska olin hieman väsynyt herättyäni aikaisin aamulla, mutta päästyämme ovesta ulos sai kirpeä pikkupakkanen minuun energiaa. Pyristelin irti Esterin käsien ulottuvilta ja lensin täysin hallitulla kuperkeikalla alas lumikinokseen. Upposin yllättävän syvään lumeen korvannipukoita myöten, mutta se ei minua pysäyttänyt, vaan pudistin lumet turkiltani ja säntäsin muiden kissojen perään. Jouduin jarruttamaan äkisti niin, että lumi vain pöllysi, kun pelmahdin hoitolan pihan portista ulos. Suuni loksahti auki hämmästyksestä, kun huomasin hoitolan eteen parkkeeratun reen! Oliko itse Joulupukki tullut hakemaan minut, tulevan voittajan, kilpailupaikalle? Haltioituneena reestä olin täysin unohtaa Esterin käskyn pysytellä tämän lähellä ja säntäsin vain päätä pahkaa kohti suurta kelkkaa. Matkani kuitenkin päättyi lyhyeen voimakkaiden käsien nostaessa minut ylös lumesta. Jalkani jäivät huitomaan ilmassa ja näin Esterin katsovan minua merkitsevästi.
“Joo joo, ei saa säntäillä päättömästi, voi sattua jotain”, huokaisin matkien Esterin äidillistä, ylihuolehtivaa ääntä. Odotin hänen suuttuvan minulle, tai edes hieman ärähtävän, mutta hän vain naurahti pienesti.
“Jos kerran tunnet säännöt niin hyvin, voisit pikku hiljaa alkaa noudattamaankin niitä”, Ester hymähti ja kaappasi minut paremmin kainaloonsa. Heti, kun olin varmistanut, ettei kyyti reessä maksanut ekstrapennejä, asetuimme yhdessä istumaan reen pehmustetuille penkeille. Odotimme hetken, kunnes kaikki kissat hoitajineen olivat lastautuneet rekeen ja sitten se nytkähti pehmeästi liikkeelle. Ester meni puhumaan joillekin toisille hoitajille ja jätti minut yksin viereemme istuneiden Alienkissojen joukon kanssa. Olin nähnyt omituisen väriset, avaruudesta saapuneet kissat useasti, mutten ollut puhunut heidän kanssaan paljoa. En ymmärtänyt, miten he saattoivat kuljeskella julkisesti rumissa, kirkkaan värisissä turkeissaan. Sain olla iloinen, ettei minulla ollut vieressäni istuvan liilan ja sinisen kirjavan kissan turkkia.
“Tuo ei ollut kivasti sanottu”, kissa murahti minulle yhtäkkiä. Olin kuullut häntä kutsuttavan Galaxyksi, luuli varmaan, että abstrakti nimi antoi hänelle joitakin erivapauksia nimitellä toisia syyttä suotta.
“Mikä? Enhän minä sanonut yhtään mitään!” kivahdin takaisin ja mulkoilin kissaa ärsyyntyneenä. Naaras pysyi vaiti, mutta toisella puolellani istuva nuori keltamahainen kissa selvensi asiaa minulle.
“Galaxy osaa lukea toisten ajatuksia”, tämä selitti innoissaan, “eikö olekin siistiä! Minäkin haluaisin.” Toljotin pentua kummissani. Minä en todellakaan olisi halunnut tietää, mitä kaikkea muiden päissä liikkui ja toivoin todella, ettei pentu osaisi hänkin lukea ajatuksia, sillä mielestäni hänen turkkinsa väri oli vielä Galaxyn turkkia kahta kauheampi.
“Hauska tutustua! Minä olen Vesa, ja tässä on veljeni Untuva”, Vesaksi esittäytynyt pentu jatkoi odottamatta minulta sen kummempaa vastausta. Ilmeisesti hänellä ei ollut mitään hajua siitä, mitä olin äsken ajatellut. Kaiken lisäksi pentu vaikutti vielä ärsyttävän puheliaalta, toisin kuin hänen veljensä, joka oli osannut pysytellä tähän mennessä vaiti.
“Minä olen Kettu”, murahdin yrittäen kuulostaa iloiselta. Odotin, että Untuvakin olisi lisännyt keskusteluun jotain. “Onko veljesi liian ujo puhuakseen, vai mikä häntä pidättelee?” kysyin hieman ilkeämmällä äänensävyllä kuin oli ollut tarkoitus. Vesa näytti vaivautuneelta.
“Kiva nimi”, hän tokaisi, “ja, Untuva… niin, hän ei, öh, osaa puhua.” Aihe tuntui olevan Vesalle arka, mutta Untuva ei ollut tainnut edes kuulla mitään, tämä tuijotteli reen laidan yli jonnekin kaukaisuuteen.
“Osaa puhua?” toistin, “mutta osaathan sinäkin. Oletko joku lapsinero, vai miten veljesi ei vielä ole oppinut puhumaan?” Mieleeni nousi kuva Vesasta silmälasit nenällään ja ylioppilaslakki päässään.
“Öh, tarkoitan, että hän ei voi puhua”, Vesa selvensi, “emme tiedä miksi, mutta hän ei vain pysty siihen. Minusta se on hieman surullista, koska juttelisin mielelläni hänen kanssaan. Mutta voinhan tehdä näin.” Vesa tökkäsi Untuvaa tassullaan ja tämä kääntyi katsomaan minua kohti. Hänellä oli kauniit silmät, ajattelin. Vesa näytti veljelleen jonkinlaisen käsimerkin, joka sai tämän vilkuttamaan minulle. Ymmärsin Vesaa varsin hyvin, sillä minustakin olisi ollut surullista, jos jokin minulle läheinen kissa ei olisi osannut puhua. Vilkutin Untuvalle takasin, ja kasvoilleni nousi pieni hymy. Vesa oli ehkä ärsyttävä, mutta hänen avullaan saattaisin pystyä tustumaan Untuvaan paremmin, sillä tämä vaikutti mielenkiintoiselta persoonalta.

Päästyämme tapahtumapaikalle menivät kissat, jotka halusivat kylmettää tassunsa liukumalla kylmää jäätä pitkin, valmistautumaan omaan suorituksiinsa ja lasketteluun osallistuville jaettiin lainasukset. Olisin halunnut itselleni mustat sukset, mutta minulle sopivassa koossa olivat jäljellä enää ällöttävän räikeät pinkit sukset. Huokaisten asettelin sukset tassuihini ja yritin potkia hieman lunta niiden päälle niin, ettei väri näkyisi niin pahasti. Olin jo lähdössä kiipeämään kohti laskettelumäen huippua, mutta joku veti minut takaisin muiden luokse.
“Seuraavaksi pyydämme osallistujia jakautumaan neljän hengen joukkueisiin”, hoitolan johtaja simssiliini ohjeisti. Se oli minulle suuri pettymys, sillä jos saisin joukkueeni joitakin avuttomia, huonoja laskijoita, olisivat voittomahdollisuudet häviävän pienet. Koska en mennyt vapaaehtoisesti mihinkään joukkueeseen siinä toivossa, että saisin laskea yksin, jouduin täytteeksi johonkin vajaaseen joukkueeseen, johon kaikeksi yllätyksekseni kuuluivat Untuva ja Vesa.
“Siistiä, kun sinäkin osallistut!” Vesa intoili heti minut nähtyään, “olet varmaan tosi hyvä!” Silmäilin joukkuettamme, johon kuului lisäkseni vain minua pienempiä pentuja. Tajusin Vesan olevan innoissaan siitä, että olin häntä vanhempi ja oletettavasti myös parempi. Minulla oli ihailija! Se kelpasi kyllä.
“Niin, mukavaa kun olemme samassa joukkueessa”, puristin muka ystävälliset sanat väkisin suustani, mutta aikaa enempään jutusteluun ei ollut, kun meidät ohjattiin mäen huipulle. Mäkeen oli pystytetty keppejä, joiden lomitse tuli pujotella. Se joukkue, jonka kaikki jäsenet olisivat maalissa nopeiten, voittaisi. Muissa joukkueissa oli isompia ja painavampia kissoja, jotka liukuisivat mäkeä alas nopeammin, ja koska minun joukkueessani oli vain pikkupentuja, laski se voittomahdollisuuksia entisestään. Huokaisten otin itselleni joukkueen johtajan roolin ja jaoin kaikille lähtövuorot. Minä laskisin ensimmäisenä, sitten Vesa, joka näyttäisi mallia seuraavana tulevalle Untuvalle. Ankkuriksi päätin ylimielisesti itseään kehuvan mustavalkoisen kissan, joka esitteli itsensä Tulpeksi. Hän vaikutti saman ikäiseltä kuin Untuva ja Vesa.

“Valmiina, paikoillanne, hep!” joku huusi, ja niin kaikki kissat ampaisivat matkaan. En ehtinyt suunnitelmani mukaan seurata muiden joukkueiden jäsenten laskua, vaan jouduin keskittymään täysillä omaan suoritukseeni, vaikka huomasin heti jääneeni jälkeen keveyteni takia. Pujoteltavat kepit olivat melko kaukana toisistaan, joten olin luullut pujottelun olevan helppoa välimatkojen takia, vaikka tosiasiassa jouduin tekemään tiukkoja käännöksiä, jotten olisi törmännyt mihinkään. Yksi pujoteltava keppi heilahti hipaistessani sitä, mutta se pysyi paikoillaan ja olin selvittänyt tieni maaliin. Lumi lensi ympäriinsä jarrutukseni voimasta ja jokin vanhempi kilpailua seurannut kissa murahti minulle ärsyyntyneenä jouduttuaan lumipesun uhriksi. En välittänyt hänestä vaan käännyin katsomaan, miten Vesalla sujui. Tämä ei ottanut huolta vauhdista, vaan teki tasaisia, suuria kaaria. Oli totta, että se esti häntä kaatumasta, mutta tyyli myös lisäsi joukkueemme aikaa. Muiden joukkueiden kolmannet laskijat olivat jo lähteneet liikkeelle, kun Vesa jarrutti liukuen ja hymyili minulle ärsyttävää hymyään. Hän yritti sanoa minulle jotain, mutta huitaisin häntäni hänen suunsa eteen ja käännyimme molemmat katsomaan, miten Untuva pärjäsi. Olisin voinut huutaa ärtymyksestä tajutessani, että hän teki täsmälleen kuin Vesa — suuria, pulleita ja ennen kaikkea hitaita kaaria. Uskoisin, että voittaja oli jo selvillä, kun Tulpe viimein pääsi lähtemään matkaan, ja vaikka hän laskikin nopeasti, hänen jalkansa menivät solmuun ja pentu kaatui pehmeään lumeen. Huokaisten katselin muiden joukkueiden juhlintaa sillä välin, kun mustavalkoinen ankkurimme lopulta nousi ylös ja liukui alas maaliin. Hänellä oli ollut edes vähän kilpailuhenkeä, jota arvostin suuresti, mutta joukkueemme oli silti hävinnyt. En kuitenkaan saisi sanoa sitä Vesalle, sillä sitten en ainakaan pystyisi tutustumaan Untuvaan. Niinpä sanoin heille vain sellaisia asioita, kuin “hienosti laskettu” ja “harmi, ettemme voittaneet”. Sitten lähdin etsimään Esteriä.
“Hienosti laskettu!” tämä hymyili ja halasi minua, “harmi, että voitto meni sivu suun.” Minusta tuntui, että hoitajanikin tiesi, mitä olin tullut havittelemaan, joka sai minut punastumaan hieman.
“Samaa ei voi sanoa joukkueestani”, murahdin, joka sai Esterin katsomaan minua paheksuvasti, “olisimme voineet saada palkinnoksi vaikka pennejä!” En ymmärtänyt, miten hoitajani ei käsittänyt, kuinka vakavassa rahapulassa olimme. Sen sijaan hän aina vain osti minulle kaikkea turhaa, kuten hammasharjan, vaikka säästöpossumme ammotti tyhjyyttään.
“Älä ajattele aina vain niitä pennejä, vaan esimerkiksi tätä pitsaa, jota sinulle ostin”, Ester toppuutteli ja ojensi minulle kinkkupitsan siivua. Vaikka sen ihana, lämmin maku täytti suuni ja huomasin, kuinka nälkäinen olin, en pystynyt ajattelemaan muuta kuin pitsan ostamiseen kuluneita pennejä. Lopulta taisin nukahtaa väsymykseeni, enkä halunnut enää herätä unestani pennikasojen keskeltä.

tarinasta saatavista penneistä voi vähentää kinkkupizzan palan (2 penniä) hinnan.
onko mahdollista korottaa tarpeita ja ansaita ikää myös Vesalle, kun hän kuitenkin asuu Alienkissojen luona? siinä tapauksessa korottaisin hänelle liikkumistarvetta. lisäksi ottaisin palkkia Galaxylle :—)
+ nälkätarve (riisipuuron voi poistaa)
+ siisteystarve (hampaiden pesu)
+ liikkumistarve (laskettelu)
+ unitarve (nukahti tarinan lopussa)

Vastaus:

Kettu on mammonahimoissaan aivan mahdoton, vai vievät ystävät muka liikaa pennejä eikä edes alennuksessa olevaa hammastahnaa olisi saanut ostaa. .-D Jospa nämä tarinan ekstrapennit toisivat vähän helpotusta sattumukseen. Ui kamala Ketun suunnitelmat rakettilennosta, onneksi Patukka sai karkurin kiinni! Tapahtumia oli hauska lukea Ketun näkökulmasta, hänen omakehunsa ovat omaa luokkaansa. .-D <3 Tykkäsin Vesa & Untuva kohdista, kätevää että Vesa osaa kommunikoida veljensä kanssa tassumerkeillä! Pentutiimi oli kyllä ihan alakynnessä, se siitä Ketun mestarivoittajan haaveesta. x-P Saat 49 + 30 - 2 = 77 penniä, ja kohotan tarpeet Ketulle ja Vesalle. .-)

-Kasa

Nimi: Kirsikka

12.01.2020 13:08
Lomalle siis vain kirjoittamisesta ainakin nyt, seuraan kuitenkin Mourua koko ajan :)

Vastaus:

Juu. .-)

-Kasa

©2020 Kissahoitola Mouruposki - suntuubi.com